Tiedonhaku prosessina
Tiedonhakua prosessina voidaan kuvata monella tavoin. Prosessi alkaa aiheen määrittelystä ja päättyy löydetyn tiedon arviointiin ja käyttöön. Tiedonhakuprosessin alku- ja päätepisteen välille mahtuu monenlaisia polkuja, joskus sivupolkujakin. Usein laadukkaaseen tiedonhakuun kuuluu palaaminen taaksepäin tiedonhakuprosessin edelliseen vaiheeseen.
Tiedonhakuprosessin polveilevuus voi herättää, tutkitustikin, tunteita laidasta laitaan. Tällöin esimerkiksi seuraavat asiat voivat auttaa:
- itsensä paikallistaminen tiedonhakuprosessissa
- tiedonhakuprosessin näkyväksi tekeminen esimerkiksi hakusuunnitelman tai hakupäiväkirjan avulla
- omien tietojen ja taitojen kartuttaminen tiedonhausta
- neuvon kysyminen esimerkiksi kaverilta, kirjastolta tai tieteenalasi henkilökunnalta
Lähde: Mukaillen Tampereen yliopiston kirjasto, https://libguides.tuni.fi/tiedonhaun-opas