Tutkijatohtori Aino Korrensalo kirjoittaa Puut lähellämme – tutkimuksen taustoista. Lue koko teksti alta.
Tämä teksti on alunperin julkaistu kolumnina Kansan Tahto lehdessä 2/2020 ja verkkolehdessä 26.3.2020.
Nähdä puut metsältä
Ympäristömuutoksen professori Atte Korhola ehdotti yleisönosastokirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 21.2., että unohtaisimme hetkeksi kuutiometrit ja hiilen sitomiset. Hän kehotti päättäjiä kuuntelemaan myös runoilijoita ja sydäntään, eikä vain tiedemiehiä. Muutamaa päivää myöhemmin emeritusprofessori Arvi Hurskainen kirjoitti vastineessaan, miten ”Korhola kävi kovin tunteelliseksi arvostellessaan nykyistä menoa metsissämme”. Onko luonnontieteilijä tullut latvastaan lahoksi, kun ei ymmärrä enää järkipuhetta? Korhola ei kuitenkaan ole ajatuksineen yksin, jos uskomme ympäristöahdistustyöpajoihin osallistuvia ja marjametsänsä menetystä surevia ympäri Suomen.
Minä olen noudattanut Korholan kehotusta jo vuoden ajan. Olen käyttänyt tutkijanpoikasen urani alun tutkien hiilen sitomista, mutta ryhtynyt pohtimaan myös tunteita. Vuosi sitten aloitimme Puut lähellämme -hankkeen, jossa tutkitaan ihmis- ja puuyksilöiden välistä suhdetta. Olimme huomanneet kotikaupungeissamme, miten yksittäisten puiden tai puistikoiden kaataminen sai ihmiset pois tolaltaan. Mielenosoituksia järjestettiin ja kaadettujen puiden kannoille tuotiin hautakynttilöitä. Kaupungin virkamiehet vaikuttivat olevan toistuvasti ymmällään ilmiön edessä. He perustelivat kaatamista järkisyillä: parkkipaikka kerta kaikkiaan tarvitaan, ryteikkö pitää perata ja vanhat puut ovat vaarallisia. Järkiargumentteja on kuultu myös puiden puolustajilta, mutta miten huomioitaisiin puihin liittyvät suuret tunteet? Muistot, merkitykset ja kiintymys eivät helposti taivu eurojen kilisevälle kielelle, mutta ovat ihmisyyden ytimessä. Ihmisten voimakkaat tunteet puita kohtaan näkyvät mediaosumina ja taiteessa, mutta eivät tutkimuksessa, joka on keskittynyt metsiin. Metsiä tutkitaan toki hyvinvoinnin tuottajana, mutta silloinkin mukana on usein hyötynäkökulma: millaisia kansantaloudellisia etuja metsien virkistyskäytöstä voisi olla?
Maallistuneessa Suomessa yllättävän monet kokevat puiden edustavan jotain itseä suurempaa.
Me halusimme saada selville, miksi tietystä puuyksilöstä tulee ihmiselle erityinen ja millaisia nuo lajirajan ylittävät suhteet ovat. Aloitimme tutkimushankkeemme innoissamme, mutta realistisin mielin. Odotimme saavamme kyselyymme joitakin satoja vastauksia. Yllätykseksemme vastauksia tuli yli 1700, ja kyselyn avoimissa kentissä versoi tunteiden ja merkitysten tiheä vesakko. Vastausten perusteella olemme jo ymmärtäneet, miten monet jakavat puun kanssa surunsa ja ilonsa ja hakevat niiltä voimaa vaikeissa elämänvaiheissa. Maallistuneessa Suomessa yllättävän monet kokevat puiden edustavan jotain itseä suurempaa. Puusuhteeseen vaikuttaa voimakkaasti myös omistaminen. Suhde tärkeään puuyksilöön näyttäytyy erilaisena maanomistajille, jotka omistavat myös puun kuin heille, joiden puusuhde on muiden päätöksen varassa.
Saamiemme vastausten avulla haluaisimme osallistua nupullaan olevaan uuden ajan metsäkeskusteluun, jossa tunteet otetaan vakavasti. Aiomme tarjota tietoa puusuhteiden merkityksestä esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelun tueksi. Jos haluamme tavoittaa jotakin ihmisten ja puiden lajienvälisestä suhteesta, ilmiötä ei voi lähestyä vain yhden tieteenalan kautta. Nyt työryhmäämme kuuluu kirjallisuustieteilijöitä, kasviekologeja, kulttuuriantropologi ja taiteilijoita. Toivomme, että parin vuoden päästä olemme oppineet yhdistämään eri tieteenalojen menetelmiä ja voimme kuunnella puiden huminaa sekä hiilinieluina että mieltä tyynnyttävänä turvapaikkana.
Aino Korrensalo
Kirjoittaja on soiden kasvillisuuden ja hiilenkierron tutkijatohtori Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osastolla ja työskentelee myös monitieteisessä Puut lähellämme -tutkimushankkeessa.
Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 2/2020