Harjoittelu tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina

”Harjoittele ainakin kerran opintojesi aikana!” kannustaa Hanna Puro, joka kertoo blogissa korkeakouluharjoittelustaan Museovirastolla keväällä 2020. Millainen kokemus oli, ja millaisia vinkkejä hänellä on  harjoittelupaikkaa etsivälle?

Olen perinteentutkimuksesta pian filosofian maisteriksi valmistuva nuori generalisti, joka innostuu uusista ajatuksista, oivaltamisesta ja yhdessä tekemisestä. Olen suorittanut opintojeni aikana kaksi keskenään hyvin erilaista harjoittelua: Ensimmäisen harjoitteluni tein Itä-Suomen yliopiston kirjastolla UEF-kaskukirjahankkeen hallinnointi- ja toimitustehtävissä keväällä 2019. Toisen harjoittelun tein puolestaan Museovirastolla keväällä 2020 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimuksen sekä Euroopan kulttuuriperintötunnuksen toimeenpanoa koskevissa tehtävissä.

Kaskukirjahankkeen harjoittelussa työote oli selvästi tutkimuksellisempi, vaikka aineistosta työstettiinkin populaariin lukemiseen soveltuva teos. Sen sijaan Museoviraston harjoittelussa lähestyin perinnettä minulle hieman ennestään tuntemattomammasta virkamiesnäkökulmasta, joka pohjautuu kansainvälisissä sopimuksissa määriteltyihin käsityksiin perinteestä. Olen kertonut jo aiemmin työstäni UEF-kaskukirjahankkeessa Itä-Suomen yliopiston kirjaston blogissa, joten tässä blogikirjoituksessa kerronkin erityisesti harjoittelustani Museovirastolla.

Suunnittelematon kevät

Päädyin harjoitteluun Museovirastolle oikeastaan ihan sattuman kautta. Kirjoitin tornihuhuja ja niiden kerrontaa käsittelevää pro-gradu työtäni loppuun keväällä 2020 uudessa kotikaupungissani Helsingissä ja minusta alkoi tuntua siltä, että sen valmiiksi saamiseksi kaipasin jotain muutakin tekemistä. Huomasin yliopistonlehtorimme Yammeriin välittämän ilmoituksen korkeakouluharjoittelijan paikasta Museoviraston kehittämisyksikössä ja kiinnostuin siitä välittömästi.

Olen opintojeni ohella ja ensimmäisessä harjoittelussani tehnyt paljon tutkimukseen liittyviä töitä, mutta kansainvälisestä perinteisiin liittyvästä vaalimistyöstä valtiolla minulla ei ollut aiempaa työkokemusta. Tehtävät vaikuttivat näköalapaikalta uudenlaiseen valtiotasoiseen perinnepolitiikkaan, ja sellaiseksi ne myöhemmin osoittautuvatkin. Kävi nimittäin niin, että sain kutsun haastatteluun ja helmikuun alussa tulin valituksi tehtävään.

Alun perin kyse piti olla kolmen kuukauden pestistä, mutta koska työpanokseeni oltiin erittäin tyytyväisiä, sain jatkaa toukokuun loppuun saakka. Harjoittelu ei ollut tuettu tai enää minulle opintojeni puitteissa pakollinen, mutta olen ollut todella onnellinen siitä, että sain koronakeväänä tehdä merkityksellistä työtä erinomaisessa työyhteisössä ja asiantuntevassa organisaatiossa. Oli mahtavaa saada olla tukemassa omalla osaamisellani paitsi Unescon sopimuksen ja Euroopan kulttuuriperintötunnuksen toimeenpanosta vastaavia virkamiehiä sekä asiantuntijaryhmää, myös sopimuksen parissa toimivia tahoja ympäri Suomen.

Ensimmäinen työpäivä Museovirastolla.

Monipuoliset tehtävät motivoivat

Työtehtävissäni minulla oli siis vastuualueenani kaksi eri sopimusta ja toimea – Unescon sopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta sekä Euroopan kulttuuriperintötunnus – ja näihin liittyvät ajankohtaiset tehtävät. Unescon sopimuksessa ajankohtaisia tehtäväkokonaisuuksia keväällä 2020 olivat muun muassa Elävän perinnön kansalliseen luetteloon tehtävät uudet valinnat sekä uuden kansallisen toimenpideohjelman julkaiseminen. Euroopan kulttuuriperintötunnuksen tiimoilta puolestaan käynnistettiin Suomessa ensimmäinen avoin haku, jonka organisointiin, viestintään ja käynnistämiseen liittyvissä tehtävissä olin mukana.

Pääsin käyttämään tehtävissä laajaa perinteen- ja kulttuurintutkimuksen osaamistani sekä hyvin konkreettisilla että luovemmillakin tavoilla. Työtehtäviini kuuluivat tiivistettynä molempiin toimiin liittyvät kokous-, tapahtuma- ja seminaarijärjestelyt, asiakirjavalmistelu sekä kokoussihteerinä toimiminen. Ylläpidin useita Unescon sopimukseen ja kulttuuriperintötunnukseen liittyviä verkkosivuja sekä sosiaalisen median tilejä ja tuotin niille sisältöä sekä kehitin niitä edelleen. Valmistelin myös media- ja sidosryhmäviestintää ja tein käännöstarkastuksia sekä kielenhuoltoa. Lisäksi keräsin ja toimitin aineiston Museot ja aineeton kulttuuriperintö -korttipakkaan, joka julkaistaan myöhemmin syksyllä 2020.

Työtehtävänäni fasilitoin muun muassa avoimen etäwebinaarin Euroopan kulttuuriperintötunnuksen aiehausta.

Pandemia muuttaa arjen, mutta työt jatkuvat

Museoviraston kehittämisosasto sijaitsee kohtuullisen hienoissa puitteissa Kansallismuseon pihassa Vaunuvajassa. Ehdin tehdä töitä konttorilla puolisentoista kuukautta, kunnes koronaviruspandemian vuoksi siirryimme etätöihin heti käskyn tultua. Olen tehnyt etätöitä useissa aiemmissa työpaikoissani, ja minulla on hyvät itseni johtamisen taidot. Kotoani löytyy myös oma työhuone sähköpöytineen ja isoine näyttöineen, joten pärjäsin siis alusta lähtien myös kotitoimistolla erinomaisesti. Ihania työkavereita ja lähiesimiestä tuli kuitenkin nopeasti ikävä. Ehdotin heti, että alkaisimme kokoontua säännöllisesti myös epävirallisiin tapaamisiin, ja jo ensimmäisenä etäaamuna joimme Teamsissa aamukahvit yhdeksältä. Ehdotusten ja omien näkökantojen esiintuominen oli työyhteisössä muutoinkin helppoa, ja tunsin kuuluvani porukkaan, vaikka olinkin ”vain” harjoittelija.

Etätyökäskyn jälkeen kaikki toiminta siirrettiin todella nopeasti etäyhteyksin tapahtuvaksi. Juuri mitään ei tarvinnut perua tai edes siirtää, ja kaikki tehtävät saatiin helposti hoidettua myös kotoa käsin. Voisikin sanoa, että koronavirustilanne vaikutti itse työhön lopulta yllättävän vähän. Tiesin jo entuudestaan, miten tärkeää liikunta ja rutiinit etätöissä olisivat, joten kävin aamuisin lenkillä ennen töiden aloittamista ja iltapäivällä töiden päättymisen jälkeen. Vapaa-ajalla yritin vain pysyä neljän seinän sisällä virikkeistettynä, kuten kaikki muutkin etätyöläiset. Fyysisten tapahtumien ja kohtaamisten puute harmitti silti muun muassa siksi, että paljon ihmisiä jäi tapaamatta. Verkostoituminen onkin yksi harjoittelun ehdottomista hyödyistä professio-osaamisen karttumisen lisäksi.

Toimiston piha hiveli silmää.

Kohti omaa uraa

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että omalla alalla työskentely niin muutoin opintojen aikana kuin harjoitteluissakin on ollut erittäin kannattavaa. Työtehtävissäni olen päässyt syventämään ymmärrystä opiskelemistani asioista ja soveltamaan niitä käytäntöön mitä monituisimmissa yhteyksissä aina ruohonjuuritasolta kansainvälisille kentille. Olen tullut omasta osaamisestani entistäkin tietoisemmaksi ja samalla hahmotan myös helpommin sellaisia osaamisalueita, joihin haluan panostaa vielä lisää. Tiedostan myös entistäkin paremmin sen, millaisiin tehtäviin haluan tähdätä.

Oman alansa töitä tekemällä saakin jo opiskeluaikana hyvän käsityksen siitä, millaisia taitoja itseä kiinnostavissa tehtävissä tarvitaan. Samalla pääsee näkemään erilaisia urapolkuja ja huomaamaan, millaisella koulutuksella, kokemuksella ja osaamisella voi päätyä erilaisiin tehtäviin. Kun opiskeluiden kautta kartutettua osaamista tulee soveltaneeksi myös käytännössä, osaa monesti kiinnittää tulevilla kursseilla huomiota uudenlaisiin asioihin ja kyseenalaistaa vaikkapa joitakin teorioita eri tavalla. Toisaalta oman alan töiden tekeminen antaa hyvän pohjan myös omien käsitysten ja teorioiden muodostamiselle. Molemmat harjoittelut ovat kasvattaneet itseluottamustani ja uskoa omaan osaamiseeni. Museovirastolla kartuttamaani osaamista pääsen varmasti hyödyntämään vielä monissa työtehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla sekä järjestöissä.

Harjoittelupaikkaa etsivän kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä ja kartoittaa jo etukäteen paikkoja, joihin toivoisi harjoittelijaksi pääsevänsä. Esimerkiksi valtiolla tietyt paikat kiertävät vuosisyklissä, joten on mahdollista seurata sitä, milloin tietty virasto tai ministeriö hakee harjoittelijoita tai kysyä sitä suoraan toiveiden harjoittelupaikasta. Harjoittelijaksi voi tietysti myös suoraan tarjoutua, erityisesti yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Harjoittelupaikkaa pohtiessa kannattaa luonnollisesti pitää silmällä sitä, millaisia taitoja sekä mahdollisia verkostoja tai jopa tulevaisuuden työpaikan se voisi tarjota. Innokkaan (ja lähes ilmaisen) harjoittelijan ottaminen erityisesti yliopiston harjoittelutuella on työnantajalle erittäin kannattavaa. Harjoittelijalla on myös usein kova halu näyttää ja käyttää omaa osaamistaan, joten tehokastakin hänen työpanoksensa on. Harjoittelijoita otetaankin mielellään, joten hakemisessa vaikeinta on varmasti usein rohkaista mielensä ja uskoa omaan osaamiseensa kovillakin markkinoilla!

Hanna Puro

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston humanistisen osaston FM-opiskelija (perinteentutkimus).