Myyttejä ravitsemustieteen opiskeluun liittyen
Mitä ravitsemustieteessä oikeastaan opiskellaan ja syövätkö ravitsemustieteilijät ikinä herkkuja? Millaisia stereotypioita ravitsemustieteen opiskelusta ja opiskelijoista kuulee yllättävän usein? Tänään murretaan myyttejä liittyen ravitsemustieteeseen ja sen opiskeluun!
“Siellä opiskellaan vain eri ruokien ravintosisältöjä ja lautasmallia”
Yliopistossa ravitsemukseen pureudutaan monesta eri näkökulmasta ja opinnoissa sukelletaan syvälle ravitsemus- ja terveyskysymyksiin. Tämä vaatii pohjaksi vahvan osaamisen ihmisen fysiologiasta, joten ensimmäisen vuoden aikana opinnot keskittyvät pitkälti kemiaan, ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan sekä ravitsemus- ja elintarviketieteiden perusteisiin. Ravitsemusta käsitellään niin fysiologian, politiikan, ruokapalveluiden, syömiskäyttäytymisen, ruoanvalinnan kuin elintarviketurvallisuudenkin näkökulmasta. Tavoitteena on monipuolinen ja syvällinen ymmärrys siitä, miksi eri ruoka-aineet vaikuttavat elimistössä tietyllä tavalla, mitkä tekijät vaikuttavat yksilön ja väestöryhmän syömään ruokaan ja miten näihin voidaan vaikuttaa niin väestötason toimilla kuin ravitsemusohjauksellakin.
“Tuttuni on ravintoterapeutti: hän on varmaan myös opiskellut ravitsemustiedettä”
Ravintoterapeutti ei ole suojattu nimike, joten kuka vain voi kutsua itseään ravintoterapeutiksi – myös ilman minkäänlaista koulutusta. Sama pätee myös ravintoneuvojiin, ravitsemusohjaajiin, ravintoekspertteihin, hyvinvointivalmentajiin ja niin edelleen. Vain ravitsemusterapeutti on suojattu nimike, jota ei saa käyttää ilman terveysalan lupaviraston Valviran laillistusta ja joka mahdollistaa työskentelyn terveydenhuollossa ravitsemuksen ammattilaisena. Ravitsemusterapeutit ovat siis opiskelleet Kuopiossa ravitsemustieteen tutkintokokonaisuuden, mutta muut nimikkeet eivät kerro tästä mitään.
“Muistat varmaan paljonko ruoka-aineessa x on mitäkin vitamiinia!”
Ei ole oleellista muistaa tarkkoja ravintosisältöjä eri ruoka-aineista, sillä tällaiset asiat voi aina tarkistaa. Sen sijaan ymmärrystä ihmiskehon toiminnasta, elintapaohjauksesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä kaikista niistä yksilöllisistä tekijöistä, jotka ravitsemustilaan ja elintapoihin vaikuttavat, ei löydy googlettamalla.
“Opinnoissa harjoitellaan laittamaan ruokaa”
Tässä on mukana totuuttakin. Ravitsemusterapiaopinnoissa on muutama käytännön harjoitus opetuskeittiöllä, jolloin esimerkiksi leivotaan tuttuja tuotteita sydänystävällisemmin, kokeillaan sakeuttajia ja kliinisiä täydennysravintovalmisteita sekä tutustutaan gluteenittomaan tuotevalikoimaan ja allergialeivontaan. Elintarvikkeiden ja ruoanvalmistustapojen tunteminen on tärkeää kliinisessä työssä, jotta tuntee itse asiakkaille suositeltavia tuotteita ja tietää miten ne toimivat ja miltä ne maistuvat. Näin varmistetaan myös asiakaslähtöinen ohjaus.
On myös hyvä muistaa, että jos ei käy terapiaopintoja, ruoanvalmistusta ei välttämättä ole koko opintojen aikana kertaakaan, vaan käytännön harjoituksia tehdään enemmän laboratoriossa tai tuotekehitysmielessä.
“Ravitsemustieteen opiskelijat eivät syö ikinä herkkuja”
Ravitsemustieteen opiskelijat ja ammattilaiset jos jotkut tietävät, että tasapainoiseen ja terveelliseen ruokavalioon kuuluu monia erilaisia komponentteja ja sattumia. Uskallan myös väittää, että ravitsemustieteilijöiden opiskelijatapahtumissa on Kuopion parhaat ja monipuolisimmat eväät 😉
“Ravitsemustieteen opiskelijat tykkäävät kokata”
Ehkä keskimäärin hieman enemmän kuin keskimääräisesti väestössä, mutta vaihtelee kyllä laidasta laitaan.
”Ravitsemusterapeutti tekee asiakkaille dieettejä”
Ravitsemusterapeutin tehtävä terveydenhuollossa on ohjata jokaista asiakasta ja potilasta yksilöllisesti hänelle sopivalla tavalla ottaen huomioon nykyiset elintavat, sairaudet, lääkitykset, voimavarat muutoksiin sekä tarpeet ja tavoitteet. Ravitsemusohjausta tarvitaan monissa eri tilanteissa: joillekin on kriittisen tärkeää saada ylipäätään tarpeeksi energiaa, toisten kanssa keskitytään sairaudesta toipumiseen tai kolesterolitasojen laskemiseen. Ravitsemusohjauksen tavoitteena on luoda pysyviä muutoksia, jotka eivät yleensä tapahdu valmiin lapulle kirjoitetun ruokavalion kautta.
”Ravitsemusterapeutti työskentelee kuntosalilla”
Ravitsemusasiantuntijan työkenttä on paljon laajempi kuin pelkkä urheiluravitsemus, eikä kuntosali ole ravitsemushoitoon erikoistuneelle terveydenhuollon ammattihenkilölle tyypillinen työympäristö. Potilasryhmät perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, työterveydessä ja kuntoutuksessa vaihtelevat diabeteksesta syömishäiriöihin ja keskosista syöpä- ja leikkauspotilaisiin. Lisäksi ravitsemusasiantuntijoita tarvitaan esimerkiksi elintarvikekehityksessä, lainsäädännössä ja terveysalan koulutustehtävissä.
Yllättikö jokin myytti? Tuleeko sinulle mieleen muita ravitsemustieteen opintoihin liittyviä myyttejä? Jatketaan keskustelua kommenteissa!