Ihailua, nostalgiaa ja hoivaa – tutkimus suomalaisten puusuhteista esitetään näyttelynä
Kolin kansallispuiston Luontokeskus Ukossa esitetään maalis-huhtikuun aikana näyttely, joka kertoo puiden merkityksestä suomalaisten elämässä. Itä-Suomen yliopistossa vuosina 2019–23 toteutetun tutkimushankkeen ympärille valmistunut kokonaisuus perustuu kyselytutkimukseen, jonka tulosten perusteella ihmis/puu -suhteiden moninainen kirjo on analysoitu tieteellisesti. Hankkeeseen kutsuttujen taiteilijoiden teokset antavat ihmisille ja puille kasvot, rungon ja äänen. Ovatko ihmis/puu -suhteet yksisuuntaisia vai onko aktiivisia osapuolia kaksi?
Puut lähellämme -näyttely kumpuaa halusta ymmärtää suomalaisten ihmisten ja puiden keskinäisiä suhteita. Tätä lähti vuonna 2019 selvittämään professori Eeva-Stiina Tuittilan johtama monitieteinen työryhmä, joka yllättyi suomalaisten innokkuudesta kertoa suhteestaan omaan lempipuuhunsa. Yli 1700 henkilöä kaupungeista ja maaseudulta täytti tutkimusryhmän laatiman yksityiskohtaisen kyselyn, jonka vastausten perusteella suomalaisten puusuhteet on voitu luokitella kolmeen pääluokkaan: hoivaaviin, nostalgisiin ja ihaileviin.
Tuittila kertoo, että tutkimuksen tulokset paljastivat puusuhteiden olevan paljon moninaisempia kuin etukäteen osattiin ajatella. Kuvatut suhteet vaihtelivat ikkunan takana näkyvän puun elämän seuraamisesta syvään läheisyyden tuntemiseen elämän vaikeina hetkinä. Joidenkin puiden luo palattiin säännöllisesti kaukaakin, jotkut taas olivat omassa pihassa osana omaa arkea.
Hankkeessa työskentelivät myös äänitaiteilijat Band of Weeds ja valokuvataiteilija Sakari Piippo. Piipon kuvattaviksi kutsuttiin tutkimukseen osallistuneita henkilöitä puuystävänsä kanssa. Haetaan seuraa– ääniteoksen kautta voi kuunnella neljää kuviteltua puuta, jotka edustavat puiden näkökulmaa vastapainona ihmisten sanallisille luonnehdinnoille. Tämän lisäksi näyttelyssä voi kuunnella vuosina 2019–22 julkaistua suomalaista puuaiheista runoutta.
Sakari Piipon mielestä puita ajatellaan joskus hyvin käytännöllisesti ja joskus taianomaisesti, mutta aina syvien tunteiden vallassa. Puiden miettiminen auttaa ymmärtämään mitä ihmiset ajattelevat rakkaudesta, ystävyydestä, paikastaan maailmassa ja tavastamme kohdella niin muunlajisia puita kuin samanlajisia ihmisiä.
Puut lähellämme -tutkimusryhmässä ovat mukana ekologi Aino Korrensalo, kirjallisuudentutkija Karoliina Lummaa, kulttuuriantropologi Kaisa Vainio ja metsätieteilijä Tuomo Takala. Näyttelyn kuraattori on Ulla Taipale.
Hankeen rahoittajat ovat Koneen Säätiö ja Ilmakehän ja ilmaston osaamiskeskus – lippulaiva (ACCC). Se on toteutettu Itä-Suomen Yliopistossa. Näyttelyn yhteistyökumppaneina ovat Kolin Kulttuuriseura sekä Metsähallituksen Luontokeskus Ukko.
Koneen Säätiö parantaa maailmaa luomalla edellytyksiä vapaalle tieteella ja taiteelle.
ACCC kehittää tieteelliseen ymmärrykseen perustuvia käytännön ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseen
Kolin kulttuuriseura ylläpitää kansainvälistä taiteilijaresidenssiä Kolin kylällä, järjestää kulttuuritapahtumia Kolin alueella sekä elävöittää Kolin kulttuurielämää.
Metsähallituksen tarkoitus on luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien.
Puut lähellämme – näyttely
Kolin luontokeskus Ukko 3.3. – 29.4.2024
Osoite: Kolin kansallispuisto, Ylä-kolintie 39
Ei sisäänpääsymaksua