Vuoropakinat vienankarjalakši ta niijen kiännökšet šuomekši

Päivännoušu-Šuomen yliopisson vienankarjalan pakinakuršši 2023

Kotiruavokši opaštujat luajittih vuoropakinat, kumpasissa piti käyttyä erimoista pakinašanua. Lisätehtävänä oli kiäntyä dialogit šuomekši.

Ruatopäivän jälkeh

Kirjuttan Irma

Läkkä luistelomah! Kuva: Pixabay

Tovarissat näkeyvyttih ruatopäivän jälkeh.

– Terveh! Huomena tulen kostih! Vuota!

– Terveh! Vot šei hyvä! Huomena lähemmä yheššä luistelomah.

– En mie kačo lähe! Mih aikah oletta koissa?

– Ka illalla olemma koissa.

– Vot šei hyvä! Illalla mieki piäšen tulomah!

– Ka ota šie luistimet matkahaš! Moušot yheššä šiitä käymmä luistelomašša.

– Enkö hoti! En ole moneh vuoteh luissellun.

Šuomekši:

– Moi! Huomenna tulen kylään. Odota!

– Moi! Hienoa! Huomenna lähdemme yhdessä luistelemaan.

– Minä en lähde! Milloin olette kotona?

– No illalla ollaan kotona.

– Hienoa! Illalla minäkin pääsen tulemaan.

– Ota luistimet mukaan! Saattaa olla, että yhdessä sitten käydään luistelemassa.

– Vielä mitä! En ole luistellut moneen vuoteen.

Helsinkin linnah

Kirjuttan Kai

Rahvašta tukullah. Kuva: Pixabay

Kuomakšet lähettih yheššä matkuamah Helsinkin linnah. Šielä piettih šuuri karjalaini pruasniekka, kumpaseh Oleksei ta Iivana oltih mänöššä. Ei niken heistä ollun ennein niin šuurešša kaupunkissa käynyn. Perillä piäštyö ruvettih hyö yheššä kaččelomah ta ihmettelömäh mänyö.

– Kačo šie, myö vet olemma tullun šuureh kaupunkih, kumpasešša äijän on rahvašta tullun tukullah, šano Oleksei Iivanalla.

– Ka no, ylen äijä on inehmisie tiälä! A imminkummaselta näyttäy – ihan kuin jokahisella kiireh olis kunnenih. Niin ruttoh aššutah kaikin, vaštuau Iivana.

– Elä ni virka! Mie tykkyän, jotta miän kylän eloš äijyä rauhasampua on. Voit ruatua omah tahtih, eikäi ole tulipalokiireh nikunne, smietti Oleksei.

– Šemmoni paššuau ainaški miula paremmin, virkko Iivana puoleštah.

– Ka no, olkah! Nin i miulai, myönty Oleksei.

Ka šiitä hyö aššuttih iče pruasniekkah ta jätettih kaupunkilaiset tuakšeh.

Šuomekši:

Kaverukset lähtivät yhdessä Helsinkiin. Siellä oli suuri karjalainen juhla, johon Aleksi ja Iivana olivat menossa. Kumpikaan ei ollut aiemmin niin suuressa kaupungissa ollut. Perille tultuaan he ryhtyivät katselemaan ja ihmettelemään menoa.

– Ohhoh, mehän olemme tulleet suureen kaupunkiin, jossa on paljon ihmisiä, sanoi Aleksi Iivanalle.

– Jo vain, paljon täällä on ihmisiä! Kummalliseltahan tämä näyttää – aivan kuin kaikilla olisi kiire jonnekin, vastaa Iivana.

– Älä muuta sano! Minusta meidän kylän elämä on paljon rauhallisempaa. Asioita voit hoitaa omaan tahtiin, eikä ole tulipalokiire minnekään, mietti Aleksi.

– Sellainen sopii ainakin minulle paremmin, totesi Iivana puolestaan.

– Jo vain, niin minullekin, totesi Aleksi.

Sitten he jatkoivat juhlaan ja jättivät kaupunkilaiset taakseen.

Jiäverkkoloilla

Kirjuttan Kati

Kalua himottais. Kuva: Pixabay

– Läkkä miun keralla jiäverkkoloilla käymäh!

– Voi kuin hyvä! Miula himottais kalua šyyvvä.

– Ajamma rantah šuaten ta lopuškan matkua aššumma. Jiällä on vettä, ni šukšiloilla emmä piäše.

– Oli tuo! Aštumalla kuottelemma männä.

– Ka no, panemma kumikenkät jalkah.

– Arvua mitä unohin?

– No mitä?

– Aštien, mih kalat panemma.

– A voi voi! No olkah, ei šillä nimitä voi. Ečimmä hoš mimmosen muovipuššin.

Šuomekši:

– Lähde minun kanssa kokemaan talviverkot.

– Voi miten kiva! Haluaisin syödä kalaa.

– Ajetaan rantaan asti ja kävellään loppumatka. Jäällä on vettä emmekä pääse suksilla.

– Ei haittaa, yritetään mennä jalan.

– Älä muuta viserrä. Otetaan kumisaappaat.

– Arvaa mitä unohdin?

– No en!

– Astian mihin kalat pannaan.

– Voi voi, no ei sillä väliä, etsitään muovipussi.

Kontie ta neitoni

Kirjuttan Kerttu

Kuninkahan kruunu. Kuva: Pixabay

Erähänä päivänä kontie läksi kauppah. Hiän tahto oštua mitänih mukavua.

– Hyvyä päivyä, kaunis neitoni!

– Hyvyä päivyä, mečän kuninkaš!

– Tahtosijako työ oštua mitänih?

– Ka noo. En kačo ihan tiijä vielä.

– No hyvä, kačelkua aivan rauhašša. Mie vet voin vuottua.

– Ohoh, kačo šie! Mi še tämä on?

– Ka, še vet on vilkka. Šyöttäkö työ vilkalla?

– Enkö hoti! Käpälöillä mie šyön.

– Vilkkua työ että toko tarviče.

– Elä ni virka! Ei miula vilkkua pie olla.

– Ka niin tätä työ tottaš tarvičetta.

– Vot šei hyvä! Mi še on?

– Še on kuninkahan kruunu.

– Voi hyväseni! Kruunun mie toven tarvičen. Ka mie kačo olen taki mečän kuninkaš.

Tulijana piänä nähtih mečäššä veššelä ta onnekaš kontie, kumpašella oli piäššäh kullankarvani lippalakki.

Šuomekši:

Eräänä päivänä karhu lähti kauppaan. Hän halusi ostaa jotain mukavaa.

– Hyvää päivää, kaunis neitonen!

– Hyvää päivää, metsän kuningas!

– Haluaisitteko te ostaa jotakin?

– No joo, enpä ihan tiedä vielä.

– No hyvä niin, katselkaa aivan rauhassa. Minähän voin odottaa.

– Ohhoh, katsohan! Mikä se tämä on?

– No, sehän on haarukka. Syöttekö te haarukalla?

– Vielä mitä! Käpälillä minä syön.

– Haarukkaa te ette kyllä tarvitse.

– Älä muuta sano! En tarvitse.

– No, tämän te vissisti tarvitsette.

– Onpa tosi hieno! Mikä se on?

– Se on kuninkaan kruunu.

– Voi veljet! Kruunun minä tosiaan tarvitsen. Olenhan minä sentään metsän kuningas.

Seuraavana päivänä nähtiin metsässä iloinen ja onnellinen karhu, jolla oli päässään kullankeltainen lippalakki.

Kahen potruškan pakina

Kirjuttan Mari

Läkkä kinoh! Kuva: Pixabay

– Kuin šie elät?

– No hil’l’akkaiseh. A šie?

– No šamoin ni mie.

– Ka mitä ruat tänäpiänä? Läkkä iltasella kinoh!

– No olis kačo mukava männä šitä uutta Brad Pittin kinuo kaččomah!

– Hyvä! Mie voin varata meilä liput.

– A voi voi voi! Mie unohutin, jotta mänen tänäpiänä pojan potkupallojoukon vanhempainiltah.

– Pahakši on muisti männyn meilä (nakrau).

– Elä ni virka!

– Konša piäsisit?

– No šuovattana piäšen.

– Hyvä! Mänemmä šuovattana.

Šuomekši:

– Mitä kuuluu?

– Ihan hyvää. Entä sinulle?

– Sitä samaa.

– No mitä teet tänään? Lähdetäänkö illalla elokuviin?

– Olisipa mukava mennä katsomaan sitä uutta Brad Pittin elokuvaa!

– Hyvä juttu! Voin varata meille liput.

– No voi ei! Unohdin, että menen tänään pojan jalkapallojoukkueen vanhempainiltaan.

– Älä muuta sano! Huonoksi on muisti mennyt meillä (nauraa). Milloin pääsisit?

– Pääsisin lauantaina.

– Hyvä juttu! Mennään lauantaina.

Huamakka ilma ta kevätti

Kirjuttan Tiina

Vaivuttau, ollouko kevätti isken? Kuva: Pixabay

– Huamakka on ilma tänäpiänä.

– Elä ni virka. Päiväni ei ole näyttäytyn netälin oloh. Vaivuttau tämmöni šiä. Ei ole voimie nimitä ruatua.

– A voi voiki! Vaivannouko šilma kevätti?

– Ka noo, onnakko še šitä on.

– Moušot vereš ilma auttau. Tullou iltapuolella šelkiempi šiä, läkkä vuaralla tähtijä kaččelomah. Ollou meilä hyvä lykky, šuatamma nähä i häntätähen. Uutisissa kerrottih, jotta tällä netälillä šemmosen voipi erottua (=tokatie) taivahalla pal’l’ahin šilmin.

– No kačo šie! Tiettäväini mie lähen šiun kera.

Šuomekši:

– Onpas tänään synkkä ilma.

– Älä muuta sano! Aurinkoa ei ole näkyny koko viikkona. Väsyttää tämmönen sää. Ei ole voimia tehdä mitään.

– No voi sentään! Onkohan sulla kevätväsymystä?

– No joo, varmaan se sitä on.

– Ehkä raitis ilma auttaa. Jos illemmalla tulee selkeämpää säätä, eiköhän lähdetä vaaralle katsomaan tähtiä. Jos meillä on onnea, saatetaan nähdä komeettakin. Uutisissa sanottiin, että tällä viikolla semmosen voi bongata taivaalla paljain silmin.

– Ihanko totta? Tietenkin mä tuun mukaan.

Äijä kukkua

Kirjuttan Nunnu

Kukkua kukka-ašteissa. Kuva: Pixabay

– Kačo šie, kuin äijä šiula on kukkua! Ta niin kaunehet ollah! Oletko šie jo uušin niijen mullat?

– Enkö hoti! Vielähän on pimie aika. Šiitä vašta kevyämällä šen ruan.

– Tovemmaštah, ei vielä ole oikie aika.

Šuomekši:

– Onpas sinulla paljon kauniita kasveja! Oletko jo vaihtanut niille uudet mullat?

– Enhän nyt vielä, kun on pimeää! Keväämmällä vaihdan.

– Tosiaan, vielä ei ole oikea aika.

Kakši parikuntua tavatah kävelyllä ollešša pakkaiskuun alušša

Kirjuttan Sirpa

Hutra jiä. Kuva: Pixabay

– Terveh!

– Terveh teilä!

– Kačo kun mukava keli, ei ole pakkaista.

– No ei ole, ihan kummallini tämä talvi on täh šuate ollun, šuvišiätä on pitän. Muiten, olettako työ jo ajan autolla jiätietä pitin joven toisella puolella?

– No ei! Emmä ole ruohtin, ka näkyy rahvaš šiellä kyllä ajetah.

– Myö ajoma eklein šiitä piäličči, ihan tavallini še oli. Oli vähäsen nouššun vettä jiän piällä, ka ei ollun problemua.

– Kaččuot vain! Moločat oletta, että varaja. Noo, onhan šiih jiätien kohtah tiettäväini jiävytetty pakšumpi jiä, vain kuitenki ei oikein himota männä autolla jiällä. Kun še ilma myötähäš muuteliutuu, äijä on šuojašiätä ta toičči käypi pakkani. Šiitä kačo šanotah jotta teräšjiä ei pisy kovana, hot ollouki pakšu. Šen rakenneh muuttuu šemmosekši puitto olis tikkuo toini toisen rinnalla ta šehän tulou hutrakši.

– Emmä ni myö moničči šiitä aja, kuottelima ollouko hyvä. Onhan še jokiyhtivö varotellun, jotta hyö talven aikua jouvutah šilloin toičči piäštämäh vesie voimalaitokšelta. Virtaukšet jovešša šentäh muututah ta moušot tulou uhkuavantuo šemmoseh kohtah, kumpasešša ei aikasempah ole ollun. Ei niken tiijä kunne.

– Ka niin, mänetiijä mi on viisašta. On meilä aikua ajua ni šillan kautti, noušou šitä vettä jiän piällä kuitenki, eikä himottais tartteliutuo auton keralla šošlieh kešellä jokie.

– Ka niinhän še on, miänki potruškan auto upposi šošlieh Saimaan jiällä männä talvena, traktorilla šuatih poikeš. Ethän šie šitä mitenkänä šua liikkehellä, kahen jiäkerrokšen välih kun putkahetah rattahat.

– Ohoh! Tovenko? Mie olisin ollun šokissa još miulta auto pučkahtais jiällä ajuas’s’a, hot oiski piälimmäišen kerrokšen alla. Mitein tiän potruška?

– Vot šei, ei hiän nimitä, ei vousu pöläštyn, šoitalti nuapurilla jotta apuh. Ka pitälti piti vuottua traktorie, eihän še šiinä paikkasešša kerinnyn tulla. Ta oli še šouhveri, kumpani tuli šillä traktorilla, alkuh šanon jotta pitäy vuottua kevättä, šiitä še jo ičeštäh irtuou še auto. Šemmoni šuutkeliekaš sussieta hiän oli!

– No oli! Hyväččäini šuutkaniekka. Ta hyvä kun potruškalla ei nimitä vakavua tullun.

– Elä ni virka, hyväkši lykykši ei tullun!

Šuomekši:

Kaksi pariskuntaa tapaa toisensa kävelyllä tammikuun alkupuolella.

– Terve!

– No terve terve!

– Onpa mukava keli, ei oo pakkanen.

– No ei tosiaan oo, ihan outo on tämä talvi ollu, on ollu niin leutoa. Ootteko te muuten jo menny autolla jäätietä pitkin joen toiselle puolelle?

– Ei olla menty! Ei oo uskallettu, näkyy siellä kyllä jo porukkaa ajavan.

– Me ajettiin siitä eilen yli, ihan kohtalainen se oli. Vettä oli noussu jonkin verran jään päälle, mutta ei se haitannu.

– Kappas vain! Oottepa te rohkeita! No onhan siihen jäätien kohtaan tietysti jäädytetty paksumpi jää, mutta ei sinne jäälle oikein huvita mennä autoilemaan. Pakkanen kun koko ajan sahaa eestaas, niin sitähän sanotaan että teräsjää ei pysy kovana, vaikka se onki paksua. Sen rakenne muuttuu semmoseksi niinku puikkomaiseksi, niin se ei enää ole kovin kestävää.

– Ei mekään monesti siitä ajeta, kokeiltiin onko se hyvä. Onhan se jokiyhtiö varotellukin, että talven aikana joudutaan silloin tällöin juoksuttamaan vettä voimalaitokselta, niin että virtaukset saattaa muuttaa paikkaa ja tulee uhkuavantoja semmosiin paikkoihin, missä niitä ei aiemmin oo ollu. Eipä niistä tiijä.

– No niin, sanoppa se, mikä se sitten on viisasta. On meillä aikaa ajaa sillanki kautta, kyllähän sinne jäälle nousee kuitenki vettä eikä ois mukava tarttua autolla kiinni sohjoon keskelle jokea.

– Just niin, meijänki yhen ystävän auto upposi soseeseen Saimaan jäällä viime talvena, se piti traktorilla vetää sieltä pois. Sitähän ei mitenkään saa liikkeelle, kun rattaat putoaa kahen jääkerroksen väliin.

– Ohhoh, ihanko totta! Minä oisin kyllä aivan shokissa jos minulta auto humpsahtais jään sisälle, vaikka tippuisiki vain kahen jääkerroksen väliin. Miten se teijän ystävä pärjäsi?

– Hyvin, ei mitään, ei se kauheasti pelästyny. Soitti naapurille että pitäis tulla hinaamaan. Mutta kauan piti oottaa traktoria, eihän se heti paikalla kerinny tulla. Se traktorinkuljettaja oli kyllä ensin sanonu puhelimessa, että pitää odottaa kevättä, kyllä se auto sitten siitä itestään irtoaa. Sellanen vitsiniekka oli se naapuri!

– No niinpä kuulostaa olleen! Mutta hyvä kun ei käyny huonosti!

– Älä muuta sano, onneksi!

Kiššojen vuoropakina

Kuvat ottan ta kirjuttan Tarja

Myö šanomma n’au

On pakkaiskuu ta kylmä šiä, šentäh miun kiššat ei tahota männä pihalla. Ne vain kačotah ikkunašta pihalla. Šiitä ne ruvetah pakajamah keškenäh.

Neela kyšyy: “Mintäh ihmiset opaššutah eri kielie?”

Tapsu vaštuau: “Kačo šie. Šitä mieki olen smiettin. Myöhän mahamma paissa meijän omua kiššojen kieltä järkieh šynnynnän jälkeh”.

Neela pakajau: “No kačo. Myö šanomma n’au, kun tahomma mitänih šyömistä. Myö šanomma kymmenen kertua n’au, kun tahomma mitänih makiempua.”

Tapsu šanelou: “Kun meitä varauttau, myö pörhissämmä karvana. Še on meijän kieltä, jotta milma varauttau. Kun myö šuvaičemma ihmisie, myö hankuamma kiššanviiksilöitä heijän jalkoja vaššen.”

Neela pakajau: “Ka niinhän še on. Kun myö olemma ylen onnekkahat, myö kesryämmä.”

Neela n’aukuu: “Mintäh ihmiset luvetah kirjua?” Mie tahon vain leikkie kirjojen kešellä”.

Kirjapolčalla peitošša

Tapsu hyppyäy stolalla ta rupieu venymäh kirjojen piällä.

Kirjat pielukšena

Tapsu šanou Neelalla: “No kačo šie. Mieki tykkyän vain muata kirjojen piällä. Kirja on pielukšena piän alla.”

Kirjat kirvotah lattiella. Tapsu šanou: “A voi voi voi! Mitä nyt ruamma?”

A voi voi voi! Kirjat kirvottih lattiella.

Neela vaštuau ruttoh: “ No olkah, ei šillä nimitä voi. Meijän pitäy männä peittoh, ennen kun opaštuja tulou kotih”.

Tapsu juokšou šänkyn alla peittoh.

Peittäyvyn šänkyn alla!

Neela mänöy kylyh ta rupieu pesutašah istumah. Vain piä ta korvat nävytäh.

Kikki kylyn tasašša

Opaštuja tulou kotih illalla ta šanou: “A voi voiki! Voi, miun pienet kikit!”

Šuomekši:

On tammikuu ja kylmä sää. Sen vuoksi minun kissani eivät halua mennä ulos. Ne vain katsovat ikkunasta ulos. Sitten ne rupeavat puhumaan keskenään.

Neela kysyy: “Miksi ihmiset opiskelevat eri kieliä?”

Tapsu vastaa: “Katsohan. Sitä minäkin olen miettinyt. Mehän osaamme puhua meidän omaa kissojen kieltä heti syntymän jälkeen”.

Neela puhuu: “Katsohan. Me sanomme njau, kun tahdomme jotain syömistä. Me sanomme kymmenen kertaa njau, kun tahdomme jotain herkkua”.

Tapsu sanelee: “Kun meitä pelotta, pörhistämme karvamme. Se on meidän kielellä, että minua pelottaa. Kun pidämme ihmisistä, me hankaamme  (Mikähän olisi ´hieroa´-verbi?) viiksiämme heidän jalkojansa vasten”.

Neela puhuu: “No niinhän se on. Kun me olemma oikein onnellisia, me kehräämme”.

Neela naukuu: “Miksi ihmiset lukevat kirjoja? Minä haluan vain leikkiä kirjojen keskellä”.

Tapsu hyppää pöydälle ja rupeaa loikoilemaan kirjojen päälle.

Tapsu sanoo Neelalle: “No katsohan. Minäkin pidän vain kirjojen päällä makaamisesta. Kirja on tyynynä pään alla”.

Kirjat putoavat lattialle. Tapsu sanoo: “Voi voi. Mitä nyt teemme?”

Neela vastaa nopeasti: “ Olkoon. Ei sille mitään voi. Meidän pitää mennä piiloon, ennen kuin opiskelija tulee kotiin”.

Tapsu juoksee sängyn alle piiloon.

Neela menee saunaan ja rupeaa istumaan pesuvatiin. Vain pää ja korvat näkyvät.

Opiskelija tulee illalla kotiin ja sanoo: “ Voi, voi, minun pienet kisut”.