Taitonäyttely: Olemma, elämmä, pakajamma – Kieli matkuau miän keralla

Karjalan kielen elvytyšprojekti 2023–2024

Täššä taitonäyttelyššä vaštauvutah kuvallini ta šanallini starinoičenta, kumpaset yheššä šuatetah šanua šiitä, missä muuvvošša karjalan kieli myöštyy kieliyhtehisön jokapäiväh. Näyttely kulettau kaččojan vuuvven kiertoh, karjalaisien ympäristöh, lämpimih ajatukših ta armahih ruatoloih.

Taitonäyttely rakentautuu kuvallisista taululoista, kumpasissa on kuvattuloina taituolijan Sirpa Männyn pienoisveššokšie ta mualaukšie. Niijen tovarissoina vorssuijah karjalankieliset kirjutukšet, mit Päivännoušu-Šuomen yliopisson vienankarjalan opaštaja Olga Karlova on yheššä opaštujieh kera kirjuttan ta kerännyn taijollisekši kokonaisuokši.

Näyttely on ollun esillä männä vuotena 2023 Sommelo-musiikkipruasniekašša Kuhmošša kešällä ta karjalan kielen netälillä Päivännoušu-Šuomen yliopissošša Jovenšuušša šykyšyllä.

Nyt taričemma verkošša kačottavan näyttelyversijan. Verkkonäyttelyn tekstijä voipi lukie tai kuunnella. Kirjuttajat luvetah tekstijäh iče. Kaikin hyö ollah vienankarjalan opaštujie ta/tahi Vienankarjalaisen pakinaklupin kävijie. Klupi on karjalan kielen elvytyšprojektin ruantua.

Sirpa Mänty kertou ičeštäh:

Olga Karlova kertou ičeštäh:

Sirpa Mänty ta Olga Karlova: Olemma, elämmä, pakajamma – Kieli matkuau miän keralla

Šielulintu

Šielulintu

Lentäy, liitäy

šinne ylöš tuonilmasih

*

Miän piällä kaččou

muhajau

Rinnalla kulkou

konša tuulou, vihmuu

konša päiväni paistau

*

Päivänpaissošša

linnunlaulušša

vesipisarehešša

pal’l’ahien jalkojen alla

šuuren petäjän okšilla

Runo: Sirpa Mänty

Šanavakkani: tuonilmasih – tuonelaan / miän piällä – meidän päälle / muhajau – hymyilee.

Šielulintu-iäniteh (lukou Sirpa Mänty):

Vejenomat

Ei ole muata haltietointa eikä vettä vartietointa.

Uallot on vuahella. Jouččenilla on järvi, vuahtipäillä. Vesi liikahtelou, ualtuou.

Korkiet ollah uallonpiät. Vejenhaltie vettä vellou.

Rašvankarvani tyyni, vesi ei värvähä. Hil’l’ani. Hankavičat kričahellah.

Šulašti košettau lämmin tuulenhenki. Läššä venehvalkamuo uija liplettäy Vetehini.

Skokuna on čuutoelukka, “mättähillä mäiskäjäini, rapakoissa räiskäjäini”.

Skokuna on ristikanšan rotuo. Skokuna on jumalan puapo.

Skokunan loičči: “Mato šyöpi muan vihat, čičiliušku tien vihat, skokuna vejen vihat.”

Šanavakkani: skokuna – sammakko / haltie – haltia / olla jouččenilla – olla vaahtopäillä /hankavičat – vitsasta tehdyt hankaimet / šulašti – lempeästi / čuutoelukka – ihme-eläin / ristikanšan rotuo – ihmisen sukua / puapo – lapsenpäästäjä, tietäjänainen / loičči – loitsu /vihat – myt. tulehduksista t. myrkytyksistä / čičiliušku – sisilisko.

Skokunan loiččušanat: SKVR-tietokanta

Kirjuttan: Olga Karlova

Vejenomat-iäniteh (lukou Olga Karlova):

Mössilistö tukulla, meččoveh kovolla

Varaja kojin kontieta, a mečäššä olija ei koše, – šanou karjalaini šananpolvi.

Ušotah, jotta kontie on ristikanšašta lähten.

Mössikkä muamo

pojan kera mečäššä

marjoja šyyvväh

kuuluu rapšehta

muamo noušou kaččomah

hiän on ihmini

keryäy mussikkua

muissa ihmisen haju

myö i myöštymä.

Haiku-runo: Helvi Alaviitala

Šanavakkani: mössilistö – karhujoukko / meččoveh – metsän asukkaat / tukulla, kovolla – koolla / varaja kojin kontieta – pelkää kodin karhua / ristikanša – ihminen / mössi, mössikkä – kiert. karhusta / myöštymä – palasimme.

Mössilistö tukulla, meččoveh kovolla -iäniteh (lukou Helvi Alaviitala):

Pöllöpriha ečon piällä

”En jätä neičyttä kripah”, smietti pöllöpriha. Ta läksi meččäh šienivakan keralla.

Šientä vakkah

Kakši tovarissua, tovemmaštah parikunta naini ta ukko – akakši tämä naini ei taivu, hoš ni eletäh yheššä kuin ukko ta akka ainaški – lähetäh meččäh kripua šientä keryämäh. Lähekkäh kävelläh, ei männä toini toisešta loitoš. Yhteh vakkah kerätäh löyvöt, yhtehiseh patah ne šieniraisat vet männäh. Pereheššä še kuin on – marjani muašša, šeki puolekkah. Löytäy ken mittyönki šienen, juoššah kaččomah ta tolkuijah keškenäh.

Naini: Kačo šie mimmoni hyväččäini pilvoni on löytyn!

Ukko: Ka täššähän on kokonaini pešoveh huapašientä!

Naini: No on! Čorppaset ollah kovaččaiset, šliäppäset kiiltäjät. Suali on ni koškie. Miän ämmö oli kaikičči šanon, jotta pilvišieni šeše on paraš šuolašienekši.

Ukko: Ka no puhašta parašta. Otammako pilperoisieki? Ne ollah niin makiet, šuorah riehtilällä paissettavat.

Naini: Annahan kun kačon. Aaa, marjašientä šiula rupei himottamah. No ottakka neki. Puhaštakka vain hyväsešti ennein vakkah tropnimista.

Ukko: Niepšiempäistä mie tykkyän kačo šyyvvä, kaikki vačča rupei kurajamah.

Naini: A kun hämehikin verkkuo on tiälä vičiköššä. No en tyhjyä mie onnakko täh n’okkuani ole čokannun. Vahvaččuo on kattiena, en tiijä kunne jalkua tallata. Hoi ukkoseni, jouvatko apuh?

Ukko: Ka karvalaukkuo tottaše pitäy kerätä! Šiun kera on mukava šieneh käyvä, kuin šykyšyllä niin ni kevyällä.

Naini: No niitä šiun kevyän šienie miula heimolaiset muissetah mainita. Jotta mie ruoččien tapah rupein šittašientä koiranšientä šyömäh.

Ukko: A voi voi, korvašienet ylen hyvät ollah!

Naini: Ušon ušon tai tiijän.

Vuoropakina: Olga Karlova ta Pekka Suutari

Šanavakkani: jättyä neičyt kripah – hylätä (kirjaimellisesti ’jättää tyttö tattiin’) /priha – nuori naimaton mies / vakka – kori / tovarissa – kumppani, kaveri / hoš – vaikka /kripa – tatti / pilvoni, pilvišieni, pilvočču – haapasieni / čorppaset – jalat / šliäppäset – lakit /miän ämmö – meidän mummo / riehtilällä – paistinpannulla / marjašieni – pilperoinen, hapero / rupei himottamah – tekisi mieli / vakkah tropnimista – koriin heittämistä /niepšiempäistä – herkkupalaa / onnakko – luultavasti / en ole čokannun – en ole pistänyt /

Pöllöpriha ečon piällä -iäniteh (luvetah Olga Karlova ta Pekka Suutari):

Potruškaiset

Potruškaiset šuoritah pasarilla linnah.

– Vorssa olet!

– Ka no, onnakko linnah olemma matašša. Paššuau šitä ni manklautuo.

– Sriäppin näkyy olet? Kaunehet kiät voitajalla!

– Passipo hyvyä šanua, čikkon! A šie kačon hyväččäistä kalua olet šuanun?

– Kenen jalka kapšau, šen šuu n’apšau. Läkkä ruttoseh!

–Läkkä!

*

Enšiarkena elošijuah emännöitih.

Toisarkena toičči törättih.

Serotana šentäh ševättih.

Nellänäpiänä neruo nieklottih.

Piätinččänä pasarilla šiikua paissettih.

Šuovattana šuut makiekši šuatih.

Pyhänäpiänä pyry piällä pyllähti.

Kirjutettih: Olga Karlova, Mari Rajamaa ta Kai Peksujeff

Šanavakkani: potruška(ini) – ystävätär / šuoritah – tekevät lähtöä / pasarilla – kauppatorille /

linnah – kaupunkiin / vorssa – hieno / ka no – kyllä vain / onnakko linnah – kaupunkiinhan / olemma matašša – olemme lähdössä / ni manklautuo – laittautuakin / sriäppin – leiponut / kaunehet kiät voitajalla – kohteliaisuus, joka osoitetaan leipojalle / passipo, čikkon – kiitos sinulle (siskolle tai hyvälle ystävälle) / hyväččäistä kalua – hyvää kalasaalista / läkkä ruttoseh – mennään äkkiä / enšiarki – maanantai / elošija – asuinsija / toiniarki – tiistai / toičči – joskus / törätä – murista / serota – keskiviikko / ševätä – halata / nelläšpäivä – torstai / nero – kyky, taito; järki / piätinččä – perjantai / pasari – tori / šuovatta – lauantai / pyhäpäivä – sunnuntai.

Potruškaiset-iäniteh (luvetah Kai Peksujeff, Mari Rajamaa ta Olga Karlova):

Karjalan kielen kirjaimikko ta iäntehet

Tahotko harjotella karjalan iäntehie? Liijaten vienankarjalašša piisuau šuhisijua š-iännehtä. Kirjaimen nimi on šliäppä-s ta iäntehellisešti še vaštuau šuhu-s [ʃ], vrt.laihinašana “show” olis vienankarjalašša šou, šamoten kuin omaperäni verbi šoutua.

Šliäpätöintä s-iännehtä voisi verrata šavolaismurtehissa olijah palataliseh iänteheh šanašša “vesj”, vrt. vienankarjalašša vesi. Japanilaisen šyömisen nimi on šuomen kieleššä “sushi”, karjalan kieleššä šen kirjutušmuoto on suši.

Karjalan kieleššä on muutaki šliäpällistä iännehtä. Onnakko pehmieččäini č-afrikatta on ylehisin. Še iäntyy šamalla tavalla kuin šuomen “tšekki” tahi enklannin “chat”, vrt. joučen, čäijy, kačo.

Alempana on kakši runuo, kumpasien avulla voipi harjotella vienankarjalan ”omačottasie” iäntehie. Olkua hyvät!

Načči ta Ončči

Načči ta Ončči lähettih meččäh,

Oli heilä meininki šientä eččie.

Pirtistä veičet ta šinčistä värčči,

Aššutah jälekkäh Načči ta Ončči.

Oli näillä paikoilla käyty jo toičči.

Ei pitän mečäneluo pitälti eččie.

Täytettih värčči ta korjattih veičet.

Kotih nyt aššutah Načči ta Ončči.

Runo: Valentina Karakina

Šykyšy

Šuvaičen šykyšyö.

Šykyšy šuhisou šulkkusešti šuušša: šykyšy, šykyšyllä.

Šuvaičen šykyšyö.

Šykyšyllä šienet šynnytäh šiämenlämmittäjiksi.

Šuvaičen šykyšyö.

Šykyšyn šatehet šilitelläh šienet šuuriksi.

Šepyän šykyšyö.

Runo: Mari Rajamaa

Šanavakkani: liijaten – varsinkin / šliäppä – hattu / šliäpätöintä – hatutonta / palataliseh –palataliseen, liudentuneeseen / onnakko – kuitenkin / omačottasie – omapäisiä / Načči – naisen nimi / Ončči – miehen nimi / šinčistä – eteisestä / värčči – säkki / aššutah – kävelevät / toičči –joskus / pitälti – kauan / korjattih – panna talteen / šuvaičen – tykkään / šulkkusešti – silkin tapaan / šiämenlämmittäjiksi – sydämen, mielen, sielun lämmittäjiksi / šepyän – halaan.

Teksti ta šanavakkani: Olga Karlova

Karjalan kielen kirjaimikko ta iäntehet -iäniteh (luvetah Olga Karlova ta Mari Rajamaa):

Pyhänlašunpulla mantelišiämellä

Resepti

Sriäpi enšimmäisekši pullat. Ota:

3, 5 dl vettä

3, 5 dl maituo

50 g hiivua

3 čl šuolua

2 dl šokerie

2 čl kardamonie

150 g pehmietä voita tahi sriäpintämargariinie (tahtonet, voit šulattua mikrošša)

noin 10 dl vehnäjauhuo

Voitamiseh: 1 jiäliččä

Piällä: ruahšokerie

Lämmitä maijon ta vejen ševoš kiänlämpösekši ta livota hiiva šiih. Lisyä šuola, šokeri, kardamoni ta vähäsen jauhuo. Piekšä lujah, jotta taikina šuau ilmua. Lisyä jauhuo ta vuali tahaš käsin. Lopukši lisyä pehmie voi. Anna tahtahan noušša vejottomašša kohašša 15–20 min.

Sriäpi pullat stolalla minnih alusen piällä, šuat hyväsesti pirottua jauhuo alla. Luaji pyörykäisie, kumpaset laitat šuorah paissinlissalla (tahi paissinpaperilla peitetyllä paissinlissalla), ta anna noušša sriäpinpaikan alla, jotta ne kohotah melkein kakšinkertasiksi. Voitele jiäličällä ta pirahuta piällä ruahšokerie. Paissa kiukuašša 200 aštehešša 8–10 minuuttie. Anna jähtyö, ennenkun šiämet luajitah.

Mantelišiämi:

Leikkua pullašta piälimmäini oša pois, jotta šiitä tulou puitto šliäppä. Kaiva pikkaraini loukko pullan keškeh. Pois otettuo šiämyštyä šuat lisätä mantelišiämen šekah, kuitenki ihan kaikkie ei pie šiih šotkie.

Ota:

50 g hienoista mantelijauhuo

¾ dl tömyšokerie

½ dl piekšäntäkermua

Monieš tippa karkiemanteliaromie

Hämmennä kaikki ainehet šekah šuurella lusikalla staučašša. Laita ševošta pullašša olijah loukkoh ta šliäppä piällä. No vot! Šiula on pyhänlašunpulla valmehena!

Teksti: Sirpa Mänty ta Olga Karlova

Šanavakkani: pyhänlašunpulla – laskiaispulla / šiämi – täyte / sriäpi – leivo / čl=čäijylusikka – teelusikka / jiäliččä – kananmuna / ruahšokeri – raesokeri / piekšä – vatkaa / vuali – vaivaa / tahaš – valmis taikina / stolalla – pöydällä / minnih – jonkin / paissinlista – leivinpelti /sriäpinpaikka – leivinliina / kiukuašša – uunissa / luajitah – tehdään / puitto šliäppä – niin kuin hattu / loukko – reikä, aukko / šiämyštä – sisus / tömy – tomu / piekšäntäkerma – vispikerma / karkie – karvas / staučča – kulho.

Pyhänlašun pulla mantelišiämellä -iäniteh (lukou Sirpa Mänty):

Äijäpäivä päivän nouštuo

Äijäpäivä on kallis pruasniekka. Äijänäpiänä päiväni nouššešša kisuau. Ennein vanhah ušottih, jotta kun huomenekšella päiväni kisannou, pläššinöy – tulou hyvä vuosi.

On hyvä kaččuo tätä kuvua. Rauhasa ta lämmin tunto. Puitto kuin olet havaččeutun, mieli virkuou ta ilo täyttäy šiäntä. Šanelen, mitä niän.

Mämmiroveh ta kakši lusikkua. Koko perehen nämnä, šyötkö mämmie maijon vain sliuhkan, kerman kera?

Kolme kuliččua. Kuličča kuuluu äijänpäivänstolah. Toičči paissan kuliččoja iče, toičči oššan valmista. Pasha on makieččaini rahkaševoš. Šen luatimini vuatiu aikua tai neruo. Pashua voipi tarita kuličan kera. Pashan piällä poltetah tuohušta. Pashan reunašša olijat kirilliset kirjaimet muissutetah, jotta Hristossa nousi kuollehista.

Äijäkšipäiväkši krassitah jiäliččöjä. Luukon kuoriloissa keitetyt jiäličät šuahah kaunista rušappua värie. Mussikalla šuat mušovanšinistä jiäliččyä. Äijänpäivänmunien krassinta on mukava homma!

Kuvašša on vieläi pikkaraini äijänpäivänpupuni. Äijähpäiväh kuulutah ni tipaset, kumpaset tiijetäh kevyän alkua, uutta elämyä.

Hyvyä Äijyäpäivyä teilä!

Šanavakkani: Äijäpäivä – pääsiäinen / kallis pruasniekka – suuri juhlapäivä / päiväni – aurinko / kisuau – karkeloi / huomenekšella – aamulla / kun pläššinöy – jos tanssii / puitto kuin – ikään kuin /olet havaččeutun – olet herännyt / šiäntä – sydäntä / nämnä – herkku / sliuhka – kerma /kuličča – kulitsa eli pääsiäispulla / stolah – pöytään / toičči – toisinaan, milloin / tai neruo – sekä taitoa, osaamista / tarita – tarjota / jiäliččä – muna / krassie – maalata, värjätä / luukko – sipuli /rušappa – punertava / mušovanšinini – tummansininen / ni – myös, -kin / kumpaset – jotka /Hyvyä Äijyäpäivyä – Hyvää pääsiäistä.

Teksti ta šanavakkani: Olga Karlova

Äijäpäivä päivän nouštuo -iäniteh (lukou Olga Karlova):

Hyvyä Vappuo! Vesselyä Maijua!

Vappu on ruatajien ta yliopaštujien pruasniekka, kešänvaštuantapäivä. Venäjänkarjalaiset tiijetäh šitä kuččuo nimilöillä Pervomai ta Pervomaija. Nämä nimitykšet tullah venäjän kieleštä, vrt. ”pervoje maja” on enšimmäini oraškuuta. Šuomenkielisillä mainitut šanat ollah vähimyttäh ouvot ta imminkummaset. Šuomen nuoret karjalaiset on smeknitty luatie pruasniekalla uutta lyhempyä nimie – Maija. Pruasniekan nimi Vappu on laihinašana šuomen kieleštä.

*

Pikku Maikin Pervomaija

Maikki pikun pikkaraini Pervomaijua viettäy,

knippu ilmapalloja moušot taivahalla heittäy!

Kun ei täyvy pallon voima,

väkkärä on apu oiva!

Kohta noušou Maikin mieli!

Mihi käypi miun tieni?

Šitä ei nikenkän’ tiijä!

Annan mie vain tuulen viijä!

Maikki pikun pikkaraini Pervomaijua viettäy!

Runo: Pirjo-Liisa Kotiranta

Teksti: Olga Karlova

Šanavakkani: Pervomai, Pervomaija, Maija – vappu / vesselä – iloinen, hauska / moušot – kenties / ei nikenkänä – ei kukaan / ruatajien ta yliopaštujien pruasniekka – työväen ja ylioppilaiden juhla / kešänvaštuantapäivä – kesän alkamisen juhla / oraškuu – toukokuu / vähimyttäh – ainakin / imminkummaset – outo, omituinen / smeknie – oivaltaa.

Pikku Maikin Pervomaija -iäniteh (lukou Pirjo-Liisa Kotiranta):

Kešä keikkuon tulou, vakallini omua šanua keralla

Šanašokelo. Mitä kešäšanua löyvät pistyšuorah ta vuakašuorah? Alahana olija šanavakkani on šiula apuh.

Šanavakkani: liipukkaini – perhonen / muurahaini – muurahainen / čičiliušku – sisilisko / jumalanlehmä(ni) – leppäkerttu / ukonkuari – sateenkaari / vihmuu – sataa vettä /päiväni – aurinko / čakka – hyttynen / mussikka(ini) – mustikka / havunnieklani – havunneulanen / mussikanvarpa – mustikanvarpu / kasinkello – kissankello / pul’pukka(ini) – ulpukka / Iivananpäivä=Lehti-Iivana – juhannus / čiilahaiskeitto – nokkoskeitto / satuliekku – puutarhakeinu / äkie – helle / veneh – vene / kešäšliäppä – kesähattu / järvie kylpie – käydä uimassa / kešäkukka – kesäkukka / meččämanšikka – metsämansikka / hepokka – mesimarja.

Kesä keikkuon tulou, vakallini omua šanua keralla -iäniteh (lukou Olga Karlova):

Miun šykyšyini meččä

***

Ušva meččäh hiivou,

kallivolla noušou

šammalta šepyämäh.

*

Ušva meččäh hiivou,

šuolla laškeutuu

karpaluo maistamah.

*

Ušva meččäh hiivou,

valkiekši šuau muan.

*

Mie niise meččäh hiivon.

Myöhä noušou päiväni

ta pimie on meččäni.

*

A niän, jotta puissa

lehet ylen romottau:

huapa, koivu keltani,

a ruškie on vuahteri.

*

Mie tuaš meččäh hiivon,

matkuan ta taivallan.

Varahin laškeutuu päiväni.

*

Ka tiijän mie:

šykyšy kultani

miun mečäššäni on.

Runo: Tiina Kojonen-Kyllönen

Šanavakkani: hiivou – hiipii / šepyämäh – halaamaan / niise – myös / romottau – ruskottaa, hehkuu punaisena / ruškie – punainen / päiväni – aurinko.

Miun šykyšyini meččä -iäniteh (lukou Tiina Kojonen-Kyllönen):

Talvi tulou taponeh

Männyönä talvena oli ylen äijä lunta. Tuiskukuušša tuprutti monta päivyä yhtäperyä. Meijän talon ta aijan viereh tuiskutti korkiet kinokšet. Takapihalla pyrytti niin šuuret kulvehukšet, jotta miula toperi kualua šyväššä lumešša pirottamah šiemenie talvilintujen šyötinlauvalla. Pahašša myräkäššä pakkaistijaset ta ruškierintaset harvah lennettih šyötinlauvalla.

Etupihalta myö šuomima lunta monta kertua päiväššä. Myö vyöräimä lumet šuurih tukkuloih penšašaijan ta talon välih. Šilloin tarvittih šekä lumilapieta jotta lumikolua. Atra-auto puhašti tiet ta kavut, ta toičči traktori lykkäi lumie tieltä pois.

Kevätkuušša šiitä tuli šuoja, mi čipšutti lumen. Punukan kera myö luatima lumiukon kolmešta lumipallošta. Ukolla myö panima lakin piäh ta villašen kaklapaikan kaklah. Konša pakkani vähän kiristy, mie vejin punukan rul’ačunalla korkiella termällä ta yheššä myö čurnima termältä. Punukka varasi čurata luitočulla. Tänä talvena hiän jo šukšittau ta opašteliutuu luistelomah čoho piäššä.

Teksti: Kerttu Nurmela

Šanavakkani: ylen äijä – oikein paljon / tuiskukuušša – helmikuussa / kulvehukšet – lumikinokset / toperi kualua – oli pakko kahlata / šyötinlauvalla – lintulaudalle / pakkaistijaset – talitiaiset / ruškierintaset – punatulkut / šuomima lunta – teimme lumityöt / vyöräimä– vyörytimme / tukkuloih – kasoihin / atra-auto – aura-auto /toičči– joskus / kevätkuušša – maaliskuussa / šuoja – suojasää / čipšutti – sulatti lumen nuoskaksi / punukan kera – lapsenlapsen kanssa / rul’ačunalla – rattikelkalla / čurnima termältä – laskimme mäkeä / varasi čurata – pelkäsi laskea / luitočulla – liukurilla / opašteliutuu – opettelee / čoho – kypärä.

Talvi tulou taponeh -iäniteh (lukou Kerttu Nurmela):

Luonnon kallehuot, jouččenien armahuot

Joučen on rahvahašta tullun, imehnisen šukuo on. Vienašša joučenta ei ruohittu ampuo. Jouččenen tappamista piettih pahana ruatona. Lintuloista joučen ta piäčkyni ollah pyhät, riähkä on heitä koškie. Joučenta šanottih puhtahakši linnukši, še ei nikellä pahua luaji.

Lumi luikun šiiven alla, talvi jouččenen peräššä. Jouččenet kun lähetäh, še on merkkie šiitä, jotta talvi ruttoh tulou.

Joučenta kuuluu loittuota. Jouččenet laulua klunketetah “klin klan klun”.

Jouččeniksi kučuttih kylyššä tahi järvie kylpijie. Kylpijällä šanottih: “Jumalapu jouččenilla!” Kylpijä šiih vaštasi: “Hyvä ois jumalapu – jouččenie, jouččenie!”

Jouččenie verrattih anheliloih, ne kun ollah valkeissa puitto anhelit.

Jouččenet eletäh kakšittuan. Hyö armahuttah lauletah. Luonnon kallehuisie kun ollah.

Kirjuttan: Olga Karlova

Lähe: Pertti Virtaranta, Vienan kansa muistelee, 1958.

Šanavakkani: kallehuot (< kallehuš) – kalleus, pyhyys / armahuot (< armahuš) – rakkaus /imehnisen – ihmisen / ei ruohittu – ei uskallettu, ei raaskittu / ruatona – tekona / riähkä – synti / nikellä – kenellekään / luikun – hanhen / ruttoh – nopeasti / loittuota – kaukaa /klunketetah – joikuvat / kylyššä kylpijie– saunassa peseytyviä / järvie kylpijie – järvessä uivia / anheliloih – enkeleihin / puitto – ikään kuin / armahuttah – rakkauttaan.

Luonnon kallehuot, jouččenien armahuot -iäniteh (lukou Olga Karlova):

Olovaisen takuana

***

Takuana ta ieššä

Kešellä ta täššä

Kahen kiän košennašša

Unennävöššä

Hienosen ušvan peitošša

*

Ojenna käteš

Kačo ta niät

Ei nikunne pie männä

Šijallah jalat olkah

Alla ta piällä

Šoman henken šiämeššä

Runo: Sirpa Mänty

Šanavakkani: olovaisen takuana – ajan tuolla puolen / kiän – käden / niät – näet /nikunne – minnekään / šijallah – sijallaan / olkah – olkoot / šiämeššä – sisällä, keskellä.

Olovaisen takuana -iäniteh (lukou Sirpa Mänty):