Suvikarjalan opastujat kirjutetah
Tällä sivulla julguamma suvikarjalan opastujien kirjutuksie.
Kielentarkissus vuuven 2024 loppuh suaten: Katerina Paalamo
Kielentarkissus vuuvesta 2026 alguan: Elena Rapa
Suvikarjalan jatkokurssan opastujien kirjutuksie, kevät 2026
Suvikarjalan jatkokurssan opastujat kirjutettih Hannu Turuzen luadimien kuvien pohjalda. Kuvat löyvytäh elvytyksen blogasta (linkka).
Laukassa
Milla Härkin
”Čoma on päivä”, duumaičči Maša kun hiän joi huondeksella keitändäpertissä koufie. Kondienpiässä oli jo lämmin kezä hos Iivananpäiviä pruaznuidih tulijalla nedälillä. Oli piätinččä. Kondienpiä oli pieni kylä da sielä elettih vai buabot da starikat. Kai nuoret ristikanzat muutettih ainos linnah da tuldih vai gostih Kondienpiäh. Maša duumaičči, jotta piätinččä on nedälin paras päivä. Tiettäväne sentäh kuin televiizorasta tuli Mašalla mielehine programma segö laukka-autto tuli kyläh. Kondienpiässä ei ollun nimidä laukkua da linnah oli matkua 20 kilometrie. ”A voi voi, nyt on kiireh,” pöllästy Maša, ”Äijän ollah čuassut. Pistän paikan vielä piäh.” Kodvazen perästä hiän jo seizo dorogan ristauksessa, Kolan Paussun talon iessä. Maša pyyhki higie očalda piäpaikkah da autto nägy dorogalla. Ukset avattih da Maša astu sydämeh. ”Ka terveh Maša, kuinba dielot?” kyzy laukka-autton izändä Santeri. ”Passibo, ylen hyvin! Mie otan ne miun tavallizet varukset segö mandžikkajiämaiduo, n’amuo.. Da ongo siula midätahto vesseliä dieluo lapsilla?”
Maša pani ossokset laukkuh, passiboičči da mäni pihalla. Susiedan koira Paukku tervehti händä vesseläh. Maša seizattu koirua silittämäh. ”Vot Paukku, hyvä koira! A nygöi miula pidäy männä kodih, jiämaido sulau. Mie siula erähän peittoazien kerron. Miula tulou huomena miun bunukat gostih da pruaznuimah Iivananpäiviä. Mie olen ylen ilone!” Da niin Maša mäni terväh kodih.
Einehenluajinda
Nina
Suovattana akka da ukko ollah koissa. Mollemmat ahkeroijah, einehtä luajitah. Huomeneksella ukko oli käynyn kalassa da suanun sualeheksi ahvenda. Hiän iče puhkai da puhasti kalat dai toi ne štaučassa stolalla. Ukolla himottau suaha ahvenkurniekkua syömizeksi.
Ahvenstaučča on nyt stolalla, akka on sih siplin suolua da ukroppua mavusteheksi. Da siidä hiän luadiu rugehizesta jauhosta taiginan ahvenien peitoksi. Kurniekat hiän paistau päčissä valmeheksi. Ukko kuorittau vie kartohkat. Tänäpiänä kartohkat paissetah päčissä kurniekoin keralla. Ukko da akka suahah magieda syömistä.
Koufiniekka on jo valmehena. Kun einehet ollah päčissä, on koufin aiga. Lienöy akalla midätahto piiruada koufin kera. On lysti ruavon jälgeh istuo da kaččuo ikkunasta. Ikkunasta nägyy puida da kukkie dai kyly da järvi. Siinä on heijän eloksen oza.
Juliet Lehtonen
Huondesverosta on jo monda čuassuo aigua da hyö ei olla syödy murginua. Miehellä da naizella on nälgä. Pertti on čoma da lämmin. Stolalla on syöndäneuvoloi – on syöndaluzikka, stokana, pada, kruuška…
”Midä syömmä ildazeksi?”, mies kyzyy.
”Kalua da kartohkua.”
Hyö alletah luadie syömizie. Terväh hyö jo murginoijah.
Elos on hyvä. Lunda panou da vilu on, ga pertissä on lämmin. Lattiella maguau vesselä koira da stuulalla varačču kazi. Kazie magauttau äijäldi. Pyhänäpiänä naizen muamo da tuatto tullah gostih. Naine aivin pagizou muamon da tuaton kera karjalaksi.
Eräs suvikarjalan jatkokurssan opastuja
Täydynöygö aiga, smiettiy Mikko kartohkua kuorittuassa da kačahtau čuassuloi. Hyö ollah Annin kera jo huondeksella aigazeh havačuttu luadimah einehie, sentäh kun hiän ystävät ollah tulossa heilä gostih da hyö tahotah tarita heilä putillizen karjalazen murginan. Stolan alla n’auguu kazi Kikki da lattiella venyy koira Vikki, da heilä ei ole nikunne kiireh.
Nedälin aloh hyö ollah jo valmisseldu syömizie. Mikko on käynyn verkkoloilla da suanun riäppyö, kumbazesta Anni nyt luadiu kurniekkua. Anni on nostan kazvimualda kartohkat segö morkohkua da nagrista. Yhessä hyö ollah käydy keriämässä marjua, da tänäpiänä hyö luajitah gostilla kiisselie tarittavaksi koufin da čuajun kera. Hos on äijän ruaduo, on se heilä vain lysti, muga äijäldi hyö suvaijah gostie.
Jo rubieu Vikki haukkumah, kun paginua kuuluu uksen tagua. Ystävät assutah hyvänduuhuzeh perttih da vielä on piiruan luajinda kessen, ga sih tahtou yhelläh jogahine vuittivuo.
Toine suvikarjalan jatkokurssan opastuja
Tänäpiänä on piätinččä. Muamo da tuatto ollah koissa, hyö ollah nygöin jo penziellä. Hyö luajitah syömistä. Tuatto kuorittau kartohkua veičellä da muamo luadiu piiruada. Pertissä on päčči, sielä muamo paistau piiruat. Päčissä muamo valmistau i päččilihua. On kova pakkane, ga päčči lämmittäy taluo.
Tulijana piänä, suovattana, heilä on pruazniekka, kun tuatolla on synnyndäpäivä da heilä tulou äijä gost’ua da rodn’ua. Sentäh hyö valmissetah syömistä da muamolla on kiireh, čuassut ollah jo äijän. Jälgisyömizeksi muamo valmistau marjarahkua libo kiisselie sliuhkan kera. Perehen koira viruu lattiella da kazi maguau stolan alla.
Mitja Rinne
Timka kaččo stolan piäličči, kun Katerina luadi piiruatahasta. Hiän iče kuoritti kartohkoi piirualoin kartohkasyväindä varoin. On pyhäpäivä da huondes, čuassu ozapuilleh kaheksan, da piiruantahasta da -syväindä jo luajitah murginua varoin, sentäh kuin Katerina da Timka tahotah eliä kuin hiän vanhemmat rodn’at elettih: männä vuozina jogahizena pyhänäpiänä kirikön jälgeh aivin paissettih piirualoi päčissä. Timkan da Katerinan perehet elettih, ennen toista muailmanvoinua, Suomen Tazavallan päivännouzuzella rajalla olijassa hierussa, kumbazessa ristikanzat moničči karjalan kielellä paistih da oldih pravoslaunoit.
Katerina on Timkan muččo da Timka on Katerinan ukko. Hiän talon keitändäpertissä on keralla hiän kazi Miša da koira Anna. Koira kaččou kartohkavakkua, kumbane on stolan vieressä da sen stuulan iessä, kumbazella Timka istuu. Kazi maguau stolan alla. Kartohkankuoritanda kiinnittäy i hänen mieldä.
Uksen huralla čuralla olijassa päčissä on palan tuli pitäldi, da se rubieu olemah hiilava. Kodvazen jälgeh voijah keittiä kartohkoi da mintäh ei i čuajuvettä! Keitettylöistä kartohkoista luajitah kartohkasurvos, kumbazesta luajitah piiruan kartohkasyväin. Sen jälgeh voijah sriäppie piiruat, ili paistua kodvazen päčissä kuni piiruat ollah kypset. Da verekset piiruat toven ollah ylen magiet! Hyviä pyhäpäiviä heilä!
Milka Siponkoski
Oli čoma pakkaiskuun ilda. Pihalla oli äijän pakkaista, ga Timozen pertissä oli lämmin. Päčissä palo tuli da pliitalla čuaju oli jo valmis. Riina sriäppi da Riinan mies Ilpo kuoritti kartohkua. Hyö duumaittih syyvä kalarokkua da riissupiirualoi ildazeksi. Talon kazi Purri da koira Tepi vardeittih einehenluajindua. Onnakko stolalda tippuis pieni nälgäpalane heilä… Ruttoh Riina kaččo čuassuloi, ne oldih kaheksan.
“Ohhoh, miula pidäy terväh lähtie laukkah! Voi on loppu. Tarvičemma sidä jäiččävoin luadimizeh.”
“Muga, se on totta. Ga mie en voi lähtie ottamah sidä, ku miula on tämä jalga kibie.”
Riina lähti laukkah da Ilpo jäi pertin stolan viereh. Hiän duumaičči:
“Mie voin tovengi auttua Riinua. Luajin piiruat valmeheksi! Konza hiän tulou, piäzemmä järgieh syömäh!”
Riina oli luadin kuoret valmeheksi, vain syväindä ei ollun. Ilpo kaččo ymbäri perttie. Nikussa ei nägyn riissukuaššua. Onnakko Riina ei muistan keittiä sidä? Ilpo istu da pagizi ičekseh:
“Midäbä muuda voi piirualoih laittua… Ka tässä staučassa on suolakalua, da toizessa ruahjuustuo… Mie opin panna niidä!”
Ilpo luadi kaheksan kalapiiruada da kaheksan juustopiiruada. Siidä hiän laitto ne lissalla da työndi päččih.
Kodvazen perästä Ilpo kuuli, kun Riina ajo pihah. Ku hiän tuli perttih, hänellä oli keralla riissukuaššakattila.
“Mie luajin meilä piiruat valmeheksi, ne ollah nyt päčissä”, Ilpo sano.
“Midä sie panit niih? Tämä riissukuašša oli pihalla, jotta jähmistyy.”
“Aha, mie en arvannun! Ka, sen nägöy siidä… Se on uuzi resepta!”
Konza ildane oli valmis, hyö syödih yhessä. Piiruat oldih niin magiet, jotta hyö ei maltettu syyvä enämbi muuda.
“Huh, huh, oliba magieda!”
“No oli! Julguamma tämän uudena hittareseptana. Nimi on magie hairahus!”
Jenni Honkanen
Muamo da tuatto luajitah syömistä. Muamo sriäppiy riissupiirualoi da tuatto kuorittau kartohkua. Hyö paissetah kalat. Kazi da koira levätäh. Päčissä on tuli. Muamo seizou da tuatto istuu. Pertissä on nellä kattilua, stola da stuulat. Muamolla on peretniekka, kengät da takki. Tuatolla on paida, jallačit da houzut. Ikkunalla on kukkapada.
Susanna Sillman
Pertissä on vesselä tunnelma. Nyt on suovatta da čuassu on vasta kaheksan huomeneksella, a buabo da diedo sielä jo luajitah syömistä. Perehen kazi da koira kačotah ku ristikanzat ruatah. Päčissä palau tuli, da päčin piällä vuassa käybi viedrassa. Päčissä buabo myöhembä paistau padasyömizet.
Buabo kataiččou taiginua, kun hiän luadiu kalakurniekkua. Hiän on laittan paikan piän suojaksi. Stolalla vuottau riäppövadi. Diedo istuu stuulalla da kuorittau kartohkua. Ne käytetäh päivän veroh, kartohkua i pabuo hauvutetah puassa päčissä. Da se on ylen magieda.
Koufiniekka vuottau jo valmehena. Kodvazen piästä buabo da diedo pietäh koufipauzan da huogauvutah pertin lämmössä. Siidä hyö jatetah kodiruadoloi, jotta kai on valmista kun bunukat tullah illalla gostih. Siidä kaikki yhessä syyväh, da ildazella vielä käyväh kylyh da pezeyvytäh.
Johanna Pelling
Seiččemen aigah huondeksella Törhözen huuttoran keitändäpertissä täydy ruaduo. Talon izändä Pörhätukka-Iivana istu laučalla kartohkua kuorittamassa, da emändä Ahkera-Muarie luadi piiruada. Vahti-koira kaččeli terhakkana pertin ruadoloi, a Kikki-kazi veny syöndästolan alla da kurnai tyydyvällizesti.
Muarie oli kogo huondeksen aijan ollun tulenpalavassa kiirehessä: päččih oli viritetty tuli, riissukuašša luajittu, kazvoksie käydy kazvimualda da Iivana-izändä oli enzmäzeksi työnnetty kalua pyydämäh. Hyvin oligi kala Iivanan ongeh puuttun: stolan piällä ryöhötti suuri vadi kalua täyzi, ga yhelläh izändä istuo jungotti da ihmetteli kiirehen syydä.
“Mintäh meilä pidäy järgieh ruveta murginua luadimah? Tottase lapsilla da poččiloilla aivin on kiireh, vet ruavahan ristikanzan ei pie kaiken aigua tölmiä. Koufie voizimma kuppih valua da kodvazen huogauduo”, mummetti Iivana.
“Johan myö joimma koufit, enzimäzeksi huondeksella”, vastai Muarie. “Da tiettäväne meilä pidäy murgina aiganah valmistua, jotta on midä tarita konza gost’at tullah.”
“Muga, ga enhän mie huondeksella ehtin juuva kuin puoli kuppie koufie!”
“A voi siuda Iivana, siula aivin koufihammasta kolottau”, muhahti Muarie. “Kuorita nyt nua kartohkat da puhassa kalat. Konza piiruat ollah valmehet, mie keitän meilä koufit ennenkuin rubien kalarokkua luadimah.”
Nimidä ei Iivana ehtin vassata, kun huuttoran pihalda kuulu ylen hirvie tömähys da kolineh. Iivana da Muarie juostih tuliruttoh kaččomah midä imminkummaista sielä tapahtu. A voi voi sidä haossua – vazat oldih liävästä karattu da nel’l’uttih kuin uruat savusta ymbäri. Muarien suuri kukkapada oli kuadun da vazat assuttih pitin kazvimuada. Yksi näykki morkohkua, toine salattie, kolmas juoksi savusta ymbäri da ammu männessäh.
Ei auttan muu kuin izännän da emännän paimendua vazat obodah da siistie sadu. Kodva siinä mäni, da sen jälgeh Muariella oli jo kiireh myöstyö järilleh perttih da luadie syömizet. Pertissä oli mugazan rauhallista vazajahin jälgeh. Päčissä tuli palo ilozasti, kuaššapada vuotti päčin piällä, kartohkarengi da kattila lattiella, piiruataigina stolalla da kalavadi…
Kalavadi oli tyhjä. Stolan alla Kikki da Vahti nuoleksittih huulie da oldih ylen tyydyvällizen nägözet. A niin siinä kävi, jotta Iivanalla pidi terväh lähtie liziä kalua pyydämäh. Kiireh tuli Muariella luadie kalarokka, a magie siidä tuli. Gost’at ylen äijän suvaittih Törhözen emännän syömizie, da magiesti nagrettih vazastarinalla. Kikki da Vahti oldih ozakkahat kun vačat oldih täyvet kalua, da murginan jälgeh Iivanagi leppy da oli ozakas konza jälgimöiten sai huogauduo koufikuppizen keralla.
Johnny Haataja
On pakkaiskuun jygie pakkane. Matti da Sylvi valmissetah ildasyömistä. Hyö oldih jo mänossä maguamah, a heilä tuli nälgä. Kazi nukkuu stolan alla da koira vuottau midätahto suuh pandavua. Nyt pidäy sanuo, jotta koira, kumbazen nimi on Vyöhti on viizas kuin rebo. Matti da Sylvi duumaittih, jotta olis mugaza syyvä pitsua, da sentäh hyö ruvettih luadimah kartohkapitsua. Hyö juodih ildakoufie, kuni čuassut ozutettih kymmendä. Sen pidune se!
Mikael Shemeikka
Muamo da tuatto luajitah syömizie. Muamo luadiu piiruat. Tuatto enzimäin kuorittau kartohkat da luadiu siidä rokkua. Päčissä palau tuli – ruttoh on ylen lämmin. Kazi maguau stolan alla da koira viruu lattiella. Pučči on päčin piällä. Čuassut nävytäh seinällä da kukka nägyy puassa ikkunan bokalla.
Pertti
Sampo Kontro
On enzimänargi da pihalla tuulou. Pertissä on ylen lämmin. Kaminassa palau tuli. Muamo da poiga valmissetah syömistä keitändäpertissä. Poiga kuorittau kartohkua, da muamo paistau piirualoi. Stolalla on kalua, sentäh kun hyö ruvetah syömäh mujehta da kartohkua murginaksi. Heijän kazi da koira muatah lattiella. Kazi n’auguu da tahtou syyvä, a koira tahtou eloistua. Stolan piällä on kuppi: siinä on hiilavua čuajuo. On ylen hyvä viettiä tämä kylmä talvipäivä lämbimässä, tunnelmallizessa koissa.
Noira Käbälä
Egläin Pertti pani sovat piällä da lähti, vain ei hiän männyn školah. Hiän ei ylen suvainnun školah käyvä sentäh kuin opastaja händä ainos čakkai. Mečän laijassa oli pikkarane talo. Sen tagana istu čoma valgie kazi. Perttie himotti kazie silittiä. A kazi oli moine viizas eläjä.
’’Tule tule siämeh’’, Pertti duumaičči, jotta kazi kučču.
Kazi juoksi taloh da Pertti sen perässä. Hyö tuldih suureh perttih. Se oli lämmin da mugaza. Sielä oli magie duuhu. Pertillä oligi vähäzen nälgä. Hil’l’akkazeh hiän astu lattiella da dogadi pitän naizen kumbane lämmitti päččie. Akalla oli hoikkane selgä da ruskie paikka. Akan rožua poiga ei nähnyn. Vanha buabo vain istu, nieglo da juuzotti televiizorua. Pertti nägi suuret muzikan suappuat ga muzikkua pertissä ei nägyn.
’’Ongo Sergeidä vielä jällellä?’’ kyzy buabo.
’’Ei ole, sie söit jälgimäzen vuitin’’, akka sano.
’’Ga midä myö syömmä tänäpiänä?’’ buabo kyzy.
’’Mie vuotan midä kazi meilä tuou.’’
Pertti seiso buabon tagana da nägi, jotta hiän nieglogi ristikanzan tukkie. Poiga oli arvellun jotta lattiella oli karvane latehursti, a nyt hiän nägi siinä kohassa suuren harmuan koiran kumbane luuda puri. Da se pitkä akka – hiän kiändy da poiga nägi jotta hänellä oli muzavansinine hibie da valppahanruskiet silmät. Akan varattavat silmät poijan löyvettih. Nyt tovengi Pertti pöllästy.
’’Hiän pagenou!’’ laulo musta kukko.
’’Miulda ei hiän pagene!’’ sano kazi da hyppäi peräh.
Pertti juoksi da juoksi kuni piäzi kodih. Nikonza hiän ei enämbi ollun mänemättä školah. Opastaja čakkai da Pertti vain istu da muheloitti. Tulijana piänä opastaja čakkai enämbi, ga Pertti ei sanon nimidä. Parembi tämä kuin čuuvot da noijat, hiän duumaičči.
Eräs suvikarjalan jatkokurssan opastuja
Pertti on kabrassettu. Muamo puhastau vie päččie. Buabo nieglou kaglapaikkua da kaččou televiizorua. Hiän huogauduu kodvazen aigua sentäh kun on ruadan äijäldi. Kazi hyppiäy lattiella, se tahtou pihalla. Koira maguau lattiella da kaččou lasta, a jatkau unda. Kukko istuu ylähänä. Se duumaiččou, jotta terväh on syömine. Jallačit riputah parressa. Tuatto on jättän ne sih. Hiän on ruavossa ildah suaten. Päčin piällä on rengi. Rengi on täyzi vettä. Siidä voibi juuva ku juotattau. Lapsi lähtöy školah. Hiän kandau reppuo sellässä da kävelöy viizi kilometrie perillä. Lattiella on matto. Seinällä on riputettu obraza. Kukkazet kazvetah ikkunalla. Ikkunan ripustimet ollah yksivärizet, valgiet.
Toine suvikarjalan jatkokurssan opastuja
Perehellä on suuri da lämmin pertti. Sielä eletäh muamo, tuatto, brihačču da vielä pikkarazembi brihačču. Heilä on kazi da koira, segö žiivatat, kumbazet ollah tanhuossa.
Tuli pračkau päčissä. Kazi pöllästyy, kun muamo kabiloiččou hiililöi čihvaloukkoh. Kazi lähtöy terväh päčin piäldä. Viedra on päčin piällä, a se ei kirbuo lattiella. Koira vain maguau lattiella, ei nimidä kazie huomua. Koiralla himottau lähtie brihačun kera školah.
Brihačču on vesselä da lähtöy nyt kaššali sellässä školah. Hiän suvaiččou opastuo školassa. Koira lähtöy händä talumah školah. Se on koiran ruado tässä talossa. Toine brihačču nel’l’uou da hyppelöy pertissä.
Buabo risti silmät obrazan iessä, da nieglou nyt sukkua. Hiän kaččou televiizorua da nieglou. Hiän da muamo vuotetah tuattuo perttih tanhuosta. Tuaton čupit on riputettu kuivumah lageh päčin piällä. Čuassun piästä algau piiruan luajinda. On piätinččä da huondes. Buabo da muamo duumaijah yhessä: ’’Tulgua vain gost’at perttih päiväkezräh, myö gostitamma. Tilatgi luajimma, jotta maguamah piäzettä.’’
Marika Karhunen
Konza huondeksella havačuin, tiezin jotta tänäpiänä olis suuri päivä. Lunda oli pannun äijän da päiväne oli ruvennun paistamah. Pakkaistagi oli äijän – vähimyölleh 20 gruadussie. Olin jo egläin vallinnun tällä päivällä miun armahimmat sovat. Ne vuotettih miuda kravatin laijalla. Suoriuvuin da lähin innokkahana eččimäh miun dinozaurareppuo.
Pertissä oli vereksen leivän duuhu. Muamo oli havaččun miudagi aijembah leibiä paistamah. Olemba mie ozakas – suan tärgien päivän evähäksi magieda muamon paistamua leibiä! Vihanda dinozaurareppu löydy sinčosta jallaččiloin kesseldä. N’oppain päčin iestä lämbimän leivän da panin sen reppuh, kumbazessa vuotti jo egläin sinne pandu buolamehu. Nakkain repun selgäh da panin piäh ruskien buabon niegloman šuapkan.
Tahoin jo lähtie ga muamo da buabo kyzyttih miuda vielä perttih. Buabo tahto sevätä da muamo pakičči syömäh kuaššua, ga miun indo oli muga suuri jotta en enämbi voinun jiähä. Viuhkutin heilä da čuhkain sanazen kazin korvah. Buabo jäi nieglomah da kaččomah televiizorua.
Kuulin ku televiizoran tärgiet ristikanzat paistih historiellizesta päivästä. En voinun ellendiä kuinba hyögi tiijettih miun suuresta pluanasta. Enhän ollun kerdon siidä muilla kuin kazilla. Tänäpiänä mie hiihän taigameččäh!
Kolmas suvikarjalan jatkokurssan opastuja
Pertissä tapahtuu, kun lapsi lähtöy školah huondeksella da muamo lämmittäy päčin. Konza lapsi lähtöy astumah pihalla, kazi lähtöy keralla da heittyy alah päčin piäldä. Kerroilleh buabo kaččou televiizorua da nieglou uuzie alazie lapsella. Alazih tulou figura, kumbane ezittäy perehen koirua. Perehessä jogahizella on äijän ruaduo päivän aigua.
Anna-Liisa Tenhunen
Tänäpiänä on kova pakkane. Huondeksella Anni polttau tulda pertin suuressa päčissä. Annin pereheh kuulutah hänen mies Pedri, poiga Iivana da buabo Maria. Pereheh kuulutah vielä koira da kazi. Pedri on ruavossa koin lähillä olijassa mečässä. Hänen märrät suappuat riputah kuivumassa orressa. Pihalla oli moine vilu, jotta Pedri oli tuonun kukon lämbimäh perttih. Se seizou orren piällä. Päčin piällä pučissa on muigieda kapustua, Anni on sen valmistan.
Buabo Maria kaččou pertissä televiizorua da nieglou sukkua bunukalla. Hiän on elän tässä vanhassa puuhizessa talossa 86 vuotta, tämä on hänen lapsuonkodi. Hänen mies Iivana mäni ammuin tuonilmazih da Maria jäi lesseksi. Buabon kukka kukkiu ikkunalla.
Iivana on lähössä školah, a hiän rubieu kizuamah koiran da kazin kera. Hyö juossah ristah rästäh pertissä, hypitäh, koira haukkuu, kazi n’auguu da kukko kieguu. Koira ajau kazin päčin piällä. Buabo čakkuau: “Mängiä iäreh!” Hiän tahtou nähä da kuulla uuven TV-serialan. Muamo nagrau da käsköy školah lähtijiä panemah vuattiet piällä. Kun Iivanalla on šuapka piässä, alazet kiässä da školareppu sellässä, hiän sebiäy mamman da baban kera da lähtöy školah.
Muut kirjutukset
Tämän oččikon alla ollah kirjutukset, kumbazet ei suorah liitytä Turuzen kuvih. Enzimäzen kirjutuksen kirjuttaja on luadin iče omah kirjutukseh pädijän kuvan.
Mirva Haltia: Uarrehniekan starinat: Jiäsilmä da jiänpotkijat
Pertin sulava lämbö tuou veren järilleh rožah da jäzenih. Tundo myöstyy čökkien varbahih dai sormih. Astuo hipsetän kebiellä jallalla ielleh.
”Mibä sielä turtettau da mešaiččou miun unda?” Sebeli räyskähtäy da kaččou jiäsilmilläh miuh päin.
Se nuuhtelou ilmua. Jähmissyn pertin čuppuh da nojauvun päčin kylgeh. Puzerran duuhuttomuskukkaruo, kudama pidäy miun duuhun peitossa. Tarvičen sidä sih suaten, kuni talonvägi tulou nägözällä da kerdou koiralla kenbä olen. Sebeli on algan purra kibiesti, kun ei tiedäne ken sen iessä on.
Koufeiniekka kiehuo borajau miun vieressä pliitalla. Nossan sen bokkah. Duumaičen tokko koira yhelläh nägöy miun? Toinah ei. Kynnys on käynyn tämän perehen vardoiččijalla jo jären korgieksi. Sebeli haikottelou, kuoputtau valgieloi kaglakarvojah käbälällä da pötkähtäy järilleh lattiella.
”Aleuvu, aleuvu, koirakarukka. Uarrehniekka se vai on, dai siuda varoin hiän on tiälä”, Mötti-kazi n’auguu vienolla iänellä čardakan yläpordahalda.
Kazin šulkkune pitkä karva liemahtau, kun se hyppiäy alah luan korgevuolda.
”Terveh teilä. Andakkua andieksi Sebelillä. Hänellä on ollun erityzen vaigieda viime päivinä. Händä ei heilu, eigä kizuanda kiinnitä mieldä”, kazi sanou mauguon da astuu miun luo.
”Terveh terveh, eihäi midä. Niänhän mie, jotta jiä se vai kazvau paksumbah silmien piällä rehvanalla.”
”Pahaksi mieleksi nenga dielot tovessah ollah.”
”Toittago midä pakičin?”, Mötti kyzyy miulda.
”Muga toin, a olihai jygie ruado tällä kerdua.”
”Viikon olen vuottan teidä.”
”Ka, pidi tarkkazeh valvattua, konza on oigie aiga männä uarrehta käymäh.”
”Oligo peitto sielä missä tuulet huhuttih?”
”Sielä se toven oli. Uarreh ei kebieh andaudun, hos tiezin suaren da paikan kussa se on. Kezä vet kiändy sit sygyzyh da vie talveh päin vuottuassa. Lopuskalla sain käydyö sen kolmeyöhizellä varzalla, kolmeyöhistä jiädä pitin, kolmeöine poigalapsi keralla segö abuniekkana harakka,” virnissän kazilla, kumbane nykkäi silmät torielkan suuruzina.
”Vot harakka se ei palkatta auta, vai kuin?” kazi ärvistäy, ”Äijängö dengua olen hänellä nygöi velgua?”
”Prostikkua, mugahan se on. Hiän ei tahton dengua, vain prizmi miuda lubuamah, jotta maksamma hänellä vellat ruavolla silloin i sigäli kuin häin tahtou.”
”Ylen äijäldi lubait. Nuh, olgah!” kazi čuhahtau.
Oijennan zirkkalotulikiven Mötillä.
”Čoma on”, kazi sanou da koskou mučurkkua, ”Kuinba tädä käytetäh?”
”Harakka hačatti miula, jotta jiänpotkija suau jiät lähtemäh veistä ku veistä. Tällä kivellä linnun suau lendämäh tänne lämbimästä muasta konzatahto.”
”Jiänpotkija? Ili se lindu? Suaugo päistärikkö jiän Sebelin silmistä iäreh?”
”Muga suau. Myö kučumma nygöi siun kera jiänpotkijat zirkkalotulikiven pajuo kuundelemah.”
Kiinnitämmä ordeh nuoran da härkkimen. Riputamma sih zirkkalotulikiven da kaikenmoista tavarua keitändäpertistä. Ečimmä midätahto syöndäneuvuo, astieloi da brujua, kudamat äijävähän helissäh kivie vassen. Lopuskalla pertin kessellä keiluu erikummane jusra, kudamasta rippuu ezimerkiksi raudapiä veičči, hobieluzikka, vaskine vilkka, kuldareunane stokana da sinine sinkkičuaška. Kazi vedäy vielä pienen riehtilän da kattilan miula, da sen jälgeh ei enämbi jusrah mahu.
”Avua sie ikkuna, niin mie siirrän Sebelin”, sanon Mötillä da tartun latehurstih kudaman piällä koira venyy. Sebeli hyrehtii unissah, kun latehursti rubieu liugumah da suan sen piän kiännettyö jusrah ezin. Tuulenhengi käy avonazesta ikkunasta. Se suau jusran hilizemäh buitto kevätjiät kylyn rannassa. Vuotamma, kuni linnut tullah, hos kylmän siän täh ravieh roih vilu perttih.
Enzimäzet päistäriköt lennetäh ikkunasta pertin sydämeh da laskeuvutah Sebelin kyllellä. Hyö kačotah ylös jusrah da kiekissetäh pienie piälöi sen iänen ritmah. Hil’l’ah ne ruvetah pläššimäh koiran očalla. Mussanvalgiet hännät lävissäh, kun linnut hypitäh skopitah
iestuas,
iestuas,
iestuas.
Sebeli särähtäy, a pyzyy alallah. Kizuanda yldyy da terväh niämmä kuinba koiran silmistä kybenet lennetäh jogahizen askelen alla. Linnut potitah jiäbliitat iralleh da ne sorrutah kalissen lattiella. Kun jiä on iäressetty, jiänpotkijat pölähetäh lendoh da hävitäh yhtä terväh ku hyö tuldihgi.
Mötti pöhkiäy pehmiesti Sebelie turvallah. Koira pičistelöy silmie, kudamat ollah tuassen kajakat kuin pilvetöin päivä. Sen händä käybi liputtamah buitto kazvaja gruuga. Sebeli astuo käpyttäy miun luoksi da lykkiäy tuohizen miäčyn miun yskäh.
”Se on miun armahin uarreh. Suuret passibot siula”, koira haukahtau.
”Rahitčetgo toven tämän andua?”
”Huolinet, ga rahičen”
”Huolin mie”, muhizen hänellä da Mötillä.
Sumčča hörhöttäy tyydyvällizenä, kun panen miäčyn sinne. Parembaista palkkua ei Uarrehniekka vois žalaija.
Sanna Mylläri: Omat čomat näppipiiruat
Mie varussin enzimäistä kerdua näppipiiruada Tamberen paginapertissä pakkaiskuussa. Meilä oli piiruapertti, kumbazessa opassuimma paistamah piiruada karjalaksi. Se oligi ylen vesselä päivä! Meijän paginapertti keräydyy Tamberen Karjala-sebran tilassa da sielä tiettäväne on kai tarbehellizet brujat piiruanluajindah: pieni keitändäperttine, värttinät-pualikat da moizet sriäpnäalussat, kumbazilla on hyvä ajella piiruan kuorda.
Piiruan sydämeksi oli edukyndeh varussettu riissu- da kartohkapudrot, nenga saimma järgieh ruveta tahtahan luajindah da kuoren ajelendah. Ei se ollungi muga jygiedä, kuin ieldäpäin duumaičin, hyvin ozituttih miun enzimäzet piiruat. Vot mittumat magiet ne oldih vereksenä! Kuoresta pidäy vain luadie kylläldi hienone da hyvin voidua valmehet piiruat. Voida ei pie žiälöijä!
Duumaičin, ku pidäy järgieh uuvessah sriäppie piiruada, sit paremmin opassun. Dovariššan kera varussimmagi nedälin perästä kartohkapiiruada. Iče suvaičengi piiruada enämbi juuri kartohkasydämellä. Vie tahtozin luadie ozrapiiruada, ku se on riissun sijah ollun perinnölline syväin. Nyt planiiruičemma muamongi kera piirualoin paissandua, hiängi tahtou opastuo.
10.1.–23.2.2024 pietyn paginakurssan opastujien kirjutuksie
Opastujat kirjutettih kuvien perustehella, mildä aziet tunnutah, näytetäh dmi.
Tuisku Räty: Kylän uuvet ukset
Izännän talossa oli aigazembah vanha bruuni uksi, se ei näyttän hyväldä eigä pahalda. Se näytti ylen muzavalda talon harmuada seiniä vassen. Kezällä tuli suuri vihma dai ukonjyry, kumbane kesti nedälin loppuh suaten. Uksi ei kestän ukonjyryö da se rikkoudu. Talon izändä sai oman kylän eläjildä lahjaksi uuven lujan ruskien uksen, ga se ei näyttän hyväldä talon harmuada seiniä vassen. Kylän vägi duumaičči, jotta voidais luadie kiza kylän lapsilla. Kizassa lapset piirrettäis värikkähie uksie, kumbazista vallittais kylän taloloilla uuvet värikkähät ukset. Lapset piirrettih äijän čomie da värikkähie uksie. Oli vihandoi uksie pedäjien kera, keldazie uksie linduloin kera, dai siniruskeida uksie, kumbazie čomennettih liipukkazet. Kylän ristikanzat mualattih kaikki kylän taloloin ukset värikkähiksi, ga lujan ruskien uksen värie izändä duumaičči kodvan. Hiän duumaičči, jotta yhen pikkarazen lapsen piirretty uksi pädöy hänen taloh. Se oli čoma valppahansinine uksi vihandoin lehtilöin da valgieloin kukkazien kera. Uksi mualattih da siidä tuli kylän kaunehin uksi, kumbane näytti hyväldä talon harmuada seiniä vassen.
Kati Häkkinen: Synnyndäpäivä
Miun vastinehella on terväh synnyndäpäivä. Hiän ei taho nimimmoista erimoista, omua pruazniekkua. Vain mie tahon semmozen hänellä järjestiä, sentäh kun en iče ole suanun pruaznuija pitkäh aigah.
Hiän ei suvaiče valppahanruskieda värie – mie valmissan hänellä rouzanruskien täytehtortan. Hiän ei suvaiče ylen magieda maguo – mie panen torttah äijän zuaharie da vanil’l’ua. Hiän ei suvaiče nimimmozie kukkijie kazviloi – mie čomennan tortan sliuhkavuahtikukkazilla. Peitokkali mie sriäpin erähänä suovattana yksin koissa. Ai, mimmone duuhu päčistä tulou! Ai, kuin čoman värine on valppahanruskie sliuhkavuahti! Torttaforma tunduu hiilavalda käzissä padakindahien läbi, da mie kuulen, kuin veres, palava da magie tortta sihizöy stolalla.
Täytehtortta on suovattana ildazella valmis, konza miun vastineh tulou ruavosta. Mie taričen hänellä pitsua da kartohkalastuloi – suolazie syömizie – da iče suan syyvä kaunehen, mavukkahan täytehtortan. Olemma mollemmat hyvässä mielessä.
Pirita I. Hipp-Koskenoja: Yksinäne čiilibriha
Sygyzyllä mečässä čiilibriha duumaičči, kussaba olis čoma mielessäpiettävä hänellä. Peittokkali kannon piällä piätti noussa da duumaičči: ”Korgielda niän loitos da tunnen paremmin, kussa olis toine čiili. Ga kaglapaikan sivon kaglah, sentäh kuin korgiella tuulou.”
Čiilibriha kannon piällä silmät salbai. N´uuhteli da n´uuhteli, kussaba tulou hyvällä, kussaba olis mielessäpiettävä. Sienilöin duuhu oli jygie, ei huogamet tundiettu toizen čiilin duuhuo.
Varačču čiilibriha niilai silmät, kaččo oigiella da huralla. ”Hui, kuinba huimuau”, šuhkai čiili, ”ga rohkie pidäy olla. Aijan aloh mie čoman toizen čiilin löyvän, muga korgiella olen, jotta hiän miun tiäldä nägöy. Miun sinine kaglapaikka tuulessa liehuu, da miun hyvä haizu loitommaksi matkuau.”
”Hos miula on sellässä nieglat, ga vačča on pehmie da lämmin. Niin on toizellagi čiilillä, da talvi tulou. Olis mugaza vierrä muate yhessä, silittiä toičči vaččua da uneksie keviästä.”
A löydigö yksinäne čiilibriha mielessäpiettävän ennen talvie?
Suvikarjalan kurssoilla on kačeldu luondo- da ymbäristötiemoigi. Monet kirjutettih tästä samasta kuvakogomuksesta. Ne kirjutukset ollah tässä alapuolella.
Svea Kentz: Luondo, miän yhtehine uarreh
Myö kaikin tahtozimma ihassella puhasta luonduo da sielä viettiä aigua. Luondo on ylen tärgie dielo ristikanzan eloksessa. Myö ainos unohamma, jotta tämä eländäymbäristö on ainavoluadune da yhtehine.
Mečässä mie kuundelen linduloin čomua vidžerrystä da kaččelen niijen iloista touhuo. Sygyzyllä tahon kävellä vihannassa mečässä, n’uuhella koivun duuhuo vihman jälgeh, kerätä siendä da marjua. Kezällä huondeskasse tunduu hyväldä pal’l’ahien jalgoin alla. Meren rannalla kuundelen ualdoloin huminehta, da ongitan kalua. Kallivolla niän pezijät linnut, kumbazet hauvotah jäiččie. Mie olen ozakas luonnon kessellä.
Mečässä en taho nähä auttuo, kumbane ruostuu puun alla. En taho kävellä pal’l’ahin jalloin rannalla, kussa terävät st’oklanpalazet pissetäh varbahie. Meren ualdoloilla en taho nähä muovijättehie. Jättehet ollah myrkyllizie merenelävillä. Rannalla pezijät linnut enämbiä ei löyvetä pezäpaikkua. Luondo on täyzi jättehie! Ne kuaritah pahalla, ollah myrkyllizie, ne ei muututa mullaksi.
Muistakkua, luonduo pidäy suojella!
Veera Turkki: Jäteh on suadava iäreh luonnosta
Joga nedälinloppuo mie käyn meččäh da kaččelen, kuundelen da n’uuhtelen, kuin čomua kaikki on: puut ollah vihannat, tuuli humizou, linnut lauletah, da kogo meččä tulou ylen hyvällä. Jallan alla tunduu pehmie sammal. Konza miula on enämbi aigua, lähen kävelemäh meren libo järven rannalla: jo loittuo n’uuhan puhtahan vein, da konza olen rannalla, niän hos mimmozie randakazviloi.
Tuagieh yhelläh kačon tarkembah da huomuan, jotta kaikki ei ole kaunehesti. Myö ristikanzat olemma luadin meristä da mečistä suurie toppavakkoi: Puuloin alla nägyygi hyllätty autto da muassa kaikenluaduzie n’amukiärehie da tyhjie butilkkoi. Jallan alla ei ni tunnu pehmie sammal vain murennut telefona. Meri on muuttun ligazeksi da kuariččou. Rannalla ei voi jättehien täh astuo pal’l’ahin jalloin. Vezi tuou rannoilla kogo aijan jätehtä, eigö ni tarviče olla hyväsilmäne, jotta vois nähä luonnon ahissuksen.
Männä nedälillä luvin žurnualasta, jotta Ispanien rannikolla on tullun muovikatastrofa. Laivasta oli kirvonnun 25 000 kiluo muoviraista, da nyt miljonat muoviragehet täytetäh Ispanien rannat. Ristikanzat ollah havačuttu da ruvettu auttamah. Järjestölöin da ammattipuhastajien lizäksi i lähillä eläjät ristikanzat ollah tuldu keriämäh jätehtä.
Konza olin lugen kirjutuksen, duumaičin, pidäisgö miulagi ruadua enämmän. Miula pidäis lähtie puhastamah miula rakkahie alovehie da suaha muidagi keralla. Vain kun ristikanzat ellennettäis, kuin jygie ruado puhastamine on, onnakko i topan lykkiämine luondoh vähenis.
Kimmo-Ilari Juntunen: Kodvane rannalla
Mie seizatuin rannalla valppahalla hiekalla. Olin hyvän palan matannun da duumaičin kodvazen levätä. On aivin ylen vesselä rannalla astuo da merituulda n’uuhella, kuin muissan, jotta se jo poigazena ylen hyvällä tuli. Vain pädöy olla joudavana čomalla siällä!
En ennättän ni yhtä asselda astuo, konza jo tunnin midägi jallan alla. Se čökkäi ylen pahasti jalgah da mie hil’l’akkazeh lähin astumah, jotta en sidä enämbiä satattais. Konza kačoin muah, näin jotta siinä oli murennut stokana. Harppain siidä piäličči da opin välttiä kaikkie muidagi st’oklanpalazie. Konza duumaičin männä istumah kiven piällä, jotta ei tarviččis varuo, jo ruvettih järgieh lähillä olijat toppatukut kuariččemah muga, jotta en ennättän ni n’uuhaldua merituulda.
Ristikanzat aivin vissatah erimoizie ezinehie kunne hyö vain ennätetäh.
Duumaičin jälgimäzeksi, jotta lähen ielleh, sentäh kuin en taho moista äijiä kačella. Lizäksi kuulin loittuo kenentahto ristikanzan nagruo da midälienöy muuda piendä iändä. Kačahin vielä jälgimäzen kerran, midä on rannalla heitetty. Kakatin pikkarazen virren da lennin iäreh.
Jenni Larinen: Plastikkameret
Tulevazus näyttäy pahalda. Tolkuttomien ristikanzoin täh meret täyvytäh plastikasta. Vain pieni vuitti plastikasta kierrätetäh da suuri vuitti vissatah luondoh. Hos Suomessa nygöin kolmasvuitti koditalohuksien pakkausplastikasta kierrätetäh, globualine tila on huono. Tutkimuksen mugah merilöih piädyy joga vuotta enämbi kymmendä miljonua tonnie plastikkua. Se on suuri ongelma linduloilla, kaloilla da kaikenmoizilla merenelävillä, kumbazet voijah jiähä kiini verkkoloih libo muih plastiekkajätteih da syyvä sidä. Merenelävät kuollah ruttoh libo hil’l’akkazeh. Tämä tunduu pahalda da kossettau suorah i ristikanzoi. Plastikka piädyy ravingočiepin kautti ristikanzangi elimistöh. Nygyarvivon mugah aiguhine syöy da juou bankkakortin kogozen miärän plastikkua joga nedälie. Mikroplastikan kemikualit voijah häiritä hormonatoimindua. Elä lykkiä plastikkua luondoh!
Kirjallizus (paginakurssa 2024)
Opastujat suadih paissa kirjallizuosta da lizäksi kirjuttua heilä tärgeistä, armahista libo muiten vain mieldäkiinittäjistä tevoksista.
Kati Häkkinen: Miula armas kniiga
Miula ylen tärgie kniiga on Odysseus, libo Ulysses, kumbazen on kirjuttan irlandielane James Joyce. Se on jullattu vuodena 1922 da kiännetty suomeksi enzimäistä kerdua vuodena 1964, da siidä toizen kerran vuodena 2012. Mie olen lugen mollemmat kiännökset, ga alguperäne anglienkieline kniiga on vielägi lugemattomana miula koissa.
Tämä kniiga on erikummane kerdomus, kumbazen tapahtumien aiga on yksi vuorokauzi. Kniigassa on mielenvirdua, simvolikkua, runohutta, näytelmiä, sivujuonie da monenmoizie starinoi. Oza kniigasta on luajittu kogonah ilmain välimerkkilöi. Sanasto on ozin kirjuttajan ičen luajittu. Tämän kniigan voibi lugie uuvessah monet kerrat, da aivin siidä löydiä uuzie tunnelmie da yksityiskohtie.
Mie vuotan aigua, konza mie ennätän lugie sen alkuperäzen tevoksen. Näissä kiännöksissä on nivoksesta rippuon 720–860 sivuo, da se tarkottau, jotta äijä aigua mänöy lugemizeh. No niin, mie käin sen anglienkielizen kniigan pal’čalda da kačoin, jotta olenhan mie zavodin lugie sidä. Mie olen, nägyy, sivulla seiččemen, da yhtehes sivuloi on 680. Pidäy vuottua parembie luguaigoi!
Pirita I. Hipp-Koskenoja: Nimi kniigasta
“Pirita, Karjalan tytär” -kniiga on jullattu vuodena 1972, da Kaari Utrio on sen kirjuttaja. Kniiga sai valdivon kirjallizuspalkinnon vuodena 1973. Vuodena 1999 kniiga jullattih 7. kerran, konza kirjuttaja oli uuvistan kniigan.
Kniiga on historielline romuana, da se kuvualou, mimmone oli 1400-luvun lopun aiga Karjalassa. Piritan muamo oli ylähäne, da hiän kuoli, konza Pirita syndy. Piritan tuatto oli manuaha, libo Pirita oli äbäreh, muga kuin sih aigah duumaidih, konza vanhemmat ei mändy venčalla. Tuattogi kuoli, konza Pirita oli seiččemen igäne, da Pirita myödih orjaksi Novgorodah. Kaikenmoista tapahtuu, da Lapissagi Pirita eläy yhen talven lapsien, papin da lappalazen kera. Ihan lopussa Pirita da lapset mändih Viiburih da kaikki oli hyvin.
Mie duumaičen, jotta kniiga on starina, kumbane vois olla tozi. Starinassa on historiellizie azeida, kumbazet ollah totta: Novgorodan valda-aziet da vieroh liityjät torat, mimmone elos oli ristikanzoilla Karjalassa, orjilla, rahvahalla libo ylähäzillä.
Ira Määränen: Kniiga
Miulda kyzyttih, mibä on ”ylen hyvä kirja” – ylen armasta kniigua miula on äijä. Nygöin miula tärgiet kniigat ollah kirjat Karjalasta. Yksi kniiga on miula ylen tärgie: Karjala Kainuussa. Se on Lönnrot-instituutan julgavo, kumbazessa kerrotah Kainuun karjalazien rajakylien vaihieloista 1700–1900-luguloilla. Sen kirjuttaja on Heikki Rytkölä, kumbane ruado Kainuun muzeissa enämbi 30 vuotta. Siinä kniigassa ollah kylien synnyt, ristikanzoin elosta, kiriköt da kauppamatkat, tavat da voinien tuhot. Fotokuvat ollah vanhat, on pertit, on kylyt, kalmismuat da karttapiirussukset. Ga en ni ole vie ylen tarkkah lugen kogo kniigua, a konza kezä tulou, onnakko ennätän paremmin. Kylät ollah miula tuttavat, Kuivarvi, Hiedarvi da Rimbi – Kuivajärvi, Hietajärvi, Rimpi.
Hietajärvi, Suomussalmi. Kuva: Ira Määränen, 2015
Opastujat suadih ičegi vallita kuvazie da kirjuttua niijen perustehella (paginakurssa 2024)
Veera Turkki: Valgietukkane tyttö
Kuvassa on äijä lasta, onnakko piällä kuuvenkymmenen. Hyö seizotah Palomyllyn školan iessä Suistamolla. Kuva on otettu 1930-luvulla. Enzimäzessä rivissä on nenga seiččemenvuodine tyttöne, kumbane ei kačo kamerah muga kuin kaikki muut lapset vain on kiändyn kaččomah vieressä olijua lasta. Tytöllä on ylen valgiet tukat. Tytön nimi on Ester, da händä kučutah Essuksi.
Tyttö on kebie dogadie kuvasta juurigi valgieloin tukkien täh. Kymmenen vuuven perästä, konza hiän on jo nuori neidine da muijen nuorien kera heinänruavossa voinan aigah, noussah bombittajat taivahalla da nuorilla pidäy männä näbieh peldo-ojah maguamah. Essun valgiet tukat tuassen ollah ylen nägyjät, da sentäh muut nuoret sanotah, jotta Essun piä pidäy ruttoh panna peittoh. Ozaksi lendokonehet vain piäličči lennetäh.
1940-luvun lopulla da 1950-luvulla Essu suau nellä lasta. Viizikymmendä vuotta školakuvan ottamizen jälgeh synnyn mie, da endizestä pienestä valgietukkazesta tytöstä tulou miun valppahankeldatukkane buabo. Konza mie nyt kačon vanhua školakuvua, duumaičen, jotta siinä buabo pagizou omalla ystävällä karjalaksi. Hänen täh miegi karjalah opassun da tämängi kirjutuksen olen kirjuttan.
Svea Kentz: Kevät tulou!
Päivä jo pitkenöy da päiväne paistau čomasti. Se suau miun ajattelemah keziä.
Terväh on aiga panna kazviloin siemenie muah kazvamah taimeniksi. Joga vuotta mie kazvatan uuzie tomuatan da ogurčan lajiloi. Yksi tomuattalaji on ainos sama (Gardener’s delight). Se on pieni, ruskie da magie tomuatta.
Ogurččua oli kahenluaduista. Toizie syödih hedi, ne oldih saluattaogurčat. Ne oldih pität da kaijat. Niillä oli vesselä nimi ‘Kiinalane mado’. Toizet kazvettih terväh da ne oldih moizet pul’čakat.
Kaikki taimenet ei synnytty kazviperttih. Seinän vieressä, skammin piällä oli lämmin kohta. Siidä ne oli helppo vakkah kerätä.
Sygyzyllä mie luajin omista tomuatoista ketčuppua!
Tänä kezänä mie tuassen kazvatan taimenie. Tomuatan da ogurčan lizäksi vielä čiliegi.
Tuisku Räty: Pirunkirikkö
Sygyzyllä mie käin ystävän kera Pirunkiriköllä. Pirunkirikkö on suuri kolo da halgiema kallivossa. Se on lähillä Kolie korgien vuaran piällä. Konza olin lapsi, tuatto saneli miula, jotta Pirunkirikössä pirut piettih hiän omie pidoloi. Konza ristikanza mäni Pirunkirikköh kallivon koloh, hiän tuli piruloin muah. Piruloin muasta oli ylen jygie tulla järilleh ristikanzoin muah, da pirut ruatutettih ristikanzalla erimoizie ruadoloi. Ristikanza oli piruloin vangi, kuni hiän oli ruadan kaikki ruavot. Siidä pirut annettih luvan ristikanzalla männä järilleh ristikanzoin muah. Tovellizuossa rahvahanusson mugah Pirunkirikkö oli kirikön edehine. Konza ristikanza nouzi Pirunkirikön tagaseinän syvennyksen piällä, hiän voi nähä pienien piruloin kirikközualan da kirikön pienet stuulat. Nygöin piruloih ei enämbiä ussota, ga ristikanzat käyväh kaččomah Pirunkirikön koluo da vuaran kaunehie maizemie. Sygyzyllä maizema on kaunehin, konza puuloin lehet ollah värikkähät.
Opastujat paistih da kirjutettih karjalazista kinoloista (paginakurssa 2024)
Jenni Larinen: Kinotrilogie Dorogu – Karjalan mystisillä poluilla
Dorogu on Jyrki Huapalan käzikirjutettu da ohjattu karjalankieline kinotrilogie. Sen ozat Veneh, Lindu da Ilmu ollah iččenäzet kinot, kumbazet lizäksi nivouvutah yhteh samanmoizen tieman da stiil’an täh. Trilogien enzimäzen ozan aihe on svuad’bo. Tässä kinossa Soja Murron nerokkahasti luajitut karjalazet ruutat ozutellah suurda roulie. Saija Teirikangahan ylen vägevä muuzikka omasta puolesta tembuau keralla ennen kaikkie trilogien toizessa ozassa. Muuzikan täh tunduu muga kuin kaččoja olis ičegi itkemässä kuolien koin sydämessä. Trilogiessa liikutah enimyölleh luonnonymbärissössä. Hos Huapalan mugah kinoloin paikka da aiga ollah miärittelemättömät, kolmannessa ozassa čokkelehetah selgieh nygyaijassagi. Nenga voijah duumaija, jotta meččiä kuvatah nygytovellizuon vastapuarana da meččä luou kuvih monenmoizie igiaigazie da unenmoizie merkičyksie. Kaikkiedah trilogie on ylissys karjalazella naizella. Naizet ainos pietäh huolda, jotta dorogan ristauksessa matka piäzöy jatkumah.
Kimmo-Ilari Juntunen
Dorogu on kinoprojekta, kumbazessa on luajittu kolme karjalankielistä kinuo. Se on enzimäne karjalaksi luajittu kinotrilogie, da se kerdou erimoizista ristikanzan eländäh da sen muutundah liittyjistä karjalazista perindehistä.
Enzimäne kino Veneh kuvuau karjalazie svuad’boloi. Siinä on miun mielestä ylen taijollizie simvoloi da muuzikka pädöy hyvin sih, midä nägyy. Mie duumaičen, jotta kinossa nägyy hyvin, kuin tärgie dielo svuad’boloih liittyjät sovat ollah.
Toizessa kinossa Lindu kerrotah kuolennasta da muahpanennasta. Siinägi sovat ollah tärgiet, ga vielä suurembi dielo on kuolluon poijan muamon iänellä itendä. Kinossa nägyy perehen da tovengi muamon merkičys, da luadijoin kera pagizimmagi, jotta sentäh siinä ei ole miespappie.
Jälgimäne kino on Ilmu, da siinä nävytäh lapsensuandah liittyjät dielot. Iellizet kinot kuvatah männyttä aigua, ga Ilmassa eletäh nygyzessä aijassa. Hos kinossa ei olegi vanhua aigua, ga perindehet nävytäh da männyön ja nygyzen väli hämärrytäh.
Kai kolme kinuo ollah miula mieldä myöten da ylen mieldäkiinittäjät. On ylen tärgie, jotta on erimoista materijualua karjalaksi, da nämä kinot voijah luadie kieldä, perindehie da kulttuurua nägyjäksi.
Opastujat paistih dai kirjutettih, midä kaikkie hyö ruatah libo ruattih yhen päivän aigah (paginakurssa 2024)
Nimetöin kirjutus
Enzimäissargena mie ruavoin ylen äijän. Mie havačuin huondeksella nenga seiččemen aigah da näbieh tiettäväne pezin hambahat da pezeyvyin ičegi. Siidä luajin da söin huondesveruo, a sidä ei pidän näbieh syyvä. Huondesveron jälgeh mie pezin sovat da vähäzen puhassin fatierua, kuin oli jo nedäli libo kaksi iellizestä kerrasta. Nygöin mänöy enämmän aigua koin puhassandah, sentäh kuin miula on suurembi fatiera kuin ennen.
Siidä rubein jo luadimah murginua valmeheksi. Mie suvaičen luadie sušie koissa, kuin voin iče duumaija, mi pädöy sušin välih. Mie panin ogurččua da avokaduo riissun kera.
Konza olin puhastan da murginoinun, rubein luadimah kandiduatan tutkielmua ielleh. Ruavoin muudagi opassundah liittyjiä ruaduo, da vähäzen muudagi, mi ei ollun nimidä opassundua. Siidä soitin pienellä pohjaiskarjalazella yrityksellä, jotta voibigo sieldä ostua astienpezokonehen da uuven hellan da päčin. Mie en taho aivin vain suurilda yrityksildä ostua, da on ylen hyvä, jotta vielä pienembie yrityksiegi on.
Viizitoista minuuttua viijettä lähin koista yliopissolla ildaista syömäh. Sielä yliopisson restoranassa näin ystävän da mänin hänen luoksi istumah. Hänellä oli siinä toine dovarišša, kumbaista mie en tunden. Konza sanelin, jotta mie opassun karjalan kieleh, hiän kyzy karjalaksi, jotta pagizengo mie karjalua! Siidä pagizimma vähäzen karjalaksi. Se oli enzimäne kerta, konza sain karjalaksi paissa muiten kuin luvendoloilla loitokkali!
Ildazella vielä kävin tuaton luo da maksoimma erimoizie maksoloi da muuda moista. Konza tulin kodih, olin jo ylen vaibun da oli kebie vierrä muate da järgieh uinota.
Ira Määränen: Midäbä mie ruavoin egläi?
Egläin oli nelläspäivä. Enimyttäh miula ei ole kiireh nikunne, a egläin lykkäi monenmoista ruaduo. Konza havačuin, söin huondesveruo, kačoin kalendarie da duumaičin, jotta mänen konserttah, muzikantat soitetah da lauletah opissolla. A eibä nimidä! Tuttava susieda čokkaudu miun ovella da pagizi, jotta yläkerran vanha tuttava tulou kodih bol’ničasta, a hiän iče vuottau omua miestä kodih kerhosta – onnakko mie ehtizin ottamah vastah sen vanhan tuttavan taksista. A mih aigah tullou – oli tiedo, jotta hiän jo istuu da vuottau taksie. Ga pidänöy päivystiä, konza tullou. Mie varain, jotta hiän tulou puolen päivän aigah, a ei kuulun nikedä. Mie vuotin da vuotin, da nellän aigah tuldih. Mie vein hänen kodih, annoin vettä da voidaleibiä da liäkkiet da panin akkazen muate. Sen jälgeh mänin kodih, pezeyvyin, suoriin puhtahih sobih da mänin kerhoh tanssimah. Kuu oli aivin täyzi da kirkas, myöhä illalla oli jo kičakka keli. Koissa pezeyvyin, söin ildaista vähäzen da vierin muate.
Raštavan 2023 iellä
Raštavan iellä jatkokurssan opastujat opastujat paistih Raštavasta da kirjutettih vuoropaginoi Raštavah liittyjän sanasson perustehella.
Linkka sanastoh: linkka
Emmi Kuittinen
– Oksenja, jogo sie vuotat Raštavua?
– Muga, Katti, vuotan! Mie ylen suvaičen Raštavua. Mie rubien laulamah raštavanlaululoi jo pimiekuussa. A vuotatgo sie?
– Vuotan miegi. Mie en suvaiče laulua, a mie vuotan raštavansyömizie.
– Miegi suvaičen raštavantähtilöi da priädniekköi. Vain puhassanda-aigua mie en vuota.
– Elä puhassa! Tärgiembi dielo on raštavanrauha.
– Muga. Konza niän laukassa raštavankuuzie, mie ossan.
– Hyvä! Da hyviä raštavanaigua!
– Hyviä raštavanaigua!
Eila Shemeikka da Sara Valta
– Oletgo sie jo čomendan kodie? Oletgo jo pannun raštavantulet?
– Olen vähäzen čomendan. Ga en ole vie pannun raštavantuliloi.
– Ongo siula raštavankuuzi?
– Miula on vain ylen pieni da čoma muovine kuuzi.
– Pietgö sie raštavanpyhiä?
– Mie en ole pidän. A sie?
– Mie en ole pravoslaunoi, en pie raštavanpyhiä.
– Oletgo jo paistan raštavanpaissoksie?
– En ole vie, ga duumaičin, jotta voizin luadie raštavantähtilöi.
– Mie luajin pyhänäpiänä bunukan kera raštavantähtie da priädniekkiä.
– Ongo siula raštavanlomua?
– On miula, mie olen opastuja, da miula on pitkä loma.
Veera Turkki
– Ongo teilä jo algan raštavan puhassanda-aiga?
– Ei vielä, myö aivin puhassamma raštavan vastuandapäivän huondeksella.
– Mie jo olen puhastan kylyn, jotta on hyvä käyvä raštavankylyh.
– A raštavansyömizie jo olen valmistan.
– Kačo vain! A midäbä?
– Raštavanpriädniekät olemma lapsien kera luadin da mie olen paistan lanttu- da morkohkapaissokset.
– Siebä oletgi ahkera raštavanristikanza!
Pirita I. Hipp-Koskenoja da Kati Häkkinen
– Pruaznuičetgo sie Raštavua?
– Da, mie pruaznuičen Raštavua. Kuinba sie?
– Myö pruaznuičemma raštavanrauhan julgisanomizen jälgeh.
– Kuundeletgo raštavanrauhan julgisanomizen radivosta libo televiizorasta?
– Televiizorasta mie kačon da kuundelen.
– Kumbaista suvaičet enämmällä, raštavantähtilöi vai kinkkuo?
– En suvaiče lihua ni vouse. Mie suvaičen raštavantähtilöi syyvä.
– Ongo teilä koissa raštavankuuzi?
– On, ga ainos erähän päivän vain, sentäh kuin perttikazvit ei suvaija kuuzen duuhuo.
– Meilä ei ole nikonza ollun aiguhisaigana kuusta, sentäh kuin kuuzella ei ole hyvä olla samassapertissä kaziloin kera: kazit sih nouzetellah da kuatah sen.
– Tulougo teilä raštavanukko?
– Ei tule, sentäh kuin ei ole lapsie. Konza olin iče lapsi, silloin kävi.
Svea Kentz da Tuisku Räty
– Terveh, vuotatgo sie jo raštavanaigua?
– Terveh, ka mie jo ylen vuotan Raštavua. A sie, vuotatgo sie raštavanaigua?
– Miegi jo ylen vuotan raštavanaigua. Miula on jo raštavankuuzigi pertissä.
– Käytgö sie raštavankylyh?
– Ka, mie käyn raštavankylyh, se on miän perehen perinneh Raštavana. A käytgö sie raštavankylyh Raštavana?
– Mie käyn Raštavana raštavankylyh perehen luona. Midä työ ruatta Raštavana?
– Myö puhassamma pertin, da valmissamma syömistä huondeksella. Myö lizäksi paissamma raštavantähtie da priädniekkiä.
Kimmo-Ilari Juntunen da Viliina Silvonen
– Terveh! Kuinba dielot?
– Terveh! Hyvin. A siula?
– Miulagi hyvin. Kussaba olet Raštavana?
– Mie mänen perehen luo. Kai sugulazet tullah pruaznuimah. A sie? Kunne mänet Raštavua vassen?
– Mänen Vanhalla Suurtorilla kuundelemah raštavanrauhan julgisanomista. Siidä mänen kodih da mielessäpiettävän kera kizuamma stolakizah.
– No, hyvä. Hyviä Raštavua siula!
– Hyviä Raštavua! Nägeyvymmä!
Sygyzyllä 2023 pietyn jatkokurssan opastujien kirjutuksie
Luondotiema on ollun tärgie suvikarjalan kurssoilla. Tässä opastujien kirjutuksie luonnosta.
Svea Kentz
Terveh tulgua meččäh!
Tänäpiänä myö tuttavussumma mečänelävih!
Hos mečässä ei nävy nimidä, niin se ei ole ainos totta.
Kačo! Silmäkaivon luona sammalen kessellä ilozet lötöt hypitäh. Ne ollah vihannat kuin sammal.
Kiven tagua voibi nähä reboloin turbiet hännät da ruskiet turkit. Rebozet! Varakkua! Mečässä on mečästäjie ärielöin koirien kera.
Puuloin oksilla ollah linduloin pezät, kumbazissa on jo linnunjäiččie. Kezällä meččä täyttyy linduloin laululoista.
Kondiet ollah mečän halliččijat. Tiijättägö, hos kondiet ollah suurikogozet, ne ollah ylen varačut.
Terväh pimenöy. Kuudamanvalgiessa ristikanzoista tulou varaččuloi. Nyt on meilä aiga lähtie kodih!
Jiägiä terveheksi, mečänelävät!
Huomena tuas nägeyvymmä!
Veera Turkki
Joga huondesta mie lähen kävelemäh luondoh da aivin niän kaikenluaduzie, mieldäkiinittäjie luonnonilmivölöi. Keviällä kačon, kuin koivuloin, leppien da huaboin vihannat lehet puhetah, da joga päiviä nägyy uuzie linduloi. Konza taivahalla liijetäh enzimäzet piäčkyzet, tiijän, jotta on tullun kezä.
Pöpökköin täh kezä ei ole paras aiga kulgie luonnossa, vain konza tulou sygyzy, mečässä mänöy näbieh kogo päivä. Duumaičen, jotta männä sygyzynägi olen kerännyn liigua marjua da siendä sentäh, jotta kogo sygyzyn meččä on miula huudan: keriä, keriä!
Nyt talvella huondekset ollah pimiet, vain čomien tähtilöin da kuudaman valgiessa on hyvä astuo.
Kati Häkkinen
Nyt on talvikuu, linnut ollah lennetty suveh, da puuloin lehtizet ollah kirvottu muah. Vain variksien bruakeh da pienien linduzien čiyčetys kandauvutah korvih mečässä. Lötöt, edonat da madozet ollah horroksessa, hiän veret vilut da unet piättymättömät. Kondietgi muatah omissa pezissä. Vain revot da jänöt juossah lumilla. Reboloilla on nälgä, hyö ajetah jänölöi, jotta voidais syyvä hiät. Hirvi kävelöy hil’l’akkazin kuudamanvalgiella da ilves ihmettelöy taivahalla loikottajie revontulie. Kalatgi muatah järvilöissä da vuotetah jiättömie aigoi.
Pirita I. Hipp-Koskenoja
– Lähtizimmägö meččäh huondeksella? Olis mugaza löydiä gribua, da tiettäväne kuunnella linduloi. Otamma evästä keralla da assumma päivän luonnossa.
– A sielä lehtikuuzien luona on äijä muurahaista da silmäkaivoloin luona da joven rannalla on yhteh luaduh pöpökköi, kumbazet purrah. Kussa siidä voimma syyvä iče?
Kimmo-Ilari Juntunen
Mie ylen suvaičen astuo kezällä luonnossa suurien puuloin da turbieloin sammalien kessellä. Aivin on vesselä kačella, kun pikkarazie čiililöi da muurahazie kulgou kandoloin da juurien väličči. Kebielöi linduloi lendäy ielleh järilleh ladvoin da oksien välillä. Puhtahista silmäkaivoloista suau puhasta vettä da tuhjoloista marjua.
Siidä talvella ongi erimoizie päivie, konza nägyy kirkkahie tähtilöi taivahalla! Jygielöillä kivilöillä da kebielöissä n’uavoissa on lunda, da mečissä äijä valgieda čomennusta.
Tuisku Räty
Sygyzyllä, kun puuloin lehet ollah ruskiet, noussah eriluaduzet sienet da grivat muasta. Keldazie keldasienilöi tuagieh on koivuloin lähillä, ga toičči keldasienilöi voi löydiä pienien kuuzien da suurien kivilöin juureldagi. Griboi sen sijah tuagieh on pedäjä- da kuuzimečissä sammalien piällä. Hyvie suurie griboi on jygie löydiä, sentäh kun madozet da edonat kerritäh syyvä griboi ennen ristikanzoi.
Sygyzy 2023, peruskurssa
Sygyzyllä 2023 pietyn peruskurssan opastujat paistih, midä hyö ruatah linnassa dai kirjutettih linnah liittyjie vuoropaginoi.
Tuisku Räty da Viliina Silvonen
– Terveh! Sanotgo, kussaba on Jovensuun paras koufila?
– Kauppakavulla koufila Pulla. Se on torin vieressä.
– Kuinba piäzen sinne raudatieazemalda?
– Assut Päivännouzusildua myöten. Konza olet torilla, koufila Pulla on lähillä.
– Passibo siula!
Emmi Kuittinen
Telefonassa muamo da tytär:
– Terveh, Anni, kussaba sie olet?
– Terveh, muamo, mie olen uimalassa.
– Mintäh sie sielä olet?
– Myö školan liikundaurokalla kävimmä. A nyt mie lähen kodih.
– Hyvä! Mie varussan nyt syömistä. Nägeyvymmä terväh!
Kimmo-Ilari Juntunen da Eila Shemeikka
– Terveh, Kimmo! Kussaba on pravoslaunoi kirikkö? Mie olen pravoslaunoi.
– Terveh, Eila! Pravoslaunoi kirikkö on Kirikkökavun pohjaispiässä Bol’niččakavulla.
– Ga, niinbä ongi. A kussaba sie nyt olet?
– No, mie olen nyt yliopissolla. Kirikkö ei ole loittona.
– Ongo siula aigua nägeydyö, kun piäzet yliopissolda?
– Ga, on miula. Nägeyvymmä siidä.
– Mih aigah sie piäzet sieldä?
– Mie piäzen kahen aigah.
– Mänizimmägö koufilah?
– No, mänemmä vain.
– A mihbä koufilah mänemmä?
– Torilla on čoma koufila.
– Nägeyvymmägö sielä?
– Nägeyvymmä sielä.
Kimmo-Ilari Juntunen da Eila Shemeikka
– Terveh! Kuinba dielot?
– Terveh, Kimmo! Passibo, hyvin. Konzaba tulet Helsingih?
– No, miula talvikuussa on aigua. Tulizingo silloin?
– Ga, tule silloin! Tuletgo bussalla vai mašinalla vai junalla?
– Junalla tulen. Nägeyvymmä nellästoista talvikuuda.
– Ga, se pädöy hyvin. Voizimma käyvä Ateneuman muzeih libo Kanzallisteatrah. Kun kačot raudatieazemalda, muzei on huralla da teatra on oigiella.
– Selgie dielo. Nägeyvymmä azemalla.
– Vuotan silma sielä.
11.1.–24.2.2023 pietyn paginakurssan opastujien kirjutuksie
Opastujat paistih da kirjutettih ičellä tärgeistä libo mielehizistä tevoksista.
Kalle Vainio: Star Wars: Heir to the Empire
“Star Wars: Heir to the Empire” on vuodena 1991 jullattu romuana, kudaman starina sijottuu kuuluzoin Tähtilöin voinat -filmoin universumah. Sen on kirjuttan yhysvaldalane kirjuttaja Timothy Zahn. Se on enzimäne oza muga sanottuo Thrawn-trilogieda. Romuana kerdou, midä tapahtu alguperäzen kinotrilogien jälgeh. Keizarin kuolennan jälgeh Luke Skywalker, prinsessa Leia da Han Solo yritetäh hallita Uutta tazavaldua, a heijän vassassa on varattava vihaniekka, Imperien uuzi johtaja suuradmiruala Thrawn. Mie luvin kniigan anglieksi, ga se löydyy i suomeksi nimellä “Imperiumin perillinen”.
Tämä kniiga on miula tärgie, sentäh kun se on enzimäne romuana, kumbazen mie iče olen ostan. Aigazembah mie en yliopisson da školan ulgopuolella lugen kaunokirjallizutta, a mulloin piätin ruveta lugemah. Ossin tämän kniigan ligakuussa, sentäh kun mie ylen suvaičen Tähtilöin voinat -filmoi. Kniiga oli ylen hyvä da mieldäkiinittäjä. Sen jälgeh olen ostan enämmän kniigua da algan lugie kaunokirjallizutta.
Opastujien runoloi vuuvenkierrosta
Joanna Heinonen: Aijan kulgu
Pakkaiskuu malttau päivän lukita.
Tuuččakuu tahtou lunda tukuta.
Kevätkuu päiväistä pihah kuččuu.
Sulakuu sidä vierestä kaččou.
Oraskuu jo linduloin kera laulau.
Kezäkuu varbahan järveh kastau.
Heinäkuu nurmella juossa tahtou.
Elokuu aivin teriämbäh tulou.
Syyskuu päivän lyhyöksi katkuau.
Ligakuu ylehes pimien palkkuau.
Pimiekuu kuuda da yödä duumaiččou.
Talvikuu čomie tulie suvaiččou.
Siidä allammagi tuassen allusta.
Näin kulgou aiga vuozi vuuvelda.
Eevi Pulkkinen: Runo kuuloista
Pakkaiskuussa vuozi algau,
tuuččakuussa hiihetäh,
kevätkuussa päiväne paistau,
sulakuussa kivokset suletah,
oraskuussa vihannat lehtyöt,
kezäkuussa kezä algau,
heinäkuussa kezoida kylbietäh,
elokuussa vielä lämmä,
syyskuussa opassutah,
ligakuussa vihmuu,
pimiekuussa mua on musta,
talvikuussa lunda panou.
Kalle Vainio: Runo kuuloista
Paikkaiskuussa vuozi algau.
Tuuččakuussa tuagieh tuuččuau.
Kevätkuussa kevät tulou.
Sulakuussa lumi sulau.
Oraskuussa piäčkyne puussa laulau.
Kezäkuussa päiväne pitkäh paistau.
Heinäkuussa kezoiniekka rannalla venyy.
Elokuussa kezän loppu jo nägyy.
Syyskuussa äijän vihmuu.
Ligakuussa lehti kirbuou.
Pimiekuussa siä vilustuu.
Talvikuussa vuozi loppuu.
Sofia Silfvast
Pakkaiskuussa pakkane paukkau
Tuuččakuussa čuruamma da luistelemma
Kevätkuussa päiväne paistau
Sulakuussa linduzet lauletah
Oraskuussa poimimma čiilahazie
Kezäkuussa on luondo čoma
Heinäkuussa kylvemmä kezoida
Elokuussa on räkki da emmä rua nimidä
Syyskuussa mänemmä hilloh
Ligakuussa meččä on ruskie da keldane
Pimiekuussa pruaznuičemma karjalan kielen nedälie
Talvikuussa vuotamma Raštavua
Eeva Manni
Pakkaiskuussa pakkane paukkau
Tuuččakuu tuučan tuou
Kevätkuussa kevät algau
Sulakuu muan sulattau
Oraskuu orahat nostau
Kezäkuussa kezä tulou
Heinäkuussa heinät kerätäh
Elokuussa vil’l’an vuoro
Syyskuu sygyzyn tuou
Ligakuussa liga läiskyy
Pimiekuussa piha pimenöy
Talvikuussa talvi tulou
Eeva Manni
Pakkaiskuussa smuutat tullah
Tuuččakuussa suuripyhä algau
Kevätkuussa Äijäpäivä lähenöy
Sulakuussa Jyrgi hevot pihalla piästäy
Oraskuussa Miikkula kylviä käsköy
Kezäkuussa Iivanaksi vassat luajitah
Heinäkuussa Il’l’a veit vilustau
Elokuussa Emänpäivä syysarren tuou
Syyskuussa Sviižen’n’a nagrehet kuoppah panou
Ligakuun Pokrova zavodiu
Pimiekuussa pyhä algau
Talvikuussa Raštavua pruaznuijah
Suvikarjalan opastuja
Pakkaiskuussa jalgoi vilustau – pakkane čuppuloissa paukkau.
Tuuččakuussa tuuččuau – tuuli lunda puhaldau.
Kevätkuussa siä lämbenöy – vezi ojazina čurdžettau.
Sulakuussa lapset virvotetah – da Äijiäpäiviä pruaznuijah.
Oraskuussa nurmet vihotutah – lapset Muamoloinpäiviä varussetah.
Kezäkuussa päiväne paistau – lapsuzie lämmittäy.
Heinäkuussa ägie on siä – lapset kezoilla mängiä!
Elokuussa ozrat korjatah – dai marjat taldeh kerätäh.
Syyskuussa pihalla pimenöy – kuudama hobiene kuumottau.
Ligakuussa vihma dorogat čändžiäy – kengät puhastua pidäy!
Pimiekuussa pakaistuu – jiä ikkunua čomendau.
Talvikuussa talvi algau – kivos valgie pihalla vallottau.
Opastujat kirjutettih kuvien perustehella, midä hyö nähäh, kuullah, tundietah…
Eeva Manni: Mečässä
Mie kävelin egläin mečässä monda čuassuo. Päiväne paisto, da tundu ylen lämbimäldä. Pidi käyttiä päiväpaisto-očkie, jotta ei olis tundun liijan kirkkahalda silmissä. Kogo luondo oli vihanda, tuhjot, puut da mua. Puut, enimyölleh pedäjie, oldih ylen korgiet.
Linduzet čiyčetettih ahkerah, da kuulin äijän niijen čomua lauluo. Näin liipukkazen, kumbane näytti ylen kaunehelda da värikkähäldä. Se lendeli kukissa. Mie näin i mavon. Mie en varannun sidä, kun se luigerehti iäreh.
Mečän duuhu oli hyvä. Miusta tundu, jotta sammalgi tuli hyvällä. Sammal tundu pehmieldä. Mie kävelin pal’l’ahin jalloin sen piällä. Mussikka kukki. Onnakko suamma äijän mussikkua myöhembäh kezällä. Mussikka maistuu ylen magielda. Mie vuotan äijällä, jotta suan kerätä sidä.
Mie duumaičen, jotta mečässä on ylen hyvä olla. Mieli rauhottuu, verenpainehgi laskou.
Joanna Heinonen: Diedon vanha nojastuula
Mie issun kavulla vanhassa nojastuulassa, kumbazen nahka tunduu kovalda da karhakalda miun kiän alla. On enzimänargi, aigua terväh on viizi čuassuo. Ristikanzat kävelläh ristah rästäh miusta kylličči buitto kuin nojastuula olis aivin ollun siinä.
Mie löyvin nojastuulan piätinččänä miun vanhembien čardakasta. Kun mie näin sen, mie muissin kuin miun diedo istu stuulassa da mie hänen polvella. Diedo saneli starinoi da haizu mečällä da toičči savulla. Kun hiän kuoli, myö unohimma nojastuulan čardakkah vuozien aijaksi. Nyt se haizu vain pölyllä, a myö kannoimma sen miun da miun vastinehen uudeh fatierah olopertin ikkunan edeh.
Suovattana vastinehen vanhemmat tuldih meilä gostih. Mie olin puhastan pertit, luadin piiruat da ylen magiet syömizet segö keittän koufit. Ga kun muatuška nägi nojastuulan, hiän duumaičči, jotta se oli tuhma kuin lötön ruppine tagapuoli. Mie en sanon nimidä, hos mie tahoin lykätä koufit muatuškan pluat’alla.
Pyhänäpiänä mie rubein nägemäh pahoi dieloloi aivin, kun mie istouvuin nojastuulah: Lindune lendi ikkunah. Kavulla orava jäi autton alla. Kniigapal’cca kuadu. Ruskieda viinie läikähti valgiella villamatolla. Illalla mie en enämbiä tarrennun istuo nojastuulassa da toizena piänä huondeksella mie piätin, jotta nojastuula lähtöy. Mie kannoin stuulan ruavon jälgeh kavulla da nyt myö olemma tässä, diedon nojastuula da mie.
Mie olen ihan higine. Higi luadiu nojastuulan nahasta libien. Duumaičen, jotta muatuška iče on lötön ruppine tagapuoli. Terväh sen jälgeh en niä libo kuule nimidä pahua. Tuuli humizou, auttot ajetah hil’l’akkazeh, linnut lauletah. Päiväne paistau da lämmittäy nojastuulan nahkua, kumbane tulou vielä diedolla.
“Midä sie ruat? Mintäh nojastuula on kavulla?” miun vastineh kyzyy. Hiän on tullun ruavosta.
“Tämä nojastuula on paha”, mie vastuan.
“Sie duumaičet sidä, midä miun muamo sano”, miun vastineh nagrau.
“Hiän kaččo sidä pahalla silmällä.”
“Ei tuo nojastuula čoma ole, a ei se ni paha ole. Se on siula tärgie. Unoha, midä miun muamo sano. Hiän ei aivin duumaiče toizien tundoloi, a sanou, midä mieleh juohtuu.”
Miun vastineh kandau nojastuulan järilleh meijän fatierah. Mie piätän, jotta muatuška ei meilä tule gostih viikkoh.
Eevi Pulkkinen
Kuvassa niän vuatteida stolalla. Vuattiet ollah villazet. Stolalla on ruskie kaglapaikka, vihanda kaglapaikka, musta kaglapaikka, valgiet da bruunit alazet da vihanda šuapka.
Villa tunduu pehmieldä, ga voi kut’kuttua. Mie ylen suvaičen villazie vuatteida, sentäh kuin ne tunnutah lämbimildä. Miusta villa haizuu hyvällä, ga märgä villa haizuu pahalla.
Stola on puuhine da bruuni. Puu tunduu libieldä da näyttäy čomalda. Puu haizuu hyvällä, ga mie duumaičen, jotta puuhine stola ei haizu nimillä.
Fotokuvassa tagana nägyy vihanda seinä. Kuvassa näyttäy pimieldä. Voi olla, jotta kuvassa ei kuulu nimidä, ga mie duumaičen, jotta vuattiet ollah stolalla, sentäh kuin ristikanzat terväh männäh pihalla. Voi kuuluo bunukkoin nagruo libo pajatusta.
Kalle Vainio: Laukkakessuksessa
Piätinččänä mie mänin ossoksilla laukkakessukseh. Ossin vuatelaukasta uuven takin da kirjalaukasta erähän kniigan. Sen jälgeh mie issuin koufilassa da kaččelin ymbärillä. Laukkakessus oli ylen suuri. Iessä mie näin korgiet liugupordahat. Äijä ristikanzua mäni niidä myöten yläh da alah. Mie näin vielä muidagi koufiloi da restoranoi. Niijen stolien tagana oli istumassa liziä ristikanzua. Mie kuulin ristikanzoin iänie da muuzikkua. N’uuhin lähillä olijan restoranan pitsan. Se haizu hyvällä. Mie join koufin da söin magien paissoksen. Ne maissuttih ylen hyvällä. Sen jälgeh mie mänin kodih, kun miuda rubei väzyttämäh.
Sirpa Vasiliou: Suuressa ossoskessuksessa
Suuressa ossoskessuksessa kuuluu muuzikkua, da liugupordahat šuhissah kaigen aigua. Ossoskessuksessa on monda kerrosta, da sielä nägyy ylen äijä ristikanzua, kumbazet ollah ajamassa liugupordahie myöten yläh da alah. Kussa on nuorizuo, sieldä kuuluu nagruo, a eräs brihaččune itköy kovah iäneh, onnakko muamo ei ostan hänellä n’amuo! Ossoskessus on čomennettu vihannoilla kazviloilla. Monessa kohassa nägyy stuulua libo lauččua, kumbazilla ristikanzat issutah.
Joga kerroksessa on opastehie, kumbazet kerrotah, mimmoista laukkua kussagi sijaiččou. Ossoskessuksessa nägyy monenluaduista laukkua, on kengälaukkua da kniigalaukkua da sporttalaukkua, da jogahizen iessä rekluamat välkytäh da kerrotah taričuksista.
Mie käyn vain syömistä ostamah. Leibäosassolla verekset leivät haizutah ylen hyväldä. Kinkkuosassolla suau maissella uuzie maguloi, ylen hyväldä maissutah! Monilla nägyy on täyvet ossoskärrit, da kassoilla on pität jonot. Nygöin kaikki on kallistun, da tunduu pahalda, kun aina vain mänöy enämbi dengua syömizih.