Skumbria (suomenkielinen alkuteksti)

Putkimiehiä oli kaksi. Niitä näytti olevan esimies ja oppipoika, niin kuin siinä vitsissä, jossa putkimies sukeltaa ulos viemärikaivosta ja sanoo apupojalle: ”Ota oppia, muuten joudut koko ikäsi seisomaan kaivon reunalla ja ojentamaan jakoavaimia.”

”Teilläkö se vessa”, sanoi vanhempi mies.

”On täällä muutakin.”

Äijät marssivat kylppäriin.

”Ei perkele! Täällähän on säiliö rikki. Onko sulla uusi?”

”No ei tosiaankaan. Eikö se ole teidän hommia. Minä maksan.”

”Ei meillä ole autoa.”

”Kirjoita tähän, millainen tarvitaan”, ojensin paperilapun ja kynän.

Mies raapusti jotain numeroita lappuun ja käski näyttämään kaupassa.

”Meretskovinkadulla niitä on”, hän sanoi. ”Niin ja muista letku, tuo on ihan sökö. Tullaan illalla. Se tekee sitten tonnin.”

”Entäs hanat. Ne vuotaa.”

Äijä pyöritteli hanaa ja rupesi ruuvaamaan pääputken venttiiliä kiinni. Kuului poksahdus ja vesisuihku iski putkesta suorassa kulmassa vastakkaiseen seinään.

”Venttiili vielä. Ja oikeastaan hanakin pitäisi vaihtaa.”

Putkimies käski apupoikaa pitämään painetta kurissa ja käveli pois.

”Pistän veden poikki kellarista”, hän heitti olan yli.

Apupoika kääri kuminauhaa puhjenneen venttiilin ympäri ja yritti pidätellä vettä. Suihkun hän sai taltutettua, mutta vesi virtasi hänen käsiensä alta suoraan hihoihin. Lattialla oli jo melkoinen lammikko. Ottelin vettä rätillä minkä kerkesin ja pusersin ammeeseen. Vihdoin veden tulo lakkasi.

Hän ravisteli märkiä käsiään, kuivasi niitä vähän persuksiin ja kaivoi puseron rintataskusta savukeaskin. Se oli likimärkä.

Kutsuin pojan keittiöön ja tarjosin tupakan. Sätkät paloivat loppuun, mestaria ei näkynyt.

”Eikö se löydä takaisin?” huolestuin.

”Löytää se. Meni varmaan kauppaan. Minäkin lähden tästä, ei täällä nyt muuta tekemistä ole.”
Poika häipyi. Tuijotin hävitystä ja mietin, mahtoiko vesi pilata alakerran asunnon kylppärin katon. Ja kuka maksaisi.

Soitin Sepälle. Hän lupasi tulla. Samassa soitti Katri.

Hän oli huolissaan siellä. Sanoi, että vierelläni kulkee koko ajan kuoleman varjo. Että ymmärsinkö ollenkaan, että poltin elämäni lankaa ja lujaa. En tajunnut, mistä hän oli saanut tuollaisia ajatuksia. Aika mystikkoja nuo naiset. Hän oli tulossa pelastamaan minua. Minä taas pelkäsin, että hänen tulisi täällä paha olla, vieraassa maassa, ilman kieltä ja ystäviä. Mutta minullahan oli aika paljon kontakteja. Vai oliko niitä loppujen lopuksi. Tulisiko Katri kenties mustasukkaiseksi. Samoin minäkin ehkä Suomessa tulisin. Halusinko minä Suomeen? Jostain syystä ajatus tuntui nololta, mutta eikö se ollut kuitenkin totta. Sanoin että homma oli hanskassa, hänen ei tarvinnut olla huolissaan. Kerroin myös asunnosta.

”Pärjäätkö varmasti täällä?”

Katri vakuutti, että kyllä hän pärjäisi, kunhan en jättäisi häntä yksin.

”Enhän minä sinua jätä. Kohta nähdään, ei ole kuin viikko enää. Soittele sitten, kun tiedät tarkkaan. Olen Pietarissa vastassa sitten. Ovikello soi. Suukkoja.”

Seppä seisoi kynnyksellä ja odotti kunnes pukeuduin.

”Mennään sun autolla. Ei me saada niitä pyttyjä pyörällä tänne”, hän sanoi. ”Milloin ne lupasi tulla.”

”Työpäivän jälkeen.”

”Pitäisi ehkä hakea työkalut pajalta kaiken varalta. Ne tekee kuitenkin jotain väärin.”

Kun ajoimme pihalta kadulle, trollipysäkin kohdalla jokin kolahti asfalttiin, kuului kirskunaa ja auto pysähtyi kuin kompastuen, vaikka moottori ulvoi. Seppä hyppäsi autosta tielle ja kurkisti alle.

”Pakoputki irtosi keskeltä”, hän huusi. ”Se on tiessä kiinni ja ihan rutussa. Pitää hitsata.”

”Vittujen vittujen vittu.”

”Kyllä tämä tästä. Kello on vasta kaksitoista. Jos saadaan auto perille, pari tuntia riittää.”

Hän lähti hakemaan pyörää. Isolla sivuvaunullisella Uralilla pystyi hinaamaan. Hän ryömi auton alle ja kiinnitti irronneen putken rautalangalla alustaan. Kun päästiin tieltä pois, kaikki sujui hienosti. Seppä ajoi hiljakseen pyörällä, minä ohjasin autoa.

Sepän paja oli pitkässä autotallirivissä, vanhan louhoksen vieressä. Hänellä oli kaksi boksia, toisessa hän teki ”likaista” työtä, hitsausta ja moottorien korjausta. Hienommille töillä hänellä oli vieressä toinen boksi, siellä hän takoi miekkoja ja korjasi pyssyjä.

Perillä työnsimme auton kuopalle ja Seppä meni alas.

”No joo, rauta poikki. Kyllä tästä vielä kalu saadaan. Mene etsimään sitä säiliötä. Osta kaikki ja soita mulle, että tiedän mihin tulla hakemaan. Tää on kolmeksi valmis.”

Kävelin pysäkille ja ajoin trollikalla putkimiesten neuvomaan rautakauppaan. Myyjä pyöritteli lappua ja päätään: ”Ensi viikolla tulee tällaisia.”

Kauppojen kiertäminen kävi työstä. Tarvittava säiliö löytyi pikkuruisesta kellarikaupasta, missä putket ja raudat olivat kaatua asiakkaan päälle. Samasta paikasta sain myös venttiilin, säiliön letkun ja kylpyhuoneen hanan. Kello oli puoli kolme. Soitin Sepälle.

Seppä vastasi iloisella äänellä. Hän oli jo saanut auton valmiiksi, hänellä oli siellä seuraa, joku asiakas oli tuonut pullon konjakkia.

”Pystytsä ajamaan? Mulla on nyt kaikki nää pöntöt tässä kainalossa.”

Vartin päästä Seppä viuhahti oven eteen.

”Uudelle pytylle!” hän hihkaisi ja veti taskustaan korkatun konjakkipullon. Putkimiehet tulivat kuudelta. He kolistelivat vessassa tunnin verran, sillä aikaa ehdimme korkata Sepän kanssa Stolitšnajan. Mestari tuli keittiöön naama paistaen:

”Valmista tuli, isäntä. Tuhat ruplaa.”

Vilkaisin Seppään.

”Mitä”, tämä hölmistyi.

”Rahat loppu.”

”Voihan perhana”, hän mutisi ja kaiveli taskujaan. ”Jaa, sehän toi konjakin lisäksi muutaman tonnin siitä tikarista.”

Hän veti murjotut setelit taskustaan ja poimi niiden seasta kaksi violettia viisisatasta.

”Oisko tupakkaa”, vanhempi putkimies sanoi ja nappasi rahat pöydältä.

Ojensin hänelle askin, äijä otti savukkeen, pisti sen korvan taakse talteen, otti toisen, sytytti sen, mutta ei lähtenyt minnekään. Kesti hetken hiljaisuutta, ennen kuin tajusin.

”Ottaako apupoikakin?”

”Hän ei juo.”

Iskin silmää pojalle ja kaadoin mestarille puoli juomalasillista viinaa. Tuijotin ahnaasti liikkuvaa aataminomenaa.

Kun putkimiehet viimeinkin häipyivät, menin katsomaan. Siivo oli taas hirvittävä. Kokeilin hanoja, molemmat toimivat hyvin. Halusin vetää kokeeksi uuden säiliön nupista, mutta edessä oli letku

Se kiersi säiliön edestäpäin ja kiinnittyi uuteen venttiiliin pään korkeudella. Yritin väätnää letkun pöntön taakse, mutta se oli jäykkä ja ponnahti takaisin. Sitä ei voinut taivuttaa, se oli teräskudoksen sisällä.

”Vittu!” huusin. ”Ne veti ton letkun niin, ettei tähän sovi paskalle!”

Seppä kurkisti ovesta.

”Idiootit.”

”Mä juoksen perään.”

”Et missään tapauksessa. Ne rikkoo vielä säiliön. Mä teen itse. Tosta pitää irrottaa toi letku ja jatkaa putkea. Mä otin metrin pätkän mukaan, kaiken varalle.”