Skumbria (Sanna Myllärin käännös)
Kielentarkistus: Natalia Giloeva, karjalan opettaja, kielentarkistaja ja kääntäjä
Butkiniekkua oli kaksi. Net buitegu oldih eziniekku da opastui briha, muga kui sit šuutkas, kudamas butkiniekku čukeldahes viemärikaivospäi da sanou abuniekale: “Opi opastuo, muite kaikekse igiä puutut kaivon agjal seizomah dai gaikkuavaindu oijendamah.”
“Teilgo se nuuzniekku”, sanoi vahnembi mužikku.
“On tiä muudugi.”
Mužikat maršittih pezopertih.
“Voi kehno! Tiähäi on säilivö murennuh. Ongo sinul uuzi?”
“Ga eibo ole. Sehäi vikse on teijän hommii. Minä maksan.”
“Ei meil ole mašinua.”
“Kirjuta täh, mittuine pidäy”, oijendin lippuzen da kirjuttimen.
Mies kirjutteli kudamidä noumerua lippuh da käski ozuttamah sen laukas.
“Mereckovanuuličal niilöi lövvät”, häi sanoi. “Da muite musta butki, tai on ihan murennuh. Tulemmo illal. Se maksas sit tuhanden.”
“Kuibos kruanat. Net vuvvetah.”
Muzikku punoi kruanua da rubei vintimäh piäbutken ventiliä kiinni. Kuului pračkahtus da vezibrizgu iški butkespäi kohti vastalpäi olijah seinäh.
“Ventily sežo. Dai toven sanuo kruanugi vie pidäs vaihtua.”
Butkiniekku käski abuniekale pietellä painehtu da lähti iäreh.
“Katkuan vien luandalas”, häi huikkai olgupiän yli.
Abuniekku kiäri kuminuorastu ymbäri puhki mennyön ventilän da oppi pietellä vetty. Suihkun häi azetti, ga vezi virdai käzien ualpäi kohti hänen hiemualoih. Lattiel oli jo hyväččäine lammikko. Otin vetty vihkol kui vai kergiin da puzerdin vannah. Jälgimäi vien tulemine loppih.
Häi puisti omassah märgii käzii, niilöi vähäzen kuivai perzavuksih dai ečči paijan rindukormanis tabakkupuačkan. Se oli läbimärgy.
Kučuin brihan keitändypertih da taričin tabakan. Net palettih loppuh, muasterii ei nägynyh.
“Eigo se lövvä järilleh?” huolevuin.
“Löydäy se. Vikse meni laukkah. Minägi sežo lähten, ei tiä nygöi nimidä muudu hommua ole.”
Briha kabrastui iäres. Tuijotin čällävyö da duumaičin, onnuago vezi sportiu alakerran fatieran lain. Da kenbo maksas.
Zvoniin Sepäle, häi uskaldi tulla. Silkeskie soitti Katri.
Häi sie huolevui. Sanoi, što minun keral kaiken aigua surmu kulgou. Ollengo hos ellendännyh, što iččeni elostu ravieh lyhendin. En ellendännyh, mis häi moizet duumat oli suannuh. Aiga mistiellizii nenne naizet ollah. Häi oli tulemas minuu pellastamah. Minä toizielpäi varain, ku hänele olis paha tiä, vierahas muas ilmai kieldy dai dovariššua. Ga minulhäi oli vägitukku kontaktua. Vai oligo niilöi lopuškal. Onnuako Katri tulis revniivoikse. Minägi toinah Suomes tulizin. Tahtoingo minä Suomeh? Mingi täh ajatus oli huigei, ga eigo se yksikai olluh tottu. Sanoin, ku hommat mennäh hyvin, hänel ei pie huolevuo. Kerroin sežo fatieras.
“Maltanetgo tiä olla? Oletgo varmu sit?”
Katri varmisti, ku häi ga maltas, gu vai en händy yksin jättäs.
“Enhäi minä sinuu jätä. Terväh näimmökseh, ei hätkembiä mene kui nedäli. Soittele sit, konzu tiijät tarkazeh. Olen sit Piiteris sinuu ottamas. Veräikelloine soittau. N’oppuloi.”
Seppy seizoi kynnyksel da vuotti minun šuorivundua.
“Menemmö sinun mašinal. Emmo myö sua niilöi böndölöi tänne pyöräl”, häi sanoi. “Konzu hyö uskaldettih tulla?”
“Ruadopäivän jälgeh.”
“Vikse pidäs ottua ruadobrujat pajaspäi, kaiken varakse. Hyö yksikai midägi pahoi luajitah.”
Konzu ajoimmo pihalpäi uuličale, trolleibusoin azetundukohtan rinnal, migi kolahtih asfal’tah, kuului kridžinehty da mašin azetui buitegu öntästyjen, hos mouhtoru kirguigi. Seppy hyppäi mašinaspäi pihale da kačahtih alle.
“Guazubutki irdavui keskel”, häi kirgai. “Se on kiini dorogas da kogonah kučistuksis. Pidäy ravvat juottua.”
“Voi kehnon kegäleh.”
“Muga tämä täs menöy. Aigua on vaste kaksitostu čuassuu. Suannemmo mašinan perile, pari čuassuu onnuako on kylläl.”
Häi lähti ottamah pyöriä. Pyöräl suuren pricepan ker voibi vediä mašinua. Häi ryömi mašinan alle da pani irdavunnuon butken raudulangal kiini pohjah. Konzu dorogalpäi piästih iäre, kai meni hyvin. Seppy ajoi hil’l’ah pyöräl, minä ohjain mašinua.
Sepän paja oli pitkäs garažurivis, vahnan kaivandon rinnal. Hänel oli kaksi boksua, toizes häi hommaili “reduhistu” ruaduo, ravvan juottamistu dai mouhtoroin kohendamistu. Parembile ruadoloile hänel oli rinnal toine boksu, sie häi tagoi miekkua da kohendi oružua.
Peril ähkäimmö mašinan havvalluo da Seppy meni alah.
“No muga, raudua on katkennuh. Tämä vie suajah ruadamah. Mene ečittelemäh sidä säilivyö. Osta kai da zvoni minule, ku tiedäzin, kunne tulen sinuu ottamah. Tämä on kolmekse valmis.”
Astuin azetuskohtale da ajoin trolleibusal butkiniekoin ozutettuh raudulaukkah. Myöjy pyöritteli lippustu da omua piädy: “Tuliel nedälil roih mostu.”
Laukoin kierdely oli putin ruaduo. Tarvittavu säilivö löydyi pikkarazes podvualulaukkkazes, kudamas butket da ravvat läs kuavuttih piäle. Samas kohtas sain sežo ventilän, säilivön butken dai pezopertin kruanan. Aigua oli puoli kolme. Zvoniin Sepäle.
Seppy vastai iložal iänel. Häi oli jo suannuh mašinan valmehekse. Sie oli kengi toine hänenke, eräs klijentu oli tuonnuh butilkan konjakkua.
“Voitgo ajua? Minul on nygöi kai nämmä pönnöt täs keral.”
Četvertin peräs Seppy viuhkahtih veriän edeh.
“Uvvele pönnöle! Häi hihkai da vedi kormanispäi avatun konjakkubutilkan.
Butkiniekat tuldih kuvven aigah. Hyö kolaitettih nuuzniekas, sil aigua ehtiimmö algua Sepän ker Stoličnajan. Muasteri tuli keitändypertih muheloittajen:
“Valmis on, ižändy. Tuhat rubl’ua.”
Kačahtin Seppäh.
“Midä”, häi hölmistyi.
“Dengat lopiettihes.”
“Voi ga kehno”, häi burbetti dai ečitteli kormanilois. “Ga, sehäi konjakan ližäkse toi erähän tuhanden sit kinžualas.”
Häi vedi mädžötetyt banknotat kormanispäi da keräi niilöin keskes kaksi fiolietovoidu viizisadastu.
“Olisgo tabakkua”, vahnembi butkiniekku sanoi da koppai dengat stolalpäi.
Oijendin hänele puačkan, mužikku otti sigarietan, pani korvan tuakse ruokkoh, otti toizen, sytytti sen, ga ei lähtenyh nikunne. Kodvazen oli hil’l’u, kuni en ellendännyh.
“Ottaugo abuniekkugi?”
“Häi ei juo.”
Iškin silmiä brihale da valoin muasterile puoli stokanallistu viinua. Töllötin ahnahah liikkujua kulkuu.
Konzu butkiniekat jälgimäi häivyttih, menin kaččomah. Čällävö oli tuaste ylen paha. Opittelin kruanoi, mollembat ruattih hyvin. Tahtoin opittelukse vediä uvven säilivön n’apukas, ga ies oligi butki. Se kierdi säilivön iespäi da kiinnittyi uudeh ventiläh piän korgevuol. Opin viändiä butken pönnön tuakse, ga se oli jämpiškö da potkahtihes järilleh. Sidä ei suannuh taivuttua, se oli moizen raudukuvoksen sydämes.
“Vittu!” kirgain. “Hyö viettih tuan butken nenga, ku ni šitale täh ei synny!”
Seppy kačahtih uksel.
“Idiotat.”
“Minä juoksen peräh.”
“Et ni mistäh. Hyö vie säilivön murendetah. Iče azun. Tuas pidäy irdavuttua tai butki da jatkua sidä. Minä ga otin metrin palazen kerale, kaiken varakse.”