Skumbria (Hannu Lappalaisen käännös)
Kielentarkistus: Natalia Giloeva, karjalan opettaja, kielentarkistaja ja kääntäjä
Butkimiesty oli kaksi. Net vikse oldih piämies da praktikantu, kui sit šuutkas, kudamas butkimies čukeldau ullos ligaviemärispäi da sanou praktikantale: ”Ota opastustu, muite jovvut kaiken igiä seizomah ligaviemärin reunal da ojendamah gaikkuavaimii.
”Teilgo se käymäl” sanoi vahnembi mies..
”On tiä muudugi.”
Mužikat maršittih kylbypertih.
”Ei kehno! Tiähäi on säilivö rikki. Ongo sinul uuzi?”
”Ga ei tovengi. Eigo se ole teijän hommii. Minä maksan.
”Meil ei ole autuo.”
”Kirjuta täh, mittuine tarvitah”, Oijendin bumuagulipun da piirdimen.
Mies kirjutti sen-tämän noumeran lippuh da käski ozuttua sidä laukas.
”Mereckovanuuličal niilöi on” häi sanoi. ”Muga da musta šlangu, tai on ihan pädemätöi. Tullah illal. Se maksau sit tuhanden.”
”A kuibo kruanat. Net vuvvetah.”
Mužikku pyöritteli kruanua da rubei vintimäh piäbutken ventiliä kiinni. Kuului pračkahtus da vetty tuli puadarinnu butkespäi suoras čupus kohti vastastu seiniä.
”Ventily vie. Da toven kruanugi pidäs vaihtua.”
Butkiloinazettai käski praktikantua pidämäh painehtu aižois da meni iäre.
”Katkuan vien juoksendan podvualaspäi”, häi kirgui mennessäh.
Praktikantu kiäri kuminuorastu loukkozile mennyön ventilän ymbäri da oppi pietellä vetty. Brizguamizen häi azetti, no vezi virdai hänen käzien alači suorah hänen hiemualoih. Lattiel oli jo aigamoine lammikko. Kuivain vetty ruttozeh rivul da kobristin vannah. Yhtelläh vien juoksu loppevui.
Häi puisti märgii käzii, kuivai nennii vähäzel štaniloin perzieh da ečči sigarettupuačkan nägövih kouhtan rindukormanispäi. Se oli läbimärgy.
Kučuin brihan kuhn’ah da taričin tabakan. Paperoskat palettih loppuh, muasterii ei nägynyh.
”Eigo se lövvä järilleh?” huolevuin.
”Löydäy se. Meni varmah laukkah. Minägi täs lähten, tiä ei nygöi ole muudu ruaduo.”
Briha häibyi. Tuijotin hävitysty da duumaičin, liennöygö vezi rikkonuh alakerroksen fatieran kylbypertin levon. Da kenbo maksas.
Soitin Sepäle. Häi lubai tulla. Samas Katri soitti.
Häi huolevui sie. Sanoi, gu minun jälles tulou kogo aijan surman pimeikkö. Gu ellendingo minä ni yhty, što minä poltin oman eloksen langua da lujah. En ellendännyh, kuspäi häi oli suannuh moizii ajatuksii. Aiga mistiekallizii nenne naizet ollah. Häi tahtoi tulla pellastamah minuu. A minä vie varain, gu hänel rodies tiä paha olla, vierahas muas, ilmai kieldy da ystävii. No minulhäi oli aiga äijy kontaktua. Ga oligo niilöi jälgimäi. Tulisgo Katri toinah revniivoikse. Kui minägi ehkoi Suomes tulizin. Tahtoizingo minä Suomeh? Ajatus tundui huigiel erähäsgi syys, no eigo se olluh yhtelläh tottu. Sanoin, gu ”dielot ollah putilleh”, hänel ei pidänyh olla huolissah. Sanelin sego fatieras.
”Maltanetgo tiä eliä?”
Katri varmisti, što häi maltas, gu vai minä en jättäs händy yksin.
”Enhäi minä sinuu jätä. Näimmökseh terväh, yksi-ainavo nedäli jäi sissäh vie. Soita sit, konzu tiijät tarkah. Olen Piiteris vastuamas sit. Veräikelloine helizöy. N’oppuloi.”
Seppä seizoi kynnyksel da vuotti, kuni minä šuorivuin.
Läkkä sinun mašinal. Myö emmo sua niilöi puččiloi polgupyöräl tänne”, häi sanoi. ”Konzu hyö uskaldettih tulla.
”Ruadopäivän jälgeh.”
”Pidäs ehkoi tuvva brujat pajaspäi kaiken varakse. Hyö azutah yhtelläh erästy viäräh.”
Konzu ajoimmo pihalpäi uuličale, trolliazetuksen kohtal mitah kolahtih asfal’tah, kuului kridžinehty da mašin azetui buitegu öntästyjen, hos motor ulvoi.
”Guazubutki irdavui keskelpäi”, häi kirgai. ”Se on kiinni dorogas da kogonah murčevunnuh. Pidäy juottua.”
”Vittuloin vittuloin. Vittu.”
”Ga nenga nygöi täs. Aigua on vaste kaksitostu. Kuni piäzemmö autol perile, kaksiene čuassuu menöy.”
Häi lähti eččimäh motociklua. Suurel Ural-pricepal voibi vediä. Häi ryömi mašinan alle da čökkäi irdavunnuon butken raudulanganke alustah. Konzu piäzimmö dorogalpäi iäre, kai meni hyvin. Seppä ajoi hil’l’akazin motociklul, minä ohjain mašinua.
Sepän paja oli pitkäs autogaražurivis, vahnan louhimon vieres. Hänel oli kaksi boksua, yhtes häi azui ”ligahistu” ruaduo, ravvanjuotadua da motoroin kohendandua. Hienombih ruadoloih niškoi hänel oli vieres toine boksu, sie häi tagoi miekkoi da kohendi orožoi.
Peril työnnimmö mašinan havvale da Seppä meni alahpäi.
”No muga, raudu poikki. Ga tämän vie voibi kohendua. Mene eččimäh sidä säilivyö. Osta kai da soita minule, gu tiedäzin, kunne tulen eččimäh. Tämä valmistuu ei myöhembä kolmie.”
Kävelin azetuskohtale da ajoin trollikal butkiloinazettajien nevvottuh raudulaukkah. Myöjy pyöriteli lippuu da piädy: ”Tuliel nedälil tulou tämänluaduzii.”
Laukois kierdelemine oli vaigiedu. Oigei säilivö löydyi pikkarazes podvualulaukas, kus butket da ravvat läs kuavuttih aziiniekoin piäle. Samas paikas lövvin sego ventilän, säilivön butken da kylbypertin kruanan. Aigua oli puoli kolme. Soitin Sepäle.
Seppä vastai iložal iänel. Häi oli suannuh jo mašinan valmehekse, hänel oli sie gost’u, eräs aziiniekku oli tuonuh butilkan konjakkua.
”Voitgo ajua? Minul on nygöi kai nämmä pönnöt täs kainalos.”
Četvertin peräs Seppä viuhkahtih uksen edeh.
”Uvvele pučile!” häi kirgai da vedi kormanispäi avatun konjakkubutilkan.
Butkiloinazettajat tuldih kuvven aigah. Hyö kolistih käymäläs čuasun verran, sil aigua ehtimmö Sepänke avata Stoličnajan. Muasteri tuli keitändypertih nuamu loškottajen:
”Valmehekse tuli, ižändy. Tuhat rubl’ua.”
Kačahtimmos Seppäh.
”Midä”, tämä hölmistyi.
”Dengat ollah loppiettuhes.”
”Voihäi čortu”, häi burbetti da kaiveli kormaniloi. Toven, sehäi toi konjakan ližäkse erähän tonnin sen kinžualan täh.
Häi vedi murčevunnuot banknotat kormanispäi da keräi niilöin joukos kaksi fiolietovoidu viizisadikkuo.
”Olisgo tabakkua”, vahnembi butkiloinazettai sanoi da koppai dengat stolalpäi.
Oijendin hänele koropkan, mužikku otti sigarietan, pani sen korvan tuakse tallele, otti toizen, sytytti sen, no ei lähtenyh nikunne. Hil’l’ažuttu kesti kodvazen, kuni en ellendänyh.
”Ottaugo praktikantugi?”
”Häi ei juo.”
Iškin brihale silmiä da valoin muasterile puoli stokanua viinua. Tuijotin ahnahasti lekkujua adamanjuablokkua.
Konzu butkimiehet jälgimäi häivyttih, menin kaččomah. Paikku oli myös uskomattoman ligahine. Proubuičin kruanoi, mollembat ruattih hyvin. Tahtoin vediä opikse uvven säilivön n’upus, no ies oli butki. Se kiändyi säilivön edeh sih tabah, gu inehmine ei voinnuh istuo šittumah. ”Vittu”, kirruin.
Seppä kurkisti ukses.
”Idiotat.”
”Minä juoksen peräh.”
”Et nikui. Net rikotah vie säilivön. Minä ruan sen iče. Täs pidäy piästiä tai butki da jatkua sidä. Minä otin metrin palan keräle, kaiken varakse.