Skumbria (Aira Sumiloffin käännös)
Kielentarkistus: Natalia Giloeva, karjalan opettaja, kielentarkistaja ja kääntäjä
Butkiniekkua oli kaksi. Net buiteku oldih ezimies da opastui briha, mugakui sit šuutkas, kudamas butkiniekku čukeldahes viemärikaivospäi da sanou abuniekale: ”opi opastuo, muite jovvut kaiken igiä seizomah kaivon agjal da oijendamah gaikkuavaindu.”
”Teilgo se nuuzniekku”, sanou vahnembi mužikku.
”On tiä muudugi.”
Mužikat maršittih kylbypertih.
”Ei kehno. Tiähäi on säilivö rikki. Ongo sinul uuzi?”
”Ga ei tovessah. Eigo se ole teijän hommii. Minä maksan.”
”Ei meil ole autuo.”
”Kirjuta täh, mittuine tarvitah”, oijendin bumuagulipun da karandišan.
Mužikku kirjutti midägi noumerua lippuzeh da käski ozuttamah laukas.
”Niilöi on Mereckovanuuličal”, häi sanoi. ”Muga da musta butki, nečehäi on kogonah murennuh. Tulemmo ehtäl. Se on sit tonnin.”
”Kuibo kruanat? Net vuvvetah.”
Mužikku pyöritteli kruanua da rubei vintimäh piäbutken ventiliä umbeh. Kuului pračkahtus da vezisuihku iški butkespäi suoras čupus vastazeh seinäh.
”Ventily vie. Toven sanuo, kruanugi pidäs vaihtua.”
Butkiniekku käski abuniekkua pidämäh painehtu kuris da lähti iäres.
”Katkuan vientulendan podvualas” häi heitti olgupiän yli.
Abuniekku kiäri kuminuorastu loukkozile kulunuon ventilän ymbäri ja oppi estiä vien tulendan. Suihkun häi azetti, vai vezi virdai hänen käzilöin ual suorah hiemualoih. Lattiel oli jo aigamoine lammikko. Pyhkin vetty rivul, min kergiin da kobristin vannah. Jälgimäi vien tulemine loppih. Häi ravisteli omii märgii käzii, kuivai niilöi vähäzen staniloin perzieh da kaiveli pinžakon rindukormanis tabakkupakkavuksen. Se oli märgy.
Kučuin brihačun keidäntypertih da taričin tabakan. Paperoskat palettih loppuh, vai ei nägynyh muasterii.
”Eigo se lövvä järilleh?” huolevuin.
”Löydäy se. Meni varmah laukkah. Minägi lähten täs, ei tiä nygöi muudu ruadamistu ole.”
Brihačču lähti iäres. Tuijotin hävitysty ja smietin, voigo vezi rikkuo alakerroksen fatieran pezopertin lain. Da ken maksais.
Soitin Sepäle. Häi uskaldi tulla. Samas soitti Katri.
Häi oli sie huolissah. Sanoi, što minun rinnal on kaiken aigua surman pimeikkö. Ga ellendingo hos, što poltin eloksen tuohustu mollembin puolin da lujah. En ellendännyh, mispäi häi oli nengomii ajatuksii suannuh. Aiga mistiekallizii nenne naizet oletellah. Häi oli jo tulemas minuu pellastamah. Minä tuaste varain, štö hän tiä vaigu pahoi vois vierahas muas, ilmai kieldy da ystävii. Ga minulhäi oli aiga äijy kontaktua. Libo oligo niilöi jälgimäi. Tulisko Katri toinah revniivoikse. Samah tabah onnuako minägi Suomes tulizin. Tahtozingo minä Suomeh? Kuitahto nengoine duumu tundui huigiel, ga eigo se ole yhtelläh praudua? Sanoin, što hommu oli hoijos, hänel ei pie varata. Kerroin sežo fatieras.
”Maltatgo tiä varmahgi eliä?”
Katri varmisti, gu häi maltas, gu en händy hylgiäis.
”Enhäi minä sinuu jätä. Terväh näimmökseh, eihäi hätkie mene, vaigu nedäli. Soita sit, konzu tiijät tarkkazeh. Vastavummo sit Piiteris. Veräikelloine zvonii. N’oppuloi!”
Seppä seizoi kynnyksel da vuotti, kuni selgiin.
”Läkkä sinun autol. Emmöhäi sua niilöi puččiloi pyöräl tänne.” häi sanoi. ”Konzubo hyö uskaldettih tulla.”
Ruadopäivän jälgeh.
Pidäs vikse kävvä eččimäh brujat kaiken varakse. Net kuitahto yhtelläh azutah midätahto viäräh.
Konzu ajoimmo pihalpäi uuličale, trolleibusan azetuskohtal, migi kolahtih asfal’tah, kuului kridžindiä da auto azetui, buitegu olis öntästynnyh, hos motor ulvoi.
”Guazubutki irdavui keskel,” häi kirgai. ”Se on dorogas kiinni da ihan ruhjovunnuh. Pidäy juottua.
Hevonvitun vitun vittu.”
Da tämä täs. Aigua on vaste kakstitostu. Kuni suammo auton perile, kaksi čuassuu menöy.
Häi lähti eččimäh pyöriä. Uralil suuren sivuvagonan ker voibi vediä. Häi ryömi auton alle da pani irdavuonnuon butken raudulangal kiinni alustah. Konzu piästih dorogal iäres, kai meni putilleh. Seppä ajoi hil’l’akkazeh pyöräl, minä ohjain autuo.
Sepän paja oli pitkäs garažurivis, vahnan kaivandon vieres. Hänel oli kaksi boksua, yhtes häi ruodoi ”ligahistu” ruoduo, juotanduo da motoroin kohendamistu. Hienombil ruadoloil hänel oli rinnalolii toine boksu, kus häi tagoi miekkoi da kohendi orožoi.
Peril työnnimmö auton razvuhavvan piäle da Seppä meni alahpäi.
”Ga raudu on poikki. Da täs vie bruja tulou. Mene da eči sidä säilivyö. Osta kai da soita minul, štobi tiedäzin, kuspäi tuon. Tämä on kolmen aigah valmis.”
Astuin azetuskohtale da ajoin trolleibusal butkiniekkoi nevvomah raudulaukkah. Myöjy pyöritteli lippuu da piädäh: ”Tuliel nedälil tulou nengozii.”
Laukois kierdelendy kävyi ruadies. Tarvittavu säilivö löydyi pikkarazes podvualulaukas, kus butket da ravvat oldih kuadumas aziiniekan piäle. Samas laukas sain sežo ventilän, säilivön butken da pezendypertin kruanan. Oli jo puoli kolme. Soitin Sepäle.
Seppä vastai vesseläl iänel. Häi oli jo suannuh auton valmehekse, häi oli sie yhtes toizen ker, kentahto aziiniekku oli tuonuh butilkan konjakkua.
”Voitgo ajua? Minul on nygöi kai pönnöt täs kainalos.”
Četvertin jälles Seppä viuhkahtahes uksen edeh.
”Uvvele pönnöle!” häi kirgai da vedi kormanispäi avatun konjakkubutilkan.
Butkiniekat tuldih kuvven aigah. Hyö kolistih nuuzniekas yhten čuasun, ehtimmö sil aigua korkata Sepän ker Stoličnajan. Muasteri tuli keitändypertih rožat ruskiet:
”Valmis rodih, ižändy. Tuhat rubl’ua.”
Kačahtin Seppäh.
Midä, tämä hölmistyi.
”Dengat loppiettihes.”
”Avoi juavali?”, häi burbetti da kaivoi omii kormaniloi. ” Ga häihäi toi konjakan ližäkse erähän tonnin sit kinžualas. ”
Häi vedi ruhjovuonnuot banknotat kormanispäi da keräi niilöis kaksi fiolietovoidu viizisadikkuo.
”Olisgo tabakkua”, vahnembi butkiniekku sanoi da koppai dengat stolalpäi.
Oijendin hänele koropkan, starikku otti tabakan, pani sen korvan tuakse, otti toizen, sytytti sen, ga ei nikunne lähtenyh. Hil’l’an kodvazen peräs ellendin.
”Ottaugo abuniekkugi”?
”Häi ei juo. ”
Iškin silmiä brihačule da muasterile kuavoin puoli stokanua viinua. Tuijotin uadamanjuablukan ahnastu liikehty.
Konzu butkiniekat lähtiettih jälgimäi, menin kaččomah. Jälgi oli kui počintahnuos. Proubuičin kruanoi, mollembat ruattih putilleh. Tahtoin testiiruija uvven säilivön nupis, vai ies oli butki. Se kierdi säilivön iespäi da oli kiinnitetty uudeh ventiläh piän korgevuol. Opiin viändiä butken pönnön tuakse, ga se oli jämpiškö da hyppäi järilleh. Sidä ei ni taivuttua voinnuh, se oli teräsverkoloin sydämes.
”Vittu!” kirgain. ”Nenne viettih tuan butken muga, gu et täh šitale piäze.
Seppä kurkkai ukses.
”Idiotat!”
”Juoksen peräh.”
”Et nikui. Net murendetah vie säilivön. Azun iče. Tuas pidäy piästiä tai butgi vällälleh da jatkua butkie. Otin kačo metrin palan keral, kaiken varakse.”