Paavo Harakan kiännös: Miän izännän kuuluza tietossanda
Alkutekstin Mäen isännän kuuluisa rakkausseikkailu (1931) on kirjoittanut Pentti Haanpää.
Käännöksen kieliasun on tarkistanut Elena Rapa.
*
Mägi oli da on suuri talo, komie talo da kuuluza talo. Sen kivitanhut, kumbazessa sada lehmiä elettih, nägy jo loitos juamalla. Talon pertin suurehus i seinäparziloin jygevys muissettih ainos. Dai ambariloin ruisluarit, niijen pohjua ei oldu nikonza kačottu. Muissettih dai moniluguzet pedäjäpuut, kudamat parahtuan kuavuttih kangahah denganhiän tullessa.
Erähällä aigua talo mainittih dai sillozen izännän tietossandadieloloin täh, mit oldih tuldu tiedoh kaikella kanzalla.
Oli sygyzy da äijäldi pimiedä, tuulda i vihmua da mečän puhinua i kummallizie rizahuksie suuressa kardanossa. Erähänä ildana izändä sano, jotta hiän lähtöy melliččäh huondeksella ylen aigazeh, sentäh on paras panna kuorma valmeheksi jo illalla. Davai hyö mändih kazakan kera ambarih da mätettih värčit täydeh, kannettih ne delegäh da peitettih loimiloilla. Lopuskalla izändä otti ambarin katossa rippunuon jygien häkin lihajallan da vei sen riihisaraih.
Kazakkaba nägi sen da duumi, midähän tämä merkinnöy. Siinä vet voibi olla koira hauvattuna. Vain toinah suauhan izändä viijä omie lihoi kunne himottau. Sih ei ollun nikenellä nimidä sanottavua. Toinah ei emännällägi? On hyvä olla emännän kera hyvissä välilöissä. Se voibi merkitä midätahto, ku pidäy emännällä tiijot aijan tazalla.
Kazakka sano siidä emännällä kahen kessen tarkkazeh, jotta izändä nägyy vei lihajallan riihisaraih. Midähän se silleh ruadanou.
– Midä lienöy, sano emändä, – Omuadahai vei, kui vei…
Vain emändä ei ollun sydämessä rauhalline da kylmäkiskone kuin oli ulgopuolelda. Hiän pistäydy kodvazen mändyö pihalla, astu pimevyön kesseldä riihisaraih da hiivo sydämeh. Sielä ei nägyn nimidä, ei kuulun hiiren hiiskahusta. No, emändä pyzy hievahtamatta yhessä kohassa vägi kodvan. Jälgimäin kuulu hillazet askelehet, da läbi mussan pimevyön emändä tunzi izännän huahmon. Dai izändä oli huomannun vassen heinäkazua valgien peretniekan häimötännän. Emändä tunzi terväh kiät olgapiälöillä da kuuli sanat:
– Jogo sie olet tiälä pitkäh vuottan?
Izändä onnakko tahto paissa pitembäh, vain emändä čuhkai hil’l’azella iänellä.
– Shh, shh!
Izändä ellendi sen silleh, jotta ei pie paissa: tuuli voibi viijä paginat vierahih korvih. Davai algo paissa semmozella kielellä, kudamua kielettömätgi ellennetäh. Da hyö šeikuittih sillä merkkikielellä vägi kodva, muga kaikki heinät heijän alla kahistih. Jälgimäin izändä kobeloičči heinistä sen jygien häkin lihajallan da pani sen emännän kobrah.
No, parahiksi silloin astu saraih kentahto kolmasgi ristikanza. Emändä tarttu tulijua riiviččäh da hos oli pimie, sai selvillä, jotta tulija oli naispuoline, lähizen mökin akka, Amerikan leski, elävän leski. Tämän huomavon perästä roih pimiessä saraissa midätahto semmoista, midä ozuttamolla sanotah ozutelmaksi…
– Aha! sano emändä alluksi. – Johai sattu! No, midäbä sie nyt täl annat. Miehäi täs olen jo lihat suanun…
Samanmoista paginua kuuldih kodvazen kiihkiellä mielellä da kovalla iänellä. Uuzin tulija kergiey sanuo vain erähän kiivahan sanazen, kuni izändä käsköy heidä mollembie vaikastumah jumalan nimessä, libo kriičkemäh ainagi hil’l’embäh. Lopuskalla Amerikan leski maltto halgi pimevyön omalla mökillä niine hyvineh da izändä salbaudu talon gorniččah. Vain emändä astu ielleh kiivassuksissa i suutuksissa perttih lihakoibi kiässä, räigäi sen stolalla da sanuo paukahutti viällä:
– Siin on lihua! Syögiä! Se eule talon puoles. Se on miuspäi. Olen sen iče tienan!
Silleh tämä Miän izännän tietossanda tuli tiettäväksi da i kuuluzaksi. Äijät suut monilla laučoilla avauvuttih sen vuoh nagroh. Moničči mainittih mieli, jotta se vasta oli tabahus. Siidä rodih Miän izännällä ylen huigie: duumaičči jotta vierahie magiezie sais, a sai vain oman muan tuottehie.
Toinah ei äijäldi kyzeldy oligo tässä tabahuksessa roinnun mimmozie jälgivaikutuksie. Sih lähizeh torppah muutettih uuvet eläjät. Amerikan leski sai bilietan rapakon tuakse da piäzi ebäilyttäjästä leskeyvestä, da Miän izännän ičenviennässä i ulgozessa luondehessa paistih tapahtunuon muutosta. Vain erähät tiijettih sanuo, jotta tämä oli piäldäpäin nägyvissä vain lyhyön aijan.