Lea Tajakan runo

31.5.2021

Hyvä mieles roih, konzu suammo jullattavakse  meile työttylöi kirjutuksii, sanastoluvetteloloi da runoloi: nenga ellendämmö, gu karjalazet paistah da kirjutetah omal kielel. Täl kerdua julguammo Lea Tajakan runon. Algusanoih Lea on kirjutannuh muga:

”Miul melgi kallehin himoruado liijatengi keviäl on runonpuolizien muailmoin duumaičenda. Toine hyvä aiga indovuo runolois on sygyzyn lopul. Dai muitengi miul puuttuu kirjuttua runoloi da kerdojua tekstua jogapäiväzien ruadieloin keskes. Nygöi uravuin opittelemah vällämittaista runuo karjalaksi. Miul ominda perindyö on Suistaman, Korbisellän da Suojärven alovehel paistu varzinkarjalan suvimurreh.”

 

Sanoin räččinäzet, niin puhtahat,

mih liga sidovuu,

kirjahimien alusvillazet, kumbazet tehäh välis

pyhä ilma niin vagahaksi

Kai duumien välizet iännähykset

tahi sanoin pyrgijes huulil

miun puhahuttamizien andaloheyhenet,

niidä ilmah viskuan revennehes piänaluzes.

Konza piäčköit tullah taivahasta puhki

da viijäh tuulen kannetut duumat heän pezih,

jiäy jällel vain iänetöi yöksyksih.

Hyö šulkkusiibizet pezäseinien iäris

yön pimie kyhkytelläh valgieksi.

Valokuva, jossa ovat Lea Tajakan kasvot