Karjalan kielen nedälin tekstat 2023

Täl sivul on jullattu vuvvennu 2023 Karjalan kieli eläy -Facebook-joukos da Karjalan Sivistysseuran saital jullatut karjalan kielen nedälin kirjutukset.

Jeremielän Pikku-Iivanan Juššin Muarie, Mari Rajamaa: Löylykouššikka

Olima heinäkuušša 2010 matalla pohjasešša Vienašša. Kävimä Piäjärveh, Puanajärven kanšallispuistoh, Kiestinkih, Kananaiseh, Šuvannon ta Šohjanankošen kylih.

Šohjanankošen kyläššä meitä vuotti mukava Kalaštajanpäivän pruasniekka kalarokkineh, jarmankkoneh, kisoneh ta pläššintöneh. A šielä myöntästolalla nävin kaunehen esinehen – puušta muasterin käsin veštämän löylykauhan, löylykouššikan tahi kapustako lienöy. Mie šitä ihual’omah, ka ken lienöy šen šiitä ottua nappai ta makšo! Mie älviskönä šeisattumah! Miun muamoni šen muailman kaunehimman löylykauhan ošti. Mie ihaštelin muamolla hänen oššoštah, ta koissa Šuomešša hiän miula šano, jotta šiulahan Muarieseni mie tämän löylykapussan oššin. Teijän uuvven dačan kylyh šitä uattelin.

Meijän dačan kylyššä mie luon löylyö tällä puisella muailman kaunehimmalla kouššikalla. Käsi paššuau ylen hyväsešti kiänšijah. Vähän vain kauhua kiännällän, ta veši šolahtau helpošti kiukuan kivilöillä. Kouššikkah mahtuu šopiva miärä vettä. Muasteri on kaikki hyväsešti smiettin.

Eeva Manni: Tuaton perehen da koditalon kuva

Fotokuva, kumbazessa on miun tuaton perehtä heijän koditalon pihalla Suistaman Koiton kylässä, on miun armas karjalazuoh liittyjä ezineh. Mie en tiijä tarkkah, kedä kuvassa on. Se on kuvattu 1920-luvulla, da sentäh siinä ei voi olla miun tuattuo, kun hiän oli syndyn 1930. Mie arvelen, jotta siinä oldais hänen vanhemmat da perehen kaksi vanhinda lasta, lapsien sevotar susiedasta dai käskyläzie. Kun arvannen ristikanzat oigein, mie olen nähnyn heistä vain miun buabon. Perehen vanhin poiga kuoli talvivoinassa da ainavo tytär 6-vuodizena. Buabo oli miula lähine. Hiän eli meijän perehen kera da kaččo miuda, kun mie olin pikkarane da miun vanhemmat oldih ruavossa.

Kuvassa piäroulissa lopulla on talo, kumbazesta on jällellä enämbi vain kivijalga da pihalla olija kaivo. Mie olen käynyn talon pihah tuaton da sugulazien kera erähän kerran. Tuatto da hänen velli käydih sinne äijä kerdua. Hyö lähettih enzimäzen kerran järgieh, kun Raja-Karjalah sai männä.

Fotokuvat ollah miula ylen tärgiet. Ne sanellah endizestä eloksesta da kulttuurasta tulijoilla sugupolviloilla. Tämän kuvan kehyksetgi, toinah alguperäzet, ollah ylen čomat. Nygöin kuva on piädyn meijän seinällä.

Aira Sumiloff: Värtin

Karjalazeh syömiskul’tuurah kuulutah tiettäväine monenluaduzet piiruat.

Minul on buaban värtin, kudamal häi on ajelluh tuhanzii piiruan kuorii. Konzu kačon buaban värtiniä, näin hänen käit silmien ies da kui putilleh da terväh häi suau kuoren valmehekse. Joga suovattua häi piiruadu pastoi. Konzu lapset tuldih Rastavakse, Äijäksepäiviä libo muite lomal, hänel oli suuri ur’ku niilöin ker. Gu lastu oli kaikkiedah 13, pidi pastua vähästy enämbi, migu pienele joukole. Häi luadi šipainiekkua, keitinpiiruadu da sulčinua, ga enimmyölleh juuri šipainiekkua da keitinpiiruadu. Šipainiekkoih häi pani syväimekse manna- da riissupudruo. Minä suvaičin niilöi enimite mannapudrosyväimen ker. Suurih pruazniekkoih häi pastoi keitinpiiruadu, net oldihgi minun mieles parahat da iellehgi, gu vai vie kustahto suas syvvä! Kaiken päiviä häi seizoi riehtilän ies pastamas, ku kai hänen lapset da bunukat oldih samua mieldy, ei keitinpiiruadu parembua ole.

Konzu ajattelen buaban luajittuloi keitinpiirualoi da salbuan silmät, istun hänen ker hänen pikkarazes pertis. Juon koufeidu havvotun maijon ker vihandas Sointukupis da syön keitinpiiruadu ylen varovazeh muga, štobi iralline rissu ei pakkus piiruan syväimespäi. Läs kuulen, gu buabo sanou minulleni: “Ota, lapskuldu, kettuu koufeih!”

Yksi värtin viey buaballuo pikkarazeh karjalazeh pertih, kudai on täyzi mostu rakkahuttu, mittumua vai karjalazil buaboloil on.

Helvi Ala-Viitala, Muarien Kat’in Helvi: Karjalaiset onnen linnut

Onnen linnut lentäkkyä toivon šanomat šiivillä
ristikanšalla kaikilla, kovan onnen eläjillä
pahan ajan šuanehilla, ilmain ošua omua
tahtomatta, tietämättä.

Kertokkua ajan tulovan, konša lapšet kukaissellah
ruavahat eletäh tavoillah.

Šellani on aina ollun onnen linnun työ,
onnie jakamah valmissettu.

Elena Rapa: Sumččane da kniigat / Sumččani ta kirjat

Miula armas karjalazuoh liittyjä ezineh on miun sumččane, kumbazessa on karjalankielizie sanoi. Otan sen keralla luvennolla, laukkah, sinne kunne konzagi mänen. Miun mielestä on vesselä, kun miun karjalan kieldä malttamattomat tovarissat kyzelläh, midä sanat tarkotetah libo kun hyö opitellah lugie niidä iäneh. Se on moine ylen pieni dielo, ga sengi kautti leviey tiedozus karjalan kielestä da miän karjalankielizien karjalazien olemassaolosta. No mintäh muiten sumčča on armas? Sentäh kun se oli miula enzimäne karjalazuoh liittyjä ezineh, kumbazen kautti voin ozuttua omua karjalazutta. Sumčan sanat ollah livvinkarjalaksi, da siinä lugou: pagizen karjalakse. Se on miula tärgie virkeh. Se on karjalan kielellä tärgie virkeh. Kieli eläy da kehittyy, kun sidä paissah.

No sanelen lyhyöh vielä toizehgi armahah ezineheh näh, libo ezinehih: Karjalan kieleh da kulttuurah liittyjät kniigat. Negi ollah miula armahat, sentäh kun niijen kautti suan liziä tieduo. Ne autetah milma opastumah miula armahah kieleh da kulttuurah, miun suvun kieleh da kulttuurah.

Hyviä karjalan kielen pruazniekkua kaikilla!

*

Miula armaš karjalaisuoh liittyjä esineh on miun sumččani, kumpasen kankahah on painettu eri šanua karjalakši. Otan šen keralla luvennolla, laukkah, šinne kunne konšaki mänen. Miun mieleštä on vesselyä, kun miun karjalan kieltä malttamattomat tovarissat kyšelläh, mitä šanat tarkotetah tahi kun hyö kuotellah lukie niitä iäneh. Še on moini ylen pikkaraini tielo, ka šenki kautti leviey tietosuš karjalan kieleštä ta miän karjalankielisien karjalaisien olomaššaološta. No mintäh muiten sumčča on armaš? Šentäh kun še oli miula enšimmäini karjalaisuoh liittyjä esineh, kumpasen kautti voin tuuvva esih omua karjalaisutta. Sumčan šanat ollah livvinkarjalakši, ta šiinä lukou niise: pagizen karjalakse. Še on miula tärkie virkeh. Še on karjalan kielellä tärkie virkeh. Kieli eläy ta kehittyy, kuni šitä paissah.

No šanelen lyhyöh vielä toisehki armahah esineheh nähen, tahi esinehih: Karjalan kieleh ta kulttuurih liittyjät kirjat. Ne ollah miula niise armahat, šentäh kun niijen kautti šuan lisyä tietuo. Ne autetah milma opaštumah miula armahah kieleh ta kulttuurih, miun šuvun kieleh ta kulttuurih.

Hyvyä karjalan kielen pruasniekkua kaikilla!

Šan’a Uski, livvinkarjalan jatkokursan opastui: Ser’gazet

Mibo on minun armahaine ezineh, duumaičin tädä hätken, kuni keksin. Miul on äijy karjalastu ser’gastu, da yhtet ollah kaikkii armahembat. Ser’gazet ollah valmistettu bronzas.

Muamo andoi net minule lahjakse, konzu täytin kaheksatostu vuottu. Konzu muamo andoi ser’gazet minule, häi sanoi vai ”aiguhizel naizel pidäy olla aiguhizen naizen čomendukset.”

Ser’gazet mustoitetah minule karjalazis juuris, sendäh puaksuh pien niidy.

Kerttu Nurmela: Vienalaini kaklaristi

Miula on hopieni vienalaini kaklaristi. Pohjois-Viena -šeura on valmissuttan niitä hopiešepällä. Mallina on ollun Vienašta tuotu vanha risti. Hopievit’t’an mie oššin šiih iče.

Kerran mie mänin yštävän kera jarmankkah, missä kaupittih monenmoista ilmanikuista tavarua. Miun yštävän sussieta oli niise myöjänä jarmankalla. Konša mie nävin tämän kuvašša olijan kaklarissin hänen stolaššah, niin tiesin paikalla, jotta miun on pakko šuaha tuo vanha vienalaini risti. Še on krassittu šinisellä kraskalla. Šanotah, jotta starovierat käytettih šinisellä krassittuja vaškioprasoja ta vaškiristijä. Meijän muamon heimolaiset on oltu starovieroja. Šentäh tämä kaklaristi tuntu tärkieltä šuaha.

Mie tykkyän enämpi tätä ristie kuin hopieista. Vanha kaklaristi muissuttau miula meijän tuonilmah männehistä heimolaisišta Karjalašša. Vielä mie kaikičči muissan toisen yhenmoisen rissin, min meijän Piäjärveššä elänyt yštävä oli löytän hänen potakkamuaštah Korpijärveššä.

Heidi Gilhooly: Ämmön risti

Miun muamo šai miun ämmöni hopiesen rissin omakši. Ämmö mäni tuonilmasih, ta mie olin šilloin pikkaraini tyttö. Muamo šiitä anto rissin miula, eräš vuosi ennen kuin hiän iče mäni tuonilmasih.

Ämmö ta ukko tultih Šuomeh kolmen lapšen kera vuotena 1922. Ämmö oli nimeltäh Feodosia, ka Šuomešša häntä kučuttih Vera-nimellä. Mie olen kuullun, jotta venäjän kielen šanalla “vera” tarkotetah uškuo. Miun muamo on kerton, jotta ämmö oli hristianskoi naini, kumpani moli Jumalua. Mie en tiijä konša ämmö šai rissin, tuliko še hänen kera Pištojärveštä tahi Kiestinkistä vain šaiko hiän šen Šuomešša. Joka tapahukšešša še on miun armaš, karjalaisuoh ta miun helieh heimokuntah liittyjä esineh.

Tuisku Räty, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja: Vikateh

Muissan lapsuon kezän, konza olimma perehen kera diedon muamon luona Suupossa. Oli elokuu da rugehen leikkavon aiga. Tuagieh sielä oldih miun diedon vellen da sizären perehet segö miun tuaton vellen pereh. Pravobuabolla oli pihassa pieni ruispeldo, da joga vuotta myö perehen da suvun kera autoimma pravobuabuo niittämäh pellon. Miehet niitettih ruista vikattehella, da naizet kerättih rugehet heinäseibähillä kuivamah. Myö lapset keräimmä rugehen tähkie, kumbazet kirvottih muah. Se oli meistä vesseliä ruaduo. Rugehesta luajittih omua ruisjauhuo da jauhosta luajittih rugehista leibiä. Mie aivin kačoin, kuin diedo terendi vikatehta, da miegi tahoin terendiä, ga olin vielä ylen pieni sih. Nygöin pravobuabon pelduo ei ole, ga vikatehta myö käytämmä vielägi. Miun diedo käyttäy vikatehta, konza hiän niittäy heiniä kezällä.

Pirjo-Liisa Kotiranta: Uhtuon Iivana-ukon kuva šeinältä

Armaš esineh, mi liittyy karjalaisuoh, mimmoni olis še miun? Onko miula šemmoista? Mie smietin, mie kačon ympärillä. Miuh kaččou Uhtuon ukko šeinältä. Vot, šiinä hiän on. Ukko Iivana, miun tuattoni ukko, kumpani kävi kuvah I. Nylundilla Tamperehella päin. Šinne pojat Puavila ta Aleksi hänet vietih, kun tuatto tuli kostih. Hänellä matka Uhtuošta oli tuttava, oli vet hiän iče ollun šamalla alovehella sumčankantaja ta turkiskauppieš vuosikymmenie. Ka nyt oltih pojat kauppiehat. Heilä oli omat kaupat, omat armahat perehet. Hyö elettih loittona koista, ka maisemat äijän muissutettih Kuittijärven rantoja. Elettih moušot vuotta 1902 ta Iivanalla oli jo 75-vuotta.

Kun mie nyt toista šatua vuotta jäleštä šaman ikähisenä yritän opaštuo vienankarjalua ta kirjutukšieni kirjutan Ukko Iivanan šilmien alla, kuva on miula tähti, mi ohjuau milma yhä šyvemmällä kieleh ta juurih. Konša mie kačon häntä, niän hänet pirtissäh pakajamašša akkah Matron keralla, tervehyisie kertomašša pojilta, min’n’oilta, punukoilta, näyttämäššä tätä šamua kuvua ta muitaki kuvie. Ämmö Matro piäsi näin matkah. Šiih aikah Šuomešša käytih ušein kuvaliikkehissä ta kuvie juattih kaikilla.

Kun kačon kuvua, niän Iivana-ukon tahon männyön teholla kyläkerähmölöissä. Niän häntä 19. päivänä kešäkuuta 1899 kirjuttamašša nimeh 115 muun uhtuolaisen kera sapiskah, mi työnnettih ”Hänen Ylhäisyydellensä Suomen Suuriruhtinasmaan kenraalikuvernöörille” Venäjän karjalaisien sumččakaupan šuattamisekši lajillisekši Šuomešša. Vielä vanhana miehenä hiän tahto tehota vienalaisih asieloih. Niän häntä talvikuun 21. päivänä vuotena 1905 kerähmöššä Vienan vällyön puolešta. Šiitä kerähmöštä alko Karjalan kanšan liikeh.

Kerähmön jäleštä puolen vuuvven tietämih Uhtuon ukko šiirty tuonilmaisih. Miun tuatto Leo Šuomešša oli vajua vuuvven ikäni. Kyllä, kuva on miula armaš. Še avuau miula yhä uušie asieloita miun vienankarjalaisuošša. Moušot miunki kirjutukšet vieläi männäh tehtoh.

Kuvašša: Iivana-ukko, Iivana Ananienpoika (Ivan Ananin) Klementjev (1827-1906).

Emmi Kuittinen, Päivänouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja: Alazet

Miun armas karjalazuoh liittyjä ezineh on miun buabon Irjan miula luajitut alazet. Hiän on ne luadin nieglondanieglalla, mi oli Karjalassa ylehine taba. Miun buabo on opastun teknikkah omalda muamolda, miun pravobuabo Liisalda. Konza hyö lähtiettih evakkoh Hämienkyröh, Liisan niegla jäi kodih Kirvuh. Liisa piirdi, mimmone da min kogone niegla oli, da seppä hänellä uuven nieglan luadi. Mie ylen suvaičen niegluo puikkoloilla vain nieglalla en vielä malta. Buabo miula sano, jotta hiän miula hänen nieglan andau, sentäh kuin hiän ei enämbi voi niegluo. Miula nyt pidäy opastuo!

Laura Orta, livvinkarjalan jatkokursan opastui: Muumi-kniigat

Muumi-kniigat karjalakse ollah minun armahat ezinehet

Minule armahat ollah muumi-kniigat karjalakse. Lapsennu olles 90-luvul oli vaigu Biblii lapsile karjalakse, ga muudu kniigua ei nimidä. Konzu jullattih muumi-kniigat, olin ylen hyväs mieles da puaksuh muaman da rist’oin kel niidy luvimmo. Muamo da rist’oi opittih minule sellittiä, konzu midätahto en ellendännyh.

Duumaičen, gu literatuuru on tärgei kielen kehittymizel. Ei olle kniigua karjalakse, ga sit karjalazet opastutah da lugietah suomekse libo ven’akse da unohtetah oma kieli. Kniigat, tekstat da kielen opastundu školas ollah sežo tärgiet sendäh, ku net lujendetah karjalastu identitiettua. Karjalan kieli ei ole vaigu sih näh, štobi babazet sil šupahutettas peitočuksii da paistas tyhjiä sugupruazniekois, nečil kielel voibi lugie, opastuo da opastua sego luadie da kaččuo tv-programmoi libo midätahto muudu. Tahtozin, gu karjalakse jullattas vie enämbi kniigua sežo aiguhizih niškoi.

Olga Keränen: Lämmin muisto ämmöštä

Nämä esinehet toin muissokši ämmöštä, konša tulin Vuokkiniemeštä elämäh tänne Šuomeh.

Pešupualikka. Muissan, kun ämmö pesi mattoja pešupualikalla.

Rukki ta kartat. Rukilla ta kartoilla ämmö luati villalankua.

Hiilišilityšrauta. Ämmöllä oli tallešša vieläi hiililöilla ruataja šilityšrauta, ka en muissa, jotta šitä käytettäis miun aikah.

Piirualapie. Šiitä miula on ämmöltä perintönä šuatu onnakko piirualapie. En ole ihan varma, onko še tovemmaštah piirualapie, no smietin, jotta tämän moisella vehkehellä on voitu noššella tahi kiännellä sriäpnyä.

Lehmänkello. Lehmän kello oli ämmön stolašša. Še oli šemmoni stola, missä kanši avattih ta šiinä piettih erimoisie esinehie.

Veera Turkki, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja: Piiruavärttinä

Syömizet ollah miula ylen rakkahat karjalazuossa, da sentäh miun armas karjalazuoh liittyjä ezineh on miun ičen luajittu puuhine piiruavärttinä.

Mie olin 12-vuodine, konza školassa puukäziruadoloissa opassuimma takardamah. Jogahine takardi mintahto ezinehen. Suurin vuitti opastujista luadi tuohusjallan, a mie tahoin luadie piiruavärttinän. Miun vanhembi velli oli eräs vuozi aigazembah luadin školassa piiruavärttinän miän muamolla, da miegi tahoin oman.

Käziruavot oldih miula lapsena jygiet muga kuin vielägi ollah. Hos värttinägi on kaikkie muuda kuin täyvelline, hyvin sillä voibi ajella piiruan kuoren hienoksi.

Miän perehessä aivin luajimma piiruat suurimbih pruazniekkoih. Männä oraskuussa miula täydy igiä 40 vuotta da kučuin suvun pruaznuimah miun synnyndäpäiviä. Mie, muamo da tuatto segö miun nuoremman vellen muččo perindehellizesti luajimma piiruat, da kebie tuassen oli ajella omalla armahalla värttinäzellä.

Sisko Pajari: Kirja karjalakši

Miän pereheššä mielehisih asieloih ta esinehih kuulutah kirjat ili kniigat. Tykkyämmä lukie karjalaisie starinoja. Miän lapšet ei malteta karjalakši vielä äijälti, ka reistuamma opaštua hil’l’akkaiseh. Huoti-tiäti, kišša ta koira on ylen hyvä kiännöškniiga karjalakši luvettavakši. Ta šen voipi ottua laihinah kirjaššošta iänikirjana šuomekši. Miän perehen pikkaraisen enšimmäini karjalankielini šana on ollun ”poppa”. Šuurempi lapši šuattau jo karjalaisie arvautukšie ta 10-12 šanua karjalakši.

Kati H., Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja: Kolme ezinehtä

Miula on kolme ezinehtä, kumbazet ollah piävytty miula Karjalasta. Mie olen ne Viiburissa syndynyöldä sugulazelda suanun. Hiän oli miun buabon sizären tytär, ga nyt hiän jo on tuonilmazissa.

Puuhine tabakkavakkane on käzin luajittu podarkka andilahalla – miun sugulazella – raštavan iellä vuodena 1942. Hän ei männyn miehellä, sentäh kuin miehellä tuli surma sovassa.

Iänirauda da okarina ollah miun sugulazen tuaton ezinehie. Hiän oli kanttora Viiburissa, kuni hiän perehen kera lähti sodua pagoh. Iänirauda iellehgi ruadau ylen hyvin, vain iäni siinä on hil’l’ane. Okarinalla ei voi soittua, se on enembi čomennus.

Helena Silvennoinen-Kuikka: Kalevala

Mieli minulleni käsköy,
Duumaine piäh moine tuli
Ruveta pajattamah,
Runoloi sanelemah,
Suguvirty suoldamah,
Roduvirty laulamah.
Sanazet suus suletah,
Paginazet pakutah,
Kielen n’okas lähtietäh,
Hammaskeskis hajotah.

Nämmil sanoil algau Kalevala karjalan kielel. Myö tiijämmö, što Elias Lönnrot käytti eepoksen materjualannu karjalankielisty rahvahanrunohuttu, ga vaste vuvvennu 2009 se jullattih enzimästy kerdua karjalakse. Kalevala kerdou karjalazien mielih da hengih näh da sendäh se on minule kaikis paras karjalaine ezineh.

Kalevala karjalan kielel ei ole vaiku ezineh, se on eepos – suuri kirju. Kirju on ainos enämbi, migu ezineh, sendäh gu kirjas on elävy sana. Kalevalan kiändi karjalan kielele suuri karjalaine inehmine, runoilii, kirjuttai da kiändäi Zinaida Dubinina. Häi ainos kirjutti, mittuzet arvokkahat ollah karjalan kieli da karjalazien oma kodirandu. Ilmazen ijän eläy Kalevalas dai toizis Dubininan tevoksis sana. Karjalaine sana.

Lopukse tahtozin vie kirjuttua pienen tekstan Zinaida Dubininan Minun rodu -runospäi:

Vaikkani on kivi rannal.
Peldo paginah ei yhty.
Niitty ei nimidä virka,
Eigo seiny sanua sano.
Vezi peittäy venehjällen,
Aldo aigazii ei musta.
Vaigu sana tiedäy kaiken.
Mustau karjalaine sana,
Ku tiä eli meijän sugu,
Karjazien rodu ruadoi.
Sana – se on viestin suattai.
Hyvä sanelii on suarnu,
Pajo – paras sanan tuoju.
Sana rovun elos pidäy,
Rahvaspolvet yhteh sidou.
Kuni eläy meijän sana,
Sini meijän sugu seizou.

Jussin Pirjo, Pirjo Schwarz: Kirnu tahi pyöhin ta separaattori

Miun lapšuošša ei ollun kaikkie ylenmiärin, šentäh šyötävyä riitti ta makieta oli. Piäasie jotta oli vereštä. Kala oli noššettava uamusella aikasin järveštä, verkkoloista piäššettävä, heti puhaššettava ta šiitä i šamana piänä pannulla tahi patah. Lihua ta maituo šai omašta karjašta, marjat ta šienet mečäštä. Šen tähen ruattavua löyty huomenekšešta iltah. Šemmoista makuo kuin on vaštapyöhitty ta -pešty voi, ei šua kaupašta oštua. Ennein maito pantih happanomah ta šen piällä keräytynyttä kermua hapatettih. Kun oli šuatu tarpehekši, pissettih kirnuh tahi pyöhtimeh, korkieh puiseh puuaštieh ta härkkimellä piekšettih, kuni voi erkautu piimäštä. Muissan kun mänin nuapurih Ort’joh, niin šielä vanha Anni-mummo ušeičči istu pirtin perällä ta oli voita kirnuomašša. Voi peštih monešša puhtahašša vieššä ta šiitä šuolattih. Hivahutettih koissa paissetun ruisleivän n’okkah eikä šen parempua ollun.

1950-luvulla kerman keryämistä helpotti, kun hankittih separaattori (< lat. separator, ’erottaja´), maijonhalkasija. Še oli ihmehellini kojeh, kumpani erotti maijon kermašta. Alahana oli punani runko-oša, kumpasešša oli käsin viännettävä kokotti. Šen piällä kerättih kaikki ošat. Arvelen, jotta ne oltih alumiinisie eikä teräkšisie. En nyt tiijä varmašti. Alahana oli kuula ta šen piällä äijän ylöšpäin ašetettavie ta kapenevie loukollisie kuppija, kumpasišša kerma konehta pyörittyäissä erottu. Niijen piällä tuli kakši onttuo, lačakkua trupaošua, lyhemmäštä juoksi kerma, pitemmäštä kuorittu maito, pyöhinmaito tahi pettomaito. Niijen alla ašetettih aštiet. Piälimmäini oša oli šuuri lavie aštie, mih lämmin vaštalypšetty ta šiivilöity maito kuattih. Ta šen kešellä vivullini reikä, kumpani avattih vašta šen jälkeh, kun alettih viäntyä konehta.

Mie joka huomeneš ennein kouluh lähtyö Kuivarveh separoičin maijon ta pesin kaikki ošat vanhemmilla valmehekši. Še oli huolellista hommua. Piti hyvin peššä ta i kuivata. Oli šemmoni pyörie kolčča, renkaš, mih kuppiošat pissettih, ta ašetin šen šeinällä. Miula tämä on armaš esineh, kumpani muissutti milma entiseštä ajašta ta elämäštä šielä Hietajärveššä, kun löysin šen ošat vintiltä kešällä vuotena 2018. Halusin kuotella, ošuanko vielä kovota šen separaattorin ta vähältä i piti, etten ni muissa. Čikko Ritvan kera kokosima. Kuvua en hokšannun ottua. Ta šielä še nyt pisyy lukkujen takana enkä šua täh hätäh.

Niise oli tuaton luatima kaunis pyöhin, kumpasen hiän on antan musejolla. Šiitä oli kuva miun muissin mukah poštikortissa, kumpasie oli luajittu Vienankarjalaiset hiät -näytelmäštä, ka miula ei enämpi ole moista. Oli tuotu uporakši täh spektaklih Domnan pirttih šitä varoin.

Kaarina L., Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja: Niegla

Mie sain buabolda hänen vanhan nieglan. Buabo tuagieh nieglo alazet miula da miun sizärellä. Myö panimma nieglotut alazet kindahih.

Nieglalla nieglomine on vanha karjalane taba. Mie en vielä malta niegluo, ga mie ossin kniigan, kumbazessa opassetah. Tulijana vuodena mie opassun nieglomah.

Jovensuun rahvahanopiston karjalan kursan opastui, Sepän Jefimin Lyydin Jelena: Impilahti-kirju

Duumaičen, tämän kirjan on minun muamo ostanuh Imbilahti-pruazniekoil voinan jälgeh konzutahto 1970 -luvul. Kirjas on kuvii da kerdomuksii kaikkien Imbilahten hieruloin elokseh näh.

Muamo on elänyh Imbilahtel Uomuan hierus omassah enzimäzet 16 vuottu. Kirjan kuvis näin muaman hienolois iččeh luajittulois rahvahanruutis školaystävien ker. Sit on kuvas Ivan-dieďoi da hänen velli Vasili, nerokkahat kalaniekku da kondienkuadai. Sit kerrotah, kus ollah kylän eläjien taloit, kus on časounu, kus sijaiččou laukku, Uuksunjogi dai Uomaslambi.
Kirjan välis on sežo lehten leikattuloi ozii, kuolinilmoituksii, svuaďbukuččuloi da kaikenualastu tärgiedy bumuagua. Äijän kerdua olen kačelluh da lugenuh tädä kirjua, muamo on uskaldannuh kirjan minule, konzu hänen aigu lopeh.

Marita Lipponen: Šulkkupaikka, čäpčä ta sorokanhäntä

Olen šuanun nämä miula tärkiet ta kaunehet vienalaiset vuattiet – šulkkupaikat, čäpčän ta sorokanhännän – tuattoni muamolta Aleksandra Lipposelta (Lipkin o.s. Loginov).

Šulkkupaikkua on kakši: valkie ta ruškiemušta. Čäpčyä paššuau pityä pruasniekkana tai muiten minä päivänä kaččo. Sorokanhäntä on kaunehešti helmilöillä kirjual’tu ta piissurit korissetah häntyä.

Ämmöni šano miula, jotta tämä ”piissurihäntä” oli ollun hänellä sorokašša häissä (iče sorokka ei ole šäilyn). Sandra mäni venčällä Levasen Vasselein kera vuotena 1910.

Pereh läksi Vuokkiniemeštä Šuomeh tuiskukuušša 1922.

Tyyni, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja: Buabon piiruavärttinä

Miun armas karjalazuoh liittyjä ezineh on miun suistamolazen buabon piiruavärttinä. Yhelläh armahemmat iče piiruavärttiniä ollah värttinäh liittyjät muissot. Ylehes mie olen enämbi semmone ristikanza, kumbazella muissot ollah kallehemmat kuin ezinehet, ga ezinehet tullah kallehiksi, konza niih liittyy muistoloi. Miula on yksi jygie muisto, kun mie da buabo yhessä luajimma piiruada. Siidä on jo kuuzitoista vuotta, vain mie muissan hyvin, kuin paissoimma niidä silloin miun pruazniekkah. Vielägi yhtä piiruan paistamine juohattau miun mieleh buabon da sen kerran. Buabon piiruavärttinä oli silloingi keralla, vain mie duumaičen, jotta myö emmä sidä käyttän, pyörittelimmä kuoret kämmenellä. Mie en aigazembah tiedän, kuinba värttiniä pidäy käyttiä, vain männä kerralla, konza paissoin piiruada, mie maltoingi värttinällä ajella piiruan kuorie da se oli ylen kebiedä! Onnakko mie olen jälgimäin tarbeheksi äijän kerdua luadin piiruada.

Jussin Pirjo, Pirjo Schwarz: Kirnu tahi pyöhin ta separaattori

Miun lapšuošša ei ollun kaikkie ylenmiärin, šentäh šyötävyä riitti ta makieta oli. Piäasie jotta oli vereštä. Kala oli noššettava uamusella aikasin järveštä, verkkoloista piäššettävä, heti puhaššettava ta šiitä i šamana piänä pannulla tahi patah. Lihua ta maituo šai omašta karjašta, marjat ta šienet mečäštä. Šen tähen ruattavua löyty huomenekšešta iltah. Šemmoista makuo kuin on vaštapyöhitty ta -pešty voi, ei šua kaupašta oštua. Ennein maito pantih happanomah ta šen piällä keräytynyttä kermua hapatettih. Kun oli šuatu tarpehekši, pissettih kirnuh tahi pyöhtimeh, korkieh puiseh puuaštieh ta härkkimellä piekšettih, kuni voi erkautu piimäštä. Muissan kun mänin nuapurih Ort’joh, niin šielä vanha Anni-mummo ušeičči istu pirtin perällä ta oli voita kirnuomašša. Voi peštih monešša puhtahašša vieššä ta šiitä šuolattih. Hivahutettih koissa paissetun ruisleivän n’okkah eikä šen parempua ollun.

1950-luvulla kerman keryämistä helpotti, kun hankittih separaattori (< lat. separator, ’erottaja´), maijonhalkasija. Še oli ihmehellini kojeh, kumpani erotti maijon kermašta. Alahana oli punani runko-oša, kumpasešša oli käsin viännettävä kokotti. Šen piällä kerättih kaikki ošat. Arvelen, jotta ne oltih alumiinisie eikä teräkšisie. En nyt tiijä varmašti. Alahana oli kuula ta šen piällä äijän ylöšpäin ašetettavie ta kapenevie loukollisie kuppija, kumpasišša kerma konehta pyörittyäissä erottu. Niijen piällä tuli kakši onttuo, lačakkua trupaošua, lyhemmäštä juoksi kerma, pitemmäštä kuorittu maito, pyöhinmaito tahi pettomaito. Niijen alla ašetettih aštiet. Piälimmäini oša oli šuuri lavie aštie, mih lämmin vaštalypšetty ta šiivilöity maito kuattih. Ta šen kešellä vivullini reikä, kumpani avattih vašta šen jälkeh, kun alettih viäntyä konehta.

Mie joka huomeneš ennein kouluh lähtyö Kuivarveh separoičin maijon ta pesin kaikki ošat vanhemmilla valmehekši. Še oli huolellista hommua. Piti hyvin peššä ta i kuivata. Oli šemmoni pyörie kolčča, renkaš, mih kuppiošat pissettih, ta ašetin šen šeinällä. Miula tämä on armaš esineh, kumpani muissutti milma entiseštä ajašta ta elämäštä šielä Hietajärveššä, kun löysin šen ošat vintiltä kešällä vuotena 2018. Halusin kuotella, ošuanko vielä kovota šen separaattorin ta vähältä i piti, etten ni muissa. Čikko Ritvan kera kokosima. Kuvua en hokšannun ottua. Ta šielä še nyt pisyy lukkujen takana enkä šua täh hätäh.

Niise oli tuaton luatima kaunis pyöhin, kumpasen hiän on antan musejolla. Šiitä oli kuva miun muissin mukah poštikortissa, kumpasie oli luajittu Vienankarjalaiset hiät -näytelmäštä, ka miula ei enämpi ole moista. Oli tuotu uporakši täh spektaklih Domnan pirttih šitä varoin.

Svea Kentz, Päivännouzu-Suomen yliopiston suvikarjalan opastuja: Suuri karjalane piiruakirja

Mie valličin kniigan ”Suuri karjalane piiruakirja”, kumbazessa kerrotah Karjalan rikkahasta piiruakulttuurasta.

Myö nygöin tiijämmä ylen hyvin yhen piiruan. Sidä kučutah riissupiiruaksi. A piirualoi on äijä eriluaduzie. Niijen sydämenä voibi olla ezimerkiksi kazvoksie, kartohkua, kalua, nagrista, siendä, lihua. Niidä on jogahizella oman mavun mugah. A mie iče suvaičen enämmällä kazvoksie kuin lihua.

Kniigassa on tieduo piiruaperinnöstä da äijä reseptua. Se on ylen hyvä da tärgie dielo.

Tarja Tonteri, livvinkarjalan jatkokursan opastui: Minun puuhine kauhaine

Minun armas karjalažuoh liittyi ezineh on pieni puuhine kauhaine. Neče oli minun muamale ylen armas da minä sežo äijäl sidä suvaičen. Muamo sai kauhan Salmispäi, omas tuataspäi, konzu häi meni miehele vuozii tagaperin. Kauhu on ainos olluh meijän perehen kuhn’as syöndyvehkehien juaššiekas. Stolas, konzu pereh istavui sih murginoimah, oli kauhu keräl hos tyhjännygi. No konzu muamo valmisti murginua, oli kauhu ylen hyövylline. Minä nygöigi puaksuh käytän kuhn’as piendy kauhua. Nečil kauhazel voibi hos pieksiä muarjusuuppua da hos mittumua rokkuagi da liendy.

Kauhaine voibi olla sežo vai čomendusvehkehenny, konzu se on toven taijokastu käziruaduo.

Jeremielän Pikku-Iivanan Juššin Muarie, Mari Rajamaa: Outi-kuklani

Šuanen esitellä: Outi-kuklani, 88 vuotta.

Outi tuli meijän šukuh vuotena 1935. Ämmö ta ukko voitettih še Šortavalan laulujuhlilla arvalla.

Ämmö ylen hyvin piti Outista huolta. Outi veny päiväseltä šuojašša pöytätuukien (näin ämmö oli šanon skuatterija) piällä lippahašša. Mie kyšyin ämmöltä: ”Šuanko kaččuo Outie?”. Ämmö lupai ta niin šain ottua Outin yškäh. Kaččelin Outin kaunista näkyö, ihanie vuattehie, ruškieta koštuo, vihrietä peretnikkyä, valkieta räččinyä, valkeita šukkie, muštie kenkie ta kaklašša olijua helminauhua ta šilittelin Outin lainehilla käherrettyjä tukkie.

Tuatto taričči Outin miula roštuon potarkkana, konša olin 12-vuotini. Outi muuttu miun huoneheh škuapin piällä istumah. Tänäpiänä šain šen omah kotih.

Pirita I. Hipp-Koskenoja, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja: Ryijy

Kuvassa on miun ičen planuidu da ommeldu ryijy. Siinä on äijä simvolua, ga kuvassa on vain palane yläreunua. Ryijy ei ole vielä valmis, libo kaksi rivie pidäy ommella da valmistua. Čomennusfiguurassa yhissytäh karjalane kukkilindu da Suomen kanzallislindu, laulujoučen. Ne ollah miun perehen da juuriloin simvolat.

Kukkilindu on Karjalan pyhä lindu. Ussotah, jotta kukkilindu tuou suvaičusta, ozua da valgieda. Sana ”kukki” kuvastau puhasta da armasta, konza se sanotah omalla mielessäpiettävällä. Kukkilindu lizäksi on sielun lindu, kumbazen muuvossa ristikanzan sielu matkuau kuolennan jälgeh taivahah libo tulou kerdomah viestin taivahasta.

Jovensuun rahvahanopiston karjalan kursan opastui: Suoluastii

Minun tuattoni on roinnuhes vuvvennu 1912 nygözen rajan tagua Ilomančin Vuottoniemel Vuottojärven rannal. Häi oli kuldazet käit. Häi maltoi azuo midä vai tahtoi. Tämän suoluastien häi luadi voinan aigah. Konzu mendih kalah da meččäh, oli hyvä pidiä suolua täs asties.

Moisejeffin Konstantinin Kat’in Eskon Reeta ili Moisein Reeta, Reeta Suvanto: Vienan risti, miula kallis ta armaš upora

Miula tämä tiema oli ylen jykie ta en tietän mitäi kirjuttua. Miula ei ole mitänä perehen vanhua esinehtä, onnakko eryähänä huomenekšena havaččeuvuin ta tokatin! Mie kirjutan uporoista!

Miula on Vienan risti, kumpani on luajittu Muarie Kotkansalon ristie myöten. Risti on miun kaklašša joka netäli ta on miula armaš. Enšimmäini risti oli lahja ta kallis, oli šomani pitkä hopieni vit’t’a ta hopieni upora. Lahja oli pereheltä ta meilä oli yhenmoiset. Miula kävi šuuri hairahuš, konša muuttuma viisi vuotta takaperin Päivännoušu-Šuomešta pohjaseh. Riputin rissin muuttopäivänä kaklah ta läksimä matalla. Smietin, jotta upora on šuojašša kaklašša. A vain kuin pahaččaini ajatuš oli. Piettymä ämmöllä kostih ta toisena päivänä läksimä tuaš matkah. Uuvvešša koissa kantoma tavarat šiämeh, ta illalla en löytän ristie nimistä. Kačoin vuattiet, takin kormanot, laukun, šumčan, a vain ei mitänä. Ei uporua. Nellä vuotta ečin uuvveštah ta uuvveštah kaikki loukot ta čupukat ta ei mitänä. Tuška oli šuuri, olin apie ta toivoin äijän, jotta risti löytyis. Oššin vaškisie kakši onnakko, ne ei oltu šamat, ne ei oltu miun hopiesie. Viime kevyänä konša kolmaš muutto oli takana ta upora ei ollun löytyn, mie oššin uuvven hopiesen. Nyt on tuaš šomani upora kaklašša ta muissuttau pereheštä ta heimokunnašta. Šamah aikah smietin lahjauporua ta apiena muistelen ta toivon, jotta minänih päivänä še noušou esillä.

Tämä upora on perintehini rissinvieron upora, kumpani on kaklašša vuattehien šiämeššä koko inehmisen elämän. Mie pien šitä vuattehien piällä, šentäh tahon näyttyä omua kulttuurie ielläh ta muistua omua ristikuntua.

Meira Pappi, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja: Äijähpäiväh liittyjä čomennus

Karjalazus on miula enimyölleh kieldä da syömizie. Miun jogapäiväzessä eloksessa ei ole moista ylen armasta ezinehtä, kumbane miula yhistyis karjalazuoh. Onhan tovengi karjalazie dieloloi, moizie kuin ruutat libo obrazat, vain mie en kuulu pravoslaunoih kirikköh engä ni ole pidän karjalazie sobie.

Kielen da karjalazien syömizien lizäksi pruazniekat ollah miula ylen tärgiet. Äijäpäivä aivin on ollun miän koissa kallis pruazniekka. Hos ni miun muamo ei kuulu pravoslaunoih kirikköh, hiän miun lapsuossa aivin luadi ylen äijän čomennusta Äijiäpäiviä varoin. Buabolla tiettäväne Äijäpäivä oli oman vieron täh tärgie. Toičči miegi buabon keralla pyhitin da kävyin sluužbah. Lampatkan duuhu da ristahodu pimiessä ollah miulagi armahat muissot.

Onnakko miun armahin karjalane ezineh on mitahto Äijähpäiväh liittyjä čomennus, virbovičča libo kruassittu jäiččä. Miula on ezimerkiksi čomat ruskiet huobajäičät, kumbazet olen ostan Karjalatalon Äijänpäivän myöjäzistä. Valgiet pajunlambahat da värikkähät čomennukset sidä vastah ollah moine puara, kumbane aivin ilehyttäy da kodie čomendau. Virbovičat ollah sengi täh tärgiet karjalazet ezinehet, jotta virvottamine on kaikkien tundiettu taba, ga niken ei oigein tiijä, jotta se on karjalazilda levinnyn ozaksi kogo Suomen kulttuurua.

Eerika Haurinen: Mimmoni armaš vešša? Ka kirjua mie šuvaičen!

Tämän vuuvven tiema, armaš karjalaisuoh liittyjä esineh tahto tulla miula vaikiekši tiemakši, kun ei miula onnakko ole nimimmoista karjalaista veššua.

Mie smietin ta smietin kuni tokatin, on miula äijä kirjua. Niistä mie voin opašteliutuo hoš mih karjalaisuoh liittyjäh asieh. Niitä mie šuvaičen! Omašta kirjapolčašta löytyyki monenluatuista kirjua. Aapini, šemmoni lukukirja, mi opaštau mimmoni on karjalan kirjaimikko. Še opaštau ni alkupakinoih karjalakši kuvien kera. Toiset lukukirjat vuoroštah perehytetäh karjalan kielen kielioppih. Šanakirjoista voipi löytyä uušie šanoja käytettäväkši jokapäiväseššä pakinašša.

Lapšien kirjat tuaš tuttavuššutetah nykypäiväsih šanoih vesselien starinojen kautti.

Runokirjan runoja lukiessa pitäy jo smiettie erimoisie merkitykšie šanojen takuana ta rivien välissä.

Kirjat ollah ylen tärkiet, ta niijen avulla kieli, istorija, kulttuuri ta tieto kuletah rahvahalta rahvahalla. Äijän olen täššä vuosien aikana opaštun kirjuttamah ta pakajamah, vain konša kieli eläy, aina riittäy uutta opaššuttavua!

Muistakkua työki kehittyä omua kielineruo, ta kannattua ta opaštuo karjalan kieltä. Šen voitta ruatua vaikka lukomalla kirjoja!

Hyvyä karjalan kielen netälie kaikilla!

Lilli Suistola: Obraza da ferezi

Miun armas obraza oli ennen miun muamon buabon, miun pravobuabon koissa miun suvun kodikylässä Suistamolla. Obraza oli miun rodnilla ylen kallis. Nygöin se on nähnyn äijän aigua da evakkomatan. Se on nähnyn, kuin miun diedo on ollun pikkarane brihačču. Se on matannun miun buabon kodih Lieksah, miun muamon kodih, da nygöin se on miun koissa. Miusta obraza on ylen čoma nygyaigazen käzipaikan kera.

Miun buabolla da tädillä oli ferezit. Hyö pandih ferezin piällä pruazniekkoih. Ferezi oli heillä ylen armas vuate – da hyö oldih ylen armahat miulla. Tädi da buabo ollah nygöin tuonilmazissa. Mie ombelin iče oman ferezin ičelläni. Kangas ei ole perindehelline. Kangahassa on linduzie, kuin karjalan kägözie. Mie suvaičen sen kangasta: siinä nävytäh nygyaiga da vanhat perindehet. Miusta miun ferezi pädöy ylen hyvin miulla. Aivin, kun mie panen sen piällä, tädi da buabo ollah miun mielessä.

Karjalaine kruugu: Kaššali

Terveh teile! Teidy tervehtiy Karjalaine kruugu. Meijän armas ezineh on kaššali. Kaššali on puhtas karjalaine bruja, kudai on luajittu tuohes. Ennevahnas karjalazii sanottihgi sumčankandajikse.

Kaššalis voit kandua kaikenmostu tavarua: kalua, gribua, marjua, siendy dai evästy. Sit pietäh niityle da meččäh kävves syömizii.

Tiijättögo työ, što kaššalis on kieli? – Kaššalin vuittiloin nimet ollah: kieli, kielinuoraine, kielibal’ukku- libo pualikkaine, viilehtekset, rindunuoraine libo -vičču da vie on nelli raskačindu, kudamat ollah kaijembat viilehtesty, ainos nahkahizet.

Terväh tulou talvi. Sit rastavanukol on tavannu tuvva lahjoi da gostinčoi perehien lapsile. Tuomazet ollah nygöi huavozes, a karjalastu moudua myö täh dieloh pädis parembi kaššali.

Toivotammo kaikile hyviä karjalan kielen päiviä da vesseliä Rastavan vuotandua!

Satu Honka, livvinkarjalan jatkokursan opastui: Minun ezinehii karjalakse

Minul kois on äijy vahnua ezinehty, ga minul ei ole nimittumii karjalazii ezinii. Silloi konzu minun sugulazet jouvvuttih lähtemäh Karjalaspäi, hyö ei kerritty ottua keräle nimidä.

Ezimerkikse minul on kaunis stuulu, kuduan ostin Helsingin raudutieazemal. Hyö myödih kai pertilomut silloi, konzu viizi vuottu tagaperin hyö luajittih uvven hotellin raudutieazemal. Stuulan mallin piirdi Eliel Saarinen. Stuulu on jugend-stiil’ua, se luajittih 1900-vuozisuan allus.

Minul on sežo vahnu puuhine kamodu, kuduan myö lövvimmö Kainuus pienes saruas suon reunal. Myö emmo varrastannuh sidä, myö kyzyimmö omistajal luvan. Kamodu on jygei da se on kogonah puuhine. Omistai kerdoi, što kamodu luajittih 1950-vuozikymmenel. Myö toimmo kamodan Helsingih pienen tavaran vedelijäl.

Minul on sežo äijy piendy vahnua ezinehty, ezimerkikse koufeikuppiloi, laudazii da puuhizii kylätaloloin ezinii, kudamil igiä on vähiä vajai sada vuottu. Hos minul ei ni ole Karjalaspäi ezinehii, ga täs olen iččeni armahii ezinehii luvetelluh karjalakse.

Aleksandra Soloveva: Karjalan opastundukniigu

Minule karjalažuon tärgevin oza on karjalan kieli. Vie školaniekannu minä piätin, što tahton opastuo karjalan kieldy da huaveilin paista karjalakse dovarišoinke.

Sendäh minä lähtin Karjalan rahvahan liiton piettylöile kielikursoile. Sie minun enzimäine opastundukniigu oli Olga Karlovan kirjutettu – Vienankarjalan alkeiskuršši. Minule se on minun matkan, minun enzimäizen askelelen simvolu. Minä otingi tämän opastundukniigan kerale, konzu muutin Ven’alpäi Suomeh, hos minul oli vai kolme čаmodanua. Konzu kačon tädä kniigua, ga terväzeh juohtuu mieleh, kui minun sugulazet ihalmoijahes, konzu perehpruazniekoil hyvittelen karjalakse. Hos hyö jo ei voidu nimitä iče sanuo karjalakse – hyö ellendettih hyvin, midä minä pagizin.

Sendäh se on minun armas karjalažuoh liittyi ezineh.

Feodorin Iivi: Karjalane mužikanpaida

Karjalazus on miula kaiken aigua kuintahto mielessä da igiä enämbi tulduo aivin enämmällä. Diedon pereh eli Karjalassa, da karjalazus tulou sieldä vägevästi.

Nygöin miun armas karjalazuoh liittyjä ezineh libo dielo on karjalane mužikanpaida. Tahoin luajittua sen kaksi vuotta tagaperin, ku selgeni, jotta miun sovassa kavonnuon suistamalazen diedon vellen runganozie on löydyn lähildä kaduomispaikkua Juustilua. Luajin jälgimäin piätöksen ostua, ku iessä oli harvinane da igimuissettava voinassa kuolluon urhon muahpanenda.

Tämän jälgeh olen pannun paijan piällä männä kezänä kolme kerdua. Enzimäzen kerran Suistaman laulupruazniekkoin illaččuloissa Iisalmessa da kahessa kezäsvuad’bossa.

Paida on nossattan kyzymyksie, ihassusta da kunnivoičusta. Lizäksi paida on ruadan paginan avuajana: moni ristikanza on tullun kerdomah omista kogemuksista libo omasta karjalazuosta da sugujuuriloista.

Miun tulija karjalazuoh liittyjä perinneh on opastuo luadimah pyörözie libo kukkozie, moizie, mimmozie muamo paisto, kun oli keittän ylen äijän riissukuaššua.

Kimmo Juntunen, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja: Miun karjalazuoh liittyjä ezineh

Miula ei ole karjalazie juurie. Sentäh en voi sanuo, jotta miula olis ezinehtä, kumbane olis perindehelline da karjalane. Mie en ole opastun karjalah ennen tädä sygyzyö, a tiettäväne tahon opastuo enämmän.

Miun ezineh on ylen uuzi. Se on kniigane, kumbazessa on karjalan kieleh liittyjiä dieluo. Kniigane on syndyn Karjalan Sivissysseuran da Päivännouzu-Suomen yliopisson karjalan elvytysprojektan yhtehisruadona. Se oli miun mielestä ylen mieldäkiinittäjä, konza löyvin sen, sentäh kuin en ollun aigazembah äijiä karjalan kieleh tuttavustun.

Miun mielestä on ylen tärgie, jotta ristikanzat voijah lugie kebiesti karjalah liittyjistä dieloloista, sentäh kuin školassa ei paissa niistä nimidä.

Punukan kirjutuš: Ämmölä ta ukkol’a mieleššä

Netälit kaččelin ympäri, ka en löytän yhtäkänä šemmoista esinehtä, kumpani juohuttelis miula mieleh karjalaisutta. Vaikka on niitä karjalaisie esinehie hoš kuin äijän miula täššä, ka puitto niinkuin vähän karjaisutta niissä on tahi vouvse ei ole.

Ämmöni ta ukkoni talo kaikkineh eloneh tuou mieleh karjalaisuon ta karjalan kielen. Miula še on tottaš ainut karjalaisuoh liittyjä esineh, vaikka ei šitä esinehekši voi šanuo. Onnakko še tulou mieleh šentäh, kun šielä myö kaikin pakasima karjalakši ta elimä tavallisen karjalaisen rahvahan elošta. Še on še miun karjalaisuon paikka nykyjähki.

Vaikka ukkuo ta ämmyö jo monta vuotta ei ole, ka kun aššut heijän pihah ta panet veräjän kiini ni heti rupiet smiettimäh karjalakši ta pakajamahki, kun vain šattumou kennih karjalankielini vaštah.

Päivännoušu-Šuomen yliopisson opaštujat: Esinehet ta artefaktit Karjalan paikannimilöissä

Mitä esinehtä tahi artefaktie on Karjalan paikannimilöissä? Karjalaini nimissöntutkimuš -kurššin nimišualista, olkua hyvät!

Irina Karvonen, Pyhäjärvi, kiändäi, karjalan opastai, suomen kielen opastai da nygöi eričysopastai: Buaban paikku da suolavakkaine

Täs valličin kaksi tärgiedy ezinehty. Enzimäine on buaban oma paikku. Se oli hänele tärgei da häi pidi sidä pruazniekkoin aigah. Nygöi paikku on minul da sidä minä panen piäle toiči. Toine ezineh on suoluvakkaine. Tämä oli buaban talois Tuuksel, Anuksen čupul. Vakkastu piettih päcil.

Nygöine elos, tiettäväine, eruou mennyzis aijois. Sidä, kui elettih enne, ei sua ni verdailla nygözeh elokseh. Äijy gor’ua, hädiä da vaigevuttu pidi nähtä rahvahil enne. Vaiku yksikai, mittuine jygei ni olis elos da sen hommat, niken rahvahis ei voiveroitannuh eigo ni itkenyh. Mugai eli minun buabo: toiči itki ga sit jo nagroi. Pani tämän paikan piäle da pajuo tarahutti: ”Engo jovva, engo jovva. Mečäs koivuu kuadamah. Oi, en jovva, oi, en jovva. Kuldua polvil pidämäh.” Nämmii pajoloi oli ylen äijy, midä buabo pajatti. Buabo kuoli, ga paikkaine jäi minule. Voizin kirjuttua täs äijän, gu kerrottavua on. 1 talvikuudu buabal rodies jo 95 vuottu. Sidä periä kirjutan hänen mustokse. Muite pien oman kielen mieles da syväimes. Minä pagizen, muamo da tiettäväine omat lapset ellendetäh, midä myö taratammo.

Suoluvakkazen toin sezo Karjalaspäi, omas hieruspäi. Se oli vahnu da huono. Vakkaine oli ainos buaban talois päčin piäl da sidä ei siepäi suannuh siirdiä. Buabo kuoli da otin vakkazen ičele mustokse. Muamo puhtasti sen, kruassii da čomendeli kukkazil, lakal voideli. Nenga tuli ylen hyvä gu uuzi vakkaine.

Jovensuun rahvahanopiston karjalan kielen kursan opastui: Obrazu

Minun muamo on roinnuh Imbilahtes Uomuan hierus vuvvennu 1923, da ozakse häi on elos!

Muaman pereh kuului pravoslaunoih kirikköh, a häi muutti vieron miehel olles. Yksikai suvaičus omua roinduvieruo kohtah on viegi suuri.

Muaman da muijien sugulazien kel olimmo kodirandumatkas vuvvennu 2006. Meidy oli 8 hengie da šouferi: čikko, muamo, muaman sizär, muaman čikon tytär ukonke, minun velli, minun ukko da minä iče.

Ečiimmö muaman roindukoin sijua Uomuan hierus, ga emmobo löydänyh. Uuzi dorogu oli muuttanuh landšaftua ylen äijäl.

Yön jälles matkustimmo Valamoin manesterih päi, konzu lähenimmö Valamoidu, valgiet rakendukset da kuldazet bašn’at dai kupolat nostih viespäi ylen kirkahinnu, net mustan ainos. Saimmo viettiä kogonazen päivän suarel; kuulimmo kirikköpajoloi, söimmö murginua da kävelimmö jallai pienel skiital. Sie minä ostin tämän čoman mustoezinehen, kudai juohattau sit matkas, matkuobrazan.

Pekka Suutari: Vakka

Miula armaš esineh on vakka. Vakka voit olla luajittu monenmoisista materijaliloista, kuvottu pärieštä tahi pajun vičoista. Eräs kaunis vanha pikkaraini vakkani on kuvottu olešta, ta vaikka materijali on hento, on kuitenkis vakkani luja ta pitkäikäni. Vakat ollah hyvät käytöššä. Šienien keryännäššä ne ollah ainovat käypäset. Märkien ta puhtahien vuatteijen kantamiseh šuuri pärevakka on hyvä. Kalavakka on niisi aina paraš omah käyttötarkotukšeh. No šuuremmat vakat käyväh vieläi esinehien šäilytykšeh. Muissan kun meilä koissa oli aina lakanoja ta kankašpaikkoja pietty šuurissa pärevakoissa. Näissä vakoissa toiččinah oli ni pärieštä kuvotut kannet.

Šuurempia vakkoja käyttyässä mietin toičči, kuin hyvät tarpehelliset ne oli, konša karjalaisien piti ruttoh lähtie evakkoh omilta elošijoiltah. En tiijä oliko pärevakkoja varuššettu etukynteh tätä varoin. Ei tottaše ollun, no hyvä kun niitä löyty koista ušiempie tai ruttoh niitä voitih luatie lisyä. Niissä oli mahto ottua mitänih tärkietä matkah ta kulettua omah uuteh paikkah tuntomattomah.

Hyväkši ošakši vakan kutojie, pärien kiskojie ta pajuniekkoja vieläki on. Arvoššan kaunehie käyttöesinehie, mitä käsimuasterit šuatettih tai vieläki šuatetah luatie.

Tero Tikkanen, livvinkarjalan jatkokursan opastui: Minun armas karjalaine ezineh on Pieni prinsut -kniigu

Minä duumaičin hätken, mi on minun armahin karjalažuoh liittyi ezineh, da sit minä mustoitin: sehäi on Antoine De Saint-Exuperyn kirjutettu kniigu ”Pieni Prinsut”. Tämän kirjalližuon klassikan on kiändänyh karjalakse Aleksi Ruuskanen da ilmah piästänyh on Karjalan Kielen Seuru vuvvennu 2018. Täh kniigah liittyy yksi starin:

Minuu hätken ollah interesuittu Suomen sugukielet da -rahvahat. Enzimäi luvin ylen äijän estounielazis da heijän kieles. Sit alloin lugie muis Suomen sugurahvahis da ”lövvin” karjalazet. Žiäli, ku minul ei ole olluh dovariššoi, kudamienke olizin voinnuh paista karjalazis. Vaiku yksi dovariššu tahtoi da kuundeli minun paginoi karjalazis da sih näh, gu hyö ei olla suomelazii dai heijän kieli ei ole suomen murreh. Se oli ylen vessel dielo: kerduo, gu Karjalan Kielen Seuru julguau da myöy karjalankielisty kirjalližuttu.

Sit meni aigua. Minul oli roindupäivy da minä kučuin omii dovariššoi iččeni kodih viettimäh ildua. En pidänyh virrallistu pruazniekkua eigo ni lahjakse pidänyh tuvva nimidä. Yhtelläh se dovariššu tuli da andoi minule lahjan. Olin ylen hämmästynnyh, ku en vuottanuh nimidä. Da sit hämmästyin vie ližiä: häi oli ostanuh minule livvinkarjalankielizen kniigan! Minul ei olluh vie ni yhty karjalankielisty kniigua. Minun dovariššu oli mustanuh, što minuu interessuijah karjalazet da karjalan kieli. Rubein terväzeh sidä lugemah, hos minä en ellendännyh kieldy hyvin.

Se kniigu on minule sit lämmin musto, ga merkiččöy sežo äijän muudugi. Minä tahtoin opastuo lugemah nečen kniigan da ellendiä sen putilleh. Voibi sanuo, što Pieni Prinsut andoi minule ližiä motivaciedu ruveta opastumah karjalan kieldy da kul´tuurua. Sendäh se on ylen tärgei karjalažuoh liittyi ezineh.

Keri Kallio, livvinkarjalan jatkokursan opastui: Kniigat karjalakse ollah minun armahat ezinehet

Olen duumainnuh hätken, mibo olis minule tärgevin karjalažuoh liittyi eziheh. Sidä-tädä on juohtunuh mieleh – pashaformu, buaban obrazat – a jygei oli piättiä mih näh kirjuttazin.

Mondu karjalažuoh liittyjiä ezinehty minul ei ole. Tärgevimät karjalažuoh liittyjät dielot minule ollah buaban starinat, konzu muamanke yhtes pagizemmo karjalažuoh näh, karjalaine mužikku, konzu muaman da sevoittarenke yhtes karjalazii pajoloi pajatammo, da tiettäväine karjalan kieli, kudamua meijän suvus on enne paistu da kudamua nygöi iče opastun pagizemah.

A mit ollah net ezinehet, kudamat ollah minule armahimat? Duumaičen, gu net ollah minun kniigat. Enimite ollah minun kniigat suomekse libo angliekse, ga erästy on sežo karjalakse. Net ollah enimite buaban perindyö. Nygöi, konzu enämbän iče karjalan kieldy ellendän, tahtozin sežo enämbäh kniigua karjalakse. Muumi-kniigoi ylen suvaičen, net tahtozin ičele sežo karjalakse.

Kniigat ollah minule ylen tärgiet, da ainos olen lugemistu ylen suvainnuh. Net ollah tovengi minun tärgevimät ezinehet – karjalažuoh liittyjät da muitengi.

Janne Waris: Minun paidu

Terveh Teile, hyvät rištikanzat!

Minä tahtozin ezittiä omannu armahannu karjalazennu brujannu oman pruazniekkupaijan. A Työ kyzyttö, mibo neče buite bruja? A minä sellitän.

Konzu minä nečidä paidua tilain, annoin kai mitat. No sit ollou jongoi kolmie vuottu da minun mitat muutettihes. No vs’o taki paidu i pädöy da mie sidä kaikis pruazniekois i pien.

Kai Peksujeff: Tuaton perehen kotitalo Vienašša

Miun ämmö ta ukko elettih pereheh kera Vuokkiniemen Tollonjovella ta lopukši ennein Šuomeh mänyö Vuokkiniemen Ryhjäššä vuoteh 1944 šuaten. Moniehičči olen šieläi käynyn, kun Vienah olen heimolaisien kostih matannun. Ihain alkuh perehen talo noššettih ta srojittih jovešša olijalla Ypänkilahen šuarella, kumpaista kučuttih vain Šuari. Manterella kun piti piäššä, šoutamalla kešällä ta šuksilla talviaikah joven piäličči mäntih. Ka nykyjäh talo on šiirretty Hukkalantermällä joven rannalla kaunehien koivujen viereh, a še ei enämpi ole ihan yhtä šuuri kuin alkuh. Še talo miula muissuttau miun juuriloista Vienan Karjalašša.

Sofia Silfvast, livvinkarjalan jatkokursan opastui: Kaksi ezinehty

Minule armas karjalaine ezineh on buaban luajittu riehtilčepčy, suomekse “pannumyssy”. Riehtilčepčy on käzin kirjondettu Suarijärvel, kus buabo oli perehenke pavos talvivoinan aigua. Buabal igiä oli sih aigah kolmetostu vuottu. Mustan, gu buabo kerdoi, što alovehellizet ristikanzat oldih ylen ystävällizet heile. Tiijän, gu salmilazil oli eriluaduzii maltoloi evakkoloinnu, ga ainos ei olluh nenga. Minun t’outa andoi riehtilčepčän minule mennyt vuon. Nygöi se on minun keitändypertin pualičal.

Toine armas karjalaine ezineh minul on olluh jo lapsennu. Se on Viiburin buabaspäi suadu kuklukodizen ut’ugan alustu. Buaban perehen kodi oli palanuh talvivoinan aigua. Konzu pereh tuli Viiburih nenga vuvennu 1942, buabo löydi ut’ugan alustan koin ruoppahis. Minä lapsennu duumaičin, mil minun buabas tundui oman koin ruopas. Tämän täh ainos minul oli mieles, što minun suvus oli pagolazii Karjalaspäi.

Pirjo da Peša: Podarku

Olimmo karjalan kielen kursal Vieljärves heinykuus vuvvennu 2011.

Silloi vie emmo olluh naimizis, venčavuimmo vuvven peräs.

Nedälin olimmo Vieljärven kielikylys: päiväl opastuimmo karjalan kieldy kursal da illat da yöt elimmö Ton’alluo gostis. Ton’a on karjalaine, hänen paginluadu on gu muuzikkua, sežo hänen vellel, kudai silloi eli Ton’an talois.

Kai ehtät heijänke pagizimmo, nagroimmo da itkimmö.

Sen nedälin aigua jo undugi näimmö karjalakse!

Kursal meidy opasti Olga Žarinova. Häi on ylen hyvä da juumorantundoine opastai.

Kursan jälgimäzen illan pruazniekas kai opastujat saimmo podarkan.

Olga meile yhtehizen podarkan andoi: kužoit, kudamat kniigua lugietah.

”Ahkerat oletto karjalan kieleh opastumah muga kui kužoit ollah ahkerat”, saneli meile Olga.

Tämä čoma vešši oli keral konzu meijät vuvvennu 2012 venčaittih.

Kužoit istuttih meijän pruazniekkustolas.

Tänäpäi net istutah meijän kniigupualičal, karjalan kielen kniigoin ies.

Net kehoitetah meidy enämbän karjalakse pagizemah.

Net mustoitetah meidy kaikis armahis karjalazis ystävis.

Sežo net mustoitetah meidy suvaimah luonduo. Gu mustazimmo kaikkien böbökköin tärgevyön. Anna gu emmo liigua katkua heinii pihamual, jätämmö palaizen katkuamattah. Anna luonnonkukat kazvetah, böbökät lennelläh da kerätäh metty.

Marja Kopeli, livvinkarjalan jatkokursan opastui: Fotokuvat ollah armahat karjalažuoh liittyjät ezinehet

Minul ičel ei ole karjalazii juurii. Karjalažus yhtelläh kiinnittäy mieldy, gu jo tuonilmazih mennyh buat’koini oli Salmispäi rodužin. Häi tuli jälles voinua 9-vuodizennu brihačunnu perehenke Pohjas-Savoh.

Gu buat’koini on jo tuonilmazis, en voi kyzyö hänel enämbiä nimidä karjalazis aijois engo nimis muus. Jällel on vai mustot. Ozakse on fotokuvii mennyzil yhtehizil aijoil. Nuat kuvat ollah minun armahat karjalažuoh liittyjät ezinehet.

Buat’koi oli ruadai. Häi ylen suvaičči luadie uuttu pelduo da ruadua kogonahgi konehienke. Silloi-toiči konzu olimmo gostis, häi otti bunukan keräle ruadoh. Ga enämbi se oli bunukoil tuttavundua mašinoih, gu net ainos kiinnitetäh brihaččuloin mieldy.

Yhtes kuvas minun poigu on buat’koinke kaivurin kabinkas. Mollembil on kuulosuojaimet korvil. Kuva on otettu meijän koin pihas. Midä hyö oldihgi silloi kaivamas, nygöi jo en ni musta.

Toizes kuvas on toine bunukku buat’koinke. Täl kerdua hyö ajetah traktoral. Buat’koi rakkahal nevvoi lapsii. Se oli hänen taba suvaija heidy.

Martti Penttonen: Royal Enfield diezel – minun ruadohebo

Nuorennu luonnonystävänny da ekologistannu duumaičin, ku minule ei pie motorajonevvuo. Yhtelläh puutuin motociklan da mašinangi käyttäjäkse, ga syys.

Kävyin Nevvostoliittoh enzimäzen kerran vaste vai konzu se oli kuolemazillah. Oman alan kolliegat kučuttih käymäh Petroskoin yliopistoh. Yliopiston foijies oli kiosku da kioskan ikkunas Oma Mua -nimine lehti. Ongo tiä karjalazii? Löydyi adressi, sie istui nuori naine, L’ubov’ Arefjeva, kudai pagizi karjalakse – häi nygöigi kirjuttau Omah Muah. Sain tiediä, ku erähis školisgi vie opastetah karjalan kieldy. Ičegi verestin muamankieldy, himoitti tuttavuo opastajienke. A kuibo piäzet bokkukylih? Pidi mennä ajoškolah.

Enzimäi ostin kevytmotociklan, sit skuuteran, ga ei net oldu pättävät kylil ajelendah. A sit internetači sain tiediä, ku vuvves 1931 algajen Anglies valmistettuu Royal Enfield Bullet -motociklua nygöi valmistetah Indies ihan yhtenmoizennu, ga motorakse voit vallita diezelmotorangi. A Suomeh sidä ei tuodu, eigo Suomi ni hyväksynnyh nengomua ilmanlijastajua. A Germuanies on paja, kudai azendau Enfieldah nygyaigazen germuanielazen Hatz-diezelan. Se on minuh niškoi! Kävyin ostamah piäl kuvatun Enfieldan Jochen Sommeral, kudai viegi on sen pajan johtai da ruadai. Häi viegi kehittelöy diezel-Bulletua, a nygöi myöy sidä Sommer nimizenny.

Enfieldal ajelin vajuas kymmenes vuvves 160 tuhattu kilometrii. Puolet täs oli ajelendua Karjalan kylil da školil, Veškelyksespäi Anukseh da Meliorativnoispäi Videleh, nenga kymmenel školal. Se oli uskolline ruadohebo. Erähiči paikkain rengahii doroguvarres. Toizel kerral suuren vihman jälgeh Sändämän da Tuuloksen välizel meččydorogal langein syväh luhtah motociklan ual, a piäzin siepäi elävänny. Sähkölöih tuli vigua, a diezel käynnistyy da käy ilmai sähkölöigi, pidäy vai lujah potkata käynnistyspedalua. Enfieldan mehaniekku on yksinkerdaine da enimyölleh sidä voi omal nerolgi kohendua. Ga vahnus hänelegi tuli, a silloi jo olin školatgi “karjalazien gorničoinke” nähnyh. Piästin ruadohevon eläkkehele da möin motocikloin keriäjäle. Minule häi oli ajonevvo, kudai vedi kunne pidi, uskolline ruadohebo.

Jaana Petsalo: Tiedokoneh

Minun armas da tärgei karjalažuoh liittyi ezineh on tiedokoneh. Se ei ole tiettäväine mitahto vahnu libo perindölline karjalaine ezineh, ga eihäi minun HP enämbiä moine uuzigi ole, ga se minule ainos mustoittau karjalan kieldy da karjalažuttu. Opin vie sellittiä täs, mindäh nenga.

Olen käyttänyh minun armastu tiedokonehtu Päivännouzu-Suomen yliopiston karjalan kielen da karjalazen kul’tuuran loitto-opastundas jo seiččemel kursal, omas kois kahten vuvven aigua. Olen olluh loitoči keral sežo Elvytysprojektan paginpertilöis, kirjutannuh Facebookah midägi omah elokseh liittyjiä kommentua karjalakse imi. Ilmai tiedokonehtu en olis voinnuh kaččuo luvendotallendehii, kirjuttua kodiruadoloi, eččie tieduo karjalažuoh näh libo löydiä petties läs 100 vuottu vahnua kuvua pravodied’oin astavuos finna.fi-saital.

Ga mibo ollou läppäri karjalakse, sehäi se minun armas tiedokoneh tozi azies on? Pidäy vie kaččuo internetas, da vaste sen jälgeh vikse työnnän nečen kirjutuksen projektan sähköpoštah. En löydäne vastavustu, työnnän tekstan hyväl mielel kyzymyksenke kieliruadajien duumaittavakse. Minun armahal da tärgiel tiedokonehel, tiettäväine.

Levoin Miša: Miun armas karjalazuoh liittyjä ezineh

Miun armas karjalazuoh liittyjä ezineh on gitara, Martin D-28. Johnny Cash da John Lennon näbelöidih samanmoizella soittimella. Ainos otan tämän miula tärgien soittoneuvon kädeh, konza vain en midä muuda rua. Pajattamine on miun taba näyttiä, jotta olen karjalane. Miun gitarah on peitetty äijä lauluo. Ne pidäy vain sieldä eččie da löydiä. Uuven pajon löydämine ainos suau miun muheloittamah. Kai tavat näyttiä karjalazutta ollah tärgiet. Kuundele vain – tiälä olemma, pajot kuulutah!

Olga Gokkoeva: Šipainiekku

Mustan kui havačuin pyhinpäivin huondeksel magieh duuhuh. Sain olla vie postelis, kuni muamo ei kuččunuh huondesverole. Ezmäzenny pertih tulles näin pitkän piirailavvan, kudaman toine piä oli päčin rannal, toine – stuulan selläl. Piirailavval oli suuri tukku kaikenmostu piiruadu – šipainiekkua, paistinpiiruadu, sul’činua, stročinua da pyöröidy.

Nygöi iče pastan šipainiekkua huondeksel. Suvaičen šipainiekoin pastandua. Se on ainavo dielo minun elaijas, kudamua halličen da lopputulos on vaiku minus kiinni.

Kuorien ajelendu on parastu meditaciedu. Toiči tahtas ei rodie hyvä, segi pädöy minule. Kohendan tahtahan da jatkan. Pastan piirualoi muga, kui pastettih minun buaboit da ezi-muamat. Opastin omii lapsiigi pastamah. Vie tulou se huondes, konzu minul ei rodie vägie piirualoin pastandah. Se ei varaita minuu, ku vai suannen pyhänpäivän huondeksel oman bunukan pastetun šipainiekan.