Karjalan kielen nedälin 2021 tekstat
Täl sivul on jullattu vuvvennu 2021 Karjalan kieli eläy -Facebook-joukos da Karjalan Sivistysseuran saital jullatut karjalan kielen nedälin kirjutukset.
Šykyšy
Kerttu Nurmela
Šykyšy on kumma vuuvvenaika. Ennenkuin še šuistuu pois talven ieštä, še šuoriutuu pruasniekkavuatteih. Koivut, huavat, kaikki lehtipuut ta penšahat romotetah ruškien, keltasen ta oranššin värilöissä. Mussikan ta juopukan lehet muututah monivärisiksi. Šuot näytetäh kirjavilta mattoloilta.
Tämän kaunehuon kešeltä muuttujalinnut lennetäh šuveh, kontiet kömmitäh peših uinuomah, skokunat ta kiärmehet painutah talvihorrokseh. Hyö tiijetäh, jotta ruttoh tullah vilut tuulišiät. Myršky rašuuttau puijen lehet irti ta heittelöy ne ristih rastih. Konša šiä viilenöy, tulou pakkani ta jiävyttäy ojaset, jovet ta järvet. Taivahalta tupruttau lunta ta kotvasen ajan piästä mua, puut ta penšahat ollah šuanun valkiet lumivuattiet. Talvi on tullun. Hyväšti šykyšy – näkeyvymmä vuuvven piäštä!
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastujat kirjutettih karjalan kielen nedälin kirjutuksie kurssan algupuolella
Keviällä päivä paistau, on lämmin siä da koivun lehet ollah hiirenkorvalla. Lapsien kera myö kizuamma pihalla. Toičči mänemmä meččäh kaččelemah linduloi da kukkie.
Sygyzyllä on vilu siä. Ulgona tuulou da vihmuu, a kodi on lämmin. Mie issun koissa, juon čuajuo da kaččelen, kuin ilda pimenöy.
Kevät
Keviällä luondo havaččuu. Päiväne paistau da siä on pouda. Keviällä voi kačella muuttolinduloi.
Kezä
Kezällä siä on tuagieh lämmin da hyvä. Mie suvaičen keziä ylen äijällä. Kezällä mie kylven kezoida Saimuassa.
Sygyzy
Sygyzyllä siä on tuagieh pimie da ”paha” – vihmuu da tuulou. Sygyzyllä keriän ezimerkiksi siendä da gribua.
Talvi
Talvella siä on vilu. Lunda panou da pakkane voi olla kova. Talvella mie hiihän da suomin lunda. Toičči mie kylven kezoida talvellagi.
Hannu Turunen
Vuvvenaigoi verduan omas mieles ainos čuassuloih. Talvikuut ollah čuasut kymmene-yksitostu kolmeh, kevät nelläs viijenden čuasun loppuh, kezä čuasut kuuzi kaheksanden loppuh da sygyzy čuassut yheksä da kymmene. Enimyölleh suvaičen kevätty da keziä. Kezän aigah elos on kaikkeh luaduh bohattu, luondo on čomimbilleh da mieli on kebjei. Nuorennu brihannu luvin kniigan, kudaman nimekse kirjuttai oli pannuh ”Mies elää vain kesällä”. Nengoine duumavo pädöy sežo minulegi. Kezän lopul da sygyzyl suvaičen kerätä muarjua da siendy-gribua, ga se on enämbi talveh niškoi ruadamistu. Kezäl on enämbi välliä aigua ruadua midätahto.
Čupukat
Jaana Petsalo
Joga vuvvenaigua suaičen pastua čupukkua. Täs minun reseptu:
Ainehet:
2 jäiččiä
5 dl maiduo
2,5 dl nižujauhuo
0,5 čuajuluzikkastu zuaharii
vähäine suolua
1. Jäičät pieksetäh da muut ainehet sevoitetah joukkoh. Zuaharii voibi ližätä.
2. Vuota puoli čuassuu libo sissäh, kuni tahtas vähäzel nouzis.
3. Pasta čupukat vois riehtiläl. Pasta mollembil puolil.
4. Syö čupukat magien varen’n’an da sliuhkuvuahten ker. Varen’n’u voibi olla keitetty mandžois, vagois libo mistahto muus muarjas. Voit syvvä čupukat sežo suolazen täyttehen ker.
5. Keitä čuajuu libo koufeidu da kuču perehgi stolah.
Hyviä syöndyhimuo!
Miun šykšyni meččäni
Tiina Kojonen-Kyllönen
Ušva meččäh hiipiy,
kallivolla noušou
šammalta šepyämäh.
Ušva meččäh hiipiy,
šuolla laškeutuu
karpaluo maistamah.
Ušva meččäh hiipiy,
valkieksi šuau muan.
Mie niise meččäh hiivin.
Myöhä noušou päiväni
ta pimie on meččäni.
A niän jotta puissa
lehet ylen romottau:
huapa, koivu keltani,
a ruškie on vuahteri.
Mie tuaš meččäh hiivin,
matkuan ta taivallan.
Varahin laškeutuu päiväni.
Ka tiijän mie:
šykyšy kultani
miun mečäššäni on.
Kartohkankaivanda
Erkki Mantsinen
Enne meidä oli suuri pereh, da moine oli kartohkumuagi, joga kezä.
Siemenkartohkat tuatto nosti kuopas ainos maijanna, tiijä sit mikse. Häi valličči siemenekse tulijat, syödävät perehel dai huonot da pikkarazet počil. Peldoh pandih lannoittehekse hevon kompostoiduo höštettä, što kartohkah ei tulis rubie.
Keviäl idännyöt kartohkat istutettih vagoloih da sit kezäl mullattih kerda libo kaksi, vie myö brihačut kiškoimmo ohtoit iäres.
Sygyzyl tuatto niitti vikattehel varret, da myö brihačut haravoimmo net pellon laidah. Sen jälles vanhemmat vellet avattih vavot koukkuhangoloil leviälleh, myö brihačut jälles keräimmö kartohkat virššilöih da kuavoimmo puuhizih kartohkuloudazih. Jällespäi illal loudazet viedih da kuattih tarkkazeh kuoppah, mi oli ielpäi kabrastettu da tuuletettu.
Kartohkankaivandapäivy ugodi melgi ainos miun roindupäiväkse. Toven miun mieldy pahoitti, ku pidi ruadua vie roindupäivännägi. Muamoi urosti minuu da sanoi, eihäi sinä piän huolinnu männä kouluh, olibo luba libo ei!
A tänäpäin perehis ei syyvä muga äijiä kartohkua, pidää olla ranskalastu, suolalastuu, sipsii da vie midä.
Nygöi rištittyzet paistah syömizien hävikis. Meilgi oli mostu: syömizet hävittih stolas, midä vai muamo kandoi. Sentäh muamo toičči sanoigi, što ”a ei la sua suittua, ei täyttiä”!
Suvaičen da vihuan sygyzyy
Teijo Kuvaja
Algusygyzy on minul parahin vuvvenaigu. Ei ole liijan räkki. Kalat puututah ustih. Mečäs on marjua da siendy. Čakat vähetäh, tottu niilöin sijah tullah hirvikärbäzet. Algai kuldusygyzy čomendau maizeman. Mečän duuhut lujetah. Sit minul on hyvä olla.
Myöhembä tulou vihmua, röččiä da lundu, ga se sulau ravieh iäreh. Se on minul jygiettävy aigu. Seluadiu abien mielen. Mustan vie aijan, konzu sygyzyl lumi katoi muan da se sežo pyzyigi. Pikkarazinnu piäzimmö hiihtämäh da čuruamah. Tuki valgei, maizemat čomettih.
Vuvvenaijat
Eila Markkinen
Duumaičen, mi vuvvenaigu on minule kaikis mielehine, midä minä suvaičen. Šmietin, ongo kevät keziä parembi libo talvi sygyzyy rakkahembi. Mi on kaikis paras, en jo sua sanuo. Jogahine vuvvenaigu minuu miellyttäy. Keviäl luondo havaččuu talviunes, uuzi elos algau. Kezäl päivypasto da vihmusiät uuttu elostu syötetäh. Sygyzyl on kai valmehekse suadu, syöndystola talvekse katettu. On aigu luonnon viertä muate lumikattien alle.
Nämmii kaikkii vuvvenaigoi suvaičen. Niilöin čomevuttu i luonnon monipuolistu ozutelmua rakkahal ihailoičen. Nygöigi sygyzyl kaččelin, kui tuuli koppai tansih kaikkii puuloin lehtii. Vot mittumat čomat oldih tansuiččijoil sovat. Sain nähtä ruskiedu, keldastu i kuldastu pluat´t´ua, kaikenmostu värikomevuttu. “Vot olen pruazniekkutansilois”, duumaičin, konzu tansijoi kaččelin.
Šykyšy
Pirjo-Liisa Kotiranta
Šyyškuu šykyšyn alkau,
muailman romottau,
päiväsen valon vähentäy.
Kešän lämpö karkotetah.
Šajekuu kuret šiivilläh šuattau,
šuven šiniseh lennättäy.
Pilvet vihmotah,
lehet varissetah,
purkulinnut pihlajoih ryöpšähtäh.
Pimiekuu päivät lyhentäy,
järvet, jovet jähyttäy,
tuohuš valon antau.
Tuulet, myrškyt pauhetah.
Talvikuu talven tuo,
pyryn, pakkasen,
lumen, jiän nuo.
Šykyšy painuu männyöh.
Loimolan Voima, video ”Sygyzy-live” Jyväskylässä
Marjumečäs
Aila-Liisa Laurila
Konzu kävyin sygyzyl muaman luo gostih, sain erähänny päivänny piäh duumazen, ku lähten meččäh kaččomah, lövvängo midätah marjua syödäväkse. Hyppäin mašinah, šuorein matkah da karahutin peldoloin laidah. Jätin mašinan sih vuottamah da rubein astumah hil’l’akkazeh edehpäi. Ga, en jo tiedänyh, kunne pidäy, da mittumua marjua piäzen keriämäh. Liennöygö midätahto sie tuhjozis, ongo hyvä marjuvuozi?
Gulaičen da kaččelen, nägynöygö kus buolua libo must’oidu. Astun pikoi piendy troppastu myöte, hyppiän ojas piäliči. Ojal seizou vezi, loitomba vähäzen čurčettau. Terväh astun, ga jo oli moine notkei suo jalloin al. Šuorandan yhytin. Sit huomain: mättähäzelleh kazvau garbaluo!
Rubien ravieh keriämäh. Himoittau suaha äijän sualistu. Pohju jo ei nävy enämbiä hinkkizes. Vaiku piädy algau kivistiä. Eule hyvä n’okkua pidie kodvan muah päi da perzepuoldu taivahah. Kohendin selgiä, huogavuin vähäzen. Ylen on hil’l’u ymbäri, pilvituhjot istavutah taivahal.
Duumaičin, vie pidäy jatkua ruandua. Garbaluo ruskenah! Ruskiedu marjastu! A mibo räčkähtäy da ražahtau? Vikse lindu, hirvi libo vaza? Kuundelen, a en näi nimidä, tuuli vai oksii havaittau. A sit tolku piäs pagei! Kummua sanot, kui mie pöllästyin, kondiigo sie peitos marjuniekkua kaččelou? Rubein pahoi varuamah!
Kondiel on yhten miehen mieli, da yheksän miehen vägi, nenga sanotah. Mezikämmen eläy lagielois mualois da käbälät ollah suuret, žiivattoi ruanitah! Se ku tullou da tartunou käbäläl perzieh, sit kummua tulou akkazel. Tulougo mečän Mötti iškemäh? Vikse minuu vuottau kuolendaine!
En jo rubie kuolendua vuottamah! Pagoh nygöi pidäy! Iäreh, läkkä iäreh, järilleh! Muga varavuin. Juoksin, juoksin, kai hengästyin. Hyppäin märgäh ojah. Silmii vilahutin tuaksepäi. Ei niken jälles möhkännyh! Seizatuin. Min täh nenga pahoi törskähtyin? Da sit nagramah tyrskähtin! Taivahan rajal jouččenet vai lugletuksen kel lennetäh.
Lumetoi mua
Lauri Luukkonen
Kylmykuusgi ei lundu vie,
kai illat pimei hierun tie.
Yölöil vihmu levoh išköy;
se jalloilleh minuu käsköy.
Ainos vilu siä huondeksil,
sumu dorogoil loittozil.
Päivil päiväzen sugahat
kummakkahan valpastujat.
Mua on märgy joga kohtas.
Ei ehki čiitetty luhtas.
Puaksuh sit atkalas mieles
istun kuhn’an stolan pieles.
Minul syngät duumat mikse?
Lumetoi mua – toinah sikse…
Ei marraskuussakaan lunta viel,
joka ilta on pimee kylätiel.
Öisin sade kattoon iskee,
se mua havahtumaan käskee.
Aina kylmä sää aamuisin,
sumu seisoo teillä kaukaisil.
Päivisin säteet auringon
niin kummallisen haaleat on.
Märkä on maa kaikkialla.
Ei edes riitettä lammikolla.
Istun usein murheet mielessä
keittiön pöydän ääressä.
Mulla synkät ajatukset miksi?
Lumeton maa – ehkäpä siksi…
Päivännouzu-Suomen yliopiston livvinkarjalan opastujat ollah kirjutettu karjalan kielen nedälih niškoi syömizien da pastoksien reseptua. Täs yksi niilöis:
Johanna Kampman
Konzu vai kypsenöy vagoi, kerras luajildan moizen piiruan:
Vagoipiirai
100 g voidu
1 dl zuaharii
1 jäiččy
2 dl nižujauhuo
1 dl ruisjauhuo
1 čl tahtahannostatusjauhe
Ruahtotäyteh:
200 g vagoidu
200 g rahtuo
1 jäiččy
½ dl zuaharii
1 čl vanil’l’uzuaharii
Vuahtata voi da zuahari. Ližiä jäiččy da sevoita. Sevoita kuivat ainehet tahtan. Voidele formu da painele tahtas formah. Sevoita ruahto, jäiččy, zuahari da vanil’l’uzuahari keskenäh. Ližiä vagoit tahtahan piäle da ruahtotäyteh. Pasta puoli čuassuu 200 c.
Käki tuou šuven šanoman, piäčkyni – päivän lämpimän (karjalaini šananpiä, Uhtuo)
Kai Peksujeff
Ka äijän ennen käkilöitä voit kevyällä alottua varjoliito- ili lentotouhut. Še onki šemmoista ”pruasniekkua” jokahini kerta, kuni šuatat hyvän ta pitän lennon ilmain mouttorie liityä – puitto kokko koilla ilmoin. Lentämäh piäšet moušot jo ni kevätkuušša, konša päiväni antau lämpyö. Še lämmin ilma šilloin noušou ylöš ili löyvvät noštehen, kumpasešša piäšet noušomah ičeki yläilmoih liitelömäh. Maiselmat kahen ta puolen kilometrin korkevuolla ollah oikein hyväččäiset!
Suvikarjalan opastuja kirjuttau sygyzystä
Sygyzy on miula armas vuuvenaiga. Mie suvaičen vihmua i pimiedä enämmällä ku moista räkkie, mimmone kezällä voi olla. Da miun mielestä on ylen vesselä kerätä siendä i gribua, olen aigamoine gribaniekka.
Lizäksi sygyzyllä on kegri, midä mie äijällä suvaičen. Sanotah, jotta “kegri keräzen kyzyy” – perindehen mugah siidä alletah kezriämine da muut pertin syväimessä ruattavat kodiruavot. No kezriämine on eräs miun armahimmista himoruadoloista, sentäh tože mie muga äijällä sygyzyö suvaičen.
Tämän keviäh liittyjän kirjutuksen on kirjuttan Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastuja
Mie suvaičen joga vuuvenaigua, a nyt kirjutan midä ruan keviällä. Mie suvaičen lunda da keviällä kävellä hangiezen aigah pellolla da mečässä. Päiväzen valgevus lizenöy, da kylvän kazviloin siemenie astieloih. Konza lumi sulau, ruan savussa. Oraskuulla issutan taimenet muah da ossan liziä kazviloi laukasta. Enimyölleh dengat terväh loputah, konza ylen äijän kazviloi ossan. Da siidä pidäy syyvä vain pabuloi kogo oraskuu da kezäkuu.
Kodiruado Kaskikuuzen rahvahanopiston karjalan kielen kursal sygyzyl 2021
Matti Ollikainen
Sygyzyilloin pimies da luonnon valmistujes talvekse tulou mieleh monii kuvii tulies keviäs.
Syksyniltojen pimeydessä ja luonnon valmistuessa talveen nousee mieleen monia kuvia tulevasta keväästä.
Keviäl on kaunehii ilmoi da šikarnoloi kodvazii.
Keväällä on kauniita ilmoja ja hienoja hetkiä.
Kirkahinnu päivypastozinnu päivinny jälgimäzil hangiloil hiihtäjes voit net jo čusvuija.
Kirkkaina aurinkoisina päivinä viimeisillä hangilla hiihtäessä pystyt ne jo aistimaan.
Enzimäizii muuttolinduloi tulou, ilmestyy pälvilöi da salmiloih sulii, pajunser’gazet da puuloin lehtenkannat täytytäh da leskenlehtet (majaiheinät) kukitah doroguvierilöil.
Ensimmäisiä muuttolintuja saapuu, ilmestyy pälviä ja salmiin sulia, pajunkissat ja puiden lehtisilmut pullistuvat ja leskenlehdet kukkivat tievierillä.
Keviän kohokohtu on halgoloin luadimine, puut kuivetah hyvin, ruadajan kundo kohenou da ruavon rinnal on hyviä aigua dogadie keviän eistymine.
Kevään kohokohta on halkojen teko, puut kuivuvat hyvin, tekijän kunto kohenee ja työn äärellä on hyvää aikaa havainnoida kevään edistyminen.
Musta pidiä yhtelläh paidu piäl, kevätsiä on pettäi.
Muista pitää kuitenkin paita päällä, kevätsää on petollinen.
Hil’l’akkazin lumet da jiät suletah kogonah, kulos rubieu vihandoimah da jänöinleibäizen lehtet annetah suolazel.
Vähitellen lumet ja jäät sulavat kokonaan, kulon seassa alkaa viheriöidä ja käenkaalin lehdet maistuvat suolaisilta.
Viennouzun mugah sezo haugi nouzou kuvule randuheinikkölöih da niilöi suau hyvin, oldaneh ryzät kunnos da niilöin paikkua vaihtetah viennouzun mugah – vähimyölleh kolme kerdua päiväs.
Tulvan noustessa myös hauki nousee kudulle rantaheinikoihin ja niitä saa hyvin, jos rysät on kunnossa ja vaihtaa niiden paikkaa veden nousun mukaisesti – vähintään kolme kertaa päivässä.
Kaikkeh kaččomattah särgii suat mado-ongel, konzu viennouzu kiändyy laskuh da löydyy čyöttyö.
Joka tapauksessa särkiä saa mato-ongella, kun tulva kääntyy laskuun ja löytyy matoja.
Keviän duuhut ollah lumovuksellizet: ruattu peldo, koivunlehtilöin hlorofillu da kukkijat tuomet.
Kevään tuoksut ovat huumaavia: muokattu pelto, koivunlehtien klorofylli ja kukkivat tuomet.
Ku vie kuulus niityle piästettylöin lehmien da lähtemien möngyndy da sorkien tomsundu, kai olis tävvellisty.
Jos vielä kuuluisi laitumelle päästettyjen lehmien ja hiehojen ammunta ja sorkkien töminä, kaikki olisi täydellistä.
Keviän lumovus on ruttoh jiännyh tuaksepäi, kezäl kai tunduu tapahtujakse jo hil’l’akkazembah da Iivananpäivän jälgeh päivy myös lyhenöy.
Kevään huuma on nopeasti ohi, kesällä kaikki tuntuu tapahtuvan jo verkkaisemmin ja Juhannuksen jälkeen päivä taas lyhenee.
Vienankarjalan luku- ta pakinakurššin opaštujien videotervehyš šanoina
Kerttu: Šykyšyö mie tykkyän ta kunnivoitan niise. Mečät ollah kaunehen moniväriset, toičči myršky ärjyy ta uallot laukatah vuahtopiänä.
Pirjo: Nyt šykyšyllä mie tykkyän lukie hyvyä kirjua, šentäh kun alkau hämärtyä ta lämmin tuli palau kaminašša, kiukua iččenäisešti paistau kuumua rokkua ta alan mieleššä vuottua Šuomen kevyän kirkašta valuo, keltasie pul’pukkaisie ojissa ta käjen kukuntua. Tai tämä sykyšy vielä erikoisempi: šuamma opaštuo vienankarjalua zoom-etäkurššilla, mieki tiältä Šaksašta šuate!
Antonina:
Talvella on kylmä,
Še on oiken hyvä!
Lumi peittäy lijat,
Ollah valkiet pihat.
Darius: Miunki mielivuuvvenaikani on talvi, mie šuvaičen šitä. Kun on tovella kylmä, lunta on joka paikašša, päivällä mänen kävelemäh meččäh, ta kaikki on hil’l’aista ta rauhašša. Illalla mie luven kirjua viltin alla ta juon čäijyö. On suali, jotta miula ei ole piisie.
Sirkei: Kylmällä šiällä kala kulkou kutuh: šiika mättäy mähnöjäh, matikka ta hauki kuletah peräššä.
Helvi: Mie tykkyän hiihtyä hiihtosel’l’ua myöten päiväpaissošša. Šamoin hankella kuutamanvalkiešša tähtien ta linnunruan alla.
Valentina: Niin mieki tykkyän hiihtyä talvimečäššä!
Mari: A mie tykkyän miän kešyä valkeista öistä!
Natoi: Mie ihaššun jokahisella vuuvvenajalla, niin kuin lapši ihaštuu uuteh kyläh käymisellä. Vaikkapa iče olen kešän lapši (olen šyntyn Lehti-Iivanan aikah hyvin äkienä päivänä), enämpi tykkyän aššuntua kimaltelijašša lumešša, šuvaičen konša luja pakkani purou miun n’okkuani, iloššun lumituiskuloilla ta pyrylöillä. Tunnen niissä adrenaliinie.
Irma: Mieki oikein tykkyän henkittyä pakkaista huomenešilmua, ka vain kevyällä, konša šuapi kävellä lätäkköjen piällä ta kuunnella jiän rapšehta. Ylen tykkyän ni kevyäštä, konša luonto rupieu havaččeutumah pitäštä talviunešta.
Sirpa: Mieki tykkyän kevyäštä, kun lumi šulau ta laulajat linnut myöššytäh šuvešta päin. Ta jovella kuletah kaunehet valkiepäiset jiälautat.
Eetu: Šykyšyn pimiet illat ollah kaunehet miun mieleštä, a joka vuoši mie vuotan äijän niise kevättä šentäh, kun kevyällä myö pruasnuičemma Äijyäpäivyä, miän Hospotin Iisussan Hristossan kuollehista eleytymisen pruasniekkua.
Anja: Kevyällä aivoin huomenekšella tahon piäššä läššä vesie kuuntelomah kevyän iänie.
A voi miten elämyä täyši on purosien lirisömini, koškien kuohunta, vesilintujen narškumini
ta jouččenien joijunta…
Niina: Miušta jokahisešša vuuvvenajašša on mitänih miellyttävyä ta ihmehellistä: kešällä – valkiet yöt, šykyšyllä – värikäš meččä, kevyällä vihertäjä luonto ta lintujen vičerryš, talvella – päiväpaisson pakkasešša kiiltäjä lumi, taivahalla läikähtelijät revontulet, tuulen ulvonnaššaki niise on taikua.
Leena:
Oraš-, kešä- ta heinäkuu, iloni on miun šuu.
Päiväni paistau ta jiätelö lapšilla maistau.
Valuo ta lämpyö riittäy, mieleni miun luontuo kiittäy.
Olga: Šyväin alkau läpättyä, konša kuulet niin moni-iänisen joukon, kumpani pakajau armašta karjalan kieltä. Olkah kešä tahi talvi, šykyšy tahi kevät, eläkkäh oma kieli miän šiämeššä ta purkautukkah piäliččiki ta kuulukkah ielläh rahvahalla ilokši ta koko mierolla tiijokši.
Poro
Helvi Alaviitala
Poro pihalla kävelöy, vuon’n’eloporo vielä on.
Ei ole vašua matašša.
Ušon tulijana kevyänä vašan šyntyvän,
talven kohušša kannetun.
Šamoten karjalan kieli
hil’l’akkaiseh eleytyy, kašvau.
Tämmösillä toivehilla šykyšyn alotin
kurššiloilla mänin, teemoja opaššuin.
Kieli on vanha, muamon šanaset ei riitetä.
Metodit uuvvet šanoja lisyäy,
eči ta löyvä konštie kekši.
Lapšie opaššamma käsineroloih, runoloih, lauluh.
Nuorie neuvomma starinoilla, paissen.
Kannatamma omat juuret tietämäh.
Näin mie ušon karjalan kielen eleytymiseh.
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastujat kirjutettih karjalan kielen nedälin kirjutuksia kurssan allussa. Tämä opastuja kirjuttau sygyzystä.
Mie suvaičen sygyzyö. Sygyzyllä puuloissa on ylen čomat keldazet lehet. Kurret da jouččenet syyväh peldoloilla. Ägien kylyn jälgeh on vesselä kylbie kezoida vilussa veissä. Suvaičen i talvie, a talvi ei ole kuin ennen.
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssalla on runoniekkuagi. Tässä on opastujan runo sygyzystä.
Sygyzyllä mie issun koissa,
kaččelen pihalla ikkunasta
kuin äijällä vihmuu
da on kova tuuli.
Huomeneksella oli pakkaista,
da duumaičen,
konza panou lunda.
Vuvven aijat
Alisa Gubareva
Minä olen ruadanuh lapsien kel 54 vuottu. Nikonzu en sanonuh, ku se on paha ruado. Ainos sanoin: lapsien kel on hyvä ruadua, ku suvainnet heidy, ku heil himoittas tulla päivykodih sinun luo. Ruadajes mieles pidäy olla pajozet, runot, suarnat, tansit. Konzu opastat lapsil tostu kieldy, ethäi ainos rubie sanomah heile: sano nenga, sano toizin. Lähtet pihale lapsien kel, a sie on lundu pannuh, ihastuksis sanoit:
Talvi tuli, talvi tuli,
Valgei lumi lendäy.
Regyöt kädeh,
Sukset jalgoih,
Kiirehel mäil mennäh…
Muga oli joga kohtas suarnois, pruazniekois, illan vietos. Lapsii miellyttäy pajattua, tansie, jogahizel himoittau omua iččie ozuttua. Mi hyvä on lapsien vahnembil, konzu hänen lapsut sanou runo, pajattau, ozuttau omua iččie roulis.
Kevätpäiväl lapset ikkunas kačotah da pajatetah: Kevät tuli, lumi suli…
Talvi
Talvi tuli, talvi tuli
Valgei lumi lendäy.
Regyt kädeh, sukset jalgah
Kiirehel mäil mennäh.
Talvi, talvi, vilu talvi,
Lundu lykkiäy ikkunah.
Lähtin tyttizen kel pihal,
Panin regyöh istumah.
Ongo čoma pihal kačo,
Istu Mašoi, kokota.
Ei vai tuuli hattuu ottas,
Piädy älä lekuta.
Kevät
Kevät tuli, lumi suli
Ojaine vai kohizou,
Kohizou, kohizou,
Ojaine vai kohizou.
Kottaraine varbal istuu,
Kevätpajuo pajattau.
Pajattau, pajattau,
Pajoine vai pajattau.
Lapset pihal kižatah.
Kevätty vai vastatah,
Vastatah, vastatah
Kevätty vai vastatah.
Kezä
Kezä hyvä, hyvä on
Lämmin, lämmin pihal.
Kukkazet kai kukitah,
Meidy pihal kučutah.
Sygyzy
Syvystuuli tuulou,
Puulois lehtet kiškou,
Lehtet pihal lendäy
Linduparvet mennäh.
Minun armahat šipainiekkazet
Elisa Ihalainen
Duumaičen, midäbo tänäpäi pastazin. Se on ylen jygei piättiä, sendäh gu suvaičen čupukkastu mannoipudrosyväimenke, čirppipiiraidu, gribakurniekkoua da šipainiekkua kartohkusyväimenke.
No, tänäpäi pastan šipainiekkua, kai ainehet lövvytäh škuapas. Net ollat ylen čomat karjalazet piiruat, ga omat puaksuh ollah vähembi čomat. Yksikai ylen magiet net ollah.
Varustan kuh’nan da päčin. Sen jälles valmistan kartohkupudron da tahtahan. Jälles valmistustu piäzen rupittumah da pastamah. Pastamizen jälles voidelen šipainiekat da jo roitah net valmehet! Magiet ollah!
Šykyšy
Reeta Suvanto
Päivä ajau iltah šuate. Šykyšyllä pimie tulou ruttoh ta mieli juokšou joutovikkani. Pimie… Konša olin lapši mie varasin pimietä. Tuatto kyšy, jotta mintäh šie varajat, pimiehän on inehmisellä šuoja. Mečäššä konša tulou pimie, noušou kuutama taivahalla ta heittäy pimetön. Harvoin on tyyten pimietä, kuutama ta tähet loissetah taivahalla, kumottau valkieta, kylmyä valuo.
Tänäpiänä mie šuvaičen šykyšyö. En varaja, šylielen, otan yškähäni. Aika mänöy hil’l’akkaiseh, mieli ašettuu. Uinuou ta vuottau enšilunta. Ta konša enšilumi tulou, tulou valuo.
Vuuvenajjat
Eeva Manni
Mie suvaičen kaikkie vuuvenaigoi. Ne ollah kaikki omaluaduzet da sentäh mieldäkiinnittäjät. Keviällä luondo havaččuu talven jälgeh da muuttolinnut tullah tuas järelläh. Kezällä on äijä kukkaista, mečässä on kebie kulgie da linduloi on vesselä kačella.
Sygyzy on čoma, ku luonnossa on äijä värie. Silloin voi kačella, ku muuttolinnut keräyvytäh da lähtietäh iäreh. A loputoinda pimiekuuda mie en suvaiče. Ilmassonmuutos jatkanou pimiekuuda vielä ielleh.
Talvigi on čoma, ku on lunda. Suvi-Suomessa ei aivin ole lunda, da silloin tunduu, što pimiekuu jatkuu da jatkuu. A loppumatoin pimiekuugi piättyy vielä da roih kevät.
(Tämä kirjutus on kirjutettu Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssalla.)
Tuatan perehen evakkoh lähtemine
Aira Sumiloff
Gu tulis vie aigu, što ei voinua olis nikonzu, nikus, sanoi minun rodn’u, voinuveteruanu Ilmari Kosloff, putin mužikku.
Voinan aigu on jygiedy aigua kaikile ristikanzoile. Saldatat sojitah oman hengen iespäi rajan mollembil puolil. Muamat, mučoit, died’oit, buabat, vellet, sizäret da lapset varaččuloinnu kois vuotetah, tulougu saldattu järilleh elävänny.
Talvivoinan allus da enne voinua minun tuatan pereh eli Salmin Ylä-Uuksul pienes hierus, Seminkyläs, mis oli vaiku yheksä perehty. Babal oli sih aigah vuvvennu 1939 yksitostu lastu, vahnin tytär oli pikkarazennu lotannu da vahnin poigu saldattubrihannu. Tuatto da hänen kaksosvelli oldih läs 13-vuodizet brihačut, nuorimal poijal oli igiä vaiku nelli kuudu.
Talvikuun allus ristikanzat ellendettih putilleh, što koispäi pidäy pagoh voinan täh lähtie. Baba sobi nuaburin ker, što hyö lähtietäh samua matkua. Tulou talvikuun 3. päivy, da baba kaččou pihale. Häi ei näi nikus nuaburiloin tuldu. Häi sanou minun tuatale: “Mene, hyvä poigu, kaččomah, mindähbo ei ole tuldu talolois.” Tuatto kävyy, tulou järilleh da sanou: “ Mamma, kogo hierus ei ole nikedä!” Baba hämmästyy da sanou: “Vai on Maril välliä!”, häi gu oli ylen juumorantundoine ristikanzu.
Sit hänel tuli kiireh. Tiettäväine häi oli kai varrustannuh, midä pidäy keräle ottua: lämmiä sobua da syömisty kolmekse päiviä. Häi nostatti lapset, andoi heile syvvä, sanoi suurile pojille: ”Mengiä, hyvät brihačut, andamah žiivatoile vetty da heiniä.” Konzu poijat tuldih järilleh tanhuospäi, häi sanoi:” Kuldazet lapset, tulgua obrazan edeh, ristimmö silmät, gu kodi pidäy jättiä da lähtemmö mieron dorogale.”
Häi otti veziregyön da pani sih istumah pikkarazet lapset, kengi suuris lapsis seizoi jallaksil, kengi avvutti työndiä, kentah vieres kulgi. Ylen vilu siä oli da konzu hyö piästih baban endizen koin luo, sanoi baba: ”Mengiä, Aleksi da Fed’a, eččimäh midätahto lämmiä katettu.” Hyö mendih da otettih vaiku hevon ribuodjualan, gu hyö ei ruohtittu ottua parembastu katettu. Tata oli ottanuh vie oman siästöponangi, mi hänel oli sie, da oli hänele ylen tärgei, gu hänele diädö oli sen andanuh.
Hyö käveltih kaikkiedah kolme kilomertii da tuldih suurele dorogale. Sie ei enämbiä olluh nikedä muudu, vaigu saldattoi. Eräs heis sanoi babale: “Mindähbo oletto tiä, ei nikedä siviil’urahvastu sua olla tiä enämbiä!” Baba vastai: “A täs olemmo, emmo muudu voi!” Saldattu azetutti gruzoviekan da kiännytti sen Pitkährandah järilleh. Baba piäzi kabinkah kolmen pikkarazen ker, toizet lapset oldih laval. Kaksitostu kilometrii oli matkua.
Hyö piästih Pitkährandah, sie oli vie vähäine muidugi siviil’urahvastu, kaikkiedah läs 500 hengie. Hyö nostih jälgimäzeh junah, kudai lähti iäres, ei jiädy voinan jalgoih.
Sygyzys lyydin murdehel
Jurij Pahomov
Sygyz’ om ruadaig.
Sygyzyl derein’as ristikanzad äj ruataze.
Olen Kujärvespiä, i meiden perehel om kaikeniččimad ruadod. Sanelen teile, miččed.
Sygyzyl myö keraziim mecas muar’uud: must’uud, buolad, garbalt.
Ve keraziim gribuud da sien’t.
Gribuud siid kodiš keitiim da kuivatiim, a sien’t, omad sien’t (vahalaukuud), suolatiim tauveks.
Täl sygyzyl mecas olii enamb omad sien’t ku rugižsien’t da lepp’sien’t.
Ymbri meiden vahnad kodid om peld, kus kazvatam kartoškad, laukkad da toižiid kazvoksiid.
Sygyzyl kaivuum kaiken kartoškan da paniim kuarznaha kodin ale tauveks. Siädiim konservad kazviksiiš.
Meil om oma veneh.
Proiden vuoden kezal vävy kohendž meiden vahnan venehen. Nygy voim kalastada därvel da d’o suaim haugiid da ahveniid.
Kaiken tauven aigan veneh pidelem vahnan kodin al kuarznas.
Sygyzyl pidab ehtida siäta kaiked ruadod ende lunt da vilud aigad.
Haiku-runo kešäštä
Mari Rajamaa
Kešän kallehuš
hillašuolla starikka
vakašša kultua
Šuolla henkityš
kuulen šen iänen täššä
päiväšen alla
Starikka kulkou
töppövillat kukašša
keltaset kullat.
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastujat kirjutettih vuuvenaijoista.
Tero Saatsi
Mie ylen äijällä suvaičen keziä. Siä vaihtelou: päiväne paistau, vihmuu, tulda isköy, tuulou da on räkki. Mie olen syndyn iivanankuussa kessellä keziä. Kezällä mie kylven kezoida lämbimissä vezissä da kizuan tyttären da poijan kera omalla pihalla. Kezäildana mie kaččelen silmih omua armasta muččuo da duumaičen kuinbo ozakas mie olen.
Varoi
Eila Anttila
Il’l’ankuussa erähičči issuimma huondeksella galdarilla, koufie joimma. Linduzet čičerrettih muga čomasti. Mintäh neče varoinpoigane seizou čokottau nurmičulla, suu selgäzelleh kruakkuu? Kussaba muamo? Vain erottanougo ičestäh.
Päivä kuluu. Meijän murgina-aigah hiän seizou samassa kohassa da kruakkuu. Nälgiä voivottau.
Račoit männäh juomah vettä, hiän astuu romssiu jällessä.
Sorzat tullah uimah, vain veissä pyzytäh, ei noussa randah. Muamo sinne ruogua andau. Varoi ei sua nimidä.
Lokanpoigazet juossa piipetetäh randanurmičulla, ruogua vuotetah. Varoi vuapottau myödäh. Lokka kirvotti pikkarazen kalan. Varoi varrastau sen, lainuou kiirehellä. Lokkamuamo riäčkyy, ajau iäreh.
Varoi astuu romssiu ielleh järilleh aidavieruo. Dogadiu, susiedan pikkarazen kutin ruogakuppi on nurmičulla. Terväzeh hiän kävelöy harppiu dai algau syyvä. Vain kutti nostau moizen räčätyksen. Emändä tulou pihalla, suuttuu da ajau varoin iäreh.
Illalla varoinpoigane jo i vaikkane istuu koivunladvassa. Silmiälöy umbiymbäreh, duumaiččou, neče piha on miun.
Sygyzy
Iiris Korhonen
Lapinlahten karjalan kielen opastui
Sygyzy on kiirehelline vuvvenaigu, pidäy kerätä syömisty talven niškoi.
Muur’oit kypsetäh muarjois ennepäi, niilöin jälles must’oit, vagoit, buolat, jälgimäzikse garbalot. Kaikkie pidäy kerätä.
Sit vie sienet da grivat: keldusienet da grivat nostah enzimäi, sit rouskut da jälgimäzikse voronkusienet, niidy voit löydiä vie talvikuul, ei olle lundu. Konzu kaikkie on kylläl, voit alevuo talvie vuottamah.
Kui varustan toskanalastu ribollita-suuppua
Päivi Harjusalmi
Sygyzyn tulduu ruadodovarišat, opastujat, susiedat da rodn’at soitetah, gu heil on ”vihandu probliemu”, da taritah omii ouveššiloi. Heile ičele kai ei synnytä, ei ole kunne panna. Pakičen heis lehtikapustua, laukkua, morkouhkua da tomuattua, ei pie laukkah kävvä! Ribollitah pannah valgiedu viinua, pieni butilku pidäy ičel ostua.
Kodih ouveššiloinke piästyy ezmäi pidäy eččie hyviä muuzikkua radivos libo diskas, sellitä ”kodisobih”. Sit pilkon ouvešit, leikkuan veičel sormen, panen mattii (angliekse, net sanat ei olla ylen vägevät) da plastirin sormeh. Ellendän, selderin unohtin, kävyn laukkah, kudai ei ole loitton. Tulen järilleh, pagizen puolen čuassuu pihal susiedanke, keitändypertih piästyy pilkon selderin varret da vie mustan sežo čosnokan. Kačon, butilkas on juodavaksegi, valan stokanaizen da opittelen: roih vesselembi luadie syömisty…
Žuarin ouveššiloi kodvazen, a sit mustan muamanke en vie tänäpäi paissuh. Soitan muamale, pagizemmo, kai on hänel hyvin. Toizel käil šelon ouveššiloi. Paistuu ližiän tomuatat, Canelloni-fasol’ua konservubankaspäi, vetty da viinua, lehtikapustua da sit vie palaizen parmezan-juustuo. Juustos on suolua, muudu suolua ei pie. Voibi ottua tomuatat hyvän mehunke sežo konservubankaspäi. Keitän kypsäkse, vuottajes kuundelen muuzikkua. Italies elänyöt sanotah, gu minun suupas on italielastu vaigu nimi. Yksikai, magu on hyvä, päivän-kahten peräs vie parembi.
Vuvvenajat
Zinaida Ustygova
Milma miellytetäh kaikki vuuvvenajat. Heinäkuušša meilä on šuuri pruasniekka – Kalaštajan päivä. Juhlan aikana paissetah kalakukkoja, eri kaloista keitetäh kalakeittuo, uuhhua. Še on oikein makie. Työnnämmä tervehyisie Sohjanankošelta!
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastujat kirjutettih vuuvenaijoista kurssan allussa.
Mie suvaičen keziä, konza päiväne paistau da on lämmin siä.
Heinäkuu on miula muistelukuu da atkala kuu. Miun pruavobuabon muistelupido piettih Runonlaulajan pertillä 17. heinäkuuda 1968. Mie enzimäzen kerran lauloin karjalaksi sielä laulun “Miksibö neijot vettä kandau”. Se laulu on miula vielägi mielessä. Igävä tulou heinäkuussa muamuo, kun hiän jo vuozie tagaperin tuonilmazih mäni heinäkuussa.
Suvaičen mie kevättägi, konza puut vihannutah da linduzet lauletah.
Bunukoinke on vessel muarjas dai kois
Marja Korhonen
Kezäl bunukat tuldih meile puaksuh käymäh. Heijän ker myö ruavoimmo monenmoizii vesselii ruadoloi. Erähäny päivänny myö menimmö yhtes muarjah. Sie mečäs lövvimmö must’oidu da vavarjuo. Konzu tulimmo kodih, pastoimmo yhtes muarjupiiruan, keitimmö koufeit da söimmö muarjupiiruan ker jiämaiduo.
Päivännouzu-Suomen yliopiston livvinkarjalan opastujat ollah kirjutettu karjalan kielen nedälih niškoi syömizien da pastoksien reseptua. Täs yksi niilöis:
Seldripihut
Jonni Röslof
Opastuin vastevai luadimah selderipihuu da tahton nygöi jagua reseptan teijänke. Aineksis ei ole tarkua miäriä, pidäy ičel kaččuo.
Selderipihut
• juuriselderi
• jäiččy
• zuuharijauhuo
• voidu
• suolua da pippurii
Juuriselderi leikatah nenga 1 santimetrin sangieloikse viibaloloikse da net keitetäh suolatus vies. Sil aigua piestäh jäiččy da toizes asties sevoitetah zuuharijauhoh mavun mugah suolua da pippurii. Konzu selderiviibalot ollah kypsät, annetah niilöile vähäzen vilustuo. Sit net kastetah jäiččäh da pyöritelläh zuuharijauhos. Lopukse pihut žuaritah vois molembin puolin. Pihut voit syvvä keitetyn kartohkan da saluatan ker.
Samah tabah voit luadie pihut sežo toizis juureksis – magu tiettäväine muuttuu.
Keza derein’as (lyydikš)
Veronika German
Kaiken tämän kezan miä oliin Kard’alas omas derein’as Kujärves tyttärenke. Minun vahnembad elätäze Kujärves.
Täl vuodel keza olii räkk. Derein’as olii äijäl paremb ku suures lidnas pienen lapsenke.
Meil om ylen hyvä kezapert’ vahnan kodin rindal.
Muam ištutab äj cvetad. Ned kukitaze kevädes sygyzehsaa, sikš meiden veraa om kird’av da čoma kaiken aigan.
Kodi seižub mägel. Mägen al om Pit’kdärv, muga kodišpiä randale om lyhyd matk. Täl kezal därven vezi oli läm’m’, myö kylbyim da soudiim venehel puaksus.
Meiden vahn kyly, kus miä kävyin lapsen, seižui randal. Nygyy uuz’ kyly seižub kodin rindal.
Tuat lämbitab kylyd kaks’ kierdad nedališ da vaumištab koivuižiid vastuud.
Kezan aigal puaksus syöm veraal. Huogavundsijal ištes nägyb čoma därv’ da mecc toižel randal.
Ve l’uubin kezad, sikš ku minun da tyttären rodindpäiväd oma elokuus. Died’on rodindpäiv’ olii elokuusgi, da hänen muam ainos sanelii, ku elokuu om hyvä kuu, sikš ku tämä aig om bohat.
Kirikkövuuvven šuuret pruasniekat pravoslavnoissa kiriköššä
Eetu Karjalainen
Pravoslavnoloilla on vuuvvešša äijä pruasniekkua, a kahtatoista niistä kučutah ”Šuuriksi pruasniekoiksi”. Äijäpäivä on näitä pruasniekkoja vielä šuurempi, še on vuuvven šuurin pruasniekka.
Pravoslavnoin kirikön kirikkövuoši alkau šykyšyllä, konša pruasnuijah Pohroččua, Neiččyön Muarien šyntymisen pruasniekkua, ta Sviišenietä, konša löyvettih Hristossan risti. Šykyšyllä on niise Veten’n’a, Neiččyön Muarien jumalankotih viemisen pruasniekka.
Konša talvi tulou, pruasnuijah Roštuota ta šen jälkeh Vieristyä, Hristossan rissinnän pruasniekkua. Talvella on vielä Sreiten’n’a, Hristossan jumalankotih tuomisen pruasniekka.
Konša kevät joutuu, alkau pravoslavnoloilla Šuuripyhä, konša hyö pyhitetäh: hyö ei šyyvvä lihua tahi juuvva maituo. Kevyällä pruasnuijah Plahveššen’n’ua, konša anheli Gavriil toi Neiččyöllä Muariella viestin Hristossan šynnynnäštä. Netäli ennein Äijyäpäivyä on Virpopyhäpäivä, konša Iisussa Hristossa račašti oslanvaršalla Jerusalimih.
Vuuvven šuurin pruasniekka on Äijäpäivä, Hristossan kuollehista eleytymisen pruasniekka. Äijänpäivän jälkeh pruasnuijah Vosnessen’n’ua, konša Hristossa nousi ylöš taivahah, ta Sroičanpäivyä, konša Pyhä Henki annettih Hristossan apostoliloilla.
Kešällä, ennein uuvven kirikkövuuvven alkuo, on vielä Spuassunpäivä, Hristossan muuttumisen pruasniekka, ta Neiččyön Muarien kuoloman pruasniekka, kumpaista kučutah ”enšimmäisekši Pohročakši”. Ta šen jälkeh tulou ”toini” Pohročča, kumpasešta alkau tuaš uuši kirikkövuoši.
Pagina sygyzyn seästä
Danin Iivanan Pauššun Ira
Sygyzy on. Tuulou pohjazesta, röččiäy, pimiet ollah yöt. Joga huondesta pidäy vallita peälläpandavat oman mielen mugah tahi ilmoa myöten. Mielehizet pidäy olla värit: kaunisruskie, zelenäne kuin taivas, huobienkarvane, valgie da musta. Ka konza mi on mielehine. A vähillä voatteilla ei pie pihalla lähtie. Konza vihmoa loadiu, villasukat da soappoat jalgah, lämmin paltto tahi vizinkkä peällä da paikka kaglah, lakki peäh, kindahat kädeh. Dai kuvassin helmah heilumah! Konza tata sanou ”a kaččokkoahai lapset, uudeh vihmah, mängeä lapset pal’l’ahin peälöin, ehki kazvatto da kohenetto”, ei pie uskuo, nenga nagrattelou. Siidä kaikin kylmättö kynnenkannattomiksi. Pidäy suojata järgi da n’aba. Se, ken kävelöy harmoisseh, ellendäy tämän. A mie duumaičen da nagran: voi Hospodi, onnakko miulda peä keritäh näistä paginoista!
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastuja kirjuttau keviästä.
Kevät on miula mielehine vuuvenaika. Suvaičen kevättä sen siän täh. Päiväne paistau, da jiä sulau. Čomat kukat ruvetah kazvamah, kun luondo valveuduu talvesta. Vihanda luondo on kaunis.
Heinien syvyspajo
Tatjana Baranova
Vilu, hil`l`u rodih mečäs. Jänöi kuundeli – ni yhty iändy. Vaiku huabaine toizel jogirannal särizi jälgimäzel lehtel.
Jänöi heityi joven rannale. Jogi hil’l’azeh vedi jygiedu mustua vetty kiännälmyksen tuakse. Jänöi nouzi paččazelleh da lekutti korvii.
– Vilugo on? – kyzyi hänel Heinäine.
– Br-r-r! – sanoi Jänöi.
– Minulgi, – sanoi Heinäine.
– Dai minul! Dai minul!
– Kenbo sanou? – kyzyi Jänöi.
– Myö – heinät. Jänöi vieri.
– Oi, kui lämmin on! Kui lämmin on! Kui lämmin on!
– Lämmitä meidy! Dai meidy! Dai meidy! Jänöi rubei hyppimäh da vieremäh. Hyppiey – da painavuu muah.
– Hei, Jänöi! – kirgai mäilpäi Kondienpoigaine. – Midäbo sinä ruat?
– Lämmitän heinii, – sanoi Jänöi.
– En kuule!
– Lämmitän heinii, – kirgaii Jänöi. – Tule tänne, rubiemmo lämmittämäh yhtes! Kondienpoigaine heityi mäis alah.
– Lämmitä meidy! Lämmitä! Lämmitä! – kirruttih heinäzet.
– Näit? – sanoi Jänöi. Heil on vilu! – Myös hyppäi da vieri.
– Meijällyö tule! Meijällyö!
– Tänne tule! Tänne! – kirruttih kaikkielpäi.
– Midäbo sinä seizot? – sanoi Jänöi. – Viere! Dai Kondienpoigaine vieri.
– Kui lämmin on! Huh, kui lämmin!
– Dai minuu lämmitä, Kondienpoigaine!
– Meidygi! Meidygi!
Jänöi hypii da vieri. A Kondienpoigaine rubei hil’l’akkazin vierettelemähes: sellälpäi – bokale, bokalpäi – vačale.
– Lämmitä! Lämmitä! Meil on vilu! – kirgui heiny. Kondienpoigaine vierettelih. Jänöi hypii, da terväh lämbii kai niitty.
– Tahtottogo, myö pajatammo teile heinien syvyspajon? – kyzyi enzimäine Heinäine.
– Pajatakkua, – sanoi Jänöi.
Dai heinät ruvettih pajattamah. Kondienpoigaine vierettelemähes, a Jänöi – hyppimäh.
– Hei! Midäbo työ sie ruatto? – kirgai mäilpäi Nieglikko.
– Lämmitämmö heinii! – kirgai Kondienpoigaine.
– Työ kylmättö! – kirgai Nieglikko. A heinäzet nostih seizoi da ruvettih pajattamah kovil iänil.
Pajatti kai niitty joven piäl.
Dai jälgimäine lehti, kudai lepetti sil rannal, rubei pajattamah.
Dai pedäjän havvut, dai kuuzen kävyt, da kai hämähäkil unohtettu hämähäkinverko, – kaikin oijettih, muhahtettihes da täytty vägie ruvettih laskemah jälgimästy heinien syvyspajuo.
Algutekstu: Sergei Kozlov
Kiändänyh karjalakse: Tatjana Baranova
Kezä vähälumine
Pentti Väisänen
Konzu tuli kezä vähälumine,
loppih lapsil lugemine.
Ajokartin tahtoi bunukku omanenäine,
opastajannu died’oi vahnu hyväntahtoine.
Dorogale mureni tytön corolla,
molembil mielet abiet ollah.
A kyykkäkiža vois vessel roita,
hos ei räkkipäivy sulattas niekkuloita.
Kezän moudu oli rožamasku,
moizii pidi ahkeru dai lašku.
Päivännouzu-Suomen yliopiston livvinkarjalan opastujat ollah kirjutettu, kui hyö varustetah syömisty da pastetah piiruadu. Erähät heis kirjutettih šuutkakkahah luaduh. Täs yksi moizis kirjutuksis:
Pyöröit
Maura Häkki
Opiimmo pastua dovarišoinke veganizii pyörölöi gl’utenittah. Keitimmö äijän riissupudruo. Sit panimmo kuivuainehet yhteh. Annoimmo taiginal kohota, ga nečehäi ei nossuh. Opittelimmo pastua yhten proutivon, ga pyörölöis roittih kuivuleivät. Tuliele proutivole panimmo enämbän taiginua, ga eibo se avvutannuh. Ei sit nenne pyöröit ni oldu ylen mavukkahat. Yhtelläh kuvas net ollah čomat!
Vuuvvenaikataika
Leena Arhippainen
Vuuvvenaika on aina uuvven aika,
konša luonto havaččeutuu ajan ta šiän mukah.
Uuvvenvuuvvenaika on kuin taika,
konsa uuši vuosi tulla tupšuttau ta vanha tuakše jiäpi.
Kuukauvet
Pakkais-, tuisku-, kevätkuu, siitä alkau vuosi uuš.
Šula-, oraš-, kešäkuu, meččä kuččuu, matkah tuu!
Heinä-, elo-, šyyškuu, kypšyy hillo, puola ta moni muu.
Šaje-, pimie-, talvikuu, kaunis on lumini kuušipuu.
Suvikarjalan opastuja kirjuttau vuuvenaijoista.
Vuuvenaijoista mie enämmällä kevättä suvaičen.
Sulakuu da oraskuu ollah vesselimmät kuut, konza mua da luonto havačutah da vihannutah, puuloih algau tulla lehti, enzimäzet kukkazet noussah muasta, da vuotamma keziä segö lämmindä siädä.
Keviällä on kebie astuo puistoloissa da meren rannoilla, segö kačella da kuvata vihandua luonduo da tulijoi muuttolinduloi.
Da sygyzy on hyvä, kun siidä suamma gribua, siendä da marjua, da mečässä on ylen čomat värit.
Päivännouzu-Suomen yliopiston livvinkarjalan opastujat ollah kirjutettu, mittumua piiruadu hyö maltetah pastua. Sygyzyl, konzu on äijy juablokkua, pädöy luadie juablokkupiiruadu!
Juablokkupiirai
Tarja Hätinen
Ainehet
2 1/2 dl nižujauhuo
1/2 čuajuluzikkua tahtahannostatusjauhuo
1/2 čuajuluzikkua soudua
1 čuajuluzikku vaniliinuzuaharii
1 1/2 dl zuaharii
2 dl hapainmaiduo
75 grammua voidu
1 jäiččy
Piäle
4–5 juablokkua
2 čuajuluzikkua zuaharii
1. Pezen juablokat ja pilkon net.
2. Sulatan razvat.
3. Sevoitan kuivat ainehet.
4. Ližiän jäičän, hapainmaiduo, razvat.
5. Sevoitan taiginan.
6. Kuan formah.
7. Ližiän juablokat da 2 čuajuluzikkua zuaharii piäle.
8. Pastan puoli čuassuu 200 gruadusis.
Päivännouzu-Suomen yliopiston livvinkarjalan opastujat ollah kirjutettu, kui hyö varustetah syömisty. Täs yksi kirjutus erähäh pastokseh näh:
Laškan pastajan pyöröit
Mari Hakkarainen
Karjalazet pastokset ollah ylen hyvät, ga ollah äijyruadozet luadie. Pyöröit voit ravieh azuo, käyttänet kartohkupudrojauhuo syväimekse. Pohjutaiginah tulou maiduo, nižujauhuo, kagruhiudalehtu, suolua da droždeidu. Taigin suau olla notkei . Luzikoiče nečidä vai pienih tukkuzih pastosbumuagal. Luaji kartohkupudro pakietan nevvon myöte ja ližiä pudruo taiginan piäle. Pasta pyöröidy kahtessuas viijeskymmenes gruadusis päčin keskučas. Voidele hiilavat pyöröit voisulal.
Šipainiekat brossusyväimenke
Ilkka Pirhonen
Tahtas
3 dl vetty
suolua
rugehes sieglottuu jauhuo
Syväin
4 dl brossusuurimua
2 litrua maiduo
2 jäiččiä
näppine suolua
Voidelemizeh maiduo da argivoidu
Luaji brossusyväin enne tahtastu, jo ehtäs. Kaksi litrua maiduo keitetäh da sih sevoitetah brossusuurimat. Keitetä sagenendassah, minuuttua 20. Huondeksel ližätäh kaksi jäiččiä da sevoitetah hyvin. Syväinpudro ei pie olla liijakse sagei eigo ni liijakse notkei. Roinnou pudro sagei, ližiä vähäine maiduo notkenendassah.
Kolmeh dezilitrah vetty pannah näppine suolua da ližätäh rugehistu jauhuo. Sevoitetah hyvin, ku suas ajella. Tahtahas luajitah vual’ušku, sit katkatah se palazikse da täpytetäh jauhoh. Kuoret ajellah da luajitah piduliččah. Net pannah toine toizen piäle. Konzu kai kuoret ollah jo ajeltu, voibi kuorile panna pudrosyväimet. Šipainiekkoi yhtistetäh kahten käin ezisormil, sit äski piirai rodieu näbei. Piiruat pannah 250 astehizeh päččih, pasta 15-20 minuuttua. Hiilavat piiruat pidäy hyvin voidua palavah maidoh sevoitetul sulatul voil. Voidu ei pie žiälöijä. Šipainiekan pohjua ei pie voijella, kuni kuori ei äijäl pehmenis. Syögiä hos vilun maijonke. Leiby-suolu syöjile!
Nevvojat
Kui Abuniekku da Pläkyččy oldih duumaittugi, joukkoveheh yhtyi uuzi kudžu. Se oli iložu da ravei, da sendäh sille pandihgi nimi Iloniekku. Vahnembile koirile ei ihan kerras roinnuh mieldy myöte uuzi koiraine, ga nygöi hyö ruvettih pagizemahgi hänenke. Erähäššypiän ižändy kävyi Pläkyčyn da nuoren Iloniekan kel meččäh da pellole. Abuniekku oli ad’vois Helsingis. Pläkyččy da Iloniekku paistih äijii dieloloi.
Pläkyččy: Nämmä pellot tiijän ylen hyvin, ga neččih meččäh olen käynnyh vai harvazeh.
Iloniekku: Myö ižändänke olemmo puaksuh käynnyh neččih meččäh, sie on vessel.
Pläkyččy: On varmahgi, ga yhtelläh pedran šittua ei pie syvvä liigua, vaččua rubieu kivistämäh.
Sit paginkanzat kiännyttih toizeh tiemah.
Pläkyččy: Kuules, Iloniekku, sinä olet kazvanuh jo aiga tobjakse da vikse kazvat vähimyölleh Korolevnan suuruokse.
Iloniekku: Kazvan vie mingi verran, minun muamo da tuatto sežo oldih suuret koirat, ihan moizet, mittumat tavan mugah šotlandienpaimoikoirat ollahgi. Tiijätgo midä? Minun muamal on pitky turki da tuatto on moine sileikarvaine, kui minägi. Olen sit minä tuattahes.
Pläkyččy: Kummua sanot, sinä olet nähnyh omuadas tuattuagi! Vahnu Meččyniekkugi* oli konzugi nähnyh iččeh molletit vahnembat. Ga midä sinä, Iloniekku, tahtot ruadua kazvahuu?
Abuniekku duumaičči, gu sinus konzutahto roih meijän joukkoveneh piälikkö. Mugahäi?
Iloniekku: Voibihäi nengagi konzutahto roita. Iloniekku – piälikkö, mindäh ei?! Yhtelläh olen vie kudžu engo ni tiijä, olisgo minus piälikköneruo. Hos kui, ga minulleni pidäy hyviä abuniekkua da tiettäväine nevvoi, kudai maltas nevvuo minuu kaikenualazis dielolois.
Pläkyccy: Kuules, Iloniekku, voizimmogo myö Abuniekanke olla net nevvojat libo kui sanotah meijän suvus franciekse conseillère?
Iloniekku: Ongo sinun sugu rodužin Franciespäi?
Pläkyccy: Muga minulleni on saneltu. Eigo sinun suvun algujuuret olla Ylämual Šotlandies?
Venna: Sie ollah varmahgi, minun rodugi on šotlandienpaimoikoiru. Minun mieles sinä, Pläkyččy, voizit olla putin nevvoi yhtes Abuniekanke. Työ mollembat tiijättö kaikkeh näh ylen äijän da maltatto nevvuo minuu monis dielolois.
Ižändy: Pläkyččy, yksi nevvo sinulles: ole moine hyvä, älä opasta Iloniekkua haukkumah! Ni vouse älä opasta sih!
*Meččyniekku = segaroduine emäččykoiru, kudai emme kuului joukkoveheh.
___________________
Duumaija – ajatella / Kudžu – koiranpentu / Ravei – vilkas / Ei roinnuh mieldy myöte – ei miellyttänyt / Nygöi – nyt, nykyään / Ad’vois – vieraisilla, kylässä (niin että jää yöksi) / Äijii – monia / Dielo – asia / Neče – nämä / Puaksuh – usein / Vessel – mukava / Pedru – peura / Vačču – vatsa / Paginkanzu – keskustelija / Tiemu – aihe / Tobju – suuri / Vähimyölleh – ainakin / Sežo – myös / Mittuine – sellainen / Šotlandii? – Skotlanti / Olen tuattahes – tulen isääni / Meččyniekku – metsästäjä (tässä erisnimi) / Ruadua – tehdä (mm. tehdä työtä) / Kazvahuu – kasvettuasi isoksi / Konzutahto – joskus / Piälikkö – johtaja / Yhtelläh – kuitenkin / Mugahäi? – pitääkö paikkansa? / Nenga – niin / Roita – tulla joksikin, tapahtua / Piälikkönero – taito olla johtajana / Hos – vaikka / Abuniekku – apulainen / Tiettäväine – tietenkin / Nevvoi – neuvoja, neuvonantaja / Kudai – joka / Maltua – osata / Dielo – asia / Franciekse – ranskaksi / Rodužin – kotoisin / Francii – Ranska / Muga – niin / Putin – hyvä, kunnon / Äijän – paljon / Ni vouse – ollenkaan / Emäččykoiru – narttukoira
Vuuvvenaika, mitä tykkyän…
Anja Suvanto
Kevyällä aivoin huomenekšella tahon piästä läššä vesie kuuntelomah keväisie iänie.
A voi miten elämyä täyši on purosien lirisömini, koškien kuohunta, vesilintujen narškumini
ta jouččenien joijunta…
Starina lapšuošta: Roštuonanheli
Pimienä talvi-iltana hiihtelin pellošta poikki meijän perehen omašta koista miun tuaton vanhah šynnyinkotih.
Tuaton čikko Hilda-täti tuli ilosena vaštah ovella ta šano, jotta myö mänemmä kamarih! Hiän otti käteh ta näytti miula kaunehen kuvan, Anhelin!
Anhelilla oli pität keltaset tukat, šiniset silmät, lempie muha, pität šulkašiivet ta valkie hameh.
Täti oli piiruštan Anhelin kepiellä pahvilla ta liimannun šiipilöih, hameheh niise oččatähteh kultanauhua. Nikonša en ollun nähnyn niin hyväččäistä kuvua.
Pijättelin henkie, kun täti šano, jotta še on miun oma Roštuonanheli.
Poikkoh passipoitin ta läksin myöštymäh kotih hiihtämällä, Anheli toisessa käissä ta šukšikepit toisešša.
Tuisku oli lisännyn väkieh, še puski šeläštä miuta ta oli peittän hiihtosel’l’an kinokšen alla. Šeisatuin kešellä aukieta peltuo, kun oli niin paha männä ielläh.
Anheli irtosi käsistä ta šamašša še kiepšahti tuiskun matašša ylöš taivahah päin, alaš kinokšeh, šiitä meččyä kohti, keikku ta keikku.
Ta katosi lumišatien joukkoh – miun oma Anheli!
Itkuo viännin koko šurkien matan kotih šuaten ta šielä vielä enämpi. Muamo otti miut yškäh ta hyvitti mieltäni, jotta täti piirtäy šiula uuvven anhelin.
Ka tiijuššin, jotta nikonša hiän ei šuata niin kaunista ta miula tärkietä Anhelie piirustua.
No, rupesin smiettimäh, jotta še miun oma Anheli on aina miun matašša, konša leikkiy peittosillah ta konša šuojelou ta pitäy miut oikiella ”hiihtosel’l’alla”…ušon niin.
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastuja on kirjuttan vuuvenaigoih liittyjän runon.
Mirva Haltia-Holmberg
Vihmuu, vihmuu,
tuuli tumanua työndelöy,
kiäriy korgiet kivipengeret.
Kylväy kylmän.
Niittäy nieglat.
Heittäy heinikköh huuvehhuilun.
Uččiu da gruččiu sygyzyn vallas.
Mustelen keziä
Anna Usova
Mitus hyvä tämä kezä oli,
Oli täyzi lämmii päiväzii.
Kezän peräs uuzi syvys tulou,
Koppuau keräl omii lahjazii.
Heiniä kazvoi, älä istu, niitä.
Ongo kelle žiivattastu vie?
Nittäjiä hyväs ruavos kiitä,
Pehmiel heinäl lehmiä syöttele.
Kezoil kävväh ken vai sih on rakas,
Vezi lämmäl piästäy zobotois.
Kalal juoksou brihaččustu parvi,
Rannat tävvet lyhytštaniloi.
Kezä kezä, mitus čoma aigu!
Syvyspäivil, talven vilulois,
Mustelemmö sinuu kezäaigu,
Uskommo, ku vastavummo myös.
Päivännouzu-Suomen yliopiston livvinkarjalan opastujat ollah kirjutettu, mittumua syömisty hyö maltetah varustua. Monet heis maltetah pastua eriluadustu piiruadu da kudamidä muudugi.
Italielaine focaccia-leiby
Essi Hirvonen
Reseptah tarvičet vetty, zuaharii, droždieidu (muurehtu), suolua, nižustu jauhuo, oliivuvoidu, tuorehtu rozmariinua da tomuattua.
1. Lämmitä 5 dl vetty 40-42 gruadussassah da ližiä vedeh zuaharii 1 syöndyluzikku.
2. Sevoita droždeidu da 3 dl jauhuo yhteh da pieksä net vedeh.
3. Anna taiginal huogavuo 10 minuuttua.
4. Ližiä suolua da pieksä 5-7 dl nižujauhuo taiginah. Lopus taigin pidäy olla pehmei da taibui.
5. Ližiä 2 syöndyluzikkua oliivuvoidu.
6. Kua taigin formah da anna kohota vie puoli čuassuu.
7. Lämmitä päčči 220 gruadusassah da ližiä rosmariinua, tomuattua, karjua suolua da oliivuvoidu taiginan piäle.
8. Pasta leibiä päčis 15–20 minuuttua. Tariče saluatan libo keiton kel.
Kagrupudro
Sanna Mylläri
Huondesverokse ylen hyvin pädöy kagrupurdo muarjoinke libo juablokkusurvoksenke.
Suvaičen syvvä kagrupudruo huondesverokse. Luajin sen enimyölleh mikroaldopäčis, ga toiči keitän sen kast’urkas. Kast’urkas keittäjes käytän perindöllizii kagruhiudalehii, kudamat ei ollah höyrytetyt. Niidy pidäy keittiä hätkembäh, ga sit pudros roih ylen magei. Pudron ker syön must’oidu, mandžoidu libo juablokkusurvostu. Luajin iče survostu sygyzyl, konzu on äijy kodimualastu juablokkua, da pien sidä pakastimes.
Tuarie ja Timo
Valentina Karakina
Valentina Karakina tahi vuokkiniemiläisien kešen Paron Val’a on šuulaš šanamuasteri. Kun mitä konša mukavua starinua šuau kuulla, ni järkieh mieleh panou ta omah šomah luatuh ielläh šanelou. Täššä yksi šemmoni talven alkuh paššuaja vesselä istorija, kumpaista Valentina aina muistau kertuo vienankarjalan kešäkurššien aikah.
Tuarie ta Timo elettih šuarella. Šielä hyö oli eletty ikäh ta ei parempua elinpaikkua tahottuki. Rauha ta hil’l’asuš. Ei häiritty nuapurit eikä pihalla juokšenneltu vierahat kylän koirat. Kylärantahki ei ollun pitkä matka. Kešällä šinne šouvalti venehellä, a talvella piäsi jiätä myöte. Še vain rospuutta-aika oli vaikiempi. Vain kun hyö oli jo totuttu šiih, ni piettih varah etukäteh ta pärjättih kyläh käymättä aina šen netälin tai pitemmältiki.
Oli tuaš talven alku. Kaikki šuuremmat työt oli ruattu: heinät lavošša, potakat kuopašša, kalat aitašša. Tai toperi Timon taluo korjuamah. Rapautu, ka ei ni nuaklan ilvettä talošša. Käšköy hiän Tuarieta kauppah nuaklan oštoh. Jiä oli vielä melko hoikkani ta varauttais lähtie, a kun on tarvis, ka ei muuta kun lähe pois. Jo še Tuarie Timolla yrittäy šanuo, jotta ei hiän niistä nuakloista tiijä ni hölyn pölyö. Ka toini jo kiirehen kautti kauppiehalla lappuo kirjuttau, muka mimmoista ta kuin äijän nuaklua pitäis olla. Ei muuta kun lappu käteh ta akka tien piällä. Mänöy hiän rantah, kaččou, a šalmen pinta on kuin peili. Yrittäy šolahtua jiällä, a jalat luijellah eri puolih, jotta töintuškin pissyššä pisyy. Jiä rošajau ta šujahtelou joka aškelella niin, jotta kauhušta tukat pistyh nouššah. Missä nellinkontomaisin, missä ryömimällä, a kuiteinki hinautuu akka hil’l’akkaiseh kylärantua kohti. Kaikki Jumalat muisti Tuarie parka kuni piäsi maih. Nousi hiän kovalla tiellä ta juokšujalkua mänöy kauppah. Kiireh ois, kun ukon pitäy työ alottua. Tuarie ojentau kauppiehalla ukon kirjuttaman lapun. A šiih lappuseh Timon kehveli on kirjuttan:
– Iivanaisen, ole niin hyvä ta anna Tuariella velkah puššillini šuurta nuaklua. En uškalla antua hänellä rahua matkah, kun jiä on vielä kovuan hutra.
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastuja kirjuttau vuuvenaijoista.
Vuuvenajoista
Sygyzyö elämmä, äijä on gribua da marjua bankkazissa. Elämmä pimiekuuda, huondekset da illat ollah pimiet, kova pakkane on jo pohjazessa. Lunda panou, vain se vielä sulau pois. Syyskuu da ligakuu oldih kaunehet da luondo monivärine. Terväh allamma vuottua talvie.
Talvikuussa paistau jo päiväne, hos ongi kova pakkane. Lunda panou peldoloilla da järven jiällä. Talvella suamma hiihtiä, kävelemmä hangella da lunda suomimma.
Kevät on paras vuuvenaiga. Valgien miärä on suuri, päiväne rubieu enämmällä paistamah. Aivin on uuzi ilo nähä vihanda mua da luondo. Linduzet kiistah vidžerretäh.
Kodvazen perästä on kezä. Suamma kezoija da hipsitellä kezäsovissa. Iivananpäivän jällestä jo terväzeh keriämmä marjua libo siendä da gribua. Uuvet kartohkat kazvetah. Kezän lopulla illat pimetäh, Juakko huiskuau kylmän kiven järveh, juablokat kypsetäh, sygyzy vuottau uksen tagana.
Muarjupiirai
Elina Kurttio
Minä suvaičen luadie helpuo muarjupiiruadu. Se on ylen hyvä jälgisyömine.
Pohju:
1 dl sulatettuu voidu
¾ dl zuaharii
1 jäiččy
1 ½ dl nižustu jauhuo
1 dl rugehistu jauhuo
1 čuajuluzikkaine tahtahankohottajua
1 čuajuluzikkaine koriččua
Pohjan piäle:
250 grammua must’oidu da vavarjuo
200 grammua jogurtua ilmai midägi ližävysty
1 jäiččy
½ dl zuaharii
1 čuajuluzikkaine vaniil’uzuaharii
Sevoita pohjan ainehet da pane tahtas piiraiformah. Sevoita täytös da pane pohjan piäle. Pasta piiruadu 200 gruadusin lämmös 25–30 minuuttua. Tariče vaniil’l’ukassin kera.
Täs on saneltu yhten sienipiiruan luajindah näh.
Ilona Frisk
Sygyzyl suvaičen pastua sienipiiruadu. Ezmäi luajin taiginan, sih niškoi pidäy jauhuo da voidu. Taiginan panen astieh. Pastan päčis kymmene minuuttua. Ielleh luajin piiruan syväimen. Sih pidäy kolme jäiččiä, maiduo libo kannatestu, siendy libo gribua; suolua, juustuo da čosnokkua. Lopukse pastan piiruadu päčis puoli čuassuu. Moine piirai on ylen mavukas.
Kuvas on minun muaman luajittu piirai. Häi opastigi minuu pastamah. Muamo vie ližiäy poreilaukkua.
Paimenen sykysylaulu
P. J. Hannikainen
kiäntän Tuula Hämäläinen-Tyynilä
Lehti puusta varisou,
päivä yötä pakenou.
Lintu pieni sykysyn alta
suvimailla rientelöy.
Miepä pieni paimentyttö
lentohoh en piäsekkä,
tänne, tänne jiähä pitäy
sykysyh ta ikäväh.
Sygyzy
Risto Salmela
Sygyzy on čoma vuuvenaiga, sentäh ku sygyzyllä puuloissa on kaikenmoista värie. Pihlaja on ruskie, koivut ollah keldazet libo kuldazet da huavoissa ollah kaikki värit vihannasta ruskieh suaten, rouno kuin spektra olis libo Tikkurilan värikartta. Puut tovessah ollah čomissa ruutissa. Mečän tagana järvi libo valppahansinine taivas valgieloin pilvilöin kera nostau puuloin värit kaunehesti nägyvih.
Sygyzyllä mie keriän marjua da siendä dai nossan kartohkat. Toičči pyyvän riäppyö da muudagi kalua tuaton kera. Tuagieh juoksen vielä troppazie myöten libo muijalla da vuotan jo talvie da lunda, jotta piäzisin hiihtämäh.
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastujat kirjutettih karjalan kielen nedälin kirjutuksie kurssan allussa. Tässä kahen eri opastujan kirjutukset.
Mie suvaičen talvie, sentäh ku talvella on lunda da vilu siä. En suvaiče räkkie. Talvella mie hiihän da
luistelen.
Mie suvaičen sygyzyö, hos äijällä tuulou da ilma on viilie.
Heinäkuu on čoma da lämmin vuuvenaiga, da heinäkuulla on miun synnyndäpäivä.
Päivännouzu-Suomen yliopiston livvinkarjalan opastujat ollah kirjutettu, mittumua piiruadu hyö maltetah pastua. Eriluadustu muarjupiiruadu hyö pastetah, da täs yhten must’oipiiruan reseptu.
Magei must’oipiirai
Eila Markkinen
Tämä on magei da hyvä syömine koufien dai čuajunke
Vaniil’an maguine must’oipiirai
Tahtaspohju:
1 dl zuaharipeskuu
2,5 dl nižustu jauhuo
0,5 dl kagru- libo ruisotrubii (sežo kagruhiutalehet pätäh)
1 čuajuluzikkaine tahtahankohottajua
1 jäiččy
1 dl sulatettuu voidu libo margariinua, libo pyhävoidu
1 dl vaniil´ujogurtua
Pohjan piäle:
3 dl jiähisty must´oidu (kylmättimespäi)
Pohjan da muarjoin piäle:
1 jäiččy
2 dl vaniil´ujogurtua
1 dl zuaharipeskuu
2 čuajuluzikkastu vaniil´uzuaharii
Nenga valmistat piiruan:
1. Sevoita kuivat ainehet mal´l´as (nižuine jauho, otrubi, tahtahankohottai, zuaharipesku)
2. Ližiä jäiččy, sundo sulatettu voi dai vaniil´ujogurtu. Sevoita vaiku sen verran što kai ainehet sevotah.
HUOMUA! Ei pie pieksiä, vai luzikal sevoitat.
3. Pane tahtas piiraiformah (halguaju 24–25 santimetrii) mi on voijeldu voil i katetettu zuuharijauhol.
4. Ripoita jiähisty must´oimuarjua tahtahan piäle kylmättimespäi.
5. Sevoita jäiččy, vaniil´ujogurtu, zuaharipesku dai vaniil´uzuahari, i vala muarjoin piäle.
6. Pasta piiruadu 200 gruadusin lämmös elektropäčin alimbazel ridiltazol 30–35 minuuttua.
Šipainiekat
Timo Mokkila
Reseptu šipainiekan luajindah, tälleh luajittih Salmis Uuksalonpiäs.
Nengozen nevvon mugah azut putin piiraidu sähköpäčis.
Reseptu on ažuttu kolmehkymmeneh kahteh (32) piiruah näh. (kaksi proutivuo)
Riissupudro: azuttu jongoi egläi
5 dl vetty
3 dl riissuu (pudro)
2 koufeiluzikkua suolua
1ltr maiduo
100 g voidu
Sevoita riisut da viet, hauvvuta ielleh, ližiä maiduo vähitellen, havvuta ylen rauhas.
Gu pudro rubieu olemah valmis, mujua, da ližiä voidu da suolua.
Kuori:
2 dl viluu vetty
2 koufeiluzikkua suolua
4 dl rugehistu jauhuo, parembi tulou jezli lövvät ruisjauhuo ezimerkikse riihespuiduu ruistu(ezimerkikse:
Konneveden myllyn tuotteet)
n. 1 dl rugiehistu sihtijauhuo
Luaji ezmäi tahtahas pitkulaine jygei tanko, sih näh on ylen kebjei luadie yhtenjyttyzet kakkarehet (32 palua)
Ajele kakkaret pualikal, pidäy olla hočoi, kui nägyy omah hierun kirikkö.
Ota vilu pudro, murendele kaksi libo kolme jäiččiä joukkoh, ga sit on kebjiembi levittiä pudruo kuoren piäle.
Pane kylmiä pudruo kuorele da sit rypytä čomakse.
Tavallizes sähköpäčis tulou kaksi proutivuo.
Pasta šipainiekat hiilavas päčis (300 astehtu).
Voidele lämmät šipainiekat voil.
Lopuskal la´d´dua šipainiekat käzipaikan alle pehmittymäh.
Syögiä oman perehen ker, musta gostittua sežo susiedoi!
Haiku-runo
Helvi Alaviitala
Mössikkä muamo
pojan kera mečäššä
marjoja šyyvväh
kuuluu rapšehta
muamo noušou kaččomah
hiän on ihmini
keryäy mussikkua
muissa ihmisen haju
myö i myöštymä.
Miun Karjala
Iiris Korkatsu
Mie olen roinnun Pohjais-Karjalas, evakkoloin kyläs Valtimon Rasimäjel. Kyläs eli Suojärven siirdolazie 46 talois. Lasta oli talolois äijä, erähil 6–9 lasta.
Vahnemmat rištikanzat joga päiviä muisseldih Karjalua, itkiettih omie sinne jiänyzie kodirandoi, paistih karjalaksi – ”muissatgo sie”, ”muissan, muissan” – , silmie rissittih obrazan eis, malittuo paistih da kirikkölöih käydih. Babazet paikka piäs da pitkis pluat’ois käveldih. Starikat da mužikat oldih ižändie talolois, heil oli omat paginat – voina da Karjala da omat ruadiet. Akkoin ruadieloih hyö ei tarttelehittu.
Jo pienes saite mie duumaičin, što mi on se Karjala. Enzimäni vastavus löydyi vellen luvendakniigas: siit oli kuva suarnamuas, mis puulois kazvoi n’amuo da dorogat oli luajittu šokoluadas. No, täs on Karjala, mie duumaičin, igiä oli kuuzi vuotta.
Siit kazvoimma aiguhiziksi. Babat da starikat mändih tuonilmazih, kylän lapset, kudamat oldih kui čikot da vellet, dovariššat, kazvettih da hävittih ken kunne, mieron tuulih.
Aigua mäni 32 vuotta, ku piäzin käymäh Karjalah. (No, n’amut da šokoluadat oldih sielgi puodilois.) Juamat da mečät ollah siel kui meil kodi-Suomes. A löyvin mie siel heimolazet: pagizijat, ruadajat da vesselät karjalazet. Vierahie Suomespäi hyvin gostitettih, ”omat oletta”, sanottih. Se oli toivot kui kodih olluzin männyn – miegi, evakon jälgeläne.
Kezäaigah karjalazet matkattih da viegi matkatah, erähät joga keziä linja-auttoloil Suomespäi Karjalah, kodikonduzie kaččomah, ajellah suurin joukkoloin. Hos eule muuda kačottavua kui kivet da järviranda, kus hyö lapsena da nuorena lekuttih.
Tämpäi on nygynuoril Suomes vie palane Karjalua yhissyksis, kerähmölöis, kudamis voi vastauduo karjalazien ker da paissa erähän sanan omua, čomua karjalan kieldä.
Päivännouzu-Suomen yliopiston livvinkarjalan opastujat ollah kirjutettu, midä hyö maltetah pastua. Täs yksi magei reseptu:
Limonpiirai
Hannele Kumpulainen
Suvaičen ylen äijäl limonpiiruadu da pastan sidä silloi-toiči. Piiruas on pohju, syväin da piälysteh, bezee.
Murien luajin nižujauhos, vois da zuaharipeskus. Voidelen forman da painelen tahtahan formah. Pastan sidä päčis 10 minuuttua. Sit luajin kiiselin, kudai on piiruan täyteh.
Sevoitan kast’urkas plital luomujäičät, limonan mehun, limonan kuordu, vien, zuaharipeskut, voit da kukuruuzu- libo kartohkujauhot. Kuan täyttehen pohjan piäle.
Pieksän vuahtessah zuaharipeskut da jäičänvalgiezet. Kuan vuahten piiruan piäle da panen vie päččih.
Taričen piiruan, konzu se on vilu.
Da vie täs yksi magei reseptaine:
Ylen hyvä dročon
Anssi Asikainen
Terveh! Täs on teile ylen hyvä dročon-reseptu. Azuo voit, gu päčči i materjualat ollah talois da sinul on joudoaigua.
Reseptu ei ole minun, ga olen sen ammui tiijustannuh da ičelleni mustoh pannuh. Söimmö tädä perehenke nedälinlopul.
Ainehet
2 jäiččiä
1+½ dl zuaharii
8 dl maiduo
4 dl nižujauhuo
1 tl suolua
1 tl tahtahankohottajua
1 tl vanil’l’uzuaharii
50-100g sulatettuu voidu
Nenga ruat
1. Räkitä päčči 200 astehessah.
2. Vadvua kebjeh jäičät da zuahari.
3. Ližiä maijot da sevoita.
4. Sevoita keskenäh kuivat ainehet.
5. Ližiä kuivat ainehet pienis eris yhtel kerdua sevoittajen.
6. Ližiä sulatetut voit i sevoita myös (=hairiehvedäi sana: myös karjalas tarkoittua taas suomekse).
7. Kua dročon korgeireunahizele proutivole, kudai on katettu tahtasbumuagale.
8. Pasta dročonua 200-astiehes päčis puoli čuassuu.
9. Dročon on valmis. Syö sidä da gostita muidu sliuhkan da varen’n’anke.
Tämä runo on laadittu suomen kielen kaakkoismurteella, jota myös karjalaismurteeksi kutsutaan.
Minu rakas äit
Eeva-Liisa Kovanen
Hää tul tänne koista Karjalan,
ol lähtent vällee – viholline jo rajallan.
Hää tul härkävaunus kera perreesä,
sit joutu vieraan tuppaa asumaa yhessä.
Ol ikkää häl vuotta kaheksatoist,
mut ahkera ol ja haaveil jo omast koist.
Löys evakkotytö tää Keski-Suome mies
ja kohta ol heil jo yhteine kotilies.
He uuve koin yhes rakensit
ja mie synnyin – sin muutettii iha kohtsilt.
Meit olt lopulta koissa seihtemän,
isä, äit – veikat ja siskot lahjan elämän.
Kun nuorin sisko olt kuuventoist,
äit sairastu pahast nii, jot kohta jo koist
joutu sairaalaa vällee lähtemää
eikä palant ennää – jäi pere itkemää.
Mut isä tuo jämerä Keski-Suomesta,
pit huolta ja lapsii puolesta,
tek töitä ja meit hyvi evästi,
ja maalimaa varte valmisti.
Löys lapsist jokkaine työsä ajallaa,
vain isä jäi yksin kottii asumaa
tuoho kottii nii rakkaasee evakon
-siel oma syän vielkii kai on.
Mut on miu syän muualkii
-oon käynt Karjalas isekkii.
Mie katsoin yl peltoloi Kuokkajärvel
ja satakiel lauloi nii helskyellen.
Siel käki kans kukkus usseinki
iha niiku äit miul aikanaa kertoili.
Ol Karjalas kaunist tosissaa
-mie luuli -ei totta – mut olha se vaa.
Nyt mie ymmärrä äitiin ikävän,
sinne Karjala kottii – sinne jäihän
kaikk nuoruuen muistot ja elämä,
jot elettii enne evakkoo lähtöä.
Miun äit on nyt tallella Taivaassa,
ja kaikk on hyvi hänell paikassa,
jost ei ennää lähetä evakkoo
ei paeta pois vihollise luodikkoo.
Hää ootteloo siel muita tulemaa
ja kerra saa nähä uuvestaa
kaikk ystävät, rakkaat ja lapsetki,
jotk joutu jättämää tääl iäksi.
On viimene koti meil kaikill Taivaassa,
jost ei kettää ennää pois ajeta.
Sinne miekii tahtosi lähtee aikanaa
näit edeltä menneitä tapaamaa.
Heit kaikkii mie muistan viel täällä nyt
– on Pyhäinpäivän kynttilä syttynyt
myös evakon ja sukulaiste haudoille,
jotk sota lähetti kauas pakosalle.
Heit ovat nyt Rauhan maas – heil on kaikk nii hyvi,
mei tehtävät on viel keske ja matkaa jälel tovi.
Mut kyl myö kerra viel taas tavataa
ja yhes ollaa ja iloitaa!