Karjalan kielen nedälin 2020 tekstat

Täl sivul on jullattu vuvvennu 2020 Karjalan kieli eläy -Facebook-joukos da Karjalan Sivistysseuran saital jullatut karjalan kielen nedälin kirjutukset.

Mie ta vienankarjala
Kerttu Nurmela (Oulu)

Onnakko miula oli kymmenen vuotta. Kešällä vihmasena joutopäivänä mie venyin aitan lakašša šuuren hirven nahkan piällä ta luvin šanoja: skokuna, šiivatta, riähkä, kormano, čuppu, čäijy, moloka, masla, liepuska, huttu, potakka, nakris, osra, vinkka, holotna, sivakat, hete, veräjä, nakraa, molia, hospoti sussa ristus sinä poosee pomilui. Mie olin kirjuttan ne vanhah kniikah, mitein muamo oli ne šanon. Mie tiesin, jotta nuo šanat ollah vienankarjalua ta tiesin niise, jotta ne ollah karjalaisen muamon šanoja, ei šuomelaisen tuaton. Šentäh mie tiesin, kun erähän kerran, kun mie issuin tuaton yšäššä, ni hiän kyšy tiijänkö mie, jotta muamo on tullun Vienan Karjalašta. Tuatto jatko ta šano, jotta još muamo ei olis tullun, niin mie en istuis siinä. Mie muissan mitein hyvä mieli miula tuli. Mie tuumaičin, jotta muamo on tuatolla rakaš ta mie tietyšti niise.

Erähänä piänä muamon šeukku oli kostissa meijän luona. Naiset tietyšti puajittih heimolaisista ta muamon kotikyläštä. Mie šanoin, jotta miula himottau nähä Vienan Karjala ta kuulla karjalua ta mie vielä mänen sinne. Šeukku muissutti, jotta rajat ei olla kahallah Karjalah ta šinne ei piäse. Mie intin vaštah, jotta vielä šuattau tulla semmoni aika, konša piäsöy.

No, mäni vähä yli kolmekymmentä vuotta ta myö muamon kera piäsimä muamon kotikyläh. Myö kuulima karjalua, enämmän venyähtä. Nyt mie aikuhisena šuan opaštuo vienankarjalua.

Šurkieta on še, kun miun ämmö, ukko ta muamon polvikunta jouvuttih Suomessa unohtamah oman kielen. Hyö ei voitu antua vienankarjalašta meilä lapšilla ta punukoilla muuta kuin pelkkie šanoja.

Karjalan kieli – diedon da suvun kieli
Santeri Palviainen (Oulu)

Miun diedo Aleksanteri (Santeri) oli karjalankieline da rodivui Kaijasjärves yli sada vuotta tagaperin. Mie iče olen opastun karjalah vasta aiguhizena, a olen ylen äijän tiijustan omua karjalaista suguo. Miun loittozin pravodiedo Palviane Il’l’a rodivui yli nelläsadua vuotta tagaperin Ilomančis. Mie olen toičči smiettin, ollahgo hiän da pereh karjalua paistu vai ongo hiän ollun ”lappalane” (libo saamelane). Samah aigah Hyrzyläs kerrottih, što enzimäzet eläjät kyläs oldih kaksi lappalaista. Toizes ozas Karjalua, Kannaksel, elettih i miun toizet karjalazet pravorodiitel’at. Hyö oldih ruočit da hyö paistih suomen kieldä. Myö tiijämmä, što ammuzis aijois sai ristikanzat Kägisalmen Karjalas oldih pravoslaunoit da paistih karjalua. Voinan täh monet eläjät muutettih Tverih da Valdaih da Ingerinmual. Kenbo eli niil sijoil Räizäläs, kunne pravodiedoi muutti? Myö emmä tiijä. Ristikanzat ollah ainos oldu liikkehel. Kieli, viero, eländäpaikat, kai voijah muuttuo. Monet karjalazet ielmielen duumaijah, što ollah eletty samoil elosijoil jo Väinämözen aijoista, samua kieltä paistu, yhtä vieruo oldu – ainos pidäy malttua duumaija toizin.

Yhtesruaduo karjalan kielen muaman kel
Raija Pyöli (Lahti)

Ylen hyvä, gu sinul ollou ristikanzu, kudai havačuttau da potkuau ruadoh. Hos olen jo lapsennu kuulluh da ellendännyh omua livvin kieldy, vagavah se tuli minun elokseh vaste vuottu 25–30 tagaperin. ”Potkuaju” oli iče L’udmila F’edorovna Markianova. Händy sanotah, hyväl motiival, karjalan kielen muamakse. Tiijämmö hänen erinomazen eloksen ruavon: häi nostatti omassah opastujis palavan himon kehittämäh livvinkarjalua tozi kul’tuurukielekse. Luadi kirjaimikon, aberit, sanakirjua, opastundukniigua da kirjutustu joga lähtöh näh, kazvatti karjalazen intelligentsien. A minul se himo ruadua oman koin kielen hyväkse sytyi hänen sanazis: ”Raija, emmogo vois midätah ruadua yhtes?”

Mugai rodih, en ni kodvastu duumainnuh, en sanonuh vastah. Ezmäi yhtes kačoimmo erähii minun kirjutuksii, kudamis häi, tiettäväine, löydi vägitukun hairehtu. A minä jo sih aigah opastin kursiloil suomenkarjalazii… Ečiin vahnois sanakniigois da kielioppilois nevvuo, kui sanuo da kirjuttua putilleh. Siännöt oldih kavoksis. Tuskevuin oman ičen piäle, ku ainos abuu sain vaigu konzu soitin libo työnin sähköpoštua L’udmilale. No häi nikonzu ei kieldävynnyh, da abu oli tozi pättävy.

Olihäi sanakniigua, ga vaigu ven’an kielen kauti niilöispäi tartui tiedo. Pideli luadie moine sanakniigu, kudamua umbisuomalazetgi voidas käyttiä. No, sih ruadoh vierähtihes vuottu kolme onnuako. Käzis en voinnuh piästiä engo ni ruadočuassuloi čotaija. Oman ruadopäivän da perehen piäle kai illat da vällät aijat sih mendih. Mugai L’udmilal, häi ahkeroičči kolmes-nelläs kohtas Petroskoil. Vikse yöl istavui da rubei kompjuutteranke meijän yhtehizii hommii kaččelemah. Nenga kulgiettih sinne da tänne tekstat piäliči rajas – yhtesruaduo parahimilleh.

Yhtes L’udmilanke luajittu Sanakirju suomi-karjal (2008) äijy abuu andoi minul, sežo minun opastujil. Kaikin olimmo hyväs mieles. A se grammuatiekku alalleh vai oli mieles. Dai olihäi se L’udmilan grammuatiekku (2002), ga se oli kirjutettu Ven’an muan školaniekoile, moizih niškoi, ket jo maltetah äijän-vähän livvin kieldy. Sit L’udmila sanoi: ”A miksebo et kirjuta ihan omua grammuatiekkua, mostu kudai pädis sinun suomelazile opastujile, dai sinule ičelles? Rubie luadimah minun grammuatiekan pohjal, no suomekse!” Se oli kuldaine nevvo.

Mugai mendih tuliet vuvvet. Rodih grammuatiekku (2011), sih harjaituskniigaine (2012). Da sen jälles vie Sanakniigu karjal-suomi (2016). Sit jo abuu andoi Natalia Gilojeva, L’udmilan endine opastui, gu L’udmilal ruvettih voimat vähenemäh.

Hos toiči väzyin, ga hengen paluo andoi L’udmila, mugaže kai karjalazet, ket tahtottih suaha minun kniigoi, da tuldih opastumah kursiloile. Oman koin kielen nostamine da elvyttämine on minul olluh suuri himo da mielužu piänkivistys. Mugai L’udmilalgi, hos muga äijiä kui häi, minä en ole suannuh aigah. Olen hyväs mieles, gu hos kodvazen sain kävellä hänen suuris suappualois. Taibaleh oli pitky da jygei, no merkit doroguvieril oldih selgiet.

Mie olen karjalaini
Julia FIlippova (Vuokkiniemi)

Konša olin 5-vuotini, vanhemmat paistih karjalan kielellä omie aseitah. Mie ymmärrin kaikki.

Konša miula oli 20 vuotta, kun kävin Šuomešša halusin paissa šuomekši näin, jotta muut ihmiset ei huomattais miun karjalan kieltä.

Nyt miula on 42 vuotta ta mie šuvaičen muamonkieltä ta tahon paissa omalla kielellä.

Mie ruan Vuokkiniemen Kylätalošša ta šielä piäasie on elvyttyä karjalan kielen.

Miun harraššuš on karjalan kulttuuriseura ”Viena” ta meijän yhtehini tahto on säilyttyä karjalan kielen omašša muašša.

Karjalan kieli on šytämeššä ta elämäššä.

Himottais kuulla karjalan pakinua
Elena Ligotskaja (Ivanova) (Sohjanankoški)

Terveh kaikilla! Miun nimi on Elena Ligotskaja. Mie elän pieneššä kyläšša, kumpani on Sohjananjoven rannalla. Kylän nimi on Sohjanankoški – tiälä on oiken kaunis luonto. Mie olen kulttuuritalon johtaja. Kulttuuritalolla ruatau kotišeutumusejo. Kaikki esinehet, kumpaset ollah musejošša, on tuotu paikalliset ihmiset. Ne kerrotah ammusešta ta nykyseštä kyläläisien elämäštä.

Mie olen šyntyn ta kašvan karjalaisešša pereheššä. Meijän pereheššä puajittih karjalan kielellä. Miun ämmö Fedosja Nikonova oli karjalaisien runojen, starinojen, laulujen, joikujen melkein ainut kertoja, tiesi eeppisie runoja. Vielä häntä tunnettih hyvänä iänelläitkijänä. Hiän itki iänellä kalmismualla.

Pitäis, jotta karjalan kieltä opaššettais koulušša ta lapšientarhašša. Mie haluon, jotta muamonkieli eläis; ta kuin ennen muinoin, konša myö olima lapšena, monešša paikašša myö kuulisima karjalan pakinua – kaupašša, pihalla ta koissa.

Oodu karjalan kielele
Tuula Iljin (Kuopio)

Čoma kieli, ylen čoma
minun korvis helizöy da helkkyy
suus magiel maistuu.
On kui lembei pajo
tutul da turvallizel tunduu.

Sehäi oli minul
muamon kieli, tuaton kieli,
buaboloin da died’oloin kieli
kogo minun suvun kieli.

Eri puolel Karjalua suvut oldih
vähän eri tabah paistih
yksikai toine tostu ellendettih
nagron ker vai väčkettih
kenen pagin oli putilleh.

Sidä kuulin aiven ku suguu vastaimmo
paistih, itkiettih, nagrettih,
musteltih, kaivattih, tulevazuoh kačottih
Sen kielen kalkatukseh oli hyvä lapsennu uinota.

Karjalan kieli, vikse minungi kieli, vai ongo?
Kuibo olen sidä duumainnuh oman eloksen varrel?

Välil häbein – vanhanaigastu!
Mindäh hyö nenga paistah!
Sotketah suomen kielen sanoi!
Niken minun tuttavis ei ellendännyh
– nagrettih!
Nygöi minuu häbevyttäy se, ku silloi häbevytti!

Duumaičen, se kieli on minul kustahto
aivoloin sopukois, tunnemustos, sielun syvyksis.
Midätahto juohtuu mieleh konzu tahto.

Karjalan kieldy opastun
hyviä mieldy hyrizen.
Kännykkäh sidä akkazil kirjutan
– ei mene putilleh
sinne päi, kui puuttuu!

Omil vahnembil
lapsennu opastuttu ezmäne kieli oli talles
ei aiven käytös
da se tozo viimezekse jäi.

Minungi muamol vie vahnate
da bol’ničan vuodehes
Karjalan aijat mieleh juohtuttih,
läbi vuozikymmenien lennettih
ajatukset omil mail
da omah kieleh.

A niken ei elledännyh
ven’an kielekse hoidajat duumaittih
– abuh kučuttih!
Ylbevytty tunzin ku kiändäjänny
sit kohtas maltoin olla.

Ku näidy kirjutan da mustelen
juohtuu mieleh
kui meijät buabo da died’oi aiven
uksen ravos matkah laitettih.

Voigo sen kaunehemban bunukan mieroh työndiä
– Mene Jumalan ker!
– Mengiä Jumalan ker!

Tuaton oppi
Valentina Saburova (Kalevala)

Kerron mimmoset keinot kekši miun tuatto kun opašti punukkojah pakajamah karjalakši.

Meijän pereheššä aina oli lehmä ta lampahie. Vanhempi poikani oli ukkuo auttamašša. Pappa niitti heinät, keräsi ne rukoh ta šanou Sergeillä: Tuo šie, poikaseni, šapilahat liävän šinčistä, ni kannamma tämän heinäruvon latoh.

Poika juokšou mielissäh ta tuou haravan. Ukko šanou: Vie jälelläh, tämä on harava. Poika tuaš mänöy liäväh ta kiirehen kautti tuou lapien. Ukko tuaš käšköy viijä pois, šentäh kun še on lapie. Poika nykähyttäy piätäh ta tuaš lähtöy asiella. Tällä kertua völjyäy hankon. Ukolla ei tämäkänä kelpua. ”Hanko tämä on”, šanou ukko pojalla – Meilä šiun keralla nyt pitäis olla šapilahat.

Poika vei hankon liävän šinččih ta šielä ei ollun enämpyä mitänä muuta kun kakši pitkyä keppie. Hiän näppäsi ne kainaloh ta toi ukolla. Ukko kehu poikua, jotta nyt šie tiijät, mit ne ollah šapilahat. Niin hyö šuatih heinäruko latoh.

Midä karjalan kieli merkiččöy
Paavo Harakka (Valtimo)

Karjala on miun muamoinkieli. Miun koissa kaikin pagizimma karjalua. Miän pereh näit eli ennen voinua Suojärvellä Kaidajärven bokassa Retkansellässä. Kogo kylän rahvas paistih kodiololoissa karjalan kieldä. Vasta školassa ruvettih opastamah suomie.

Karjalan kielestä on roinnun miulla kaikista rakkahin harrassus. Oman kielen merkičys puuttui mieleh välähyksen tabah jo kymmenvuodizena brihaččuzena. Nuaburissa piettih Ylä-Valdimon nuorizoseuran ildamie. Mie kuundelin, kuin nuori neidokane pajatti karjalaksi Čiganazet-pajon. Silloin mie ellennin, što karjala on miun kodikieli. Sidä on paistu muamoit da tuatoit vuozisadoi, da sidä mie en unoha. Sen edeh mie opin ruadua kaikin väin. Pidäy sanuo, kuin muamoin kielen da tuatoin vieron kaimannet, ga siit siulla eule nimidä. Vaikui net oldaneh matkassa, siit tiijät ken olet da mis tulet. Omua ei pie prakuija. Oldahes burbetannat libo šokkien pezennät, pagize kai omalla kielellä.

Suvaičen paista da kirjuttua karjalakse
Elena Junttila (Suomussalmi)

Karjalakse puuttuu kirjuttua da paista ylen harvah. Ruavos käytän enimyölleh suomen da ven´an kieldy. Toiči opin duumaija, kui se libo tämä virkeh roih karjalakse. Karjalan kieles on ylen äijy eriluadustu frazeologizmua (idiomuattistu sanondua), ga harvu niidy enäm´ maltau, sendäh opimmo opastujienke niidy mustella da mustoh ”čökkie”. Karjalan kielen kursan ližäkse opin avvuttua oman muamankielen kiehitändyruavos eččijen karjalankielizii kazviloin nimii. Pien Facebookas Karjalankieline flora -nimisty al´bomua, sendäh gu suvaičen sežo forokuvuamistu, se on minun toine himoruado karjalan kielen rinnal. Täs voin yhtistiä net molletit. Erähien kazviloin nimet tunnen ičegi, erähät lövvytäh Fauna- da florasanasto -sanastokniigas, ga toiči kazvin nimie ei lövvy nikus, sit pidäy kaččuo, mittumua nimie on sugukielis da oppie kiändiä, libo ottua latinankieline formu. Moizen digitualizen gerbuarien luadimine on ylen vessel dielo.

Vie ylen suvaičen kirjuttua hyvittelytekstoi karjalakse omile suomelazile dai ven´alazile dovarišoile, dai hyö ylen suvaijah suaja da lugie niilöi, ga täh näh kirjutan konzugi toizel kerral.

Mitä karjalan kieli merkiččöy miula
Aleksandra Lesonen (Koštamuš)

Karjalan kieli še on yhteyš Vienan Karjalah. Karjalan kieli on esituattojen voima ta henki. Še kieli on mäntylöissä ta šammalissa, kut paissah miun kera karjalakši mečäššä. Kantelen lumuojih ta nuorih iänih peittäytyy rahvahan kieli. Karjalan kieli heijaštuu järveh kirpuojah ruškieh pihlajah. Karjalan kieli eläy taitomiehen Vitali Dobrininin taulušša, kumpasešša ämmöni on piiruššettu karjalaisena lapšena ta karjalaisena vanhukšena. Karjalan kieli še on elämän virtuamista, havun tuokšuo, huavehie talvešta tai kešäštäki. Karjalan kieltä tajuot, konša lennät šukšiloilla mäjeltä päiväsen šäteistä läpi. Karjalan kieli še on veräjä toiseh muajilmah, kumpasešša voit ajatella toisin tavoin.

Miellyin kard’alan kieleeh
Anneli Sarhimaa (Mainz)

Miellyin kard’alan kieleeh, ku vai kerran kuulin sen, konža elin D’oenšuušša 1980-vuožiloin alušša. Tämä mieleššäpiettähyš on säilynyn da vienyn miuda moneeh paikkaah da kaikenloadužii vaštoonnoihin rahvahien kera, dai vielägi monešša moošša.

Äijä on kaunehie muištoja rahvahišta da sluučaloišta. Mieleeh tuli nyt endžimäizenä tämä. Poadenešša pagižutin 1980-vuožiloin lopušša silloin ollougo še ollun 10-vuodehine t’yt’t’öine, Svetaksi tässä händä kučumma. Heän oli ylen mielövä da čomaine lapsi, dai hänellä oli se mieli, što omilla lapsilla heän tože rubiau kard’alaksi pagižemaah.

Aino toičči olen vuožikymmenien alooh duumainnun, midä sistä čomaižešta t’yt’östä lienyn, ongo hänellä näidä lapsie da paiššaago nämä lapšed nytten kard’alaksi, ana hot’ väčykkäžen? Dai soahaahgo Svetan bunukat konža-kai elee vielä mooilmašša, kušša kard’alan kieli eläy dai hyvin voi, dai vielägi kaiken aigoo vai paremmin?

Sidä tulieda aigoa vuottaešša, hyvee kard’alan kielen nedelie kaikilla – da d’ogo D’umalan päiveä kard’alan kielen kero!

Vanha valokuva
Katja Kuranova (Arhipova) (Piäjärvi)

Ušein kaččelen tätä valokuvua vanhašta muamoni albomista. Ammuin ei ole niketä elošša…

Heilä toperi elyä jykienä aikana: nähtih nälkyä, köyhyä, šurmua. Ka ušottih, jotta tulou hyvä elämä Neuvoštoliiton kotimuašša.

Naini oikiella on Nikitina (Isakova) Ustinja Ivanovna, šyntynyt Miikkulanlahešša šuurešša varakkahašša pereheššä. Oikiella šeisoja mieš Nikitin Kalle (Kormila) Antonovič šynty Oulankašša.

Vašemmalla olija naini on miun ämmö Arhipova Houro Ivanovna (Isakova). Naiset ollah čikokšet. Mieš vašemalta on Arhipov Iivan Iljič, Vartiolammista. Istuja nuori mieš varmašti on Ustin poika.

Kalle ammuttih vuotena 1937 Stalinin aikana, 5 lašta jäi ilman tuattuo.

Iivana kuatu miinalla šovan jälkeh, Houro myöhemmin mäni miehellä ta otti šukunimen Borodkina. Iivanan lapšista jäi eloh vain miun tuatto Arvi. Ustilla jäi vain tytär Helmi, hiän oliki kašvattan miun Kiestinkissä, šentäh kun muamoni kuoli nuorena, šeiččemen lašta jäi muamotta.

Čikokšet elettih vanhoiksi ta vähä mitä kerrottih omašta vaikiešta ošašta.

Neuvoštoliiton aika loppu. Elämä on hyvä ta myö pärjyämmä hyvin, ka kavottima juuret ta armahan kielen. Ečimmä nyt…

Vienankarjalaiset ta heijän kieli
Sirpa Mänty (Rovaniemi)

Miun ukko ta ämmö oltih vienankarjalaiset ta heijän kieli, kumpaista heilä koissa käytettih, oli vienankarjala. Heijän pereh ta heimolaiset jouvuttih lähtömäh vierahah muah, Šuomeh, vuuvven 1922 alkupuolella šamalla kun niisi monet muut kylät tyhjeni kun šotua käytih Vienan Karjalašša.

Hyö ajatteli jotta ruttoseh piäššäh myöštymäh omilla šynnyinšijoillah, ta pitäy olla pakomatalla vain muutoman netälin aijan. A niin ei käynyn, ta tänne Šuomeh hyö ašetuttih loppuijäkši.

Hyvin hyö tänne ašetuttih, ta šopeuvuttih suomalaisien keralla elämäh. Tietyšti piti omua kieltä šiinä unohtua ta ruveta pakajamah šuomen kieltä, jotta tulou ymmärretykši.

A nyt miun heimolaiset ei enämpi pakaja vienankarjalua ta varšinki Šuomen puolella šitä ylen vähän kuulou. Hot Šuomešša eläyki äijän vienankarjalaisie ta ihmisie, kumpasien juuret ollah Vienan Karjalašša, myö kaikin olemma hujan hajallah pitin tätä muata, ta on ylen vaikie piäššä pakajamah toisiena keralla.

Vienankarjala on kaunis ta perintehellini kieli, ylen rikaš kaikenlaisilta ilmaukšilta, kumpasie šiitä löytyy vaikka hoš mitä, šenhän myö tiijämmä jo karjalaisen runoperintehen kautti. Ta tämän päivän karjalaini malttau niisi starinan kerronnan, šen kun kuulou livenä niin vot – jo alkau perinneh elyä!

Kieli eläy šen mukah kun ihmišet eläy, ta myö voimma vielä antua karjalan kielellä mahollisuon šelviytyö tulijie šukupolvija ajatellen!

Loimolan Voiman uuzi video jullatah Karjalan kielen nedälillä 25.11.
Miša Suačči, Loimolan Voima

Loimolan Voima julguau karjalan kielen nedälin kunnivoksi uuven Hyrzylä-nimizen muuzikkavideon: https://www.youtube.com/watch?v=WIan8HC-lic&feature=youtu.be Sen yhtyveh julguau omalla Youtube-kanavalla tänäpiänä 18.45 aigah. Loimolan Voiman Miša Suačči kirjuttau videon luajinnasta nenga.

”Hyrzylä” kuvattih čomassa Pohjais-Karjalassa il’l’ankuussa 2020. Piäzimä kuvuamah videon ainavoluaduzeh ymbäristöh, kussa aiga oli seizattun männyzillä vuozikymmenillä. Video piässetäh ilmoih karjalan kielen nedälillä 25.11.

Počinruočči on siansaksa
Hiloin Natoi

Yle uudizii karjalakse kiändäjes puaksuzeh pien Kuibo parem karjalakse –kyzelyy omal Facebook-sivul. Tahton vie kerran passiboija kaikkii, ket vastatah sanastuo koskijoih kyzymyksih! Nenga myö luajimmo nygösty karjalan kieldy yhtes, mi on ylen tärgei dielo. Kyzelyn vuoh on luajittu ezimerkikse sana počinruočči da se rodih muga: yhtel kyzelyh vastannuol ristikanzal oli ehoitus počinkieli da toizel poronruočči, kudamis tuli počinruočči.

Sana počinruočči oli luajittu analougien mugah: počči on sika da saksa on sežo kieli, kui ruoččigi. Äldähes ruoččilazet pandahes pahakse, heijän kieli puutui täh sanazeh sendäh, gu sit on kai kaksi č-kirjaindu. Kaksi č:dy on sežo sanas počči. Juuri č:n äijys luadiu sanazes počinruočči pättävän, sendäh gu tädä iännehty da kirjaindu ei ole suomen kieles, da juuri sikse karjalaine pagin libo kirjutus voibi ozuttuakseh ihan ellendämättömäkse, mi ongi täs piätavoittehennu.

Täs erähähän virkehen kiännös, kus suomen siansaksa on karjalakse počinruočči:

Suomekse: Naapurimme voivottelee toistuvasti, miten hän ei ymmärrä poikani puhetta, koska se on hänen mielestään siansaksaa.
Karjalakse: Meijän susiedu alalleh prähkäilöy da avoivoittelou, gu ei ellendä minun poijan paginua, sendäh gu se on hänen mieles ”počinruoččii”.

https://yle.fi/uutiset/3-9839086

Natalja Petrova (Outokumpu)

Priäzän piirin kylän
Kiiškoiniemi-Kiiškoiniemi
Sinä minun oma mua!
Olet pieni,olet Armas
Kaunis joga vuvven aigua!
Uvvet taloit,vahnat taloit
Uuzi toine elaigu.
Vaigu mami ikkunaspäi
jäi minuu kaččomah!

Ajatukšie karjalan kieleštä
Anni Vlasova (Piäjärvi)

Olen šyntyn karjalaisešša pereheššä Sohjananšuun kyläšša kaunehen ta šuuren Piäjärven rannalla.

Meilä, koko kylän eläjillä, piti šiirtyö toisih Louhen piirin kylih, konša Piäjärven vejen tašo noššettih yhekšäh metrih, jotta riittäis vettä Kuma-voimalaitokšen ruatoh.

Uušissa kylissä myö rupesima elämäh venäläisijen, ukrainalaisijen, valkovenäläisijen rinnalla. Ta hyö hylättih meijän pakinua, a myö, höperöt, šuoštuma siihi, jotta ei šua puajia karjalakši, konša ei kaikin sitä malteta.Tämä oli ensimmäini šyy, miksi karjalan kieli kato käytöstä.

Toini syy oli še, jotta kouluissa opaššettih venäjän kielellä, šen takie piti hyvin tietyä venäjyä, muiten silma matiteltih.

Nykyjäh mie maltan, jotta kieli luonnollisešti tarttuu lapsih pieneštä šuat­i, vain pereheššä, missä käytetäh karjalan kieltä. Ka kaikkein šuurin ongelma on še, jotta perehet ollah šekakanšalaiset.

Ka niissäki perehissä, missä molommat vanhukšet ollah karjalaiset, nykyjäh käytetäh vain venäjyä. Toičči kyläššä ta karjalaisijen kokoukšissa mie mielelläh puajin karjalakši, ka koissa miehen kera en.

MISTÄ LÖYTYÄ VOIMUA, JOTTA LUUVVA POIS LUKKU ŠUUŠTA?

Voit tovistua vielä sitä, jotta myö rupesima puajimah karjalakši juuri silloin, kun ruvettih käymäh suomalaiset. Passipuo teilä!

Kieli eläy, konša hänellä on käyttö.

Pororaito ta muita ajatukšie
Helvi Alaviitala (Oulu)

On šykyšykešä miun kotikyläššä Putašjärven Šuvannošša. Porot on keräyvytty pelloilla šyömäh vihantua heinänkašvuo. Kevyällä šyntynyöt vašat on kašvettu ta šeuruavat voatimie, heijän emieh. Vašat käyväh ielleh harvoin imömäššä maituo emän nännistä.

Šamoin oltih asiet Vienašša, Kiimasvuaran eli Närhilän kyläššä vielä 1900-luvun alušša, konša muamon pereh sielä eli. Poroja hyö omissettih pororaitoloiksi varoin ”viisin satoin”. (Vienan kansa muistelee, Pertti Virtaranta. Palaka Huuhtan pakauttelu Ruočissa).

Muamoni tuatto Konsta Moisejeff, rahtari ta šumčankantaja, pakasi näitä as’s’oja sussietan ämmöllä. Šamoin kuulin mie niise, toinah kouluh mänijä tyttöni, kuni pakinašša vilahteli vienalaisie šanoja. Muamo oli käšken miun männä ”vanhaisällä’ tovarissaksi sussietah. Mie kummekšin, mintäh miun ukko šano, jotta hällä on ollun kakši akkua. Miun mieleh še oli pahasti šanottu. Vesselie šanoja oltih kenkät, pukšut, kompiaiset, hiihtyä, šuoriutuo, jakšautuo.

Vanhaisä vei pakinat ta šanat tuonilmasih, šamoin muamo.

Mie kuottelen veresteä karjalan kieltä, tätä vienan murrehta kurssiloilla, kerhošša, kirjoista, Karjalan ratijošta, lehistä. Kirjutan perehellä ta someh viestejä vienalaiseh mallih.

Enämpi ei ole pororaitoja ajamašša rahtie ta miehijä vajehtimašša kulttuuritietuo Vienan ta ”Ruočin” kera.

Muamon pakinašta jäi perehellä ”sloukanikse”: ”Tätä tuli Malanien häiksi.” Še tarkottau sitä, kun tulou liikua ruokua, striäpintätaikinua ta mitänih muuta.

Karjalan kielen merkityš miun omašša elokšešša
Mari Rajamaa (Helsinki)

Mie olen Iivanan Iivanan Iivanan Muarie. Olen šyntyn Putašjärven pitäjäššä pohjosešša Šuomešša. Kuitenki olen aina tietän, jotta miun šukujuuret ollah kahen ämmön ta yhen ukon puolelta Pistojärven Šuvannon ta Kiimašvuaran kylissä Vienan Karjalan pohjosešša ošašša.

Miun ämmöni Kat´t´i kannettih Kiimašvuarasta Šuomeh tuohikesselissä kešällä 1924, konša hiän oli 4-vuotini. Hiän tuli mečän lävičči muamon, vellen, ämmön ta lehmän keralla. Tämä oli miun lapšuuven mukavin ta jännittävin starina. Ämmö kerto šen miula aina uuvveštah ta uuvveštah. Kešäkuušša koulun loppumisen jäleštä miula himotti aina matata Kat´t´i-ämmön ta Heikki-ukon luokše Putašjärveh. Ielläh aikuhisena mänin ämmön luokše joka vuoši.

Ämmöllä oli äijän šanoja, kumpasie toiset tuttavat ei käytetty. Näitä oltih vaikka ”pukšut”, ”piessa”, ”pomiluija”, ”nakrua”, ”kormano”, ”tiijuštua”, ”potakka”. Ennein mie luulin, jotta ämmö on iče luatin nämä šanat tahi jotta ne ollah Putašjärven murrehta. Aloin opaštuo karjalan kieltä ta kulttuurie kevyällä 2014 Kalliolan rahvahanopistošša Helsinkissä. Kurššiloilla mie ymmärrin, jotta mie olen kuullun vienankarjalan šanoja koko miun elämäni ajan! Mie tahon opaštuo šitä ielläh niin hyvin, jotta maltan kirjuttua ta paissa oikein ta ielläh šuvaita vienankarjalaista kulttuurie kielen avulla.

Il’l’a Salmela: ”Elä mešaiče, mie kizuan!”

Risto Salmelan Il’l’a-poigu on vie pieni. Iče en vikse maltas muga hyvin händy pagizutella, kui sen on luadinuh hänen omassah tuattah. Duumaičimmo Ristonke yhtes kyzymyksii da täs se heijän pagin. (Hiloin Natoi)

Tuatto: Il’l’a, suvaičetgo olla päiväkoissa?
Poiga: Suvaičen, ku sinne tullah miun hyvät dovarišat: Vikko, Onni, Eeva, Elsa da Muhammed.
Tuatto: Midäbö suvaičet kaikkie enämbi kizata?
Poiga: Hoijos suvaičen kizata mašinoil dovarišoin ker.
Tuatto: A midäbo kois?
Poiga: Koissa suvaičen kizata da elostua midä vai.
Tuatto: Midä multiekkua suvaičet kaččuo?
Poiga: Ryhmä Hauta da Lego-multiekkua.
Tuatto: Lugougo tuatto siulles karjalaksi?
Poiga: Lugou, en taho enämbiä vastata.
Tuatto: Vastua vie yhteh kyzymykseh.
Poiga: Joo.
Tuatto: Midäbö tuatto lugou siulles karjalaksi?
Poiga: Koiramägie.
Tuatto: Suvaičetgo sidä?
Poiga: Lubain vastata vaiku yhteh kyzymykseh.
Tuatto: Selvä.
Poiga: Unohit kyzyö mibö on ”peitto” karjalaksi.
Tuatto: No?
Poiga: Od’d’uala.
Tuatto: Passibo!
Poiga: Elä mešaiče, mie kizuan.

Karjala on identitietan kieli
Janne Waris

Karjalan kieldy on Suomes paistu enäm 1200 vuottu dai nygözetgi liidehis- da savolasmudehet pohjavutah täh muinaskarjalah. Suomen Pohjas-Karjalan muakunnas on oma histourii liittyjen karjalan kieleh sendäh, gu vaste 1600-luvul savolazet vallattih nämmä alovehet. No karjalastugi rahvastu jäi omile tiloile.

Uvvessah karjalan kieli tuli voinien 1939–1940 da 1941-1944 jälles suojärveläzienke Lieksah, Pielisjärvele, Nurmekseh da Juugah. Imbilahtelazii tuli Outokumbuh. Bomban taloi on nostettu da Päivännouzu-Suomen yliopistos Jovensuus voit opastuo karjalan kieleh.

Eläkkäh, kazvakkah i kukikkah karjalan kieli!

Tahton omistua tämän kirjutuksen Prof. Emer. Heikki Kirkizen mustole.

Karjalan kieli miun elämäššä
Irina Zaitseva (Petroskoi)

Mie olen Irina Zaitseva, olen 33 vuotta vanha. Mie ruan Oma Mua -leheššä. Karjalan kieli tuli miun elämäh vuotena 2014, kun rupesin kiinnoštumah karjalaisista juuristani ta käymäh karjalan kielen kurššiloilla Petroskoissa.

Enšin kieli näytti tosi vaikielta, en ymmärtän ušeita aseita. Ka mie en tahton kieltäytyö opaštumisešta. Päinvaštoin miula oli šuuri halu opaštuo esivanhempieni kieltä. Miula še oli kuin kučču vuosišatojen šyvyöštä.

Ajan mukah ymmärrin, jotta haluon opaštuo kieltä šyvemmin ta voit olla ruatua kielialalla. Piäsin opaštumah Petroskoin valtijonyliopiston Itämerenšuomelaisen filologijan laitokšella. Enšimmäisinä vuosina miula oli tosi äijän intuo, mie ušoin karjalan kielen ihanah tulovaisuoh. Mie äšen halusin, jotta miun tulija pereh olis karjalankielini. Nyt še näyttäy maksimalistiselta.

Ajan mukah tulin rauhallisemmakši ta voit olla pessimistisemmakši (šentäh kun karjalaiset ollah hajanaisie). Rehellisešti šanuon nykyjäh karjala kieli kuuluu etupiäššä miun ruatoh. Jokapäiväsešša elämäššä en käytä kieltä. Šentäh en šano, jotta šillä on poikkehukšellini rooli elämäššäni. Mie tykkyän ruatuoni ta kunnivoitan työkaverijani, hyö kokonah antauvutah karjalan kielen ta kulttuurin šäilyttämisellä, ka šamah aikah hyö ei šanota kaunehie ta tyhjie šanoja.

Karjalan kieli – mamman ta papan kieli
Olga Lehtinen (Koštamuš)

Karjalan kieli! Olet mamman ta papan kieli. Kuin kallis šie miula olet ta vuosi vuuvvelta olet vielä kallehempi. Pakajan koissa mamman kera. Tämä on še uarreh, mitä emmä šäilyttän lapšilla ta lapšenlapšilla. Pakajan mie ni punukka-tyttölöillä kotikarjalua ta olen tyytyväini, jotta ymmärretäh. Vaššatah venäjäkši ta još pyyvvän niin karjalakšiki šuatetah helpompija laušehie. Ta on še vaikie šuaha šitä aktiiviseh käyttöh. Kohta koko muailma pakajau yhtä enklantie ta joutuu Venäjä pelaštamah venäjän kieltä.

Kummallini meilä on lainšiätäntö kielikyšymykšissä. Kaupunkin ta koulutoimen kera yritämmä šuaha karjalan kielen opaššušta Koštamukšen koululoih.

Rahvahan viisahutta
Maria Kundozerova (Petroskoi)

Kaikenmoista mukavua šattuu vaštah arkistokokoelmie šelaillešša. Šivuilta huohkuu 1980-luvun elävä ta makie karjalan kieli. Kiestinkin šeuvun karjalaiset on oltu šanavaisie – šana šuušta lähtöy, et tavoita. Täššä on muutoma esimerkki paikallista viisahutta:

Ihmini on kakši kertua hupetti – pienenä ta šuurena.

Ihmisellä on kakši radosnoita (iloista) päivyä: piäššä miehellä – yksi, ta siitä piäštä eroh.

Smertti (kuolema) on monešša kohen, ka yhen kerran še vain tulou.

Täytyyhän še joškuš kiššan tuškašša paškantua.

Oman ukon kera torua eli tappele – yksin kattein alla pitäy kattautuo.

Lopukši teilä arvoituš:

Kyynären pivuš,

makkaran pakšuuš,

reijellä venyy, reikäh mänöy.

Arvakkua, mi še on?

Omii duumavoloi karjalan kieleh näh
Elina Potapova (Petroskoi)

– Kuibo on karjalakse «koiru»? A «kaži»? – kyzyin ven’akse tuatal.

On poudu sygyzypäivy. Tuatto kaimuau minuu školassah. Tuatto vastuau minun kyzymyksih da käsköy minule sanuo žiivatoin da zverilöin nimet karjalakse.

Lapsennu olles en maltanuh paista karjalakse, kuulin karjalazien paginua vaiku buaban kois. En ehtinyh paista omal kielel tuatanke, häi kuoli enne sidä, ku lähtin yliopistoh opastumah karjalan kieleh. Nygöi maltan paista omal kielel – ruan karjalankielizes Oma mua -lehtes, pagizuttelen karjalazii. Sih tabah minä jatkan paginua oman tuatanke. Polvi polveh siirdyjes karjalan kieli eläy, olis vaiku himuo sih siirdämizeh.

Mi miula on karjalan kieli?
Aino Melentjeva (Amman, Jordan)

Miun karjalan kieli on karjalaiset juuret, lapšuuteni onnelliset vuuvvet karjalaisešša pereheššä ta kokonaini miun elämä.

Mieleššäni vieriy muisselmie…

Talvisena pakkasena päivänä lähemmä ukkoni kera vejellä, lammilla. Ukko ašettau čunah šuuren vesikorvon. Issuttau miut šen piällä, lähemmä matkah avannolla… Lumi narisou ukkoni jalkojen alla.

Ilta. Ukko lähtöy šinččih, kaivau korvošta jiätynyttä puolua, tuou perttih. Lisyäy šokerie ta panou aštien hellalla. Antau miula puisen lusikan, mie šyön šärpämällä kuumua puolua ta kuuntelen ukon kertomukšie. Šamalla kačon hänen käsie, kuin ne hil’l’akkaiseh liikutah kalaverkkuo kutomašša. Käpy käypi verkon šilmien välissä.

Ämmö taluttau lampahan liäväštä. Istuutuu kiukuan viereh lattiella, ottau keriččimet käteh – pitäy leikata villat. Šiitä hiän näyttäy miula, mitein pitäy kartata. Miula oli omat kartat…

Kuin 16-vuotisena šai paššin, šiih kirjutettih kanšallisuuš. Ajattelin tällä tavalla: olen kašvan karjalaisešša kyläššä, karjalaisešša pereheššä, tunnen tavat, ošuan kieltä. Olen karjalaini.

Myöhemmin aikuhisena ihmisenä smietin, jotta kieli vaikuttau elämänkaččomukših. Kaikičči šain kuulla: “Ihmisen on tärkie tietyä omat juuret” – tämä antau ymmärrykšen, ken ta mi šie olet. Oma karjalaisuuven tuntomini aina on auttan milma, varšinki vaikeissa elämäni vaiheissa.

Nykyjäh käytän omua kieltä uutisie šeuruamašša internetissä tiältä loittosešta Jortanon muašta.

”Tahton kaččuo mul’tfil’moi karjalakse”
Iivo Kähäri

27. kylmykuudu Suomes pietäh karjalan kielen päiviä. Olen hätken duumainnuh, kenenke olis parem luadie pagizuttelu sen kunnivokse. Ga tiettäväine lapsenke, kudai maltau karjalakse! Kyzyin Maria Kuisminal, tulisgo hänen 7-vuodine Iivo-poigu paginale. Sanakse, tämä on enzimäine pagizuttelu lapsenke, da häi iče kirjutti vastavukset karjalakse minun työttylöih kyzymyksih. (Hiloin Natoi)

Natoi: Iivo, terveh! Midä kuuluu?
Iivo: Hyvie
Natoi: Nygöi on sygyzy. Suvaičetgo sidä? Mi on sinun armas vuvvenaigu?
Iivo: Suvaičen. Minun armas vuuvenaigu on kezä. Ku on lämmindy da voi mennä rannale uiduamah.
Natoi: Kuibo školas dielot mennäh?
Iivo: Huonoi, ku minä lyön da tuskevun, ga minä harjoittelen sidä, et en tuskevu da en lyö. Lugeminen, matemuotiekku, kuvataido, suomen kieli, ympäristöoppi, elämänkaččomustiedo, kaikis niilöis on mennyh hyvi.
Natoi: Ongo teijän kluassu suuri vai pieni? Äijygo hengie sit on?
Iivo: Vikse kesgikogoinen. Meijjän luokas on 12 lastu.
Natoi: Tiijän, gu sinä opastut ven’an kieleh. Tahtozitgo školas opastuo sežo karjalan kieleh?
Iivo: Tahton.
Natoi: Sinä maltat paista karjalakse hyvin. Maltatgo kirjuttuagi karjalakse?
Iivo: Maltan. Minä iče kirjoitin nämä tiedokonehel.
Natoi: Midä suvaičet ruadua joudoaijal?
Iivo: Suvaičen kaččuo videoloi da kizata.
Natoi: Mittumua mul’tfil’mua tahtozit kaččuo karjalakse, olis sih mahtuo?
Iivo: Animation vs Minecraft, Fluugalaiset, Ryhmä Hau, Maša ja kondii.
Natoi: Ongo sinul mostu karjalastu dovariššua, kudamienke pagizet karjalakse?
Iivo: Miitrein da Ikaron ge olen paissuh. Ga muamange pagizen karjalakse.
Natoi: Ongo sinul kodielättii? Tahtozitgo ottua ičelles kažin libo koiran?
Iivo: Ei. Tahton koiran, ku sidä voi silittie da rapsuttuo.
Natoi: Täl nedälil pietäh karjalan kielen päiviä. Midä sinä tiijät sih näh?
Iivo: En nimidä.

Natoi: Konzu kyzyin sinul, mittumah kyzymykseh tahtozit suaja vastavuksen, sanoit nenga: ”Tahton tiedie midäbö mehiläzet ruatah”. Olen eččinyh sinuh niškoi vähäzen tieduo mehiläzih näh. Net ezimerkikse lennetäh kukkazih da luajitah niilöile tärgiedy pölytysty sego kerätäh pezäh metty.

”Karjalan kieli on kuulun miun eländäh synnynnästä suaten”
Katerina Paalamo

Katerina Paalamo on niilöi Suomen karjalazii, kudamil karjalan kieli da karjalaine kul’tuuru ollah kuuluttu elokseh ainos. Ližäkse häi on vie suvikarjalan parahii azientundijoi. Katerinan juuret ollah Suojärvel. Pagizemmo hänenke karjalan kielen dieloloi Suomes, hänen omii ruadoloi sego kudamidä muudugi.

Sinä olet niilöi Suomen karjalazii, kuduat hyvin maltetah karjalakse. Kusbo da kui olet opastunnuh kieleh?

Mie olen opastun karjalah jo ihan pikkarazena ollessa koissa. Karjala on miun toine muamonkieli suomen lizäksi. Miun tuaton sugu on sodien aigah Suojärveldä tulluzie evakkoloi. Konza olin lapsi, meidä oli suuri pereh da meijän kera eli i vanhembie rodn’ie. Hyö ainos paistih karjalaksi, vain karjalaksi. Vielä suuri vuitti kyläläzistägi oli karjalankielizie. Ni yhtä kerdua en kuullun, jotta tuatto da buabo oldais paistu suomeksi. Hyö paistih omah kieleh laukoissa da ihan joga kohassa. Se oli heijän muamonkieli. Tundemattomilla ongi ollun jygie ellendiä sidä, jotta kaikki karjalazet ei nikonza vaihettu omua kieldä suomeh, ga ei heilä ollun karjalankielizessä ymbärissössä sih nimimmoista syydä. Muga i mie opassuin karjalan kieleh. Siidä opassuin eri kielih yliopissossa. Kielitiedäjänä kačot karjalan kieldä da sen kieliopillizie kategorieloi yhteh luaduh kuin toiziengi kielien.

Midä tiettih da sanottih karjalan kieleh näh Suomes silloi, konzu sinä olit lapsi? Midäbo lapsennu olles iče duumaičit karjalan kieleh näh?

Suomessa silloin karjalan kielestä ei äijiä tiijetty eigö ni paistu. Evakot oldih jo kodvan eletty suomenkielizien kessessä, da meidä tahottih pidiä – muga kuin pahaksi mieleksi nygöingi toičči vielä tahotah pidiä – suomelazina libo täyvelleh suomelaistunuzina karjalazina. Niissä kohissa, kumbazissa oli äijä karjalaista eläjiä, karjalan kieli oli jogapäiväzessä käytössä perehen da kyläläzien kessen. Iče myö tiijimmä da lähillä eläjät suomelazet tiijettih, jotta meilä on ihan oma kieli.

Miula karjalan kieli oli jo lapsena armas kieli. Silloin huomain, jotta alalleh on konza kenen vanhan karjalazen muahpanenda da kielenpagizijat vähetäh. Sentäh piätin jo silloin ruveta elvyttämäh kieldä, ga lapsena tiettäväne oli jygie ruadua sen puolesta midägi. Rubein jo lapsena lugemah karjalan kieldä da Karjalua koskijoi kniigoi. Otin niidä laihinah bibliotiekasta. Toičči muheloitan da hyvä mielestä tulou, konza duumaičen sidä, kuin issuimma buabon kera vassakkah da mollemmat luvimma miun tuoduloi kniigoi. Moine oli himo karjalazilla suaha iččie koskijua tieduo, tyttözellä da vanhalla buabolla.

Ollahgo sinun perehes musteltu, mi oli enzimäine sana, kudaman sanoit karjalakse?

Enzimäistä sanua en tiijä, ga karjalan kieli on kuulun miun eländäh ihan synnynnästä suaten. Hos jo lapsena tiijin sen, jotta karjalan kielen pagizijat vähetäh da kieli rubieu häviemäh, karjala oli miula i ilon da sanakizoin kieli. Kaikelleh luajimma sanoi da käytimmä kieldä oman murdehen mugah. Ei jo lapset voija ottua moista suurda takkua kannettavaksi kielen kavotannasta muga kuin aiguhizet, hos huoli on heilägi. Kirjuttamah karjalaksi opassuin lapsena iččenäzesti niijen kniigoin avulla, midä silloin oli. Aiguhizena olen löydän omie vanhoi piirussuksie, kumbazien reunoih olen kirjuttan karjalankielistä kirjutusta.

Pyzyygo karjalažus iellehgi teijän perehes lujannu? Kuibo se on muuttunuh aijan aloh?

Miun lapsuossa oman perehen karjalazus oli ennen muuda buabon starinoi Suojärvellä elännästä. Hänellä oli aigua istuo pertissä da starinoija. Buabon karjalazus oli moista vanhua kaunista buaboloin suojärveläzyttä da karjalazutta, da elimmä hänen starinoin kautti kuin ičestäh lujah suojärveläzinä.

Yhelläh meijän karjalazus oli i jogapäiväistä, ihan tavallista eländiä, ristikanzana olendua tässä muailmassa, ga karjalazena. Nygöin tämä puoli tiettäväne on luonnollizeh tabah jiänyn elämäh lujembana. Karjalan kieli on miun ruadoloingi kautti nägyjä oza perehen eländiä. Karjalazus on vuozien aloh muuttun niingi, jotta lapsusaijan mielenkiindo da suvaičus karjalan kieleh on miun opassuksen da ruadoloin kautti levennyn oman suvun murdehesta koskemah ihan kogo karjalankielistä alovehta, sen kaikkie kaunehie murdehie.

Tiijän, gu sinä olet olluh luadimas kaikenjyttymiä karjalankielisty materjualua lapsih niškoi. Mibo on jälgimäzii julgavoloi?

Olen luadin sarjakuvataiduolija Sanna Hukkazen kera kaikenigäzillä pädijän kuvasanakniigan, kumbazessa on nygyaigaista sanastuo. Suuri abu siidä tulou suvikarjalaksi pagizijoilla perehillä, kumbazilla ei täh suaten vielä ole ollun abuneuvuo lapsien kera pagizendah, ga sen Karjalan Sivissysseura terväh julguau kaikkien murdehien pagizijoin avuksi da iloksi kaikilla karjalan murdehilla.

Olet parahii suvikarjalan azientundijoi. Mibo paginluaduloi suvikarjala on verraten livvin- da vienankarjalah?

Täh vois luadie hos kuin pitän vastauksen! Suvikarjala on vienan- da livvinkarjalan välissä olija murrehaloveh, da se on vienankarjalan lizäksi toine varzinaiskarjalan murdehista. Vienan- da livvinkarjalan välissä olijana murdehena suvikarjalalla on yhtehizie piirdehie mollembien kera. Nägyjä vienan- da suvikarjalan murdehie yhistäjä piirreh tiettäväne on sananloppune a/ä, kumbane livvinkarjalassa on muuttun erähissä tapahuksissa u:ksi da y:ksi. Nägyjä yhtehine piirreh suvikarjalalla da livvinkarjalalla on ezimerkiksi niijen heliet konsonantat g, d, b, z da ž, kumbazie vienankarjalan sistiemassa ei ole.

Suvikarjalan vanha aloveh on 1900-luvun algupuolella ollun suuri. Alovehellista vaihteluo sillä on ollun da vielägi on äijä, hos kaikki pagizijat ei tiettäväne enämbiä eletä omien alamurdehien vanhoilla alovehilla. Vanhalla murrehkartalla pohjazessa olijat murdehet ollah erähien piirdehien da sanasson puolesta lähembänä vienankarjalua da suvessa olijat murdehet lähembänä livvinkarjalan murdehie. Erikseh on vielä varzinaiskarjalan suvimurdehih kuuluja tverinkarjala, kumbaista paissah Syväin-Ven’alla da kumbane ei ole jälgimäzien vuozisadoin aigah ottan ozua tiälä paistavien karjalan murdehien kehitykseh.

Olet kiändänyh tekstoi suomespäi suvikarjalakse. Mi on kebjiembi da mi jygiebi sit ruavos?

Kebiembi kiännösruavossa on se, kuin oma paginaluadu, muamonkielizen pagizijan tiedo luonnollizesta kielestä da se opassus kiändämizeh da kielih, min olen suanun, ollah abuna. Jogahine kiändäjä tämän tiedäy: kiändämine kielestä toizeh nikonza ei ole kebie ruado. Yhessä virkkehessägi jo voi olla hos midä, da kiändäjällä ainos pidäy tarkkah duumaija omie piätöksie. Konza kiännät moizella kirjakielellä, kumbane on vielä nuori da kumbazen kehitändä on vasta allussa, duumaija pidäy lizäksi i kirjakieleh pädijie piätöksie. Aigua piätöksien luajindah tavan mugah on vain vähä. Lyhyössä aijassa siidä opit vallita eri variantoista kiännökseh pädijät.

Nygöi Päivännouzu-Suomen yliopistos menöy vienankarjalan luvendokursu, kudamua pidäy Ol’ga Karlova. Konzubo algau suvikarjalan kursu? Sinä piet sidä. Sanele omassah kursah näh.

Hyvä on, kuin Päivännouzu-Suomen yliopisto on ottan opassusohjelmah i suvikarjalan. Sillä on suuri merkičys tällä murdehella da murdehien tazaverdazuolla. Nyt voijah negi suaha opassusta omah murdeheh, kumbazilla juuret ollah suvikarjalan alovehella.

Suvikarjalan kurssa pietäh kevätopassundakauvella. Opastujat ollah nuoret, da hyö eletäh tässä aijassa. Sentäh opassan heidä nygyaigazeh kieleh. Se auttau i pidämäh kieldä elävänä. Opassan vain karjalaksi. Muga suahah opastujatgi kuulla kieldä, kumbaista nygöin et nikussa muiten äijiä kuule. Suomenkielizet opastujat ylen hyvin ellennetäh karjalankielistä paginua.

Karjalan kieli Suomes enne da nygöi – midä olis sih näh sinul sanottavua?

Konza olin ihan pieni lapsi, karjalan kieli eli vielä lujana sielä, kussa oli äijä pagizijua. Siidä olen nähnyn sengi, kuin kieli anikko ei hävinnyn. Nyt tiettäväne äijän on jo tapahtun, a vielä olis i ruattavua. Karjalan kieli eläy lujana somessa, a se ei vielä liziä karjalankielizien lapsien miäriä. Tovelline ruado olis siirdiä kieldä heilä, paissa kieli eläväksi.

Ennen karjalan kielen aziet Suomessa enimyölleh oldih eri ammattialoin ristikanzoin da muijen himoruadajien käzissä. Hyö tiettäväne luajittih äijän hyviä, a nygöin aiga on jo toine. Meilä on innokkahie nygyaigazen opassuksen suanuzie kielen ammattilazie, kumbazet parahiten tiijetäh, kuin pidäy kieldä elvyttiä da midä pidäis sidä varoin luadie. Täh valdivolla vain pidäis tulla abuh da andua alalline rahotus ammattilazien käzissä olijah kielen elvytändäh. Se on i valdivon vellallizus: pidiä huolda niistä kielistä, kumbazet ollah ammuzista aijoista suaten oldu sen alovehella. Yhelläh kieldä elvyttämäh tarvitah kaikkie karjalan kielen pagizijoi.

Jogahizel pagizuteltaval kyzyn: Mittuman kyzymyksen iče andazit da kuibo vastuazit sih? Sinä olet luadinuh kyzymyksen “Kuinba karjalankielizet voidais opastuo ellendämäh toine toista?” da vastannuh sih nenga:

Olen tipičnoi evakkoloin jälgeläne, kaikessa pozitiivizet puolet nägijä ristikanza, da en tahtois puuttuo nimih negatiivizeh. Yhelläh karjalazilla on eriluaduzie nägemyksie kielestä. Midä enämbi hyö opassutah kogo omah kieleh da kaikkih sen murdehih, suahah omua kieldä koskijua nygyaigaista tieduo da mahollizuksie tuttavustuo toizien murdehien pagizijoih, sidä vähembi hyö eletäh vain oman vihjavusjoukon mielien varassa. Ozaksi nuorembie karjalazie kaččuossa voit sanuo, jotta karjalan kielen tulija aiga yhtehizen ellennyksen puolesta näyttäy hyväldä.

Vienankarjala miun kieleni?
Pirjo-Liisa Kotiranta / Ananien Iivanan Puavon Leon Pirjo (Järvenpää)

Vienankarjalan kieli on ollun miun elämäššä aina, onnakko aina mie en ole tietän šitä. Mie tiesin, jotta miun tuaton tuatto oli šyntyn Uhtuolla vuotena 1865. Iče mie kävin Uhtuolla kostissa vuotena 2005. Šielä hyö paistih vienankarjalakši, mie pakasin šuomekši. Hyvin myö malttoma. Konša mie jäin eläkkehellä, mie mänin vienankarjalan kurššiloilla. Vot šielä mie tiijuššin, jotta kieli on ollun miun elämäššä aina! Nyt mie tahon šuaha šen eläväkši, opaštuo pakajamah, kirjuttamah, lukomah.

Miun ukko Puavila, Aleksi-veikkoh kera muutti elämäh Šuomeh vuotena 1887. Hänellä oli 22 vuotta. Aleksi oli 24-vuotini. Jo 11-vuotisena Puavila alko käyvvä laukkukaupalla veikkoh ta tiätieh kera. Hyö tultih kaupalla vuosi vuuvven jäleštä Hämeheh. Pojat kašvettih prihoiksi. Virtain Vaskivejellä Väli-Havankan pirtissä kašvo tyttö Siina, viisi vuotta Puavilua nuorempi. Konša hiän tuli neijon ikäh, rakkahuš leimahti nuorien välillä. Oraškuušša vuotena 1888 Siina täytti 18 vuotta. Kešäkuušša jo piettih hiät Virroilla. Hiämatalla oltih šeuruavana vuotena pakkaiskuušša. Ensin mäntih Piiterih Aleksi-veikon ta hänen antilahan Jennin kera. Šieltä hyö matattih Uhtuolla. Šielä piettih toiset hiät. Kirikön luona antilaš ta šulhani noššettih korokkehella kaiken kanšan näyttiekši ta Siina niin otettih Ananien pereheh. Šiitä hyö myöššyttih Virroilla ta ruvettih pitämäh kauppua. Siina ta Puavila šuatih 11 lašta. Aleksi ta Jenni šuatih kahekšan lašta.

Miun ukko Puavila tuli Virroilla veikkoh kera. Veikokšet elettih šamašša kyläššä. Alušša heilä oli yhtehini kauppa. Šiitä hyö muutettih Virtain eri kylih. Hyö peruššettih omat kaupat ta monie huaraliikkehie. Veikokšet tahto antua lapšillah hyvän elon, käyvä kouluo ta opaštuo. Hyö tahottih niise auttua heimolaisie lapšie. Ušiet pojat piäštih Uhtuolta kauppaoppih veikokšien kauppoih. Našto-čikon kolme poikua elettih tiätäh Puavilan luona jo 10 vuotisešta. Hyö käytih kanšakoulun nellä luokkua Virroilla ta opaššuttih kaupankäyntie tiätieh kaupoissa. Puavilalla oli tärkie, jotta čikon pojat šekä omat lapšet opitah pakajamah šuomekši, jotta hyö pärjätäh muailmašša. Niin pereheššä paistih enämpi šuomekši. Miun tuatto oli perehen kahekšaš lapši. Hänen aikah vienankarjalua enyä pakasi piäasiešša Puavila iče, konša koštih käytih vienankarjalaiset. Aleksi-veikko myöšty perehen kera Uhtuoh 1910-luvulla. Vienankarjalan kieli häipy Puavilan pereheštä ta heimošta Šuomešša.

Tänäpiänä karjalan kielen šäilymini ta kehittymini Šuomešša on vailla kahta asieta. Tarvitah valtion toimenpitehie šuaha karjalan kielellä yhtäläini virallini tila. Niise tarvitah ihmisie ta heijän haluo käyttyä karjalan kieltä. Olga Karlova kirjutukšeššah Oma Mua -leheššä 4.6.2020 šanou, jotta kieli ei šäily ta kehity päivittelömällä šen pahua tilua. Pisymini elävänä – šen eteh tulou ruatua ta ymmärtyä, jotta kieli eläy vain pakajamalla. Vot ketkä ollah ne kumpaset paissah? Ne ollah ihmiset.

Olgan pieni poika Miitrei opaštuu vienankarjalan muamonkielenä muamoltah, kumpani šai kielineron omalta muamoltah. Vanhemmat šovittih yheššä, jotta heijän pereheššä paissah vienankarjalakši. Še on parahin tapa lapšella opaštuo kieli. Kaikissa karjalaisjuurisissa perehissä Šuomešša ei olla yhtä onnekkahat kuin Miitrein pereheššä. Perehien ämmöt ta ukot ken tultih Šuomeh aikanah, ollah jo männyn tuonilmasih. Miun ukko mäni tuonilmaisih 20 vuotta ennen miun tuluo muailmah.

Šuomeh muuttanuissa perehissä lapšilla šuomenkieli tuli piäkielekši – monešta šyyštä – ta karjalan kieli unohtu. Ämmöt ta ukot ei enyä ošua paissa vienankarjalakši punukoillah. Kieli tarviččou ihmisie. Perehet nyt yheššä kielikurššiloilla! Yheššä ämmöt, ukot, tuatot, muamot, lapšet kaiken ikähiset. Konša opaštajie on vähän ta ihmiset ollah hajallah ympäri muata, avukši tulou tietoteknikka, internetti, video-, zoomauš-, striimauš-opaššuš. Täššä uušie šanoja karjalan kieleh! Peruššetah joutoajan rypähie – verkošša. Perehet voijah laulella, näytellä, lukie, sriäppie, luatie karjalaiset käsiruavot ta paissa, paissa, paissa – omašša koissa yheššä toisien perehien kera.

Anneli Sarhimaa, karjalan kielenasientuntija, kirjutti Helsingin Sanomien Vieraskynässä 14.9.2020, jotta karjalan kieli tarviččou Šuomešša kielilajin. Vuotena 2009 Šuomi lisäsi karjalan kielen kielekši, mih šovelletah euruoppalaista alovehellisien ta vähemmistöjen kielien peruškirjua. Hallitušohjelmašša on tahto luatie uuši kielipolitikkaohjelma. Nyt vuotamma toimet!

On onni, jotta kolmeššakymmeneššä vuuvvešša karjalan kielen murtehie on kehitetty äijän. On luajittu kielioppie, kirjoja, lauluja, näytelmie Šuomešša ta Karjalašša. Yheššä voimma kehittyä kieltä. Ainehie on! Nyt myö tarvičemma uškuo! Konša meilä on laki, yhtehini näkömini ta tahto tukie kaikkien karjalan kielen murtehien virallista tilua, ihmiset ruohitah opaštumah ta käyttämäh karjalan kieltä.

Kieli kehittyy pakajamalla! Kurššiloilla olen oppin, jotta tuattoni hämäläiseššä murtehešša oli luaja vienankarjalaini šanavarašto. Še on niise miušša. Mie niise tahon šuaha šen elämäh.

Miitrei-pojan karjalan pakinat. Muhaha
Olga-muamo ta Pekka-tuatto (Jovenšuu)

Miitrei on nellävuotini koissa karjalakši pakasija poika. Olemma kuta mitäi Miitrein pakinoista pannun talteh. Eryähät niistä nyt šuatta lukie alahuana:

Kakši vuotta täytettyö Miitrei ilahutti meitä vanhempie enšimmäisellä karjalankielisellä starinallah. Olima miän kämpän rannašša lähöššä verkkoloilla: Olipa kerran mamma. Hiän souti airoloilla. Pappa laskou verkot. Miitrei kaččou.

Šamana šykyšynä olima mečäššä šieneššä. Miitrei juoniu, koko ajan riippuu muamon “helmoissa”. Tuatto häneltä kyšyy: Mi hätä siula on? Poika vaštuau: Mammahätä!

2,5 v. Miitrei on pelautumašša kylyššä pešugeeli kiäššä ta virkkau: Miitrei kuatau muilua tasah.

Miitreillä oli pitän aikua kateissa hiiri, šemmoni pakasija kuklani, kumpasen hiän šai kostinčakši Uhtuošta. Šiitä kun še eryähtänä kaunehena päivänä löyty, poika ilomielin pyörähytti šanuo: Onnakko hiiri on löytyn!

Kolmivuotisena Miitrei jo rupesi leikkimäh šanoilla: Ukonkuari – ei “akankuari”!

Kerran muamo ei miteinkänä tahton šuaha telefonieh ruatamah ta rupei jo ni šiännyttämäh, poika šen hokšai ta kyšy: Mamma, onko siun telefoni juonikko?

Miitrei šanelou kokemukšistah tabletin käytöštä: Miitrei tahtou vielä kaččuo mul’tikkoja, a mamma tulou ta sanou “s’o”. (< ven. vsjo ‘kaikki, riittäy, loppu’).

4-vuotisen n’euvolan käynnin jälkeh olemma tiijuštan, jotta miän poika kuulemma “värit tunnistaa ruskeaa lukuunottamatta”. Kyllä meitä vanhempie nakrattiki: “Ruškie neičyt, valkie neičyt…”.

Alempana on šanoja, mit Miitrein hoitaja oli šuanun pojan lähtiessäh satikkah ‘päiväkotih’. Miitrein pakinašša tovemmaštah vilahtelou šana suatikka, mi on natiivin karjalan pakasijan muoto venäläisperäseštä satikka-šanašta (vrt. ven. sadik ‘päiväkoti’). Ta vieläi lisyäsimä lukijalla tiijokši: eryähät iäntehet, kuin “r” tahi “l”, ollah kirjutetuissa repliikkilöissä paikoillah, vaikka onhan ne lapšen virkkamina muutteliutun ajan mukah konša miksiki iäntehekši.

Hos yhty kieldy ga pidäy maltua
Ol’ga Smotrova

Minä olen vepsäläine, ga ruan karjalankielizen Oma Mua -lehten toimitukses. Rahvas puaksuh kyzytäh, kuibo la vepsäläzenny olles puutuin karjalankielizih leibih da maltango vepsän kieldy.

Ei, vepsän kieleh minä en ole opastunnuh, a kui puutuin opastumah Petroskoin valdivonyliopiston karjalan kielen opastujien joukkoh, vastuan – petties.
Minun juuret muaman puoles ollah vepsäläzes Ropoin kyläspäi, kudai kuuluu Kalagen kyläkundah da iččenäzenny kylänny sidä mustetah vai vahnan polven rahvas. Školas opastujes joga keziä buaballuo kyläs olles minä ainos kuulin vepsän paginua, ga en ellendännyh sidä, buabo pagizi vepsäkse vaiku kyläläzienke, minule pagizi vaiku ven’ua, vai toiči nimitti minuu “oblezjanakse”. Ven’an kielespäi lainattuu sanua minul ei pidänyh sellittiä. Minä opastuin školas Petroskoin lähikyläs, hos kyliä piettih konzulienne lyydiläzenny, ga se ylen ammui ven’avui, i hos sie eli eri kohtispäi tulluzii karjalazii, kieldy sie nikonzu en kuulluh. Školas kuito ei putilleh opastettu, ku Karjalan kandurahvahinnu ollah karjalazet da ven’alazet da ku paistah hyö omal kielel. Eigo ni virkattu yliopiston tiedokunnas, kus voibi opastuo vepsiä, karjalua da suomie. Toizin sanoin, minä kazvoin ven’ankielizien keskes da mieles nikonzu ei tulluh kyzymys: midä kanzua minä olen. Školas jälgimäzii päivii opastujes rubein kaččomah kniigastu, kus on kirjutettu, mittumii opastuslaitoksii on Petroskois. Tiijustin, ku yliopistos voibi opastuo karjalan da vepsän kieldy. Huigei nygöi on sanuo, ga en tostannuhes ku net ollah lähäzet sugukielet, i ku minul lähembä on vepsän kieli. Lähtin piäzemäh karjalankielizien joukkoh, Pekka Zaikov da muut opastujat piettih muga sanotun “pagizuttelun”, kyzeltih jogahizel, kuspäi häi on da maltaugo karjalakse. Minä saneloin omis juuris da opastajat nevvottih, ku yliopistoh piästyy minul pidäy sit “muuttua” karjalankielizes joukospäi vepsänkielizeh. Opastus algavui, i rohkevuttu vajai minä en ruohtinuh kyzyö, ku minuu työttäs toizeh joukkoh. Muga opastuin viizi vuottu karjalan kieldy.

Sit Kalages buaban luo olles minä jo hyvin ellendin, mis paistih meijän kois buabat. Paista en voinnuh, ga ellendin hyvin. “Älgiä sanokkua kirosanoi, häi nygöi karjalakse maltau, kai ellendäy”, sanoi buabo podružkoile.

Karjalas eläjes maltanet vepsän kieldy – ellendät karjalan kai murdehet dai karjalakse maltai ellendäy vepsäläzen. Sendäh minä en paheksi, ku rubein silloi opastumah karjalua. Hos tottu sanuo, opastuo olis äijiä kebjiembi, dai vepsän kielen nero toinah olis perembi, migu karjalan, sildu ku kois oli kai kaksi eri vepsän murdehien tiedäjiä – buabo pagizin pohjaisvepsäkse, muaman ukko – Voulogdan vepsäläzien murdehel.

Nygöi ruavos minuu šuutkakse sanotah ven’akse “zaslannij kazačok” (“pietoči työtty tiijustelii”). Ga en minä ainavo ole moine.

On meil Kielen, literatuuran da histourien instituutas vie yksi moine “kazačok”. Hänel ollah liygiläzet juuret, yliopistos häi opastui vepsän kieldy, tutkiuhäi lyydinkarjalazien kul’tuurua. On mostugi, ket ollah muaman puoles, sanommo, vepsäläzet, a tuatan – karjalazet. Vot heil on tottu jygei vallita, kuduan kielen libo murdehen hyväkse ruadua.

Olgah hos mi kieli libo murreh, yhten tiijät, toizen taki ellendät.

Karjalan kandurahvahien kielii maltamata Karjalas on igävyttävy da toinah huigiettavu eliä.

Se haukkuu parembazeh luaduh, kudai haukkuu jälgimäzenny
Natalia Giloeva, Olga Karlova, Katerina Paalamo ja Helka Riionheimo

Erähäššy piän ižändy myösgi oli kävelyksel koirienke. Kuspäiliennöy loittuo kuului vierahan koiran haukundua, da se viritti koirat paginah haukunduluaduh näh.

Korolevnu: Minä olen ylähästy roduu da haukun čomembazeh loitokse kuulujah iäniluaduh.

Abuniekka: Mie olen pikkarane koira, ga yhelläh haukun niin, jotta kaikin kuullah!

Pläkyččy: Mie en ole pieni, en ni šuuri, olen keškikašvoni villakoira, ka šuatan mieki ylen lujah haukkuo.

Korolevnu: Minä olen tämän joukkovehen johtai da minun velvolližus on haukkuo sit, konzu mitah tovelline varattavu dielo roih.

Abuniekka: Mie olen paimenkoira da miegi haukun ainos siidä, konza midä varattavua tulou vastah!

Pläkyččy: Ka juštihhan näin mieki ruan! Vain konša tovemmaštah mitänih oikein varattavua spuutiutuu.

Korolevnu: Höblöit! Työ molletit haukutto joga kerdua, konzu vai vähäzel tuulistah da mitah lehtyt lennähtäh puuspäi alah!

Abuniekka: Ga miehän haukun äijiä čomembah luaduh kuin työ!

Pläkyččy: No nyt kačo tarot, šentäh kun miun haukuntaluatu on kaikista kaunehin!

Korolevnu: A voi voi teidy! Etto työ tiijä putillizeh haukundah näh nimidä! Myöhäi ylähäzet paimoikoirat maltammo haukkuo kaikkii parembazeh luaduh!

Ižändy kuundeli nečidä tyhjiä paginua da sanoldi: Työ kaikin haukutto yhtenjyttymäh kovah luaduh da toiči sudregi. Nikonzu enämbiä älgiä riijelkiä omien haukunduluaduloin täh! Nygöi olgua vaikkani, muite ei ižändy kuule ni omii ajatuksii.

Erähäššy piän – eräänä päivänä / Kuspäinliennöy – jostakin / Loittuo – kaukaa / Pagin – puhe / Čoma – kaunis / Johtai – johtaja / Konzu – kun, jolloin / Varattavu – vaarallinen / Dielo – asia / Tovemmaštah – todella, oikeasti, tosiaan / Spuutiutuo – ilmaantua / Höblöi – hölmö / Äijiä – paljon / taruo – puhua joutavia / Putilline – kunnollinen / Nimidä – mitään / Maltua – osata / Neče – tämä / Yhtenjyttymäh luaduh – samaan tapaan / Toiči – joskus / Sudre – turhaan / Nygöi – nyt / Vaikkani – hiljaa

Muamon tuaton luona pikkutyttärenä
Anja Suvanto (Oulu)

Muamo lähti käymäh oman tuaton luona miun keralla polkupyörällä silloin kun olin 6 vuuvven ikäni. Issuin 25 km pyörän telinehellä, muamo polki ta polki. Pehmiet tien kohat ta vastamuat assuttih. Molommat vaipuma kokonah itkuo vailla. Lopulta olimma Lapin liänin puolella Ranuan Kelankylässä. Muamon čikot Anni ta Maija oltih tuaton luona ta hyviteltih meitä, Katri-čikkuoh ta miuta. Naiset puajittih ta puajittih aitassa heijän yhtehisie ta jokahisen omia assoja, nakrettih ta ihan itettih välillä. Ihasteltih Anni-täjin kaunehie vuattehie, joita hän oli suanun evakkomatalla Ruočissa. Kummastelin heijän vierahie sanoja. Sain melko hyvin tolkkuo heijän puajinnastah, vaikka muamo ei puajin koissa sillälailla. No tarpeheksi kuuntelin ta mänin pirttih.

Pirtissä issuttih laučalla isotuata Kustaa, oikiesti Konsta, Pistojärveltä, ta Mattis-Antti, Ontto-nimini vanha mies, vuarakyläläini. Kumpaniki oli puannun huonoja aikoja Vienan Karjalasta ta elettih nyt perehieh keralla samalla kylällä.

Sinäpänä hyö issuttih Ahosen pirtissä ta nakrettih makiesti. Antin nualat oltih alati nakrurypyissä ta silmät vilkuttih iloisesti vinosti viiruilla, vaikka ei aina nakranutkana. Hyö muisseltih kisoja kotiseuvulla, missä isotuatto oli soittan kaksirivisellä hanurilla ta Antti oli ollun himokas tanssimah. Isotuatto kysäisi Antilta jotta vieläkö hiän suattau tanssie ”Serens serens preiskuo”. A no, sanoi Antti ta hyppäsi lattijalle. Hiän rupesi laulamah, isotuatto räpytti käsiäh polvih tahin mukah, Antti painu kyykkyh lähellä lattieta ta vetäisi jalan siitä suorah, hypähti ylös ta alas ta potkaisi toisen jalan vuorostah suoraksi eteh, laulo serens serensiä ta hyppeli potkimalla eteh väsymäti sillälailla monta monta kertua. En ikinä ollun nähnyn semmoista menova! Kylläpä isotuatto kehui Anttie vetriäksi pojaksi ta siinä hyö nakrettih vesissä silmin ta preiskutettih välih omih polvih.

Silloin isotuaton luona sain nähä ensi kerran ripaskan tanssimista. Isompi assa oli vielä tulevaisuuteh, kun sinä samana päivänä suatoin kuulla ensi kerran pitälti vienankarjalua, muamoni perehen kotikieltä. Isotuatto puaji alati, läpi elämän, toisella tavalla kuin meijän kylän eläjät. Meijän muamolla ka oli jonkun verran toisenmoisia sanoja kuin toisilla kyläläisillä. Nuapurin lapšien ta seukkujen kera ta koulussa opimma niitä samanlaisia kuin toiset lapset. Hyökin suatettih sanoa meijän sanoja joskus. Silloin lapsuuvessa sain tartunnan vienankarjalan kieleh. Tämmöseksi se on kasvan elämän varrella. Puajin sitä čikkoloillani ta ičekseni toičči ta kirjutan vienaksi feisbuukissa oikein ta viärin. Miusta se on mukava, kaunis, vanha kieli. Se on tärkie meilä ta heimolaisilla ta kaikilla meijän sukukielillä.

Tanja Pussinen (Nurmes, Kerava)

Issun päivännouzus suveeh päi matkuajas junas da duumaičen männyzie da tulijoi aigoi; junashai on aigua duumaija kenen midä. Mieleeh juohutaah armahat baba da didi da konza lapsenna olles babalas heijän karjalan kielen paginua ainos kuulin. A mie heijän keh en karjalan kielel paissuh, Pohjais-Karjalan murdehel miun mamman luaduuh ”viännin”. Ykskai ellennin kaiken heijän paginas da sydämeeh painoin.

Vuuvet viediih, baba da didi tuonilmaziih mändiih. Tatan keh emmo äijiä karjalaks paissuh da Suvi-Suomes eläjes puuttui suven paginaluadu kieleeh. Ga karjalan kieldä en unohtan, se kui toivot sydämes päi ilmoil piäzöö ičekseeh. Matkakkaah juna hos kunne, ga karjalan kieli vie hengis on. Baba da didi tuonilmazis päi muheloitetaah.

Tatjana Baranova

Tatjana Baranova on karjalan kiändäi. Häi on kiändänyh prouzua, runoloi da pajotekstoi aiguhizih dai lapsih niškoi. Tatjanal on kaksi bunukkua. Konzu Tatjana oli kiändämäs tädä runuo lapsile, toinah häi duumaičči omii bunukkazii?

Tuatto minule sanoi: älä kaldailei pihal.
Minä vastuamah sanoih tuatan ruvennuh en.
Häi ei nähnyh, kui kurrit korgiel lennettih rinnai
Da kui kurgiloin jälgeh rubei vihmumah meil.

Minun ruadajal tuatal ainos aigua ei ole.
Häi ei kuulluh, kui vihmu heinis šuppetti vie.
Da kui ruspakko kaži pienii poigazii omii
Pimieh luondalah peitti da kui n’auguttih net.

Opii šuapkale minun heittyö keldaine lehti,
Tuuli ajeli jälles minuu uuliččua myö.
Tatarukku jo kodvan seizoi galdaril meijän,
Kučui minuu häi kodih, terväh pimei roih jo.

Jälles magavosijas minä mustelin hätken,
Kui sie šohistih lehtet, varoit kruakettih puus.
Kui ei tahtottu luhtat minuu välläle piästiä.
Ylen vesseläh pihal minä kaldailimmos.

Muamonkieli on kaunehin
Maikki Spitsina (Petroskoi)

Viena on miun kantatuattojen kieli. Šitä on käytetty ilmasen ikäh muamoni šuvušša.

Miun ämmö Santra Remšujeva on niitä viimesie starinankertojie ta hänen šuušta on pantu muistih monta monituista starinua ta lauluo. Hiän joka ilta laulo miula vanhoja runoja ta kerto kummallisista šeikkailuista, konša mie lapšena olin ämmöläššä kešälomalla.

Miun muamoni Raisa Remšujeva ruato folkloristina ta tallenti Santralta äijän mukavua. Šamoin hiän on miun tärkein karjalan kielen opaštaja.

Olen hyvilläni, jotta mieki tiijän karjalan kieltä ta voin paissa, kirjuttua, lukie ta ajatella muamonkielellä.

Milma miellyttäy še, jotta mie ruan Oma Mua -leheššä ta käytän vienua joka päivä. Karjalan kieli on oikein kaunis ta kuvallini, mitä enämmän ruat šen parissa, šitä enämmän še antauki šiula.

Karjalan kielen tilannehta voit muuttua, još ihmini rupieu ajattelomah kielen merkitykšeštä omalla kanšalla. Vet kuollou kieli, kuolou ni kanša, šentäh pitäy tietyä, käyttyä ta šäilyttyä šitä.

Karjalašša eletäh karjalaiset ta tiälä karjalan kieli on eniten käytöššä. Šentäh Karjala onki še ainut paikka, missä karjalan kieli on šäilytettävä ta voit šäilyö. Muissa še karjalaisena ollešša!

Miun pereh
Raisa Kundozjorova (Isakova) (Sohjanankoški, Louhen piiri)

Miun ämmö Vasilisa Kannoeva (Borodkina) oli šyntyn vuotena 1892 Oulankašša. Pereh oli šuuri, kaikki puajittih karjalan kielellä. Hänen mieš Kannoev Oleksei oli Koštovuarašta. Heijän pereheššä synty viisi tytärtä – Okku, Anni, Jouki ( miun muamo), Sohja, Katti ta yksi Ilja-poika.

Oleksei mečašti, kalaisteli. Ämmön kera piettih äijä šiivattua: lehmijä, lampahija, heposija. Pellolla kylvettih osrua, kakrua ta kašvatettih potakkua. Pellon antimet ukko veti Šuomeh myötäväkši. Ämmö lapšijen kera hoijettih šiivattoja, niitettih heinyä, mullattih potakkua.

Оleksei kuoli vuotena 1932. Šovan aikana ämmö lapšien kera oltih Arhankelin alovehella. Poika sielä kuoli. Šovan jälkeh vuotena 1946 ämmö tyttärijen kera tuli jälelläh omah kyläh, omah taloh. Alettih järještyä omua elošta.

Miun muamo mäni miehellä Ioni Isakovilla. Konša rakennettih Kumalla voimalaitoš ta noššettih vesi, meijän pereh šiirty elämäh vuotena 1963 Nisan kyläh. Sielä muamo ruato laštentarhašša, tuatto oli mečänhoitajana.

Mie mänin miehellä vuotena 1971 Iivani Kundozerovilla, ruavoin meteolaitokšella, Iivani ruato kalakolhosissa. Vuotena 1986 myö šiirtymä Sohjanankošen kyläh, nyt olemma pensijalla. Meilä on kolme lašta, yhekšän punukkua, kolme pravopunukkua. Myö miehen kera puajimma karjalakši, lapset vähäsen, ka maltetah. Mie laulan karjalaisie lauluja Sateenkuari-duetissa.

Karjalan kieli miun elämäššäni
Irma Aleksejeva (Kalevala – Kitee)

Karjalan kieli koko ajan on ollun miun elämäššäni. Toičči šitä on vähemmän, toičči on enämmän. Ka pyrin ših, jotta še aina olis šiinä.

Mielelläh kačon karjalankielisie uutisie ta programmoja, luven Oma Mua -lehtie, kuuntelen karjalankielistä ratijuo. Konša kerkien, ošallissun karjalankielisih ta Karjalah liittyjih tapahtumih. Pakajan ta viestittelen karjalankielisien yštävien kera karjalakši.

Karjalan kieli eläy ta mie olen ruati!

Putin mužikka
Paavo Harakka (Valdimo)

Starikat toičči čotaidih ruadamizie da eländiä. Ken kui oli hyvin ažiet hoidan, händä kiiteldih. Yksi kiitteli hänen meččäkauppoi, toine heboloi, da erähällä vie juohtui mieleh, kulleh hiän oli mänestyn talonpivossa. Moizesta sanottih, što sidä mužikkua ei toppih sotkieta.

Starikat ollah jo kalmoimuassa, vai heijän sananparret ei olla unohuttu. Niissä on äijän viizahutta nygözellägi rahvahalla eländäh niškoi.

Mie olen šuomalaini ta karjalaini
Leena Ahippainen (Oulu)

Terveh. Mie olen šuomalaini tai karjalaini, vaikka mie iče olen oululaisšyntyni. Miun tuatto on Seppo Ilmarini ta hiän ukko ta ämmö ollah Karjalašta. Meijän šuku Šuomešša on šuuri. Miula on kolmekymmentä šeukkuo tuaton šuvusta. Mie olen iloni ta tykkyän, jotta miula on monta DNA-šeukkuo Karjalašša ta Šuomešša. Miula on nellä lašta, kakši vesselyä poikua ta kakši pikkaraista tyttyö. Mie kirjutan, luven ta pakajan karjalakši vain vähän. Karjalan kieli on kaunis ta sitä pitäy käyttyä, jotta še eläy. Miula himottais käyvä Karjalašša ta opaštuo pakajamah karjalakši. Mie opaššun karjalan kieltä kurššiloilla ta luven vienankarjalaisie kirjoja. Yheššä myö opaššumma lapšien kera vienankarjalua, konša myö rupiemma leikkimäh ta opaššumma näytelmyä varoin. Toičči myö laulamma vienankarjalakši ta meilä on vesselä yheššä. Meilä perhonen on aina liipukkaini ta kontie on kontie.

Karjalan kieli miun korvis helizöy
Miša Suačči (Loimolan Voima)

Karjalan kieli helizöy miun korvis kaunehemmin kui mi muu kieli – oma čoma. Karjala on runon da pajon kieli. Konza mie käyn pal’l’ahilleh ozuttelemah – domrua libo ukulelie näberöimäh, tiijän jotta elän samua rodn’akunnan kierduo kui inehmizet Karjalas ennen miuda. Mie ylen suvaičen miän muuzikkua da pajatan, bronkutan i luajin uutta karjalankielistä muuzikkua ilmazen iän

Sizärekset
Laura Kantola da Aino Määttä (Kuusamo da Oulu)

Terveh teile! Myö olemmo sizärekset Laura da Aino. Meijän died´oi eli Hyrzyläs da buabo meni hierun školah opastamah lapsii jatkovoinan aigua. Buabo da died’oi suvaittih toine tostu da mendih yhteh, jälles heil rodih suuri pereh, da hyö oldih 80 bunukale buabo da died´oi. Aino eläy Oulun alovehel da Laura Kuusamos. Olemmo bohatat, meilgi on suuret perehet, Ainol on viizi lastu da Laural seiččie, nygöi Laura on vuottamas lastu, keviäl roih kaheksas. Pagizemmo livvinkarjalakse toine toizenke da toiči lapsilegi. Lapset ellendetäh, ga paista tahtotah vai vähäzen. Pasitah karjalakse sit, konzu tahtotah ylen äijäl muaman huomavuo libo uvven telefonan. Opastummo karjalan kieleh kursoil da sezo ičekseh. Olemmo olluh Karjalasgi, Laura kerran, Aino kävyy ainos, konzu vai piäzöy, da se on 2-3 kerdua vuvves. Suvaičemmo paista karjalakse ylen äijäl. Ukot meil ei malteta karjalakse, vähäzen ellendetäh, oppittahes hos muga! Meil on seiččie vellesty, erähät ellendetäh, toizet vähäzen paistahgi. Tuatto da muamo paistah da ellendetäh sežo. Meijän čikko opastuu meijänke livvinkarjalah. Toizil ei ole aigua eigo ni mielenkiinduo kieleh niškoi, ga myö yksikai pagizemmo heilegi puaksuh.

Kerron vanhempieni pereheštä
Zinaida Ustjugova (Sohjanankoski)

Terveh! Miun nimini on Zinaida Ustjugova (Kannoeva). Mie olen šyntyn Nisan kyläššä vuotena 1947. Kylä on Piäjarven rannalla.

Meilä oli šuuri pereh: ämmö, muamo, tuatto. Tuatolla ta muamolla oli šeiččemen lašta – viisi tytärtä ta kakši poikua. Tuatto ruato kolhosin johtajana, muamo ruato leipomošša.

Nisašša kaikki eläjät, šuuret tai pienet, puajittih karjalakši. Nisan kyläššä oli alkukoulu. Opettajana oli Agafja Kundozjorova, paikallini naini. Koulušša meitä opetettih šuomen ta venäjän kielellä. Oltih lukutunnit, matematiikka. Laulutunnilla lauloma, ne oltih oikein milelyttävät tunnit. Koululla oli oma pelto. Šyyškuušša kuokkima potakkua ta toisie kašviksie. Talvella hiihtimä šukšilla.

Mukava on muissella lapšuuttani. Täššä kakki. Tervehekši.

Opastan kielty karjalan
Laura Huovinen (Kuivajärvi-Hämeenlinna)

Pasta päivän mualla Vienan
suvastu heitä vähäsen
sanelen siula sanasen
otan ottehen Kalevalan.
Meän kieli kasvau tiälä
pikkarasen meččäkumbusen piälä.
Tuttavu on miun troppu dorogu
sitä tulou lapsi myöte
jallat pikkaraset meččäh astuu
marjua mättähältä maistau.
Opastan kielty karjalan
lapselle miun pajatan.

Olen lyydilaine
Veronika German (Pahomova, Kujärv)

Nygyy, konz miä elän suures lidnas Kard’alan ulgpuolel, milii om äijal tärged, ku olen kard’alaine da lyydilaine. Sikš sanun Kard’alas da kard’alan kieles toižiile ristikanzuule internetan abul da tahtuužiin puaksemba siäta täda.

Olen Kujärvespiä, d’oga om yks’ kohtiišt, kus eläb äj lyydilašt. Om ilo, ku meiden rahvaz ei unohtakuu omiid d’uuriid, vaa ku nygyy derein’as om vähän lyydin murdehen pagizijad. No lyydin murdeh eläb toižiišgi vehkehiiš. Ezimerkikš, pajoiš, runoiš.

Meiden perehes miä pagižen lyydikš tuatanke, muam da vel’l’ el’getaze lyydin murdehed, pagištaze vähemba.

Konz oliin laps’, buab da died, tuatan vahnembad, pagištaze minunke lyydikš.

Muštan, konz tuliim buabanno da diedanno, ainos sanuim ”Tervheks teile!” A died ainos kiritii lyydikš otkritkuud pruaznikuule.

Minun da kaiken perehen lyydilaižuuden da kard’alaižuuden muštmerk om buaban da diedan kard’alaine taluu. Taluu noustihe vuodel 1928 da se ve om hyväs kundos. Tuat ozutab lapsiile da i turistoile meiden taluud, konz pakitaze.

Taluu om Kard’alan kul’turan todelline oza, sikš ku sen abul rahvaz voib el’geta, kutt kard’alaizet elätihe da mii siädihe.