Johanna Pelling: Tolkun šynty
Johanna Pelling on kirjuttan tämän starinan vuuvven 2025 alun muailmah tolkkuo ikävöiješšä. Tolkun šynty -starina on kuultu vienankarjalan pakinakurššilla, kumpasella kirjuttaja on iče opaštun.
Yhen kerran muailmašša kävi niin, jotta ristikanšat unohettih kuinpa elyä rauhašša toini toisen keralla. Ahnehuš ta vallanhimo lautu kaikkiella, puittokuin pahaččaini mušta tumanto. Šekä rahvahan jotta ympärissön hyvinvointi unohettih, ta taša-arvo, demokratija, šananvällyš ta oikevušvaltijoprinsippi kavotettih. Kaikkiella muailmašša voinat ta šovat šytyttih, šuurvaltapolitiikka polarisoitu ta diktattorit vallattih šijua šekä päivännoušun jotta päivänlašun šuululla.
No, olipa kuitenki ristikanšua, ket smietittih, jotta ei nimitä hyvyä moisešta muailman tilašta tule. Pahašta paha tulou, ta tottaše karjalaiset tiijettih, jotta torat ta voinat ei nikonša ole hyvyä tietän. Viisahutta ei ni ylen äijyä inehmisen muailmašta šiih palah löytyn, ta šentäh lähettih kylän puapo ta vanhin starikka yheššä meččäh eččimäh kavotettuo tolkkuo. Kulettih huomenekšešta iltah šuaten, mečän šiämeh ta šiitä vielä ielläh. Šini aššuttih, kuni päivä oli jo muate käymäššä. Šielä heitä vaštah tuli repo.
“Ka mitä työ mečän šiämeššä illanšuušša ruatta”, kyšy repo.
“No tolkkuo ta rauhua olemma eččimäššä, še on kačo ristikanšan muailmašta kavon”, šano puapo.
“No hyvä”, virkko repo. “Tarvičetta nellän pyhän viisahutta. Mie teitä autan eččimäh.”
Ta šiitä aššutah ielläh, a vaštah tulou hukka.
“Ka mitä työ mečän šiämeššä illanšuušša ruatta,” kyšy hukka.
“No tolkkuo ta rauhua olemma eččimäššä, še on kačo ristikanšan muailmašta kavon”, šano starikka.
“No hyvä”, virkko hukka. “Tarvičetta nellän pyhän viisahutta. Mie teitä autan eččimäh.”
Ta šiitä kuletah ielläh, a vaštah tulou kontie.
“Ka mitä työ mečän šiämeššä illanšuušša ruatta”, kyšy kontie.
“No tolkkuo ta rauhua olemma eččimäššä, še on kačo ristikanšan muailmašta kavon”, šano puapo.
“Elä ni virka”, murahti kontie. “Viikon olen vuottan ta smiettin, tahtonettako koko muailman räšnätä. Tarvičetta nellän pyhän viisahutta. Mie olen niistä yksi, ta mie kučun toisie.”
Šiitä kontie möräjäy ilmataivahaisen karjahukšen, eikä mäne kun kotvani tai rinnalla tulou joučen, skokuna ta piäčkyni.
“Mie olen taivahan pyhä lintu, rauhan šanomua luajin”, šano piäčkyni.
“Mie olen järven pyhä lintu, armahuon šanoja puajin”, šano joučen.
“Ta mie olen jumalan puapo, a kerron teilä mintäh ristikanšan pitäy toini toista rotn’aštua, ta luontuo ta šen eläjyä niisi hyvinä pityä”, šano skokuna.
“Mie kačo elän hettieššä, piilokkali šammalen ta mussikanvarpojen alla. Piäčkyni lentäy taivahalla, pilvien ta tuulien keralla. Kontie käpälikäš, hiän on mečän kuninkaš, petäjien ta kuušien kaveri. Ta joučen järveššä eläy, kaislikošša kalojen keralla. Ka kun myö unohamma toini toista huomaija, ei niken voi elyä. Ilman hetettä ei niät ole järvie, ilman järvie ei ole meččyä, ilman meččyä ei ole taivuo, ta ilman taivuo ei ole hetettä. Šemmoni on luonnon kulku, kaikki on kaikkie ta ilman yhtä ei ole toista.”
Ta šiitä puapo ta starikka myöššyttih kotih. Koissa hyö kerrottih starinua toisilla, ta toiset kerrottih šitä ielläh. Mäne tiijä, onnakko šiitä koko ristikanša vielä tolkun löytäy ta opaštuu elämäh voinatta ta hyväššä šovušša toini toisen ta niisi luonnon kera. Elämmä kačomma.
