Lauri Luukkonen: Mustan vie

Lapsusaigu, ebämiärähizet huavehet,
kehittymättömät duumat, sendäh  
moizet tovellizet, kummua piendy käziruaduo 
tävvet päivät,
bizbettämisty konzu kunnegi,
kogo aijan joga čuraas vahnembien huolenpido
da vadrahien delikatnoit kielahukset,
da joga ildua
sai hyväs mieles
uinota muzavansinizih hurstizih,
kudamis oli pienii valpahankeldazii
tiähtilöi – tiedäjen, što
puuhizen raududorogan palat
vuotettih plastiekkujuaššiekas,
sen vois tuaste huomei
azuo uvvessah olopertin lattiele…

Sit tuldih školale žertvakse annetut
äijät nedälit; opastundukniigat,
karandišal lijastetut tetratit, kudamien murčevunnuh
bumuagu kerras hajoi, konzu käytit rizinkiä
liijan vägivaldazeh, noumerat jiävittihes
suurele opastajan tagan olijale, vähäzel vihandah
vivahtajale mustale mielutaulule,
samoiten tuttavat, kustahto jo enne nähtyt kirjaimet
(kudamat, kui jällembäči sait ellendiä, vaiku piävyndähizesti
oldih latinalazet).
Kluasas tihei häly,
kuduaspäi muga puaksuh erottih
bratanoin iänet; nagrettavan kižan
ozaniekat, erähät niilöis vihaniekat…

Meni mondu sygyzyy, talvie, kevätty,
net roittih ozakse mennyžytty
da mennyžys kaiken aigua kazvoi, paizui…
i muga ravieh: nuorusaijan lyhytigähizet ehtät,
tuttavu rahvas, toizet ristikanzat… ihastundat
… terväzeh enzimäine suvaičus – allukse
simpatičnoi lämbö da segavo rungas,
sit tusku da nouzii atkal,
se kai, segi muga ruttoh!
poltajan huigien veri rožil –
se loppih parahan ystävän hiitroin
pahanluadivon täh…

Tänäpäigi mustan nuat dielot,
äijän muudugi mustan,
vuitin niilöisgi starinois
kudamat on salvattu vähimite nellän
tammis luajitun uksen tuakse vuottamah;
no kai neče elaigu
libo nečen elaijan mustot
ollah muututtu toizeh formah:
jygiekse, kovakse, vähäzel teräväkse;
rounoku yhtekse suurekse
Uvven vuvven yön tinamöhkälehekse.