Väitöskirjan matka: Kohti parempaa ymmärrystä ihmisen tasapainosta

Minä, Kim Lesch, entinen pikajuoksija, fysioterapeutti, terveystieteiden ja liikuntatieteen tuplamaisteri, olen kiivennyt kohti seuraavaa tavoitettani, eli filosofian tohtorin tutkintoa terveystieteiden puolelta. Oman väitöskirjani aiheena oli tasapainon mittaaminen – ilmiö, joka on keskeinen osa fyysistä toimintakykyämme ja hyvinvointiamme. Työni tavoitteena oli kehittää käytännöllisiä ja toistettavia tapoja arvioida tasapainoa eri näkökulmista. Matka väitöspäivään vaati vuosien työn ja useita tutkimusvaiheita, joista jokaisella oli oma merkityksensä.

Tutkimuksen keskeiset vaiheet

Systemaattinen katsaus tasapainotestien käyttöön
Kirjallisuuskatsaukseni toi esille, että dynaamisen tasapainon arviointimenetelmät, kuten Y-Balance Test ja Nintendo Wii Balance Board, tarjoavat lupaavia työkaluja erityisesti työikäisten ja terveiden henkilöiden tarpeisiin.

Voimalevyjen tarkkuus tasapainomittauksissa 

Havaitsin, että voimalevyjen avulla voidaan mitata tasapainon hienovaraisia muutoksia, mikä voi olla erityisen hyödyllistä esimerkiksi diabeetikoilla, joilla tasapainohäiriöt voivat kehittyä huomaamatta.

Instrumentoidut juoksumatot tutkimusvälineenä
Tutkimukseni osoitti, että instrumentoidut juoksumatot yhdistettynä liikkeenkaappausjärjestelmiin tarjoavat tarkkoja ja toistettavia mittaustuloksia. Tämä tekee niistä arvokkaita välineitä tasapainohäiriöiden tutkimuksessa.

Valmistautuminen väitökseen – Akateemisen matkan huipentuma

Väitöstilaisuus on monille tutkijoille vuosien työn kruunu ja ainutlaatuinen mahdollisuus esitellä tutkimusta sekä juhlistaa saavutuksiaan. Se on myös kokemus, joka vaatii huolellista valmistautumista. Tässä ovat tärkeimmät oppini väitöspäivän valmistelusta:

1. Tutustu väitöstilaisuuden käytäntöihin

Jokaisella yliopistolla ja tiedekunnalla on omat sääntönsä väitöstilaisuuden järjestämisestä. Selvitä tilaisuuden kulku: milloin on sinun vuorosi puhua, miten opponentti toimii ja mitä yleisöltä odotetaan. Näiden käytäntöjen tunteminen luo varmuutta ja auttaa sinua keskittymään olennaiseen. Mikäli mahdollista, käy kuuntelemassa joku toinen saman alan väitöstilaisuus.

2. Perehdy tutkimukseesi uudelleen

Vaikka tunnet tutkimuksesi läpikotaisin, kertaa erityisesti ydinkysymyksiäsi ja mahdollisia kriittisiä kohtia. Mieti, mitkä ovat työsi vahvuudet ja rajoitukset. Valmistaudu myös pohtimaan tutkimuksesi merkitystä laajemmassa tieteellisessä ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Minä kävin perusteellisesti läpi väitöstyöni kannalta keskeisen tutkimusnäytön, joka käsitteli tasapainon hallintaa ja motorista kontrollia, tasapainon fysiologisia ja biomekaanisia vasteita sekä erilaisten tasapainomittareiden luotettavuutta ja käytettävyyttä. Lisäksi perehdyin opponenttini julkaisurekisteriin ja hänen ydinosaamisalueensa tutkimuksiin, erityisesti fysioterapian ja kuntoutuksen alalta.

Valmistautumista väitökseen (Huom. kahvikuppi puuttuu kuvasta)
Valmistautumisen perusjalka, kahvi!

3. Harjoittele lektiota

Lektio, eli tutkimuksesi esittely, on väitöstilaisuuden näkyvin osa. Tämän noin 15–20 minuuttia kestävän esityksen avulla asetat työsi kontekstiin ja avaat sen merkitystä kuulijoille. Pidä esityksesi selkeänä ja helposti ymmärrettävänä, sillä yleisössä voi olla sekä alan asiantuntijoita että maallikoita. Harjoittele lektiota ääneen ja testaa sitä ystävillä tai kollegoilla.

4. Valmistaudu kysymyksiin

Opponentti ja yleisö (harvemmin kylläkin) voivat esittää kysymyksiä, jotka vaihtelevat tieteellisistä yksityiskohdista tutkimuksesi laajempaan kontekstiin. Käy läpi mahdollisia kysymyksiä etukäteen ja pohdi, miten vastaisit niihin. Itse harjoittelin väitöskeskustelua ohjaajani kanssa, joka esitti kysymyksiä opponentin näkökulmasta.

Taajuusspektri (Huom. Joskus joutuu väitöksessä piirtämäänkin)

5. Pidä huolta itsestäsi- Huom. TÄRKEÄ

Hyvinvoiva mieli ja keho ovat avain onnistuneeseen väitöstilaisuuteen. Varmista, että saat riittävästi lepoa ja ravintoa valmistautumisen lomassa. Rentoudu liikunnan, ystävien tai muiden mieluisten aktiviteettien parissa. Minä kävin päästelemässä höyryjä harrastekiekkokaukalossa, avannossa tai metsälenkeillä koirien kanssa.

Rentoutumassa Vuokatin Kattivankkurin avannossa

6. Hoida käytännön järjestelyt ajoissa

Väitöstilaisuus on juhlapäivä, ja käytännön järjestelyjen – kuten tilavarauksen, väitöskahvien ja illallisjärjestelyjen – hoitaminen etukäteen vähentää viime hetken stressiä. Hyvin suunniteltu kokonaisuus auttaa sinua keskittymään itse tilaisuuteen ja sen juhlistamiseen. Tähän väitöstilaisuuden valmisteluun liittyi huomattavasti enemmän yksityiskohtia ja järjestelyjä kuin osasin aluksi odottaa. Tilanvarauksen ja kestitysten ohella myös lehdistötiedotteen laatiminen (johon yliopisto tarjoaa onneksi merkittävää apua), virallisen väitöskuvan järjestäminen, juhlapuvun hankinta sekä väitöskirjan painatukseen liittyvät valmistelut vaativat oman aikansa. Huolellinen suunnittelu auttaa kuitenkin varmistamaan, että voit keskittyä olennaiseen ja nauttia päivästäsi täysillä. Tähän ainakin Uef:lla on erinomaisen informatiiviset ohjeet Kamussa: Väittelijän muistilista – UEF Kamu

7. Luota itseesi – olet asiantuntija!

Muista, että väitöstilaisuus ei ole taistelu vaan rakentava keskustelu. Opponentti ei ole paikalla kaatamassa työtäsi, vaan arvioimassa ja keskustelemassa siitä. Sinä tunnet tutkimuksesi parhaiten – luota itseesi ja osaamiseesi. Osoita avoimuutta ja rohkeutta kohdata myös kriittiset kysymykset. Jos opponentti hyväksyy väitöstilaisuutesi, on tapana juhlistaa tätä järjestämällä karonkka vastaväittäjän kunniaksi. Tämä tilaisuus upeine puheineen ja herkullisine tarjoiluineen kruunaa väitöspäiväsi ja tekee siitä unohtumattoman!

Tohtori ja Länkiritari No. 134

Lopuksi: Nauti hetkestäsi

Väitöstilaisuus on ainutlaatuinen juhla, joka kruunaa vuosien työn. Valmistautuminen on tärkeää, mutta muista myös nauttia hetkestäsi. Se on sinun saavutuksesi ja tilaisuutesi loistaa!

Minä sain kokea oman väitökseni marraskuun 15. päivä 2024, ja päivästä tuli juuri niin ikimuistoinen kuin toivoin. Onnea sinulle matkallasi kohti omaa väitöspäivääsi!

Lisätietoja väitöskirjastani löydät (http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5393-3)