Ylisuorittaja yliopistossa

Olen aina ollut ylisuorittaja. Esimerkiksi lukiossa tehtävät piti tehdä aina pitkän kaavan kautta täydellisyyttä tavoitellen. Lisäksi en voinut olla tyytyväinen omaan suoritukseen, jos en saanut korkeinta numeroa. Pelkäsin kovasti, että miten tämmöisellä asenteella pärjää yliopistossa, kun asia on yhä vaikeampaa. Kerronkin siis rehellisesti omista kokemuksistani ylisuorittajana yliopistossa.

Opiskelen siis teknillistä fysiikkaa ja aloitin opinnot syksyllä 2023. Ensimmäinen syksy oli aika rankka tämän ylisuorittaja-asenteen kannalta. Opintojen rankalta tuntumiseen oli useita syitä. Ensinnäkään en ollut oppinut opiskelemaan hyvin lukion aikana, joten yliopiston tiivis viikkotahti pääsi yllättämään. Jäinkin melkein heti jälkeen, sillä en ollut tottunut sellaiseen opiskeluun. Jälkeen jääminen tuntui pahalta, ja asioiden kiinni saaminen oli viikko viikolta vaikeampaa.

Lisäksi minulla on paha tapa verrata itseäni muihin. Tuntui pahalta katsoa vierestä, että monet vuosikurssini opiskelijat näyttivät pärjäävän paljon paremmin kuin minä. Vertaaminen ei tietenkään ole järkevää, sillä kaikki opiskelijat tulevat ihan eri taustoista yliopistoon ja kaikilla on oma elämäntilanne. Silti mielessäni alan heti vertaamaan itseäni muihin, ja tästä tavasta olenkin yrittänyt eniten päästä eroon.

Rankan syksyn jälkeen kevät tuntui onneksi jo helpommalta, sillä olin päässyt totuttelemaan yliopisto-opiskeluun. Lisäksi tässä kohdassa olin oppinut myös olemaan itselleni armollinen kurssiarvosanojen suhteen. Yliopistossa kurssit arvostellaan asteikolla 1–5 tai hylätty. Alkuun ajattelin, että totta kai tavoitteet korkealle ja 5-riviä keräämään. Kuitenkin pian kurssien vaikeus iski päin kasvoja, ja huomasin, että jo kurssien läpi saaminen on saavutus. Arvosanaan 1 vaaditaan 50 prosenttia tentin maksimipisteistä. Eli laajasta kurssialueesta on kuitenkin hallinnut puolet, jos tentti menee läpi. Tähän voi olla jo todella tyytyväinen, sillä tällöin on yhden kurssin lähempänä valmistumista, jonka jälkeen ketään ei enää kiinnosta sinun kurssiarvosanasi.

Toisen vuoteni syksyllä kohtasin kuitenkin uuden hyväksyttävän asian, sillä yksi tenttini palasi takaisin hylättynä. Alkuun olin todella musertunut tästä, sillä en ollut ikinä reputtanut mitään. Kuitenkin ajan kanssa opin hyväksymään asian. Opin ajattelemaan, että hylätty arvosana oli vain itselle merkki, että tätä asiaa kannattaa vielä vähän kerrata, jotta seuraavatkin kurssit sujuvat paremmin. Tällä ajatusmallilla opin hyväksymään asian, ja kertasin kurssin asiat uudestaan uusintatenttiä varten.

Tuntuu, että opiskelut ovat itselle entistä rankempia, kun ajatuksissani käyn läpi aina pahimman skenaarion realistisen skenaarion sijasta. Esimerkiksi tämän hylätyn arvosanan jälkeen ensimmäisenä ajatukseni hyppäsivät siihen, että en opi niitä asioita koskaan ja en ikinä valmistu. Kuitenkin olisi ollut parempi ajatella, että pahimmassa realistisessa skenaariossa käyn vain saman kurssin uudestaan ensi vuonna, ja valmistumiseni saattaa myöhästyä hieman.

Opintojen venyminen tuntui myös alkuun todella inhottavalta ajatukselta, mutta loppujen lopuksi jatkon kannalta on lähes yhdentekevää, valmistunko 5 vai 6 vuoden jälkeen yliopistosta. Työelämässä vietetyn ajan jälkeen varmasti toivoo vain, että olisi ottanut yliopistossa vähän rennommin ja nauttinut siitä ajasta. Eli myös opintojen pidentäminen syystä tai toisesta on täysin ok, sillä meillä kaikilla on oma opintopolku eikä kaikki mene samaan muottiin.

Opintojen haastavuuteen on myös auttanut paljon hyvä tukiverkosto yliopistossa. Minusta ei ole tuntunut kertaakaan, että olisin jäänyt haasteideni kanssa yksin, vaan muut opiskelijat sekä yliopiston henkilökunta ovat olleet aina valmiita auttamaan ja neuvomaan. Ajattelin, että yliopistossa oltaisiin jo niin aikuisia, että jokainen pärjää omillaan, mutta meitä onkin kannustettu alusta alkaen kysymään kavereilta apua ja tukea. Lisäksi ei varmaan missään vaiheessa elämää tule niin aikuiseksi, että ei tarvitsisi muiden apua.

Yhteenvetona haluaisin sanoa, että yliopisto-opiskelun oppii ajan kanssa. Pitää löytää itselle sopiva rytmi asioiden suorittamiseen ja oppia käyttämään opiskeluaika tehokkaasti. Lisäksi yliopistossa pitää opetella olemaan armollinen itselleen. Opiskelut eivät ole tärkeämpiä kuin oma jaksaminen sanoi oma mieli mitä vain. On tärkeää löytää mukavaa tekemistä opiskelun vastapainoksi, eikä joustaa tästä arjen mukavuudesta kalenterin täyttyessä. Yliopisto-aika on kuitenkin ainutlaatuista ja mahtavaa aikaa elämässä, eikä sitä kannata viettää raataen hikihatussa. Sen sijaan kannattaa pysähtyä nauttimaan elämästä, vaikka opiskeluhommia olisi tekemättä. <3

– Riona Halli / Teknillinen fysiikka