Ohjaava erikoislääkäri, koulutuksemme selkäranka!

Ohjaava erikoislääkäri, koulutuksemme selkäranka!

Muistellaanpa hetki. Mikä meidät saikaan valitsemaan jonkun tietyn alan tai työpaikan? Miksi joku paikka tuntui paremmalta oppimisen ja työnteon kannalta kuin toinen? Usein vastaus oli se joku mahtava seniori: osaava, mahdollisesti karismaattinen tai erityisen kärsivällinen. Tai se joka oikeasti huomasi sinut sieltä joukon hänniltä ja halusi sinun oppivan? Joku joka piti huolta?

Uusi erikoislääkärikoulutus testaa systeemin

Uusi erikoislääkärikoulutus pistää meidän systeemimme testiin. Erikoislääkärille, jatkossa kai titteliltään lähikouluttaja tai jotakin sellaista, on tulossa paljon vastuuta entisen lisäksi. Osaamisperustaisen erikoislääkärikoulutuksen toiminta on pitkälle sitä, että osataan jaksottaa, ohjata oikeassa kohdassa oikeat asiat ja oikealla otteella, antaa palautetta ja arvioida säännöllisesti etenemistä. Lopputulemana on huolehdittu, ohjattu ja arvioitu valmis erikoislääkäri.

Mitteepä tuumaatte kollegat? Olisiko tarve pienelle koulutukselle?

Mitä YLE edellä sitä muut perässä

Yleislääketieteen harteilla on iso volyymi koulutusta. Kaikki erikoistuvat käyvät ainakin kääntymässä 9kk terveyskeskuksissa (YEK/erikoislääkärikoulutus) ja heitä on koulutettava, erikoistuvien lähtötason ollessa varsin kirjava juuri tk-työtä ajatellen. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutus on myös iso volyymiala, siihen tarvitaan ohjausta ja opastusta nimenomaan työn tekemisen ja hallinnan ja lääkärinä kasvamisen osalta medisiinisen opin lisäksi. Miten YLE on ratkaissut tämän? Ei ihan helppo rasti tilanteessa, jossa perusterveydenhuolto on kovassa työpaineessa ja se ei ole ollut helpottamaan päin. No kouluttamalla lähiohjaajia ja kouluttajalääkäreitä:  tekemällä ohjauksesta arkea ja käyttämällä siihen aikaa. Koulutuksia on kahdelle portaalle: YEK- ohjaamiseen lyhyempi orientoiva verkkokurssi ja erikoislääkärikoulutusta ajatellen laajempi kouluttajalääkäri-kurssi: Onnistu ohjauksessa teemalla. Ohjaamisosaamista pidetään yllä konkareille tarkoitetuilla jatkokursseilla.

Muut erikoisalat? Tervetuloa ELKK!

Otamme edeltä mallia. Itä-Suomen yliopistossa on tätä kirjoittaessa menossa jo neljäs 3 opintopisteen erikoistuvan lääkärin ohjauskurssi erikoislääkäreille ja erikoishammaslääkäreille, toteutus on Aducaten ja suunnittelu on tehty yhdessä pedagogiikan ammattilaisten ja meidän erikoislääkärikoulutuksen jalkauttamiseen osallistuvien kesken. Kurssi on nimenomaan räätälöity ja järjestetään tilauskurssina meidän tarpeisiimme. Kurssi on riittävän lyhyt ja kevyt, jotta voimme tässä vaihessa kouluttaa mahdollisimman monet ohjaamisen ja arvioinnin saloihin, pääosinhan tämä ohjaaminen koskee ihan kaikkia.

Infoa löytyy tästä: https://www.uef.fi/fi/web/aducate/-/erikoistuvan-laakarin-ohjaus-ja-arviointi-3-op-

Kurssin on käynyt jo pian 100 kollegaa ja seuraavakin kurssi tulee melkein jo varasijoilta täyteen. Tarkoitus on jatkaa 2 kurssin vuosivauhdilla vielä vuosia, mikäli STM rahoitusta riittää. Kurssi on oppijalle ilmainen, työantaja maksaa päivän palkan. Kolme lähipäivää ja ennakkotehtäviä moodlessa siinä välissä. Lähipäivien teemat ovat:

  • Orientaatio ohjaukseen ja arviointiin
  • Onnistuneen ohjauksen käytännöt
  • Tavoitteellinen ja motivoiva ohjaus

Uudet aloittivat

13.3. alkoi kurssi ja paikalla oli jälleen erinomaisen motivoituneita, pääosin erittäin kokeneita erikoislääkäreitä ja erikoishammaslääkäreitä ja joitakin vasta erikoislääkäriksi valmistuneita, eri aloilta ja koko ERVAsta. Kaikkia yhdistää halu oppia lisää pedagogiikkaa työnsä tueksi. Aiempien kurssien palautekeskiarvo on ollut 9 (asteikolla 4-10) ja 100% suosittelisi kurssia toverilleen. Parasta antia on innostava kouluttaja ja käytännön harjoitukset sekä erityisesti se vertaistuki ja kollegojen kanssa keskustelu rennossa ilmapiirissä. Tämä kurssi saatiin alkuun, mutta COVID-19 tilanteen vuoksi kevään lähiopetukset toteutetaan syksyllä.

Luotan erikoislääkäreihimme

Nämä kurssit ja niillä käyty keskustelu ja innostuneet ihmiset saavat minut aina luottamaan siihen, että saamme koulutusuudistuksen maaliin. Näissä arjen työn ohessa ohjaavissa erikoislääkäreissä piilee se voimavara, jota tulemme tarvitsemaan. Heistä pitää muistaa pitää huoli: antaa aikaa tähän uuteen, jotta se saadaan tehtyä kunnolla. Motivaatiosta se ei jää kiinni. Tänä aamuna nostan höyryävän kahvikupin juuri teille!

yst Anne-Mari

 

 

 

 

Highway to…? Sananen koulutusväylistä.

Highway to…? Sananen koulutusväylistä

Erikoislääkärikoulutuksen lopputuote on valmis erikoislääkäri. Tai siis lääkäri, jolla on valmiudet toimia erikoisalansa vaatimalla senioritasolla: valmiiksi me tuskin tulemme koskaan. Mitkä ovat asioita, jotka pitkittävät erikoislääkäriksi valmistumista tai estävät meitä valmistumasta ajallaan? Osa syistä on toki yksilöstä riippuvia: perheenlisäystä, matkoja maailman ääriin, puolison urahaaveet, oma halu haeskella alaa tai haasteet henkilökohtaisessa elämässä. Kuitenkin ylivoimaisesti suurin syy on ontuva suunnitelmallisuus ja selkeän etenemistä ohjaavan ja valmistumista tukevan koulutusväylän puute.

Asiasta on kirjoittanut mm. NLY https://www.nly.fi/nlyn-ehdotus-koulutusvaylista/

Itseohjautuen
Erikoistuvan oma aktiivisuus ja hakeutuminen ratkaisee paljon, ja pitkälle kysymys on onnellisesta sattumasta. Koulutusväyliä sanan varsinaisessa merkityksessä ei virallisesti ole – epävirallisesti kyllä paljonkin. Osalla aloista nykykäytännön kirjoittaminen auki ja paikkojen ilmoittaminen näkyvästi olisi jo mahdollista ja pienellä effortilla väylä valmis. Osalla aloista taas vallitsee täysi kaaos ja vain nopeimmat elävät: yliopistosairaalapaikka löytyy, jos olet 2 viikon varoitusajalla valmis pakkaamaan perheesi autoon ja vaihtamaan paikkakuntaa. Lukioajoilta tuttua opinto-ohjaajaa ei ole ja kokonaisuus ei ole kenenkään hallussa. Ollaan koulutuksessa, mutta oikeastaan jatkuvasti työttöminä työnhakijoina pätkätyösuhteissa.

Pullonkaulat
Meillä on yli 50 erikoisalaa, lisäpätevyyksiä ja suppeita spesialiteetteja. Alat ovat keskenään hyvin erilaisia ja pullonkaulat koulutukselle muodostuvat eri asioista. Yleislääketieteellä perusterveydenhuollon koulutuspaikat kyllä löytyvät, mutta sairaalapalveluiden hyvä ketjuttaminen ja soveltuvien alojen räätälöinti onkin vaikeampaa. Terveyskeskuksissa jo hyvin toimiva ohjaus ja henkilökohtainen arviointi ja palautekäytäntö on sairaalajaksoilla lapsenkengissä. Erikoishammaslääkärikoulutuksessa useiden erikoisalojen kohdalla puuttuu selkeä suunnitelmallisuus ja riittävät koulutus – ja kouluttajavakanssit. Kirurgialla ja sisätaudeilla runkokoulutus vielä sujuu, mutta syventävämpään alakohtaiseen koulutukseen liittyen voi tulla ongelmia eri aloilla. Alat, joissa koulutus tapahtuu pääosin yliopistosairaalassa kipuilevat oikea-aikaisen reunapalvelujen suorittamisen kanssa. Lastentaudeilla ylipistojakso ja alan suppeat alat muodostavat kapeikkoja. Yliopistosairaala on monelle pullonkaula: osin vakanssien, osin maantieteen ansiosta. Kaikkien etu olisi, että nämä asiat olisivat suunnitelmallisesti mietittyjä ja edistäisivät sitä lopputuotetta, joka prosessimme tavoitteena oli: valmis erikoislääkäri. Sivutuotteena erikoistuva tietäisi mitä on tulossa ja työantaja tietäisi kuka on tulossa ja potilaat saisivat lääkärinsä.

Matkailu avartaa?
Kyllä toki, mutta vähemmän kuin uskotaan. 50-50 säännöstä luopuminen on perusteltua, sillä koulutuksen rakenteen ja sisällön sopimisen jälkeen, asioita voidaan oppia monessa paikassa ja oppiminen voidaan todentaa. Oma alani on toiminut poikkeusluvalla 1:1 säännön mukaan jo vuosia. Ohjaan tällä hetkellä kliinisessä työssäni kahta upeaa naista, jotka ovat siirtäneet perheensä Kuopioon muista maakunnista, saadakseen yliopistopalvelut suoritettua. He tuovat esiin, kuinka he arvostavat meiltä saamaansa ohjausta ja erityisoppia ja minä puolestaan arvostan suuresti sitä sitoumusta, mitä he ovat osoittaneet järjestämällä koko elämänsä uusiksi tätä asiaa varten. Menne mielelläni vähän mutkalle välillä heidän takiaan, jos on tarvis.

Mitä koulutusväylien muodostamiseen tarvitaan?
Tietoa, taitoa, tahtoa ja työtä.

Tietoa erikoisalalle pyrkivien ja valittujen ja tarvittavien määrästä. Tietoa siitä, kuka ja missä olisi valmistumisensa kannalta seuraavaksi vuorossa, jotta asiat etenevät.
Tarvitaan taitoa kouluttaa ja arvioida ja osata kertoa se, kuka on jo valmis etenemään, kenen kannattaisi vielä vähän jatkaa entisessä, jotta hyöty seuraavasta vaiheesta olisi suurin yksilölle ja työnantajalle.
Tarvitaan tahtoa tehdä rakenteinen koulutuspolku, jokaisen erikoisalan ydinainesanalyysi – eli mitä valmistuvan erikoislääkärin tulee hallita. Sen pohjalta osaamisen perusteet, etapit ja niiden käyttöönotto ja arviointi. Tarvitaan tahtoa ajatella ohi oman työpaikan, nähdä erikoistuvan silmin kenttä yhtenä koulutuspaikkana, jonka eri pisteissä koulutus etenee kohti lopputuotetta. Tarvitaan tahtoa tehdä yhteistyötä erityisvastuualueella yli sairaanhoitopiirien rajojen. Ja tämä kaikki vaatii työtä.

Missä me olemme nyt?
Olemme moottoritien varsin pitkällä rampilla, 60km/h tunnissa matkalla kohti 120km/h rajoitusta. Eli ydinainesanalyysi kaikilla erikoisaloilla on rakenteella ja se on kansallisesti valmis opintoppaita varten niin, että ne voidaan ottaa käyttöön 1.8.2020. Tämä analyysi on pohjana osaamisperustaisuuden eri etapeille ja arvioinnille. Osalla erikoisaloilla näitä on jo rakennettu hyvin pitkälle ja ne tulevat osin käyttöön jo v. 2021 aikana – kokonaisuutena lähivuosina. Erilaisia koulutusväyliä on jo paljon rakenteilla ja käytössäkin, niitä ei vain ole sellaiseksi kutsuttu. Jos tuntuu hitaalta: älkää huoliko, nyt on jo paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Muutos on iso ja sen rakentaminen kestää yhden erikoislääkärisukupolven ajan.

Jos minä saisin päättää?

Jos elettäisiin utopiassa, ja olisi kaikki valta päättää, miten koulutusväylät etenisivät, ne olisivat seuraavanlaiset:

Alueeni, Itä-Suomen yliopiston eli UEFin kattama koulutusalue KYS-ERVA, olisi erikoistuvan lääkärien virkojen osalta poolitettu ja erikoistuva nähtäisiin koko erikoistumisensa ajan olevan saman työnantajan palveluksessa: perusterveydenhuollossa ja eri erikoissairaanhoidon toimipisteissä.

• Miksi? Tämä tukisi erikoistumisen suunnitelmallisuutta, mahdollistaisi erikoistuvalle kunnollisen lomaoikeuden ja perhevapaat ilman pelkoa ja tukisi jaksamista. Työnantaja saa työntekijän.

Vastaanottaessaan erikoistumispaikan, erikoistuva saisi ensimmäisen ajatuksen siitä, missä yksiköissä olisi mahdollisuus aloittaa ja missä olisi ensisijainen paikka koejakson suorittamiseen.
• Miksi? Erikostuminen pääsee alkuun ja koejakso ajoittuisi oikein, jotta aikaa ei kulu hukkaan. Työnantaja saa työntekijän.

Arvio vapautuvista koulutuspaikoista eri osa-alueiden suorittamiseksi olisi kaikkien nähtävillä verkkoportaalissa. Eri alojen pullonkaulat olisi tunnistettu ja niitä pystyttäisiin välttämään hyvällä suunnittelulla, johon sitoutuu työnantaja ja työntekijä.
• Miksi? Läpinäkyvyys ja tasa-arvo. Työnantaja saa työntekijän.

Jokaisella erikoisalalla olisi käytössä oma, alalle räätälöity moduulipohjainen opintosuunnitelma, jossa olisi määriteltynä, missä em. osa-alueet on mahdollista suorittaa. Jokaisessa yksikössä olisi moduulin suorittamiseen liittyen olennaiset ohjaus, arviointi – ja palautekäytännöt ja seuraavaan yksikköön siirryttäessä ns. saattaen vaihdon tekniikka tai ”lähete seuraavaan paikkaan” ja epikriisi suoritetusta jatkosta jo mukana.
• Miksi? Koska erikoislääkärikoulutus. Ja lopulta valmis erikoislääkäri.

yst Anne-Mari

Paraneeko vaihtamalla?

Paraneeko vaihtamalla?

Uusi erikoislääkäri – ja erikoishammaslääkärikoulutuksen asetus on nyt siis nähnyt päivänvalon. Uudet erikoistuvat aloittavat uuden asetuksen mukaisesti, mutta jo erikoistumassa olevat voivat halutessaan vaihtaa uuteen järjestelmään. Kannattaako se? Paraneeko se vaihtamalla? Mitä pitäisi tehdä?

Missä mennään nyt?

Tässä vaiheessa uudistusta ollaan siis tilanteessa, jossa asetusteksti vihdoin saatiin käyttöön. Ennakoivaa työtä on toki tehty, mutta silti vasta asetuksen voimaantulon jälkeen on mahdollista uudistaa yliopistojen opinto-oppaat ja erikoisalojen opetussuunnitelmat. Valtakunnassa täytyy olla yhtenäinen linja asioista, kuinka uutta asetusta käytännössä sovelletaan ja miten muutos aiemmasta uuteen toteutetaan. Tätä työtä tehdään kuumeisesti kevään aikana ja uusi opintopas on käytettävissä 1.8.2020.

Rusinaa pullasta?

Erikoislääkärikoulutuksen opintosuunnitelma on toki otettava käyttöön kokonaisuudessaan. Moni miettii ihan ymmärrettävistä käytännön syistä esim. 50/50 sääntöön liittyen vaihtoa uuden asetuksen mukaiseen koulutukseen: monille se tarkoittaisi lyhyempää aikaa poissa kotoa tai jopa muuttojen puuttumista. Toisaalta uuden asetuksen mukainen koulutus vaatii myös osaamisen näytöt ja arvioinnin.  Erikoisaloilla voidaan valita käyttöön joko lopputentti, lopputentin ja erillisen osaamisperusteisen arvioinnin yhdistelmä tai osaamisperusteinen arviointi. Erikoistuvalla on näissä arvioinneissa myös selkeä oma rooli, joka vaatii erilaista työtä kuin aiemmin.

Sika säkissä?

Harva meistä ostaisi mitään kovin isoa ja kallista vain kuvan tai kuvailutekstin perusteella. Vaikka uusi ja kiiltävä aina vietteleekin, sisältö ja tuotteen toimivuus käytännössä kuitenkin kiinnostaa.  Vanhan asetuksen mukaan pystyy edelleen valmistumaan erikoislääkäriksi aivan hyvin.  Aikarajat, 50/50 sääntö ja arvioinnin perusteet eroavat keskeisemmin uudesta. Uuden asetuksen mukainen koulutus vaatii toteutuakseen vielä paljon työtä, ja koulutuksen sisältö rakentuu pikkuhiljaa. Siksi jo pitkällä koulutuksessa oleva erikoistuva mielestäni hyötyy parhaiten oman asetuksensa sisällöstä ja tutkinnon loppuun saattamisesta. Päätöksiä vaihtamisesta voi alkaa harkita 1.8.2020 jälkeen nähtyään oman alansa opintosisällöt, koulutuksen keston ja osaamisperusteisen arvioinnin suunnitelmat. Aina on hyvä jutella myös oman alansa kouluttajan kanssa – mitä hän onkaan asiasta mieltä?

Hitaasti kiiruhtaen

Ymmärrettävästi tällaisten muutosten voimaantulo ja varsinainen käytännön toteutus tuntuu prosessin osasena olevasta nuoresta kollegasta hyvin hitaalta. Olemme kuitenkin tekemisissä koulutusasetuksen, ammattihenkilölain ja yliopistojen lainsäädännön kanssa ja meillä on yli 50 erikoisalaa, joiden pitäisi saada yhteinen sävel ja käytäntö viidessä eri yliopistossa. Valmistelutahti syksyyn mennessä on erittäin tiukka. Tavoitteena olisi tehdä hyvä ja parantaa vielä jatkossa.

No paraneeko se vaihtamalla?

Jos olet vasta tutkinnon alussa, voi hyvinkin olla että paranee – päätä kunhan näet mitä on tarjolla. Jos olet jo takakaarteessa tai loppusuoralla – jatka maaliin saakka vilkuilematta sivuille ja panosta seuraajiesi kouluttamiseen valveutuneena erikoislääkärinä!

Vanhemman kollegan ja opintohallinnon ohje vaihtamista pohtivalle

  • Tässä vaiheessa jatka työtäsi ja omaa suunnitelmaasi
  • Odota uuden opetussuunnitelman voimaantulo (1.8.2020)
  • Keskustele oman erikoisalasi koulutuksen vastuuhenkilön kanssa näkemyksistä
  • Aiemman opetussuunnitelman mukaisesti aloitetusta erikoistumiskoulutuksesta ei siirrytä automaattisesti uuden opetussuunnitelman mukaiseen erikoistumiskoulutukseen.
  • Erikoistujia tullaan ohjeistamaan, miten uuteen opetussuunnitelman mukaiseen erikoistumiskoulutukseen voi siirtyä.
  • Tee päätös kokonaisuuden perusteella punniten, kun sinulla on riittävästi tietoa

Hyvää ystävänpäivää,

Anne-Mari

 

 

 

Vihdoinkin uusi asetus!

Nyt se on täällä! Todellinen koulutuskulttuurivallankumous!

Erikoislääkäri – ja erikoishammaslääkärikoulutuksen uusi asetusteksti näki päivänvalon 1.2.20.

Asetustekstiin pääset tästä:

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20200055

Mistä on kyse?

Olemme vihdoinkin siirtymässä  myös Suomessa osaamisperustaiseen koulutukseen pelkän aikaperusteisen sijaan. Asetus luo hengen ja raamin uudistukselle, jota erikoisalat, yliopistot, työpaikat ja kaikki erikoislääkärikoulutukseen osalliset kollegat lähtevät toteuttamaan. Porukassa. Koulutuksen sisällöstä ja onnistumisesta vastaamme me kaikki.

Olennaista asetuksessa on:

  • Erikoislääkärikoulutuksen minimipituus on jatkossa viisi vuotta
  • Erikoishammaslääkärikoulutuksen minimipituus on kolme vuotta
  • Terveyskeskuksessa suoritettava palvelujakso on edelleen vähintään 9kk
  • Joustavampi koulutusmalli (50/50 sääntö poistuu)
  • Uusi asetus koskee 1.2.20 jälkeen opinto-oikeuden saaneita
  • Tällä hetkellä jo erikoistumassa olevat voivat halutessaan siirtyä uuden asetuksen piiriin
  • Kuulustelu ei ole enää ehdoton edellytys, vaan muitakin osaamisen arvioinnin tapoja voidaan käyttää.

Koulutuksemme uudistus on toki vasta alkutaipaleella. Ensimmäinen työ on kaikkien alojen opinto-oppaiden päivitys uuteen koulutusmalliin sopivaksi ja se on odotettavissa syksyyn mennessä.

Lue lisää tästä https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/asetus-lisaa-joustoa-erikoislaakarikoulutukseen/

Olennaista uudistuksessa on:

  • Uusi valintamenettely on jo käynnissä  ja sitä kehitetään yhdessä toimijoiden kanssa
  • Osaamistavoitteet koulutuksen ja arvioinnin pohjaksi eri erikoisaloille
  • Erikoislääkäreitä koulutetaan ohjaamaan ja arvioimaan ja antamaan palautetta
  • Klinikoihin koulutetaan pikkuhiljaa pilottien kautta koulutusvastuulääkäreitä
  • Sähköistä alustaa arvioinnin tueksi tehdään (ELSA)
  • Koulutusväyliä suunnitellaan
  • Koulutuksen laatuun panostetaan ja sitä aletaan mitata

Vastauksia kysymyksiin löytyy täältä (päivittymässä):

https://www.uef.fi/web/laake/ukk-usein-kysytyt-kysymykset

https://www.uef.fi/web/laake/erikoislaakarikoulutus

Joko me ollaan perillä?

Arvelen, että uudistuksen läpivieminen täydellisesti osaksi koulutuspaikkojemme (eli työpaikkojemme) arkea ottaa aikaa suunnilleen saman verran kuin erikoistuvan kasvaminen hyväksi asiantuntevaksi erikoislääkäriksi, sellaiset 5 – 10 vuotta. Aika voi tuntua pitkältä, mutta se on vallankumoukselle juuri sopiva aika. The game is on!

Tuntuu mahtavalta olla koordinoimassa uudistusta “omalla maalla” UEFissa ja KYS erityisvastuualueella.

Pistän hommaan parhaani,

Yst. Anne-Mari, Kuopion Yliopiston ja UEFin kasvatti (LL 2000, ERL 2007, LT2018)

P.S. UEF nettisivut ovat parhaillaan uudistumassa, jatkossa tietoa on helpompi löytää myös erikoislääkärikoulutuksesta