Kuinka lapset oppivat syömään kasviksia, marjoja ja hedelmiä?
Kuvituskuva 1. Pixabay
Ruokaympäristömme on muuttunut valtavasti vain muutamassa vuosikymmenessä. Elintarvikevalikoima on monipuolistunut ja kansainvälistynyt, ruokaa on tarjolla enemmän ja useammin kuin ehdimme syödä tai elimistömme ravintoa tarvitsee. Samalla kosketuspintamme siihen mistä ruoka tulee, on karannut yhä kauemmas. Yhä harvempi näkee missä ja miten ruoka kasvaa ja tuotetaan. Nykyisessä ruokaympäristössä ruokavalintojamme ohjaa yhä vahvemmin mieliteot ja ulkopuolelta aistittavat viestit – houkuttelevat kuvat, tuoksut tai kehotukset syödä ja nauttia ruoasta.
On useita syitä miksi tarkastella ruokavalintoja ja ruokaan liittyvää toimintaa. Näitä ovat mm. terveys ja hyvinvointi, ekologinen kestävyys, sosiaalinen ja kulttuurillinen vuorovaikutus. Sillä, mitä syömme, on vaikutuksia omaan terveyteemme ja hyvinvointiimme. Sillä, mitä lautasille valitsemme, on vaikutusta maapallolle. Ja sillä kenen kanssa ja miten ruokailuhetket vietämme, on vaikutusta meihin ihmisinä.
Nykyisessä ruokaympäristössä meillä aikuisilla on useimmiten valta ja mahdollisuus valita mitä, missä ja kenen kanssa syömme. Tämän vuoksi sillä, mistä ruoasta pidämme eli millaiset ruokamieltymyksemme ovat, on yhä suurempi merkitys. Kun meillä on mahdollisuus valita, me yleensä valitsemme sellaista ruokaa mistä jo valmiiksi tiedämme pitävämme. Meillä aikuisilla on valinnanvapautta ja valtaa, mutta myös vastuuta. Erityisesti meillä on vastuu lapsista.
Tämän päivän lapset kasvavat jokseenkin haastavaan ruokaympäristöön. Siinä pärjätäkseen he tarvitsevat monenlaisia ruokaan liittyviä taitoja. Näiden taitojen kehittymiseen me tarvitsemme ruokakasvatusta.
Ruokamieltymykset kehittyvät vuorovaikutuksessa
Lapsille on luontaisesti mieluisinta valita makeita ruokia. Kun taas karvaat ja happamat maut, joita monet kasvikset, marjat ja hedelmät sisältävät, vaativat enemmän opettelua. Lasten ruokamieltymykset muotoutuvat meidän aikuisten rakentamissa ympäristöissä. Ekologisen mallin mukaisesti tarkastellen lasten ruokamieltymysten kehittymiseen vaikuttavat asiat jakautuvat neljälle eri tasolle: yhteiskunta, yhteisöt, perhe ja lapsi. Nämä neljä tasoa ovat vahvasti vuorovaikutuksessa toisiinsa.
Väitöstutkimukseni tarkasteli näistä tasoista kolmea sisintä. Yhteisöjä, joista keskityin kuntien varhaiskasvatukseen ja siellä erityisesti päiväkoteihin. Perhettä, jossa tarkistelin erityisesti ydinperhettä, jossa on sekä äiti että isä. Ja kolmantena lasta itseään, jonka omat luontaiset ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten helposti uudet ruoat alkavat maistua. Nämä eri toimijat vaikuttavat toisiinsa. Pienikään lapsi ei ole vain aikuisten toiminnan kohde, vaan aktiivinen toimija, jonka omilla biologisilla ominaisuuksilla ja toiminnalla on merkitystä ja vaikutusta siihen, miten me aikuiset toimimme.
Mieltymys kasviksiin, marjoihin ja hedelmiin rakentuu varhaislapsuudessa
Suomalaisten lasten ruokavaliossa yksi suurimpia ravitsemushaasteita on jo pitkään ollut vähäinen kasvisten, marjojen ja hedelmien kulutus. Lasten terveen kasvun ja kehityksen kannalta tulisi niiden päivittäinen käyttö olla keskimäärin viisi-kuusi oman kouran kokoista annosta. Tällä hetkellä suomalaislapset syövät tästä noin puolet.
Ylipäätään erilaisten ruokien syömään oppimisessa lapsuusvuodet ovat tärkeitä. Voimme toki oppia pitämään uusista ruoista läpi eliniän, mutta perusta ruokamieltymyksillemme luodaan jo varhain lapsuudessa. Useimmilla meistä on lempiruoka, joka on seurannut mukanamme lapsuudesta saakka. Samoin useimmilla meillä on ruokia, joita emme edelleenkään syö, koska emme lapsena ole oppineet niistä pitämään. Lapsena oppimillamme ruokatottumuksilla on vaikutusta vuosikymmenien päähän. Siksi siihen mitä tämän päivän lapset oppivat syömään jo varhain, ennen kouluikää, kannattaa panostaa.
Kuvituskuva 2. Pixabay
Alle kouluikäisen keskeisimmät ruokakasvattajat ovat koti ja varhaiskasvatus
Tutkitusti lapset oppivat paremmin syömään kasviksia, marjoja ja hedelmiä, kun vanhemmat kotona näyttävät niiden syömiseen esimerkkiä, kehuvat ja kannustavat. Muistavat tarjota yhä uudestaan, vaikka aina lapselle ei maistukaan.
Perheissä on kuitenkin paljon eroja siinä, miten paljon voimavaroja on ruokakasvatustyöhön. Myös perheiden ruokavalinnoissa on eroja. Matalamman sosioekonomisen aseman perheissä ruokapöydissä tarjolla on harvemmin, vähemmän ja yksipuolisemmin kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Onneksi perheet eivät ole ruokakasvatustyössään yksin, vaan meillä on varhaiskasvatus, johon jokaisella lapsella on subjektiivinen oikeus osallistua. Lapsella on varhaiskasvatuksessa oikeus saada korkeatasoista, omaa kasvua ja oppimista tukevaa toimintaa – myös ruokakasvatuksen osalta.
Suomeen rantautui aistilähtöinen ruokakasvatus Ranskasta 2000-luvun alussa ja uskallan väittää, että tästä käynnistyi ruokakasvatuksen esiinnousu suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Aistilähtöisestä ruokakasvatuksesta käytetään myös nimeä Sapere. Saperessa lapsia ohjataan käyttämään tietoisemmin kaikkia aistejaan ruoan äärellä, sanoittamaan aistien antamia viestejä, keskustelemaan ruoasta ja valmistamaan ruokaa yhdessä toisten lasten ja aikuisten kanssa. Sapere-menetelmällä voidaan vahvistaa lasten osallisuutta, opetella arvostamaan jokaisen yksilöllisiä aistikokemuksia ruoasta. Sapere on murtanut vanhaa ”ruoalla ei saa leikkiä” -mantraa ja tuonut pedagogista leikillisyyttä varhaiskasvatuksen ruokailutilanteisiin.
Sapere sopii menetelmäksi valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen ruokakasvatuksen toteuttamiseen. Sapere ei menetelmänä keskity yksinomaan kasviksiin, marjoihin ja hedelmiin, mutta koska kasvikset, marjat ja hedelmät ovat ominaisuuksiltaan niin valtavan monipuolisia, ne soveltuvat erinomaisesti erilaisiin näkö-, kuulo-, haju-, maku ja tuntoaistia hyödyntäviin tehtäviin.
Väitöskirjan tutkimuskysymykset, menetelmät ja tulokset
Väitöstutkimuksessani keskityin näihin kahteen keskeiseen lasten kasvuympäristöön, kotiin ja varhaiskasvatukseen sekä ruoka-aineryhmistä kasviksiin, marjoihin ja hedelmiin. Lasten yksilöllisistä ominaisuuksista tarkastelin erityisesti ruokaneofobiaa eli lapsen uutuudenpelkoa uusia ruokia kohtaan ja lisäksi perheiden kohdalta huomioin vanhempien sosioekonomista asemaa, jonka mittarina oli vanhempien koulutustaso.
Selvitin tutkimustyössäni:
- Miten lasten ja vanhempien kasvis-, marja- ja hedelmämieltymykset ovat yhteydessä toisiinsa?
- Miten lasten ja vanhempien kasvisten, marjojen ja hedelmien kulutus ovat yhteydessä toisiinsa?
sekä - Kuinka Sapere-ruokakasvatus on yhteydessä lasten kasvis-, marja- ja hedelmävalintoihin?
Tutkimusaineiston keräsin yhteistyössä neljän eri kunnan ja yhdeksän eri päiväkodin kanssa. Kuusi näistä päiväkodeista hyödynsi ruokakasvatustyössään Sapere-menetelmää. Päiväkotien kautta kutsuttuina tutkimukseen osallistui kaikkiaan 183 lasta ja heidän vanhempansa. Lapset olivat iältään 3–5-vuotiaita.
Päiväkodeilla lapsille tarjottiin välipalana kasvis-, marja- ja hedelmäbuffet, josta lapset valitsivat ja söivät haluamansa tuotteet. Lasten tekemät valinnat ja syömät kasvikset, marjat ja hedelmät (myöhemmin myös kmh) analysoitiin valokuvista. Vanhemmille puolestaan kohdistin kyselyitä, joilla kerättiin tietoa sekä äidistä ja isästä että lapsesta.
Tulosten mukaan sekä kodin että päiväkodin ruokakasvatus on yhteydessä lasten kmh mieltymyksiin, valintaan ja kulutukseen. Päiväkodin ruokakasvatuksen rooli nousi matalammin koulutettujen vanhempien lasten kohdalla. Eli päiväkodin ruokakasvatus lisäsi näiden lasten kasvisten, marjojen ja hedelmien valintaa lautasilleen. Perheiden osalta sekä äidillä että myös isällä oli merkitystä mieltymysten kehittymiselle ja kulutukselle. Isien rooli nousi esiin erityisesti voimakkaan makuisten kasvisten ja marjojen sekä kypsennettyjen kasvisten kohdalla.
Odotetusti ruokaneofobia eli lapsen luontainen varautuneisuus uusia ruokia kohtaan vähensi mieltymystä kasviksiin, marjoihin ja hedelmiin ja myös niiden kulutusta. Ruokaneofobian kohdalta uusi kiinnostava löydös oli ryhmäruokaneofobia, joka vähensi lasten halua valita kasviksia, marjoja ja hedelmiä lautaselleen. Kuitenkaan Sapere-ruokakasvatusta toteuttavissa päiväkodeissa tätä ryhmäruokaneofobian vaikutusta ei havaittu.
Vaikuttavaa ruokakasvatusta tehdään yhteistyöllä
Vaikuttaa siltä, että juuri makuominaisuuksiltaan voimakkaiden kasvisten ja marjojen sekä kypsennettyjen kasvisten ruokakasvatustyöhön tarvitaan mukaan molemmat vanhemmat, jotta lasten ruokamieltymykset niihin kehittyvät ja kasvisten kulutus kasvaa.
Varhaiskasvatuksen ruokakasvatuksen myönteinen vaikutus puolestaan voi tarkoittaa, että omalla ruokakasvatustyöllään päiväkoti voi tasoittaa perheiden välisiä eroja ruokakasvatustyössä. Tällä on merkitystä taistelussa polarisoitumiskehitystä vastaan yhteiskunnassa. Kuntien varhaiskasvatuksen ruokakasvatustyö – jota tietysti tehdään yhteistyössä perheiden kanssa – antaa jokaiselle lapselle tasapuolisesti taitoja, kannustusta ja rohkaisua kasvisten, marjojen ja hedelmien syömään oppimiseen. Ja kun se tapahtuu lapsiryhmässä, lapset myös rohkaisevat toinen toistaan ja luovat samalla yhdessä jaettuja, positiivisia hetkiä ruoan äärellä.
Kun halutaan edistää lasten kasvisten, marjojen ja hedelmien syömään oppimista ja kulutusta, on tärkeää huomioida kaikki eri ruokaympäristöt, joissa lapset toimivat ja ottaa mukaan yhteistyöhön kaikki niissä toimivat aikuiset. Kasvisten, marjojen ja hedelmien syömään oppiminen ja nykyistä runsaampi kulutus on tärkeää paitsi lasten oman terveyden ja hyvinvoinnin kannalta myös osana kestävää ruokamurrosta, jossa ruokavalintojen merkitystä tarkastellaan myös koko maapallon hyvinvoinnin kannalta.
Kuvituskuva 3. Pixabay
Kirjoittaja
Kaisa Kähkönen, FT (ravitsemustiede)
Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta
kaisa.kahkonen@uef.fi