Keskittämistä vai työnjakoa ja profiloitumista?

Tapio Määttä

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen johtaja ja ympäristöoikeuden professori.

SUOMESSA ON väitetty olevan liian paljon liian pieniä yliopistoja ja niissä liian pieniä laitoksia. Tämä ajatus näkyy myös Helsingin Sanomien laajassa professorikyselyssä (”Yli 850 professoria tyrmää hallituksen tiedepolitiikan”, HS 13.3.2016). Yli puolet kyselyyn vastanneista oikeustieteen professoreista voisi harkita oman alansa laitoksen vähentämistä toisesta yliopistosta. Kyselyyn vastasi 30 oikeustieteen professoria eli noin kolmannes alan professoreista. Puolet (15 kpl) vastanneista vastasi ”ehkä” tai ”kyllä” kysymykseen ”voisiko omalta alaltasi vähentää laitoksia?”

PARANISIKO OIKEUSTIETEELLISEN alan opetuksen ja tutkimuksen laatu, jos alan koulutus keskitettäisiin esimerkiksi Helsingin ja Turun yliopistoihin?  Tuoreimpien yliopistojen henkilöstöä ja opiskelijoita koskevien tilastojen (vuodelta 2015) mukaan oikeustieteellisten yksiköiden opetus- ja tutkimushenkilökunta ja oikeustieteellisen alan opiskelijoiden määrä jakaantuu seuraavasti (Itä-Suomen yliopistossa ja Åbo Akademissa annetaan myös julkisoikeuden koulutusta, minkä vuoksi luvut eivät ole vertailukelpoisia muihin oikeustieteellisiin):​

JOS LAATUINDIKAATTORIEN (ks. oikeustieteelliset yliopistojen asemointitilastoissa) perusteella heikoin oikeustieteellinen eli Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta lakkautettaisiin, tämä tarkoittaisi vuosittaisen sisäänoton nousemista Helsingissä ja Turussa merkittävästi. Keskittämisen hyötyä on vaikea nähdä. Jo tällä hetkellä ylisuuret opetusryhmät kasvaisivat edelleen ja opettajille jäisi entistä vähemmän aikaa tutkimukseen. Keskittäminen johtaisi myös siihen, että tutkimukseen välttämättä kuuluva kilpailu ja monimuotoisuus vähenisi.

NOIN 700 vuosittain aloittavaa uutta oikeustieteen opiskelijaa on opetuksen laadun näkökulmasta mielekästä kouluttaa 4-5 riittävän hyvin resursoidussa yksikössä esimerkiksi kahden, erittäin suuria (yli 300 opiskelijaa) opiskelijaryhmiä pyörittävän tiedekunnan sijasta. Oikeustiede on tyypillinen professioala, jossa tutkintojen rakenteet ja sisällöt ovat kaikissa oikeustieteellisissä hyvin pitkälti samanlaisia. Koulutukseen liittyvä tasalaatuisuuden vaatimus on pitkään pitänyt yllä ajatusta, että oikeustieteellisten täytyy ”profiloitua kaikkeen”. Tämä on hidastanut työnjaon kehittämistä ja tutkimuksellista profiloitumista.

OPETUKSEN JA tutkimuksen laatua ja toiminnan kustannustehokkuutta parannetaan keskittämisen sijasta oikeustieteellisellä alalla parhaiten kehittämällä työnjakoa ja tutkimuksen profilaatiota. Alan resurssit eivät ole optimaalisessa käytössä, jos jokaisessa yksikössä tehdään samoja asioita samalla tavalla. Tasalaatuisen, kaikki oikeudenalat kattavan virkatutkinnon ideaali ei edellytä, että kaikissa oikeustieteellisissä tulisi olla täsmälleen samat professuurit samoilla tutkimuksellisilla profiileilla. Kaikki oikeustieteelliset ovatkin viime aikoina määrätietoisesti pyrkineet tunnistamaan ja vahvistamaan tutkimuksellisia profiilejaan. Itä-Suomen, Helsingin, Lapin ja Turun yliopistoissa oikeustieteellinen tutkimus on kytkeytynyt vahvasti myös osaksi näiden yliopistojen strategisia tutkimusalueita.

OIKEUSTIETEELLISET TIEDEKUNNAT ja laitokset ovat myös alkaneet suunnata uusia professuurejaan tutkimuksellista profiiliaan vahvistavalla tavalla. Itä-Suomen yliopistossa on mm. ilmasto-oikeuden ja -politiikan, eurooppalaisen energiaoikeuden, sosiaalioikeuden, lapsi- ja koulutusoikeuden sekä lainsäädäntötutkimuksen professuurit, Helsingin yliopistossa mm. viestintäoikeuden, Pohjoismaisen oikeuden, arvopaperimarkkinaoikeuden ja tekijänoikeuden professuurit, Turun yliopistossa tietoyhteiskunnan oikeuden professori ja Lapin yliopistossa oikeusinformatiikan, oikeusvertailun, Venäjän kauppaoikeuden sekä Kiinan yhteiskunnan ja kulttuurin professorit. Åbo Akademilla on perinteisesti ollut vahva ihmisoikeusjuridiikkaan painottuva tutkimusprofiili.

RESURSSIEN KÄYTTÖÄ voidaan järkevöittää myös oikeudenalakohtaisella valtakunnallisella yhteistyöllä ja hyödyntämällä ennakkoluulottomasti uutta opetusteknologiaa. Hyvän esimerkin valtakunnallisesta yhteistyöstä tarjoavat IPR University Center sekä Finnish China Law Center, joissa kaikki oikeustieteelliset ovat mukana.

SELVYYDEN VUOKSI: leikkaukset koulutuksesta ovat mielestäni huonosti harkittuja ja hallituksen useiden ministereiden suhtautuminen tieteeseen hämmästyttävää. Optimistisesti ajatellen saattaa kuitenkin olla niin, että tässä hetkessä selvästi epäonnistuneelta näyttävä tiede- ja yliopistopolitiikka pakottaa yliopistot tekemään pidemmän päälle myös järkeviksi osoittautuvia toimenpiteitä eli kehittämään työnjakoaan ja profiilejaan. Oikeustieteellinen koulutus ja tutkimus hyötyvät valtakunnallisesti hyvässä vauhdissa olevasta yhteistyön alakohtaisesta tiivistämisestä ja tutkimusprofiilien terävöittämisestä. Tämä tie on alan kannalta järkevämpi kuin ylisuurten, tehottomasti toimivien koulutusyksiköiden rakentaminen.