Pielisjoen linnan valtiaaksi ja tieteen valtiaat

Karjalan tutkimuslaitoksen alkio sijaitsi syksyllä 1970 Joensuun korkeakoulun päärakennukseksi muutetussa Itä-Suomen seminaarin rakennuksessa, jossa tutkimuslaitoksen muodosti entinen terveyssisaren vastaanottohuone. Varsinaiseksi sijaintipaikaksi olivat ehdolla Joensuun lyseon rakennus, josta tutkimuslaitos olisi saanut 3 000 neliötä ja Pielisjoen linna, josta korkeakoululla oli tarjota runsaasti käyttötilaa.
Sinne sijoitettiin korkeakoulun (SITRAn) tietokoneen pääteasema, sieltä sai toimitilat ylioppilaskunta ja myös tutkimuslaitos, jolle osoitettiin kolmannen kerroksen etelä- ja länsisivun kolme kadunpuoleista huonetta: nurkkahuone, välihuone ja toimisto. Kellarikerroksen kaksi kulmahuonetta, entinen halkovarasto ja työhuoneet luovutettiin Pohjois-Karjalan luonnonystävien käyttöön. Pielisjoen linnassa työskentelivät tähän aikaan muun muassa korkeakoulun rakentamista suunnittelevat arkkitehdit, kuten suunnittelusihteerin nimikkeellä työskennellyt Arja Hakala. Tutkimuslaitos muutti Pielisjoen linnaan sen sisätilaremontin valmistuttua syksyllä 1971.  Remontissa huoneiden lattiat peitettiin sinisillä linolaatoilla, ikkunan puitteet maalattiin punaisiksi ja ovet sinisiksi. Muut sisäpinnat maalattiin. Pielisjoen linnan ulkomaalaus tehtiin 1974. Laitos laajeni yläkerran länsisivulle, jonne saatiin työhuoneiden ohella kirjasto.

Laitoksen ensimmäisen työntekijän Veijo Saloheimon tehtäviin kuului laitoksen toiminnan suunnittelun ohella Pohjois-Karjalan 1600-luvun historiaa koskevien lähteiden kerääminen ja asutusmuotojen tutkiminen. Laitoksen sihteerin virkaan valittiin Tuula Nylander, josta tuli siis laitokselle järjestyksessä toinen työntekijä. Laitoksen seuraava tutkijavirka oli nimikkeellä tutkija, viran alana kansankulttuuri, erityisesti perinnetieteellinen tutkimus. Tähän virkaan valittiin Pekka Laaksonen, jonka kiinnostuksen kohteina olivat kansanrunojen ohella muun muassa romanimusiikki ja jätkäkulttuuri. Laaksonen oli tieteen popularisoija ja mukana useissa tv-tuotannoissa, jotka omalta osaltaan tekivät laitosta tunnetuksi.  Pekka Laaksonen toimi myöhemmin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston johtajana, ja sekä hänestä itsestään että hänen kontakteistaan oli hyötyä tutkimuslaitoksen toiminnalle. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön rahoituksen turvin laitokselle palkattiin kolmanneksi tutkijaksi kielentutkija Tauno Hirvonen, joka tutki Ilomantsin Mutalahden karjalaismurteen savolaistumista.

Yhteiskuntatieteellinen ja luonnontieteellinen tutkimus saivat alkunsa 1972. Yhteiskuntatieteen virkoihin valittiin Jukka Oksa ja Ilkka Alanen. Luonnontieteen puolen pioneerit olivat Jouko Meriläinen ja Pertti Huttunen. Ensimmäinen luonnontieteellinen hanke oli Pohjois-Karjalan suurten selkävesien taloudellinen hyväksikäyttö, jonka nuoremman tutkijan nimikkeellä aloittanut, mutta 1973 vanhemmaksi tutkijaksi nimitetty Meriläinen aloitti yhdessä kalabiologi Kyösti Mäkisen kanssa. Luonnontieteilijöistä osa sijoitettiin entiseen Oma-Avun varastorakennukseen, jossa toimivat myös korkeakoulun kemian ja biotieteiden laboratoriot.

Pielisjoen linna oli 1977 jo melkein kokonaan tutkijoiden käytössä. Veijo Saloheimon suuren kulmahuoneen vierellä kaupunkiin päin kolmannessa kerroksessa olevan huoneen jakoivat Kyösti Pulliainen ja Heikki Eskelinen. Sitten tuli Markku Tykkyläisen, Pauli Karjalaisen ja Pekka Pietiäisen ryhmähuone. Toisessa kaupunginpuoleisessa kulmahuoneessa olivat Anne-Leena Siikala ja Jukka Siikala, heidän vierellään Katriina Petrisalo ja sitten Martti Suorsa. Asemanpuoleisessa isossa kulmahuoneessa olivat Pirkkoliisa Ahponen, Matti Taponen ja tutkimusapulaiset. Keittiö eli taukotupa oli aseman suuntaan rakennuksen keskellä. Ilosaareen päin olevan kulmahuoneen jakoivat Barbara ja J.-P. Roos. Ilosaareen päin keskellä oli Tuula Nylanderin ja Maini Oinosen toimistohuone. Sen ja Veijo Saloheimon huoneen välissä työskenteli vielä Jorma Tahvanainen. Toisessa kerroksessa kaupungin ja Ilosaaren suunnan kulmahuone kului Pertti Rannikolle ja Ilkka Alaselle. Sen vieressä tekivät töitään Jukka Oksa, Pentti Sinisalo ja M.-L. Hirvonen. Toinen kulma oli kokonaisuudessaan kanavanvartijan asuntona, johon kuului keittiö, makuuhuone ja olohuone. Sirkkalaan päin oleva pikkuhuone oli Pertti Huttusen ja sen viereinen suurempi kulmahuone Jouko Meriläisen. Sitten tulivat aseman suuntaan kirjasto, Markku Viljasen huone, Raimo Latjan huone ja Raimo Riikosen ja tutkimusapulaisten kulmahuone. Ilosaareen päin keskellä oli laboratorio ja sen vieressä Martti Siisiäisen ja tutkimusapulaisen huone. Alakerrassa kaupunginpuolen päätyovesta tullessa oikealla oli varasto/työpaja, sitten ylioppilaskunta ja Leena Alasen ja Marja Järvelä-Hartikaisen työhuone. Kulmahuone oli tyhjä. Tätä vastapäätä käytävän toisella puolen oli siviilipalvelusmiesten majoitustila, sitten pesuhuone ja sauna, jonka jälkeen tuli vielä tarkemmin määrittelemätöntä kalustettua neuvottelutilaa.

Tutkimuslaitoksen henkilöstö kasvoi nopeasti ulkopuolisen rahoituksen kasvun myötä. Laitoksen suojissa työskenteli jo 1970-luvulla ajoittain yli neljäkymmentä henkilöä. Monet hankkeet olivat lyhytaikaisia, ja koska osa hankkeista toteutettiin kokonaan laitoksen ulkopuolella, on henkilöstön kokonaismäärää hankala tarkoin määritellä. Projektitutkijoiden määrä vaihteli normaalivuosina viidentoista ja kahdenkymmenen tutkijan välillä 1970-luvun vaihtuessa 1980-lukuun.

Projektirahoilla laitoksella työskentelevät 1980

             nimike/hanke   ja   rahoittaja

Pirkkoliisa Ahponen – tutk.apul./Elämäntavan muutos – Suomen Akatemia

Marja Järvelä-Hartikainen – tutkija/Elämäntavan muutos – Suomen Akatemia

Markku Tykkyläinen – tutk.ass./Ekologinen panos-tuotos – Suomen Akatemia

Pauli Karjalainen – tutk.apul./Ekologinen panos-tuotos – Suomen Akatemia

Martti Suorsa – tutkija/Pienen alueen aluetalouden kasvumalli

Yrjö Jahnsonin säätiö

Maarit Hult – päivähoidon henkilöstön opetus-
suunnitelma toimikunnan sihteeri              – Opetusministeriö

Asko Suikkanen – Pohjois-Karjala toimikunnan sihteeri

Valtioneuvoston kanslia

Liisa Ryyppö – tutkija/Kontiolahden historia – Kontiolahden kunta

Kari Niskala – tutk.apul./Savon historia – Savon Säätiö

Leena Tuomi – tutk.apul. /asiakirjajulkaisutyö – V. Saloheimo/stipendi

Jouni Ahponen – tutk.apul./Suur-Liperin historia

Suur-Liperin historiatoimikunta

Katriina Petrisalo – tutkija/kulttuurien vertaileva tutkimus – eri säätiöt

Pertti Koistinen – tutkija/työvoimapol. tutkimus – Työvoimaministeriö

Kirjastotyöntekijät

Mirja Juntunen   –   kanslisti/laitoskirjasto   –   virastotyöntekijä

Kalle Reinikainen   –   amanuenssi/P-K luonnonvarat   –   virastotyöntekijä

Karjalan tutkimuslaitoksen vaikutus suomalaiseen (yhteiskuntatieteelliseen) tutkimukseen

Yhteiskuntatieteilijä, Joensuun ja Itä-Suomen yliopistossa akateemisen sivistyksensä opit saanut katsoo tätä listaa vaikuttuneena. Lista henkii suomalaisen yhteiskuntatutkimuksen sielua ja on täynnä tutkimuksen suurnimiä. Suomalaisen työelämä tutkimuksen ruumiillistuma Pertti Koistinen on pitkään ollut osa tutkimuslaitoksen syvää ydintä, myös toimiessaan professorina Tampereen yliopistossa. Hänen vaikutuksensa työelämätutkimuksen ja sosiaalipolitiikan käsitteelliseen ja metodologiseen kehittämiseen on ollut merkittävä. Vaikuttava on myös Lapin yliopiston professoriksi siirtyneen Asko Suikkasen panos niin työelämätutkimuksen edelläkävijänä kuin hyvinvointivaltion puolestapuhujana. Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professoriksi päätynyttä Marja Järvelää voitaneen pitää elämäntapatutkimuksen ja laaja-alaisen yhteiskuntapolitiikan tutkimuksen edelläkävijänä. Humanistisen maantieteen uranuurtaja Pauli Tapani Karjalainen päätyi professoriksi Oulun yliopistoon. Hänen nimeensä vannoo useampi suomalainen maantieteilijäsukupolvi.

Karjalan tutkimuslaitokselle ja Joensuuhun kotiuduttiin myös niin, että joidenkin professoreiksi edenneiden tie suuntasi linnasta ainoastaan Yliopistokadun varteen. Markku Tykkyläisestä tuli laaja-alainen maaseutututkimuksen professori. Joensuun yliopiston yhteiskuntapolitiikan professoriksi päätynyttä Pirkkoliisa Ahposta voidaan kiistatta pitää puolestaan yhteiskuntapolitiikan moniottelijana. Ahposen erikoistumisala on kulttuuripolitiikka, mutta hänen laaja-alainen yhteiskuntarakenteiden ja yksilöiden arjen rakenteiden ymmärryksensä tekee hänestä poikkeuksellisen avarakatseisen yhteiskuntatieteilijän, jonka kannustava ja inhimillinen ohjaus ja aito läsnäolo on vaikuttanut monien hänen opiskelijoidensa uravalintoihin. Muista listan nimistä matkailuntutkijat tunnistavat välittömästi Katriina Pertisalon ja sadat kontiolahtelaiset entisen historianopettajansa Liisa Ryypön, suomalaisen kotiseutuliikkeen voimahahmon, nykyisen KKES hallintoneuvoston puheenjohtajan.

Summa summarum

Kautta aikojen Karjalan tutkimuslaitosta on pidetty hyvänä paikkana tehdä tutkimusta ja työtä. Aina on myös työskennelty projekteissa ja projektiluonteisissa töissä. Kautta aikojen Karjalan tutkimuslaitokselta on siirrytty muualle professuureihin tai muihin merkittäviin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Pielisjoen linnan ja myöhemmin Auroran B-rapun seinien sisäpuolella on toiminut pesäpaikka, josta on ollut hyvä ponnistaa. Laitoksen olemus on vuodesta 1980 muuttunut. Tutkimuslaitos ei tänään toimi enää pelkästään tutkijoiden kasvualustana, vaan laitoksen itsensä kasvaessa siitä on muodostunut akateemiset mitat täyttävä tutkimuslaitos. Professuuria ei enää tarvitse lähteä laitoksen ulkopuolelta hakemaan, vaan professoriksi on mahdollista edetä Auroran B-rapun seinien sisällä.