Suomalaisten yksilölajien olympiaurheilijoiden kokemuksia huippu-urheilun arvostuksesta Suomessa – Kannustuspuhe gradun kirjoittajille!
Pariisin 2024 kesäolympialaiset olivat historian ensimmäiset, joissa Suomi jäi ilman kesäolympiamitalia. Uskon tai toivon, että alamme opiskelijat katsoivat kyseisiä kisoja tai seurasivat kisojen jälkeistä uutisointia. Pariisin olympialaisten jälkeen käytiin paljon julkista keskustelua suomalaisen huippu-urheilun tilasta ja sen arvostuksesta esimerkkiotsikoin: ”Nyt se on varmaa – Suomelle kaikkien aikojen mahalasku”, ”Mitä pitää tehdä, ettei Suomen olympiafarssi toistu…”, ”…suomalaisessa urheilussa on hukattu 15 arvokasta vuotta”, ”Suomelle kaikkien aikojen olympiafiasko”. Työskennellessäni Suomen Olympiakomitealla osana Pariisin olympiajoukkuetta kotimaantiimissä, pohdin kisojen jälkeen, mistä aiheesta voisin kirjoittaa oman pro gradu -tutkielmani.
Olen juossut pika-aitoja, työskennellyt urheilun parissa ja pidän itseäni myös intohimoisena penkkiurheilijana. Tiesin heti, että haluan kirjoittaa graduni huippu-urheiluun liittyen, mutta aiheen valinta tuntui haastavalta, sillä valmiita aineistoja omiin kiinnostuksenkohteisiini ei oikein ollut saatavilla. Lyhyen pohdinnan jälkeen päätin ottaa ”riskin” ja mennä omaa polkua: valita ehkä poikkeavamman aiheen, tehdä laadullisen tutkimuksen määrällisen sijasta ja kerätä aineiston itsenäisesti. Lopulta graduni aiheeksi muodostui ”Suomalaisten yksilölajien olympiaurheilijoiden kokemuksia huippu-urheilun arvostuksesta Suomessa”. Tämä aihe tuki myös maisterivaiheen sivuainettani, urheilujohtamisen opintoja.
Muistan tallentaneeni itselleni kuvan 3.9.2024. Olin innoissani omasta aiheestani ja pääsin vihdoin aloittamaan graduprosessini. Syksyn aikana rekrytoin tutkimukseen 10 yksilölajien olympiaurheilijaa, jotka olivat edustaneet Suomea viimeisimmissä kesä- tai talviolympialaisissa (Pariisi 2024 tai Peking 2022). Tutkimukseen osallistuneille urheilijoille lähetettiin sähköpostitse tutkimustiedote, suostumus tutkimukseen osallistumiselle ja teemahaastattelun runko. Haastattelut toteutettiin etähaastatteluina Microsoft Teamsin välityksellä lokakuun 2024 ja tammikuun 2025 välillä. Haastatteluiden kesto vaihteli 15 ja 48 minuutin välillä ja aukikirjoitettua aineistoa syntyi yhteensä 88 sivua. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Graduprosessini eteni sujuvasti ja valmis työ esiteltiin miniväitöksen muodossa maaliskuussa 2025.
Haastattelut osoittivat, että huippu-urheilun arvostus on Suomessa monilta osin puutteellista tai vähintäänkin ristiriitaista. Kuusi kymmenestä kesälajien olympiaurheilijasta koki huippu-urheilun arvostuksen heikoksi ja kaksi vaihtelevaksi. Positiiviseksi huippu-urheilun arvostusta kuvailivat kaksi talvilajien urheilijaa, jotka korostivat lajiensa medianäkyvyyttä. Huippu-urheilun arvostukseen liittyviä tekijöitä olivat ammatillisuuden ja arvostuksen puute, haasteet koulutuksen ja työn yhdistämisessä, median ja julkisuuden rooli sekä taloudellinen hyvinvointi. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että saavutettu arvokilpailumenestys vaikuttaa merkittävästi huippu-urheilun arvostuksen kokemiseen. Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että aineisto perustuu yksittäisten urheilijoiden henkilökohtaisiin kokemuksiin, joten tulosten yleistettävyys on rajallista, mutta on silti hyvä pohtia, mistä kyseiset kokemukset ovat peräisin.
Usein tuntuu, että urheilijoita arvostetaan Suomessa etenkin urheilun tarjoaman viihdearvon ja menestyksen myötä, ja menestyksen mittarina käytetään saavutettuja arvokilpailumitaleita. Vaikka Suomi jäi Pariisissa ilman kesäolympiamitalia, mitalisijojen taustalla oli lukuisia pistesijoille yltäneitä suorituksia ja Suomen Olympiajoukkueen koko oli suurempi kuin koskaan vuoden 2000 jälkeen. Mediassa kisat kuitenkin uutisoitiin ”kaikkien aikojen olympiafiaskona”.
Vaikka suomalainen huippu-urheilukulttuuri on edelleen muutoksen keskellä, tutkimuksen tekeminen kyseisestä aiheesta oli mielekäs prosessi. Kun pääsee syventymään itseään kiinnostavaan aiheeseen ja haastamaan itseään, työ tuntuu merkityksellisemmältä ja ainakin itse innostuin gradun kirjoittamisesta. Moni kuvailee graduprosessia raskaaksi ja uuvuttavaksi, mutta parhaimmillaan gradun tekeminen voi olla innostava matka! Vaikka kokonaisuutena pidin gradun tekemisestä, muistan itsekin toki hyvin sen hetken, kun 60 sivun kohdalla sanoin ohjaajilleni, että tekisi mieli poistaa koko teksti. Mutta eikös niin sanota, että nämäkin hetket kuuluvat asiaan.
Ellinoora Karvinen, TtK, Liikunta- ja urheilulääketiede