Kaikki kirjoittajan jaanab artikkelit

HALOO – ONKO TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMISEN MITTASUHTEISSA ENÄÄ JÄRKEÄ?

Tutkimusrahoituksen hankinnasta yliopistoissa on tullut tutkijoille lähes pääleipälaji. Merkittävä osa tutkijoiden ajasta menee rahoituksen haalimiseen. Monet professoreista kokevat olevansa jo hakuautomaatteja. Onko tämä väistämätöntä vai voitaisiinko tehdä jotain toisin?

Jos katsotaan tutkimusrahoituskenttää kokonaisuutena, on helppo nähdä miksi hakemusten tehtailusta on tullut pääleipälaji. Lähes poikkeuksetta rahoittajasta riippumatta, rahoittajille lähetettyjen hakemusten määrä on kasvanut. Esimerkiksi Suomen Akatemiassa käsiteltyjen hakemusten määrä kasvoi vuodesta 2012 vuoteen 2016 mennessä kolmanneksen. Euroopan tutkimus- ja innovaatio-ohjelmassa Horisontti 2020 hakemusmäärä on kasvanut hurjasti; 7. puiteohjelmassa jätettiin vuosittain keskimäärin 20 000 hakemusta, komission väliarvion mukaan se on nyt 33 000 hakemusta!

Koska jaettavan tutkimusrahoituksen kasvuvauhti ei ole pysynyt samana, kilpailu on kiristynyt ja onnistumisprosentit ovat menneet alas kuin lehmänhäntä. Ja mikä lääkkeeksi? Kun kalat vähenevät, verkkoja on heitettävä enemmän vesille. Mutta kolikon kääntöpuolena on se, että kovaan kilpailuun liittyy valtava resurssien tuhlaus.

Keskustelua on huolestuneena käyty siitä, mitä asialle voitaisiin tehdä. Pitäisikö hakemusten määrää rajoittaa, hakumenettelyjä keventää, hakukohteita rajata jne. Mutta yksi asia on saanut mielestäni aika vähän huomiota. Se on hakemusten arviointiprosessi. Onko se nykytilanteessa enää ajantasainen vai vaatisiko se hienosäädön sijasta enemmänkin koko järjestelmän remontoimista? Minusta tämä olisi ainakin pohdinnan paikka.

Tehdään yksinkertainen laskuharjoitus. Horisontti 2020 rahoituksessa, komission väliarvioinnin yhteydessä itsensä julkaisemien tietojen mukaan, peräti 1,7 MRD euroa käytettiin sellaisten hakemusten laadintaan, jotka eivät saaneet rahoitusta. Sehän on lähes ERC rahoituksen vuosibudjetti! Näihin summiin ei vielä sisälly se merkittävä raha, jota hakijat käyttävät konsulttien ostopalveluihin. Niiden hankkeiden arvo, jotka olisivat saaneet rahoituksen, jos sitä olisi ollut riittävästi tarjolla, oli 60 MRD euroa. Mitä kaikkien osapuolten resurssien haaskausta!

Jatketaan laskuharjoitusta. Suomen Akatemian vuoden 2016 käsiteltyjen hakemusten määrä oli noin 4900, näistä vajaa neljännes rahoitettiin. Ei-rahoitettujen hankkeiden laadintaan käytettiin reilut 30 miljoonaa euroa, jos pohjana käytetään yhden kuukauden henkilöstökulut yleiskuluineen per hakemus. Jos summaan lasketaan mukaan myös rahoitettujen hankkeiden valmistelukulut, Akatemian henkilöstön ja infran kulut myllyn pyörittämiseen sekä arviointi, kasvaa koko summa jo noin 60 miljoonaan euroon.

Ja mikä huolestuttavaa, hakemusten ja ei-rahoitettujen hankkeiden määrä ovat olleet pitkin matkaa kasvussa. Kasvavat hakemusmäärät luovat itseään ruokkivan myllyn; mitä enemmän hakemuksia saapuu, sitä enemmän tarvitaan asiantuntijoita arvioimaan, käsiä hoitamaan hakemusten käsittelyä, neuvontaa, arviointien järjestämistä jne. Ja tämä rahoitetaan siitä yhteisestä tutkimusrahoituksen pussista mitä milloinkin on tarjolla.

Nämä luvut kertovat osaltaan sen, että rahoituksen hakemisen nykymenettelyt toteutetaan kovasti raskaalla kalustolla. Eikö digitalisaation keinoin hakemista voi järkiperäistää? Fokusoidut haut, ennalta määritellyt indikaattorit yhdistettynä tekoälyyn – suuresta hakemusmäärien massasta voisi seuloa kuhunkin hakuun parhaiten sopivat hakijat ja tehdä heidän hankkeille kansainvälinen vertaisarviointi. Tai jos ja kun arvioitavien joukko on pienempi, harkita voisi myös heidän haastattelemista työläiden kirjallisten hakemusten sijasta.

Nykymenettelyssä kansainvälinen arviointi tehdään tutkimussuunnitelman pohjalta. Kysymyshän on lupauksista, joita aiotaan toteuttaa. Eikö keskeisempää ole saavutetut tulokset? Tieteen vaikuttavuuden kannalta arvioinnin painopistettä on järkevää siirtää enemmän tulosten kuin suunnitelmien arviointiin rahoituksesta päätettäessä.

Vaihtoehto näille on myös suunnata merkittävä osa kilpailtavasta rahoituksesta suoraan yliopistoille ja luottaa yliopistojen omaan kykyyn arvioida investointikohteet. Tai kustannustehokkaampi tapa voisi olla vaikka arpoa rahoitus tietyn rajakynnyksen ylittäneiden hankkeiden kesken. Uusia ideoita ja kokeiluja tarvitaan nyt raskaan hakemusprosessin uudistamistyössä. Olisiko tässä peräti oman tutkimushankkeen paikka?

Jaana Backman
Tutkimuspalvelupäällikkö
Itä-Suomen yliopisto

MAINETTAAN PAREMPI EU RAHOITUS – TOTTA VAI TARUA?

 

EU rahoitukseen liittyy monia myyttejä ja uskomuksia. Olen kuullut väitteitä, että ”EU tutkimusrahoituksen hankinta on työlästä”, ”hakeminen on byrokraattista” ”päätöksenteko on hidasta”, ”rahoituksen saavat vain ne, jotka osaavat lobata”, ”läpimenoprosentit ovat niin pieniä, että lottoamallakin saa paremmin”, ”raportointi on työlästä” ”huippututkijat eivät enää vaivaudu hakemaan EU rahaa”.

Kritiikissä on aina totuuden siemeniä, joskin joskus kannattaa pysähtyä tarkastelemaan onko maailma muuttunut ja pitääkö kaikki väitteet vielä paikkansa.

Omalta osaltani koin uusherätyksen kun tutustuin Horisontti 2020 väliarviointiin. Julkisen konsultaation tulokset olivat hyvät, jopa paremmat kuin oma mielikuva EU rahoituksesta. Horisontti on nyt puolessa välin – 11 000 projektia on rahoitettu  noin 20 MRD:lla eurolla.

Tutustu väittämiin alla ja lisää Horisontti 2020 tietoisuutta puoliväliarvioinnin tuloksiin peilaten.

HORISONTTI 2020 EI KIINNOSTA HUIPPUTUTKIJOITA = TARUA

Arvioinnin perusteella kävi ilmi, että Horisontti 2020 -ohjelman tieteellinen vaikuttavuus on parantunut verrattuna aiempiin puiteohjelmiin. Ohjelma on houkutellut maailman parhaita instituutioita sekä tutkijoita mukaan; yli 340 000 tutkijaa on tuettu, 27 000 tutkija on osallistunut Marie Curie toimiin.

HORISONTTI 2020 HANKKEISSA EI TEHDÄ HUIPPUTUKIMUSTA = TARUA

Tieteellisiä läpimurtoja on toteutunut; on tuettu 17 Nobel palkinnon saanutta tutkijaa, 71 % ERC projekteissa on saatu tieteellinen läpimurto, on tehty yli 4000 peer-review julkaisua; näistä 2/3 on ns. Open Access julkaisuja, sitaatioita on yli 2 x enemmän kuin maailmassa keskimäärin. Vaikuttava tulos, vai kuinka!

HORISONTTIRAHOITUKSEN SAAMINEN ON ARPAPELIÄ = TOTTA JA TARUA

Kilpailu rahoituksesta on eittämättä lisääntynyt verrattuna edellisiin puiteohjelmiin.  Läpimenoprosentti on ollut nyt aiempaa alhaisempi 11.6 % (18.4 % FP7). Vain yksi neljästä korkealaatuisesta hakemuksesta on pystytty rahoittamaan. Tarvitaan peräti 60 MRD euroa enemmän rahoitusta, jotta kaikki korkealaatuiset projektit saadaan rahoitettua. Komission laskelman mukaan  huikea summa eli 1,7 MRD euroa on käytetty rahoitusta saamatta jääneiden hakemusten laadintaan.

EU HANKKEET LISÄÄVÄT EUROOPPALAISTA YHTEISTYÖTÄ = TOTTA

Väite pitää paikkansa. 83 % ehdotetuista projekteista ei hakijan arvion perusteella toteudu ilman EU rahoitusta. Yhteistyöverkostot ovat aiempaa laajempia; projektiosallistujia on 130 maasta ja 52 % on uusia tulokkaita. Myös tieteidenvälisiä julkaisuja on nyt enemmän kuin edellisessä FP7 ohjelmassa.

HORISONTTI HANKKEISTA EI SYNNY INNOVAATIOITA = TARUA

Innovaatiot ovat lisääntyneet ja kilpailukyky on parantunut; Horisontti 2020 ohjelmassa on enemmän yksityissektorin osallistumisia (33,2 %) kuin FP7:ssä. Hankkeissa on arvion perusteella 40 % suurempi todennäköisyys saada patentti kuin aiemmin. Arvion mukaan 70 % mukana olevista pienistä ja keskisuurista yrityksistä tähtäävät uusiin innovaatioihin markkinoilla. Vaikuttavaa on myös se, että jokainen investoitu euro tuo takaisin arviolta 6 – 8,5 euroa.

BYROKRATIA ON KASVANUT EU HANKKEISSA = TOTTA JA TARUA

Komissio on kiinnittänyt tehostetusti huomiota byrokratiaan ja tehnyt lukuisia toimia osallistumisen yksinkertaistamiseksi. Tuloksia alkaa pikkuhiljaa näkyään. Horisontti 2020 hankkeiden hallinnolliset kulut ovat alle 5 % ja time-to-grant (110 päivää) on nopeampi kuin FP7:ssä. Näiden lisäksi useat hakijat antoivat palautetta siitä, että Horisontti 2020 hankkeiden byrokratia on jopa vähäisempää kuin kansallisissa rahoitushauissa.  Totta kuitenkin on se, että yksinkertaistamistoimia tarvitaan edelleen.

MENETTELYT VAATIVAT VIELÄ PARANTAMISTA = TOTTA

Arvioinnin palautteissa nousi selkeästi esille se, että strategiset haasteet ja tavoitteet on esitettävä selkeämmin hakukohteissa. T & I rahoituksen rationalisointia myös kaivataan; mm. fokusalueiden määrän rajaamista ja synergioita muiden ohjelmien (mm. ESIF ja rakennerahastot) kanssa. Horisontti 2020 ohjelmassa käyttöön otetun TRL (technology readiness levels) käytössä kaivataan tasapainoisempaa otetta.

Lisäksi arviointipalautteiden sisältöä ja laatua on tarpeen parantaa. Kansainvälisen yhteistyön lisäämistä on jatkettava, excellensin leviämittämisprosessi Euroopassa tulee saada nopeammaksi ja Horisontti 2020 data sekä julkaisut tulee tehdä entistä avoimemmaksi.

On lisättävä markkinoita luovia läpimurtoihin tähtääviä innovaatioita; enemmän innovatiivisia ratkaisuja sekä käyttäjälähtöisiä innovaatioita, potentiaalisten innovaatioesteiden poistamisia (mm. sääntely).

Väliarvioinnin tulokset ovat lupaavia, joskin tehtävää vielä jää. Erityisen haasteellista on löytää lääkkeet kovaan kisaan. Kenenkään edun mukaista ei ole liian tiukaksi menevä kilpailu. Ehkäpä tulokset johtavat seuraavan puiteohjelman suurempaan resursointiin – se jää nähtäville.

Hyvää syksyä kaikille!

Jaana Backman

Tukimuspalvelupäällikkö

Suomi-kupla

Minulla on ollut hieno mahdollisuus tarkastella suomalaista yhteiskuntaa hieman etäämmältä nyt kun työskentelen eurooppalaisten kansallisuuksien sulatusuunissa Brysselissä. Minulla on ollut mahdollisuus kohdata ihmisiä eri maista ja erilaisista organisaatioista. Ihmisyyteen liittyy myös uteliaisuus toisia ihmisiä kohtaan – työnasioiden ohella vaihdamme kuulumisia myös oman maamme, työyhteisömme ja oman elämän asioista. Näin ensimmäisten kuherruskuukausien jälkeen on oiva hetki ihmetellä.

Suomen henkisessä ilmapiirissä on tapahtunut taloudellisten vaikeuksien puristuksessa olennainen muutos. Supistuvan talouden kurjimuksessa olemme pyrkineet hakemaan tasapainoa strategioita uudistamalla jatkuvasti nopeutuvilla sykleillä. Ongelmaa on ryhdytty myös ratkomaan toinen toisiaan seuraavilla organisaatiouudistuksilla. Ainakaan julkisella sektorilla ei ole tiedossani yhtään tahoa, joka ei olisi viimeisten vuosien aikana myllätty pohjamutia myöten, monet jo useita kertoja.

Onko tämä johtanut parempaan lopputulokseen? Näin ei näytä tapahtuneen.  Suomalaisen työn tuottavuus ei ole parantunut viimeiseen kymmeneen vuoteen. Syitä lienee niin sysissä kuin sepissäkin. On syytä kyseenalaistaa, käytämmekö sopeutumisessa toimintaympäristön muutokseen jo vanhentuneita lääkkeitä, kun näivettymistauti ei ota talttuakseen.

Toiminnan uudelleen suuntaamisia ja uudistuksia toki tarvitaan kehitykseen vastaamiseksi. Tehtäviä on karsittava ja palveluja digitalisoitava kun työväki irtisanomisten ja ikääntymisen vuoksi vähenee. Olennainen asia kuitenkin piilee siinä, miten nämä muutokset toteutetaan. Näitä tapoja olisi hyvä vihdoin tarkastella työajan ja –uran pidentämisen sijasta tai ohella.

Ovatko säästöt ja rakennemuutokset aina välttämättömiä seurauksia toimintaympäristön muuttuessa vai tehdäänkö näitä automaattiohjauksella?  Ovatko ne oikeasti ainoat uudistuksen keinot? Muutokset vievät paljon energiaa ja voimavaroja. Lukuisten, toinen toisiaan seuraavien muutosten tai jopa muutosketjujen suurena vaarana on se, että ne epäonnistuvat. Ne voivat johtaa kierteeseen, jolla aiemmin tehtyjä virheitä yritetään korjata aitojen uudistusten sijasta. Mitä useampia muutospolkuja on kuljettavana, sitä suurempi on riski virhevalintojen tekemiselle.

Brysselissä puhumme ”Brysselin kuplasta”, jolla tarkoitetaan sitä, että ollaan irti kotimaan todellisuudesta. Vieraannutaan perustehtävästä eli siitä, mitä tai ketä varten meidät on lähetetty ja ketä palvelemme. Olemmeko luoneet Brysselin kuplan myös meille Suomeen? Elämmekö me kuplassa, irrallaan todellisuudesta?

Alati jyskyttävä muutospumppu voi johtaa harhaan siitä, että muutoksen läpivientiin riittää vain pieni valistunut joukko.  Ajattelun voi jättää tälle joukolle ja muille riittää pelkkä muutoksen kontroloitu suorittaminen. Tällaisen jo jalansijaa vallanneen toimintakulttuurin omaksumisen kautta yhteisöihin on vaarana muodostua kahden kerroksen väkeä, jonka väliin syntyy inversio. Inversion yläpuolella olevat havaitsevat maailmaa nurin päin. Aito kuunteleminen ja osallistaminen katsotaan tarpeettomaksi, jopa epämiellyttäväksi ja oma keskinäinen vuorovaikutus edistykseksi.  Inversion alapuolella oleva suuri enemmistö ei pääse osalliseksi ja ole tietoinen heitä koskevan muutoksen valmistelusta. Muutosta johtavat eivät saa sitä olennaisinta tietoa, jota laivan luotsaaminen oikeaan suuntaan edellyttää.  Vuorovaikutus hiipuu ja ihmisten luottamus horjuu. Syntyy ”Iceberg of Ignorance” ilmiö.  Muutosta johtava joukko irtoaa todellisuudesta, ja yhteisö pahimmillaan halvautuu.

Tämä ajatusmalli vahvistaa myös egoismia. Egoismin ominaisuudet ilmenevät aina yksilöiden kautta mutta näkyvät yhteiskunnassamme kollektiivisina ilmiöinä. Kun egoismilla on vahva sija, luottamus on heikko.

Tämä kupla pitäisi puhkaista. Tälle maalle ja sen työyhteisöille parasta on ihmiset, jotka kokevat paloa ja ovat motivoituneita tehtäväänsä. Riittävästä vuorovaikutuksesta huolehtiminen on tie terveen korkean luottamuksen yhteisöihin. Tällaisia yhteisöjä luonnehtii avoin tiedonjako, virheiden sietäminen ja rohkea käsittely asioiden oppimiseksi, innovatiivisuus ja luovuus, aito kuuntelu muodollisen kuulemisen sijasta, kunnian jakaminen, välittäminen, työnilo ja myönteiset hetket.

Puhkaistaan tämä kupla ja tehdään yhdessä Suomesta parempi paikka elää ja työskennellä.

Vaikuttaa, ei vaikuttaa, vaikuttaa…

Daisy

Vaikuttaminen on kestosuosikki niin pöytäpuheissa kuin juhlapuheissakin puhuttaessa EU:n tutkimusrahoituksesta. Voimmeko vaikuttaa oikeasti EU tutkimusrahoituksen valmisteluihin ja päätöksentekoon? Ja mitä vaikuttaminen oikeastaan on?

Usein meidän suomalaisten keskusteluissa kuulee argumentteja siitä, kuinka me olemme pieniä toimijoita ja kaukana kaikesta päätöksenteosta, omaamme vähän sananvaltaa jos ollenkaan. Eikä yksin kannata yrittää yhtään mitään. Kyllä muut isommat tahot hoitavat puhumisen.

Tämä on sitä suomalaista vaatimattomuutta, jota on kyllä syytä ravistella! Suomalaisilla on erinomaisen hyvä maine EU:ssa. Ja loppupelissä vaikuttamisessa on kysymys kuitenkin viestinnästä ja vuorovaikutuksesta, jossa pelaa myös vastavuoroisuuden periaate.  Tekemällä palveluksen toisillemme, luomme palveluksen saajalle vastavuoroisuuden. Kysymys on aina ihmisten välisestä kanssakäymisestä koska eivät rakenteet, on kysymys sitten vaikkapa organisaatioista tai jäsenvaltioista, itsessään vaikuttamista tee. Kyllä sen tekevät asiaansa uskovat ihmiset.

Monet asiat kaipaavat muutosta ja tämä luo hedelmällisen pohjan vaikuttamiselle. Tavoitteena vaikuttamisessa pohjimmiltaan on pyrkiä muuttamaan tai laajentamaan käsityksiä vaikutettavasta asiasta. Vaikuttamista tehdään monella tasolla ja eri vaiheissa. On tunnistettava millaisia toimijoita missäkin valmistelun vaiheessa halutaan kuulla. Voi olla kysymys jäsenmaasta tai yksittäisestä alan huippuasiantuntijasta. Euroopan komissio haluaa ja käy vuoropuhelua ja se sinänsä on erinomainen asia.

Vaikuttamisen kanavia on paljon ja niitä kannattaa käyttää luovasti. Tärkeää on, että viesti kulkee useita reittejä pitkin ja saman sisältöisenä. Vaikuttaa voidaan mm. poliittisen päätöksenteon kautta niin kansallisesti kuin yhteyksillä Europarlamenttiin, vaikuttamalla suoraan tai erilaisten neuvoa-antavien ryhmien ja moninaisten verkostojen kautta, hyödyntämällä verkkoviestintäympäristöä (mm. julkiset kuulemiset) ja sosiaalista mediaa. Tärkeää loppupelissä kuinkin on, että viesti menee ihmiseltä ihmiselle. Pelkän paperin lähettäminen ei useinkaan riitä. Tämä käsitys ehkä on meidän suomalaisten yksi perisynti.

Miten voimme tehokkaasti vaikuttaa? Meillä pitää olla tahtotila EU- vaikuttamiseen. Ilman yhteistä tahtoa yksittäiset toimet jäävät tehottomiksi. On oltava yhteinen rintama ja yhteistyö, jossa sovitaan eri toimijoille omat roolinsa. On käytävä säännöllisesti tapaamassa oikeita ihmisiä oikeaan aikaan, myös Brysselissä. Tavoitteet tapaamisille pitää olla selkeät ja taustatyö tehdä hyvin jo ennen tapaamisia.

Oikeat verkostot syntyvät tekemisen kautta. Meidän on hyvä olla mukana laajalla rintamalla. Tätä kautta syntyvät avainkontakti. Ja avainkontaktien kautta tapahtuu vaikuttaminen. Asioihin on mahdollista vaikuttaa.