ERC ja EU-kumppanuudet eivät ole vastakkaisia – molempia tarvitaan rakennettaessa kestävää tulevaisuutta

Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) rahoitusinstrumentti käynnistyi 7. puiteohjelmassa. Se on osoittautunut kiistatta EU:n menestystarinaksi. Se on rahoittanut hankkeita yli 9500 vuodesta 2007 lähtien, ja niistä monet ovat johtaneet tieteellisiin läpimurtoihin sekä huipputason julkaisuihin Nobel ja muita palkintoja unohtamatta. Rahoitetuista projekteista jopa 70 – 80 % ovat johtaneet joko tieteellisiin läpimurtoihin tai muihin tieteellisesti perustavanlaatuisiin tuloksiin.

ERC ja EU-kumppanuudet & innovaatiotoimet eivät ole vastakkaisia vaan molempia tarvitaan. ERC tukee tutkijalähtöistä tutkimusta, jonka tuloksia voidaan hyödyntää ilmiöpohjaisessa yhteiskunnallisessa ja/tai innovaatiotutkimuksessa. Ilman laadukasta läpimurtoihin tähtäävää tutkijalähtöistä tutkimusta mahdollisuudet läpimurtoinnovaatioihin kaventuvat.

Osana Horisontti Eurooppa valmisteluja, ERC rahoitustaso oli mittavan vaikuttamisen kohteena koska laajalti pelättiin huippututkimukseen suunnattavan rahoituksen leikkauksia. Mm. ERC:n tieteellinen neuvosto julkaisi vielä joulukuussa juuri ennen päätöksiä EU budjetista vetoomuksen, jossa vedottiin ERC:lle kohdennettavan vähintään 16,6 MRD euroa. Tehdyt päätökset asettivat rahoitustason noin 16 MRD euroon mikä sinänsä oli hieno asia vaikkakin hampaankoloon jäi se, että huippututkimuksen rahoituksen osuus koko Horisontti Euroopan budjetista tippui verrattuna nyt päättyvään Horisontti 2020 – ohjelmaan.

Suomi on väkilukuun suhteutettuna menestynyt ERC-rahoituksen saannissa varsin hyvin mutta se on tarkoittanut meiltä enemmän investointeja kuin monelta muulta maalta. Hakemusten onnistumisprosentti Suomessa on ollut huonompi kuin monissa samankokoisissa ja -kaltaisissa maissa. Menestymme heikommin kuin esim. Sveitsi (20,53 %), naapurimme Ruotsi (11,63 %) tai EU liitännäismaa Norja (8,45 %). Suomessa saamme sadasta hakemuksesta vain vajaa kahdeksan (7,7 %) rahoitettavaksi. Parantamisen varaa siis on.

Mistä tämä Suomen heikompi hakumenestys voi johtua? Se näyttää olevan usean osatekijän summa. Yksi tekijä löytynee tutkijoiden liikkuvuudesta. Nuorten tukijoiden kiinnostus lähteä postdociksi on hiipunut. ERC-rahoituksen yksi edellytyksistä on tutkijan riittävä itsenäisyys, ja mikä tehokkaammin itsenäistää kuin toiseen organisaatioon siirtyminen. Varsinkin ulkomailla vietetty aika rakentaa tutkijan omaa uraa, ja tuo tullessaan yleensä hänen palatessa uusia ideoita sekä tutkimusmenetelmiä. Euroopan tutkimusneuvoston rahoitushakemusten arvioinnissa painotetaankin innovatiivisen tutkimushankkeen lisäksi myös tieteellisten julkaisujen laatua ja tutkijan itsenäisyyttä.

Tunnetaanko ERC-rahoitus Suomessa riittävän hyvin? Ehkä rahoitusinstrumenttina kyllä, mutta muutoin siihen liittyy monenlaisia myyttejä kuten tarinat ”lobbauksen” tarpeesta tai sen lähes Nobel-tutkijan tasoisen CV:n vaateesta. Myös alhaisempi onnistumisprosenttimme kielii sitä, että hakijoiden ymmärrystä ERC rahoituksen ehdoista ja tavoitteista on vara parantaa. Pitäisikö ensihakijoilta edellyttää ERC -koulutukseen osallistumista jo ennen hakemuksen laadintaa? Tämä voisi parantaa hakemusten laatua sekä oikea-aikaisuutta.
Entä tukeeko meidän kansallinen tutkimusrahoitusjärjestelmämme ERC-rahoituksen hakemista? Kansallisia tutkijalähtöisten rahoitusten hakumenettelyjen yhdenmukaistamista ERC-hakumenettelyjen kanssa kannattaisi vakavasti pohtia. Parhaimmillaan se hyödyttäisi sekä tutkijaa että myös rahoittajia. Myös hakijaorganisaatioiden olisi sisäisesti hyvä punnita onko tutkijoiden ura- ja tuki- ja kannustusjärjestelmät riittäviä sille, että saisimme jatkossa vielä laadukkaampia hakemuksia ja pienemmällä hakemusmäärällä ERC apurahoja?

Näitä kysymyksiä on hyvä tarkastella tässä nivelkohdassa ohjelmakausien vaihtuessa.