Suomi-kupla

Minulla on ollut hieno mahdollisuus tarkastella suomalaista yhteiskuntaa hieman etäämmältä nyt kun työskentelen eurooppalaisten kansallisuuksien sulatusuunissa Brysselissä. Minulla on ollut mahdollisuus kohdata ihmisiä eri maista ja erilaisista organisaatioista. Ihmisyyteen liittyy myös uteliaisuus toisia ihmisiä kohtaan – työnasioiden ohella vaihdamme kuulumisia myös oman maamme, työyhteisömme ja oman elämän asioista. Näin ensimmäisten kuherruskuukausien jälkeen on oiva hetki ihmetellä.

Suomen henkisessä ilmapiirissä on tapahtunut taloudellisten vaikeuksien puristuksessa olennainen muutos. Supistuvan talouden kurjimuksessa olemme pyrkineet hakemaan tasapainoa strategioita uudistamalla jatkuvasti nopeutuvilla sykleillä. Ongelmaa on ryhdytty myös ratkomaan toinen toisiaan seuraavilla organisaatiouudistuksilla. Ainakaan julkisella sektorilla ei ole tiedossani yhtään tahoa, joka ei olisi viimeisten vuosien aikana myllätty pohjamutia myöten, monet jo useita kertoja.

Onko tämä johtanut parempaan lopputulokseen? Näin ei näytä tapahtuneen.  Suomalaisen työn tuottavuus ei ole parantunut viimeiseen kymmeneen vuoteen. Syitä lienee niin sysissä kuin sepissäkin. On syytä kyseenalaistaa, käytämmekö sopeutumisessa toimintaympäristön muutokseen jo vanhentuneita lääkkeitä, kun näivettymistauti ei ota talttuakseen.

Toiminnan uudelleen suuntaamisia ja uudistuksia toki tarvitaan kehitykseen vastaamiseksi. Tehtäviä on karsittava ja palveluja digitalisoitava kun työväki irtisanomisten ja ikääntymisen vuoksi vähenee. Olennainen asia kuitenkin piilee siinä, miten nämä muutokset toteutetaan. Näitä tapoja olisi hyvä vihdoin tarkastella työajan ja –uran pidentämisen sijasta tai ohella.

Ovatko säästöt ja rakennemuutokset aina välttämättömiä seurauksia toimintaympäristön muuttuessa vai tehdäänkö näitä automaattiohjauksella?  Ovatko ne oikeasti ainoat uudistuksen keinot? Muutokset vievät paljon energiaa ja voimavaroja. Lukuisten, toinen toisiaan seuraavien muutosten tai jopa muutosketjujen suurena vaarana on se, että ne epäonnistuvat. Ne voivat johtaa kierteeseen, jolla aiemmin tehtyjä virheitä yritetään korjata aitojen uudistusten sijasta. Mitä useampia muutospolkuja on kuljettavana, sitä suurempi on riski virhevalintojen tekemiselle.

Brysselissä puhumme ”Brysselin kuplasta”, jolla tarkoitetaan sitä, että ollaan irti kotimaan todellisuudesta. Vieraannutaan perustehtävästä eli siitä, mitä tai ketä varten meidät on lähetetty ja ketä palvelemme. Olemmeko luoneet Brysselin kuplan myös meille Suomeen? Elämmekö me kuplassa, irrallaan todellisuudesta?

Alati jyskyttävä muutospumppu voi johtaa harhaan siitä, että muutoksen läpivientiin riittää vain pieni valistunut joukko.  Ajattelun voi jättää tälle joukolle ja muille riittää pelkkä muutoksen kontroloitu suorittaminen. Tällaisen jo jalansijaa vallanneen toimintakulttuurin omaksumisen kautta yhteisöihin on vaarana muodostua kahden kerroksen väkeä, jonka väliin syntyy inversio. Inversion yläpuolella olevat havaitsevat maailmaa nurin päin. Aito kuunteleminen ja osallistaminen katsotaan tarpeettomaksi, jopa epämiellyttäväksi ja oma keskinäinen vuorovaikutus edistykseksi.  Inversion alapuolella oleva suuri enemmistö ei pääse osalliseksi ja ole tietoinen heitä koskevan muutoksen valmistelusta. Muutosta johtavat eivät saa sitä olennaisinta tietoa, jota laivan luotsaaminen oikeaan suuntaan edellyttää.  Vuorovaikutus hiipuu ja ihmisten luottamus horjuu. Syntyy ”Iceberg of Ignorance” ilmiö.  Muutosta johtava joukko irtoaa todellisuudesta, ja yhteisö pahimmillaan halvautuu.

Tämä ajatusmalli vahvistaa myös egoismia. Egoismin ominaisuudet ilmenevät aina yksilöiden kautta mutta näkyvät yhteiskunnassamme kollektiivisina ilmiöinä. Kun egoismilla on vahva sija, luottamus on heikko.

Tämä kupla pitäisi puhkaista. Tälle maalle ja sen työyhteisöille parasta on ihmiset, jotka kokevat paloa ja ovat motivoituneita tehtäväänsä. Riittävästä vuorovaikutuksesta huolehtiminen on tie terveen korkean luottamuksen yhteisöihin. Tällaisia yhteisöjä luonnehtii avoin tiedonjako, virheiden sietäminen ja rohkea käsittely asioiden oppimiseksi, innovatiivisuus ja luovuus, aito kuuntelu muodollisen kuulemisen sijasta, kunnian jakaminen, välittäminen, työnilo ja myönteiset hetket.

Puhkaistaan tämä kupla ja tehdään yhdessä Suomesta parempi paikka elää ja työskennellä.

Vaikuttaa, ei vaikuttaa, vaikuttaa…

Daisy

Vaikuttaminen on kestosuosikki niin pöytäpuheissa kuin juhlapuheissakin puhuttaessa EU:n tutkimusrahoituksesta. Voimmeko vaikuttaa oikeasti EU tutkimusrahoituksen valmisteluihin ja päätöksentekoon? Ja mitä vaikuttaminen oikeastaan on?

Usein meidän suomalaisten keskusteluissa kuulee argumentteja siitä, kuinka me olemme pieniä toimijoita ja kaukana kaikesta päätöksenteosta, omaamme vähän sananvaltaa jos ollenkaan. Eikä yksin kannata yrittää yhtään mitään. Kyllä muut isommat tahot hoitavat puhumisen.

Tämä on sitä suomalaista vaatimattomuutta, jota on kyllä syytä ravistella! Suomalaisilla on erinomaisen hyvä maine EU:ssa. Ja loppupelissä vaikuttamisessa on kysymys kuitenkin viestinnästä ja vuorovaikutuksesta, jossa pelaa myös vastavuoroisuuden periaate.  Tekemällä palveluksen toisillemme, luomme palveluksen saajalle vastavuoroisuuden. Kysymys on aina ihmisten välisestä kanssakäymisestä koska eivät rakenteet, on kysymys sitten vaikkapa organisaatioista tai jäsenvaltioista, itsessään vaikuttamista tee. Kyllä sen tekevät asiaansa uskovat ihmiset.

Monet asiat kaipaavat muutosta ja tämä luo hedelmällisen pohjan vaikuttamiselle. Tavoitteena vaikuttamisessa pohjimmiltaan on pyrkiä muuttamaan tai laajentamaan käsityksiä vaikutettavasta asiasta. Vaikuttamista tehdään monella tasolla ja eri vaiheissa. On tunnistettava millaisia toimijoita missäkin valmistelun vaiheessa halutaan kuulla. Voi olla kysymys jäsenmaasta tai yksittäisestä alan huippuasiantuntijasta. Euroopan komissio haluaa ja käy vuoropuhelua ja se sinänsä on erinomainen asia.

Vaikuttamisen kanavia on paljon ja niitä kannattaa käyttää luovasti. Tärkeää on, että viesti kulkee useita reittejä pitkin ja saman sisältöisenä. Vaikuttaa voidaan mm. poliittisen päätöksenteon kautta niin kansallisesti kuin yhteyksillä Europarlamenttiin, vaikuttamalla suoraan tai erilaisten neuvoa-antavien ryhmien ja moninaisten verkostojen kautta, hyödyntämällä verkkoviestintäympäristöä (mm. julkiset kuulemiset) ja sosiaalista mediaa. Tärkeää loppupelissä kuinkin on, että viesti menee ihmiseltä ihmiselle. Pelkän paperin lähettäminen ei useinkaan riitä. Tämä käsitys ehkä on meidän suomalaisten yksi perisynti.

Miten voimme tehokkaasti vaikuttaa? Meillä pitää olla tahtotila EU- vaikuttamiseen. Ilman yhteistä tahtoa yksittäiset toimet jäävät tehottomiksi. On oltava yhteinen rintama ja yhteistyö, jossa sovitaan eri toimijoille omat roolinsa. On käytävä säännöllisesti tapaamassa oikeita ihmisiä oikeaan aikaan, myös Brysselissä. Tavoitteet tapaamisille pitää olla selkeät ja taustatyö tehdä hyvin jo ennen tapaamisia.

Oikeat verkostot syntyvät tekemisen kautta. Meidän on hyvä olla mukana laajalla rintamalla. Tätä kautta syntyvät avainkontakti. Ja avainkontaktien kautta tapahtuu vaikuttaminen. Asioihin on mahdollista vaikuttaa.

Tuulahduksia Brysselistä

Hyvä lukija,

Tulen kirjoittamaan tällä paikalla kuukausittain ajankohtaisista EU asioista, jotka liittyvät EU:n tutkimuspolitiikkaan ja/tai tutkimus- ja innovaatiorahoitukseen. Yritän pureutua asioiden ytimiin sekä siihen kuuluisaan hiljaiseen tietoon, jota ei vielä löydy virallisista tietolähteistä. Ensimmäinen blogi ilmestyy huhtikuussa.

Backman-Jaana-9727Jaana Backman
Tutkimuspalvelupäällikkö
Itä-Suomen yliopiston EU-toimisto, Bryssel