Professori Osmo Päiviö Hänninen kuoli 83-vuotiaana Kuopiossa 14. joulukuuta 2022. Hän oli syntynyt Lahdessa 30. huhtikuuta 1939. Hänen äitinsä kuoli Osmon ollessa 4-vuotias. Kirvesmiesisä jäi kahden pojan yksinhuoltajaksi.
Osmo kävi koulunsa Lahdessa ja kirjoitti ylioppilaaksi 1958. Hän valmistui Turun yliopistosta lääketieteen lisensiaatiksi 1964 ja väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1966. Lisäksi hän valmistui Turun yliopistosta filosofian kandidaatiksi biokemiasta 1962 ja tohtoriksi 1968. Turun yliopistossa Hänninen toimi fysiologian assistenttina ja laboraattorina vuosina 1966–1971.
Hännisen ura jatkui Kuopion korkeakoulussa biokemian apulaisprofessorina 1969–1971, korkeakoulun suunnitteluprofessorina 1971–1972 ja fysiologian professorina vuodesta 1972 eläkeikään 2004 asti. Hän toimi korkeakoulun vararehtorina 1972–1978 ja rehtorina 1981–1984.
Hänninen edusti nuorta Turun yliopiston kouluttamaa tutkijakuntaa, joka kehitti rohkeasti Kuopion korkeakoulua. Hän oli poikkeuksellisen lahjakas, energinen ja kansainvälisestikin tunnettu tutkija. Tutkijan ura huipentui Suomen Akatemian tutkijaprofessuuriin 1980–1981. Kausi jäi kesken, kun hänet valittiin rehtoriksi. Hännisen kaudella siirryttiin tiedekuntarakenteeseen ja korkeakoulu muuttui yliopistoksi 1984.
Valtiovalta tuki uusien yliopistojen toimintaa, ja uusista koulutusaloista myös taisteltiin. Joensuun naapuriyliopiston rehtori Heikki Kirkisen kanssa Hännisellä oli kipakanpuoleistakin keskustelua. Hänninen tuki yhteiskuntatieteiden, ravitsemustieteen ja liikuntalääketieteen koulutuksen sekä tutkimuksen kehittämistä Kuopiossa.
Hännisen varhainen tutkimus keskittyi elimistön vierasainemetaboliaan. Myöhemmin tutkimus siirtyi pääosin soveltavaan tutkimukseen lihasten aineenvaihdunnasta, elimistön kuormittumisesta ja ergonomiasta sekä ravitsemustieteestä. Siteeratuimpia hänen tutkimuksistaan ovat useat ergonomian ja ravitsemustieteen alan tutkimukset. Hänninen tuotti myös suosittua kotimaista oppimateriaalia. Humanistina hän oli perustamassa Kuopioon Snellman-instituuttia ja Savon kielen seuraa.
Hänninen oli vauhdikas ja idearikas persoona. Hän teki pitkää päivää väsymättä, liikkui jalan puolijuoksua tai pyörällä. Hänninen perusti 1976 edelleen toimivan länkiritarikunnan, johon kutsutaan kaikki Itä-Suomen yliopistosta fysiologian piiristä väitelleet tutkijat. Heitä on jo yli 130, joista viitisenkymmentä on noussut professoriksi Suomen ohella useassa eri maassa.
Hänninen oli avainhenkilö kansainvälisen tieteellisen Puijo-symposiumin ideoimisessa. Jo 1970-luvun lopulla hän sai Cooper-testin kehittäjät Kuopioon. Hänellä oli joukko kansallisia ja kansanvälisiä luottamustehtäviä. Hän oli paitsi Suomen myös Unkarin fysiologiyhdistyksen kunniajäsen ja Unkarin Semmelweis-yliopiston kunniatohtori.
Matti Uusitupa
Timo Lakka
Ossi V. Lindqvist
Kirjoittajat ovat Osmo Hännisen työtovereita.
I met Osmo Hänninen for the first time in 1968, when I spent a month in Turku as an exchange medical student from the Medical School of Athens. Working with him in the Dept. of Physiology, I had the opportunity to do some experiments related with the biotransformation of foreign compounds and especially with the glucuronic acid pathway. I visited Turku again in 1969, as a tourist this time, and I paid a visit to his lab, in order to meet him and discuss with him. After my graduation in 1971, he offered me a position in Kuopio, with the option to do research for my dissertation. Being in Kuopio for almost five years (1972-77), initially in the Dept. of Physiology and then in the Dept. of Pharmacology, I had the privilege to do research under his supervision. In 1992, he visited the University of Ionnina, in Greece, where we held a Greek-Finnish scientific meeting. In 1999, I was invited to participate to a symposium organised in Turku in order to celebrate his 60th birthday. Last time I met him was in 2012, when I visited Kuopio as a scholar of the Erasmus Program.
Osmo Hänninen had always been very supportive to me and he played an invaluable role in my scientific career. As a supervisor of my dissertation, he was attending the progress of my experiments, despite his busy life as a teaching Professor and at the same time as a member of the organising committee for the new “Kuopion Korkeakoulu”, an affiliation with frequent meetings in Helsinki. Perhaps the most typical aspect of his personality was his easy going and polite character, combined with endless energy. I will always remember him with immense gratitude.
Marios Marselos, MD, PhD
Emeritus Professor of Pharmacology
Medical Faculty, University of Ioannina, Greece