Onko ujoudesta tullut synti, josta pitää tehdä parannus?

Ujoutta saatetaan pitää arkipuheessa harmittomana ja neutraalina ominaisuutena. Yksilön kokemuksena ja luonteenpiirteenä ujous on kuitenkin paljon problemaattisempi asia.

Viime vuosien korkeakoulututkimus on antanut viitteitä, että uudet opiskelijasukupolvet ovat yhä huolestuneempia omasta arvostaan ja kyvyistään työmarkkinoilla. Samalla he ovat myös hyvin tietoisia vallitsevista kyvykkyysideaaleista.

Käsitys omasta työelämäkyvykkyydestä liitetään entistä selvemmin tulkintaan omista persoonallisuuden piirteistä. Koettu ulospäinsuuntautuneisuus näyttää vahvistavan uskoa omaan kyvykkyyteen, kun taas introversioon linkittyvät piirteet koetaan uhaksi omalle työmarkkina-arvolle.

Ujoudesta näyttää muodostuneen länsimaissa ominaisuus, joka altistaa negatiiviselle minäkäsitykselle.

Markkinavetoisessa kilpailuyhteiskunnassa yksilöön sidotut inhimilliset ominaisuudet ja kyvyt valjastetaan yhä useammin tuottavuuden välineeksi. Samalla ihmisluonnon normit ja ideaalit muuttuvat. Tämä realisoituu esimerkiksi kasvatuskäytännöissä ja yksilön tulkinnoissa omista mahdollisuuksistaan.

Suhtautuminen ujouteen yksilön piirteenä vaihtelee paljon kulttuurista toiseen. Näiden erojen tarkastelu auttaa havainnoimaan ja tarvittaessa tarkistamaan ujouteen liitettyjä huomaamattomia, mutta vahingollisia käsityksiä ja asenteita.

Mitä ujous on?

Ujoudesta yksilön ominaisuutena kiinnostuttiin tieteellisen tutkimuksen saralla systemaattisemmin vasta 1970-luvulla. Tutkimusalue on ollut lähinnä psykologian ja lääketieteen dominoima.

Viime vuosikymmennet ovat tuottaneet yhä kasvavan määrän alan tutkimuksia. Tavoitteena on ollut määritellä ujoutta ilmiönä sekä tarkastella ujouden seurauksia yksilön kehitykselle ja elämänkululle.

Tutkimuksissa tehdään yleensä ero ujouden ja introverttiuden välille, sillä ne ovat erillisiä ilmiöitä. Siinä missä ujouteen liitetään yleensä jännittyneisyys uusissa sosiaalisissa tilanteissa, introverttiudessa on kyse enemmän omissa oloissa viihtymisestä.

Nyky-ymmärrys paikantaa ujouden biologiselle pohjalle rakentuvaksi temperamenttitaipumukseksi tai persoonallisuuden piirteeksi. Siis ihmisen synnynnäiseksi taipumukseksi. Ujoustutkimuksen valtauoma on kuitenkin jättänyt usein huomiotta sen, että ujous on myös kulttuurisidonnainen sosiaalinen identiteetti, jota muovaavat ympäröivän ajan ja paikan ideaalit.

Onkin huomionarvoista, että yksilön temperamenttiin kytköksissä oleva ujous on tunnistettu yhdeksi pysyvimmistä ominaisuuksista. Toisaalta on havaittu, että ujouden rooli yksilön toimintaa ja kehitystä muotoilevana piirteenä, on vahvasti sidoksissa sosiaalisesta ympäristöstä saatuun palautteeseen.

Länsimaisessa kontekstissa ujous näyttäytyy uhkana itsetoteutukselle ja elämässä menestymiselle. Ujouden implikoiminen kulttuurisesti ei-toivotuksi tilaksi näyttää paradoksaalisesti lisänneen sosiaalisesti arkaa käyttäytymistä. Sosiaalipsykologisten minäteorioiden näkökulmasta ujous tulkitaan yhä useammin poikkeavuudeksi, koska ulospäinsuuntautuneisuuden ihanne kulttuurissamme on niin määräävä.

Ujouden seuraukset ovat kulttuurisidonnaisia

Kussakin kulttuurissa tarjolla oleva sosiaalisen hyväksynnän ja tuen määrä vaikuttaa siihen, millaisia aikuisia ujoista lapsista kasvaa. Tämä näkyy erityisen selvästi pitkään kumuloituneella tutkimussaralla, jossa pitkittäistutkimuksen keinoin on vertailtu Kiinassa ja Kanadassa varttuneita ujoja lapsia.

Kulttuurierot suhtautumisessa ujouteen konkretisoituvat esimerkiksi vanhemmuustyyleissä ja vertaissuhteissa. Länsimaissa ujouteen liitetään säännönmukaisemmin erilaisia negatiivisia kyvyttömyyden määreitä, kun taas Kiinassa ujous on pitkään nähty sosiaalisesti hyväksyttynä piirteenä. Näillä suhtautumistapojen eroilla on seurauksia yksilön minäkäsitykselle.

Kiinassa ujoista lapsista on havaittu kasvavan useammin pärjääviä ja myönteisesti itseensä suhtautuvia aikuisia. Ujoutta ei problematisoida, mistä johtuen ujojen lasten tunne osallisuudesta sekä mahdollisuudet harjoittaa turvallisesti omia sosiaalisia taitoja lisääntyvät.

Kiinassakin on kuitenkin jo nähtävissä kehitystä länsimaisten ideaalien suuntaan. Asennemuutos näkyy etenkin suurkaupungeissa elävien nuorten aikuisten keskuudessa. Muutos on liitetty markkinatalouden muokkaamaan yhteiskuntaan.

Meneillään oleva nopea kulttuurinen muutos ja uusien ideaalien globaali leviäminen haastavat ujouden piirteitä omaavan yksilön mahdollisuuksia rakentaa myönteistä minäkäsitystä.

Tiedostamattomilla asenteilla on seurauksia ujoille ihmisille

Ujous realisoituu sosiaalisessa todellisuudessa. Ilman toisia ihmisiä ujo ihminen tuskin tunnistaisi tätä ominaisuutta itsessään. Sosiaalipsykologisissa tutkimuksissa ujous onkin tunnistettu potentiaalisesti stigmaa tuottavaksi piirteeksi, johon liitetään samalla voimakkaita stereotypioita.

On myös havaittu, että sosiaaliseen vetäytymiseen liitetyt normatiiviset käsitykset ja moraaliset lataukset vaihtelevat sen mukaan, miten sosiaalisen vetäytymisen syytä tulkitaan.

Sosiaalista vetäytymistä pidetään helpommin hyväksyttävänä, mikäli kyse näyttää olevan yksilön vapaaehtoisesta valinnasta. Arkuudesta johtuvan jännityksen motivoima vetäytyminen sen sijaan tulkitaan vähemmän hyväksyttäväksi, normista poikkeavaksi outoudeksi. Vieroksummeko siis arkuutta ja herkkyyttä?

Ujoutta on myös tarkasteltu niin sanottujen piilevien maallikkoteorioiden näkökulmasta. Näillä sisäistetyillä selitysmalleilla on havaittu olevan vaikutusta siihen, miten suhtaudumme erilaisiin persoonallisuuksiin. Jäykät, ujoutta muuttumattomana ominaisuutena pitävät selitysmallit näyttävät johtavan stereotyyppisempiin ja negatiivissävytteisempiin tulkintoihin ujoista ihmisistä.

Ujoutta koskevat tulkinnat ovat myös selkeästi sukupuolittuneita. Isossa kuvassa miehille ujous on kulttuurisesti vähemmän hyväksyttävää. Tämä on liitetty syvällä kulttuurissa oleviin normeihin miehistä autonomisina, assertiivisina ja dominoivina toimijoina.

Ujous onkin arkikäsityksestä poiketen melko huonosti tunnistettu ja ymmärretty psyykkis-sosiaalinen piirre. Kenties tästä syystä ujouden motivoima toiminta, kuten hiljaisuus tai varovaisuus sosiaalisissa tilanteissa, tulkitaan niin usein väärin esimerkiksi passiivisuudeksi, välinpitämättömyydeksi tai kompetenssin puutteeksi. Ujon ihmisen näkökulmasta kysymys voi olla aktiivisesta pyrkimyksestä hallita tilannetta ja välttää virheitä.

Mikä on ujoutta, mikä elämänhistorian jättämää jälkeä?

Ujouteen liittyy kohonnut tietoisuus itsestä sosiaalisissa tilanteissa. Ujoilla ihmisillä on havaittu olevan taipumus tarkkailla itsestä välittyviä vaikutelmia vuorovaikutuksen kuluessa. Tähän liittyy tavanomaista korostuneempi huoli negatiivisten arvioiden kohteeksi joutumisesta.

Samaan aikaan monella ujoksi itsensä tunnistavalla aikuisella on elämänhistoriallinen, toistuva kokemus joutumisesta muiden arvioimaksi. Ujous näyttäytyy piirteenä, jota on lapsesta asti kommentoitu ja josta on huomauteltu läpi koulupolun.

Ei ole tavatonta, että ujoudesta huomautellaan vielä työelämässäkin. Harmittomalta tuntuvat, joskus huumorinkin varjolla esitetyt heitot toisen ihmisen olemuksesta usein vain vahvistavat ujoutta kokevan ihmisen tuntua itsestä erilaisena ja jollain tavalla puutteellisena.

Voi kysyä, missä määrin ujouteen liitetty taipumus itsensä tarkkailuun sosiaalisissa tilanteissa on sisäsyntyinen piirre. Vai onko enemmänkin kyse toisten katseiden vahvistamasta tunteesta itsestä perustavasti erilaisena, usein parannusta tarvitsevana?

Tasapainoilu normien ja ihanteiden välillä muokkaa ujon ihmisen käsitystä itsestään ja mahdollisuuksistaan. Ujon sosiaaliseen identiteettiin kietoutuvat tunteet, kuten häpeä̈, epäonnistumisen pelko ja arvottomuuden tunne, eivät ole ujouden oireita vaan kosketuksissa muihin syntyviä oman itsen ääriviivoja.

Mitä voisimme tehdä toisin?

On ilmeistä, että kunkin ajan kulttuuriset ihanteet ja normit määrittävät kulloisiakin elämän ehtoja. Esimerkiksi työmarkkinoilla kysytyt ominaisuudet ja kyvyt muokkautuvat yhä vahvemmin globaalien trendien suuntaisesti. Kuinka usein itsevarma nappaa työpaikan osaavamman mutta ujon edestä, vaikka organisaatio nimen omaan tarvitsisi osaajaa.

Miten sitten voisimme vaikuttaa siihen, että erilaisilla ihmisillä olisi hieman tasaisemmat, tai edes riittävät edellytykset löytää mielekäs paikka yhteiskunnassa?

Kasvatus- ja koulutusinstituutioilla on tässä suuri vastuu. Ammattikasvattajilla on eettinen velvollisuus tutkia ja tunnistaa omia käsityksiään sekä hankkia ajantasaista tietoa.

Melko usein ujoutta koskevien tutkimusten loppupäätelmissä esiintyy suosituksia erilaisista keinoista, joilla ujot yksilöt voivat pyrkiä harjoittamaan omaa sosiaalista kompetenssiaan.

Harvemmin esiintyy ehdotuksia siitä, miten kasvatus- ja koulutusinstituutioiden ammattilaiset voisivat auttaa ujoja yksilöitä tunnistamaan omia vahvuuksiaan sekä rakentamaan itseluottamustaan omien kykyjensä varaan. Tämä voisi olla ensimmäinen askel mietittäessä vaihtoehtoisia tapoja tukea erilaisten yksilöiden osallisuutta ja mahdollisuuksia rakentaa myönteistä minäkäsitystä.

Päivi Häkkinen
Yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Ohjauksen koulutus, Itä-Suomen yliopisto

Artikkeli on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkopalvelussa.