Ihanaa uutta vuotta varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden ainejärjestö Sulo ry:ltä!

Sulo ry:n logo

Olemme Itä-Suomen yliopiston, Joensuun kampuksen varhaiskasvatuksen opettajien ja – erityisopettajien ainejärjestö, ja tämän blogikirjoituksen on rustannut Sulon hallitus vuodelta 2022. Sulo ry on perustettu vuonna 1980 ja on alun perin kotoisin Savonlinnasta. Sulo ry:n nimi tulee Savonlinnan ULO:sta eli uudenmuotoisesta lastentarhanopettajankoulutukseta. Sulo ry ja varhaiskasvatuksen opettajakoulutus siirtyi vuonna 2018 Savonlinnan kampuksen lakkauduttua Joensuuhun.

Sulo ry edustaa opiskelijoitaan niin kampuksella kuin myös sen ulkopuolella. Olemme mukana erilaisissa opetusta ja koulutusta käsittelevissä työryhmissä tuomassa opiskelijanäkökulmaa koulutuspoliittiseen päätöksentekoon. Lisäksi meitä näkee usein sekä mukana järjestämässä, että osallistumassa erilaisiin opiskelijatapahtumiin. Hallitustoiminnassa pääsee vaikuttamaan opiskelijoiden asioihin ja hyvinvointiin sekä tekemään tärkeitä päätöksiä opiskelijoiden eduksi.

Ainejärjestön yksi tärkeimpiä tehtäviä on kuitenkin ylläpitää ja edistää opiskelijoiden yhteishenkeä. Ainejärjestönä kannustamme opiskelijoita olemaan avoimia ja ottamaan huolet puheeksi. Suloisen Sulolaisen voi tunnistaa, jos ei äänen perusteella, niin kirkkaanpunaisista haalareista. Perinteisiä Sulon tapahtumia ovat olleet muun muassa syksyisin järjestettävä Suloisten ilta, helmikuussa järjestettävä Suloisten nimipäivä, sekä keväällä valmistuvien opiskelijoiden potkiaiset. Osallistumme myös erilaisiin fuksitapahtumiin ja järjestämme sitsejä noin neljä kertaa vuodessa. Teemme yhteistyötä myös muiden opettaja-ainejärjestöjen, että varhaiskasvatuksen koulutuksen kanssa. Pyrimme päivystämään joka kuukausi yleensä kampuksen Educa-rakennuksessa, joka on varhaiskasvatuksen opiskelijoille kuin toinen koti.

Vuoden 2022 hallituskausi on ollut vaihderikas. Alkuvuodesta korona vaikutti vielä ainejärjestömme toimintaan, mutta pyrimme kuitenkin järjestämään tapahtumia jäsenistölle. Syyskuun alussa kaikki kääntyi taas parhain päin ja järjestimme muiden opettaja-ainejärjestöjen kanssa BACK TO UEF -tapahtuman Joensuun Ilosaaressa. Syyskuusta eteenpäin aloimme panostamaan suurella sydämellä Sulon tapahtumiin ja saimme niitä järjestettyä oikein mukavasti ja oli mukava huomata, miten opiskelijatkin innostuivat järjestämistämme tapahtumista.

Pääsimme tänä vuonna myös järjestämään Sulon 42. vuosijuhlat, joita juhlimme runsaslukuisesti hyvän ruoan ja puitteiden merkeissä. Loppuvuodesta järjestimme syyskokouksen, jossa valitsimme uuden hallituksen vuodelle 2023. Olemme ylpeitä runsaslukuisesta uudesta hallituksesta ja odotamme innolla uutta hallitusvuotta 2023.

Kulunut hallituskausi on ollut oikein tapahtumarikas ja opettavainen. Olemme toteuttaneet hallitustoimintaa tiiviillä ja hyvällä porukalla. Parasta ainejärjestön toiminnassa on se, että pääsee haastamaan ja kehittämään itseään sekä vaikuttamaan opiskelijoiden asioihin.

Suloista uutta vuotta 2023!

sulory@live.fi

Sulo ry

sulo.ry