Matkaa yliopistossa ei tarvitse aloittaa yksin

Ilmakuva siitä, kun opiskelijat ja tuutorit muodostivat tekstin "Opiskele opeksi - UEF".

Kuva1. ”Opiskele opeksi – UEF”, ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden ulkoriehasta syksyllä 2021. Kuva: Ville Tahvanainen

Onko korkeakoulu opiskelua yksin? Pitääkö kaikesta opiskelusta kantaa yksin vastuu? Nämä kysymykset ovat varmasti monen aloittavan yliopisto-opiskelijan mielissä. Korkeakoulussa opiskelija joutuu suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opintopolkuaan varsin itsenäisesti, mutta yksin tätä kuormaa ei tarvitse täysin kantaa. On inhimillistä, että kaipaamme vertaisia ja muita tukijoita elämämme eri vaiheisiin – onhan korkeakouluun astuminen yksi merkittävimpiä elämänmuutoksia ihmiselämän aikana. Moni oppii tekemällä yhdessä, ja toivottavasti yhteistyö muiden kanssa luo myös ihmissuhteita sinne vapaa-ajallekin. 

Olen omassa työssäni päässyt keskustelemaan yksin ahertamisesta osana Sillat-hanketyötä, jossa kehitämme erityisesti opettajatuutoroinnin toteuttamista osana opettajankoulutusta. Opettajatuutorin rooli on olla opiskelijan tukena opiskelujen aloituksessa, mutta myös jatkossa pysyä turvallisena ja tuttuna aikuisena opiskelijan koko opintouran ajan. Opettajatuutoria tavataan ensimmäisen opiskeluvuoden aikana useita kertoja, ja samalla tutustutaan muihin oman ryhmän opiskelijoihin, suunnitellaan omia opintoja sekä saadaan tietoa opiskelukäytänteistä. Koska opettajatkin ovat ihmisiä, meitäkin pitää hieman kouluttaa siihen, mitä uudet opiskelijat tarvitsevat ja miten me voisimme aidosta välittää uusista opiskelijoista.  

Vertaistuutoreita, eli saman pääaineen opiskelijatuutoreita, on jokaisella ryhmällä 1-2. Myös heidän kanssaan opiskeluasioista keskustelu on varsin tärkeää opiskelujen alkuvaiheessa. Heillä on usein ajantasainen tieto siitä, miten kuormittavaa opiskelu on, millaisia opiskelusisältöjä milläkin opintojaksolla on tai mitä kannattaisi opiskella omissa opinnoissa. Nämä tuutorit kulkevat oman ryhmän matkassa ensimmäisenä opiskeluvuotena, jonka aikana he tapaavat fukseja, eli ensimmäisen vuoden opiskelijoita, useita kertoja, välillä virallisissa, ja välillä vähemmän virallisissa merkeissä.

1. vuoden opettajaopiskelijat syksyn ulkoriehassa

Kuva2. Ensimmäisen opiskeluvuoden ulkotapahtuma. Kuva: Ville Tahvanainen

Mitä sitten teemme yhdessä? Kuluneena lukuvuonna saimme yhdessä nauttia muun muassa UEF:n oman pakohuoneen, Sm4rt LOC-tilan antimista erilaisten pakohuonepelien muodoissa. Alkusyksyllä järjestettiin yhteinen ulkorieha, jossa saimme viettää aikaa erilaisten leikkien ja kilpailujen merkeissä mahtavassa syyssäässä. Turvallista opintopolkua uusille opiskelijoille varmistettiin myös kouluttamalla opettaja- ja opiskelijatuutoreita turvakävelyihin, joka pidetään kaikille opiskelijoille ensimmäisten opiskeluviikkojen aikana. Nämä kävelyt perehdyttävät kaikki opiskelijat toimimaan oikein erilaisissa hätätilanteissa opiskelujen aikana, mutta myös arkielämässä. Näillä ja monilla muilla toimilla haluamme pitää yhteyttä uusiin opiskelijoihin sekä varmistaa, ettei kukaan ole yksin omalla opintopolullaan.

Pidetään toisistamme huolta. 

 

Kirjoittaja:

Ville Tahvanainen

Projektitutkija (Sillat-hanke) 

Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto