Yksikätinen juristi
Oskari Korhonen
Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas ja työskentelee viestintä- ja markkinointiavustajana sekä tutkimusavustajana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella ja päätti juuri työnsä hallinnon suunnittelijana Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymässä.
ANNOIN TAANNOIN eräässä sairaanhoitopiirin kokouksessa niin kutsutun juristin vastauksen erääseen oikeudelliseen kysymykseen: vastaus sisälsi liudan sillä hetkellä mieleeni juolahtaneita, lainsäädännön näkökulmasta hyväksyttäviä ja toteutettavissa olevia vaihtoehtoja. Varsinaisen substanssin arvioinnin ja eri toimintamallien välisen puntaroinnin jätin suosiolla itseäni viisaammille ja kokeneemmille. Pitkän uran lääkärinä tehnyt, sittemmin hallinnollisiin tehtäviin siirtynyt viranhaltija pudisteli esitykseni jälkeen päätään ja päivitteli nauraen muulle kokousväelle: ”Oletteko koskaan nähneet yksikätistä juristia? Tuokaa minulle sellainen – nämä muut eivät koskaan kerro suoraan parasta vaihtoehtoa, vaan toteavat aina ensimmäisen jälkeen, että ’on the other hand’!”
OLKOONKIN, ETTÄ viranhaltija vitsaili melko ronskisti vammaisuudella, oli hän oikeassa varsinaisessa asiassaan: se on onnekas, joka pyydystää tiimiinsä lainoppineen, jonka vastaus mahtuu mukavasti yhdelle kämmenelle. Tässä onnistuakseen juristin on opeteltava seisomaan leveässä haara-asennossa – toinen jalka substanssissa, toinen juridiikassa.
JOTKIN OIKEUDENALAT ovat luonteeltaan sellaisia, että niihin liittyvissä työtehtävissä juristi voi toimia verraten autonomisesti: esimerkiksi perinnön jakamiseen tai työsuhteisiin liittyvät oikeudelliset ongelmat ovat sellaisia, joihin on useimmiten mahdollista löytää vastaus oikeudellisen koulutuksen, lainopin menetelmien ja tavanomaisen elämänkokemuksen avulla. Sen sijaan esimerkiksi mielenterveyslain (1116/1990) mukaiset, tahdonvastaiseen hoitoon määräämisen edellytykset ovat kiusallisen monimutkainen juridis-lääketieteellinen kokonaisuus, jonka syvällinen ymmärtäminen vaatii joko juristin tai lääkärin saumatonta yhteistyötä taikka yhden ihmisen laajaa osaamista molemmilta tieteenaloilta. Myös esimerkiksi monissa ympäristöoikeuteen liittyvissä kysymyksissä on iloa vaikkapa ympäristö-, metsä- tai luonnontieteellisestä osaamisesta.
ON THE other hand, moni ystäväni on ansiokkaasti puolustanut näkemystä, jonka mukaan juristin roolina on olla organisaatiossaan hieman ulkopuolinen, oikeusjärjestelmän terveiset työhön tuova mahdollistaja, jonka tehtävänä on kertoa muille, mikä onnistuu ja mikä ei. Voiko tästä näkökulmasta ”liiallinen” substanssiosaaminen jopa vaarantaa juristin objektiivisuutta tai vaikeuttaa luovaa juridista ajattelua? Onko yhteiskunnan resurssien hukkaan heittämistä kouluttaa ihmisestä ensin jonkin aivan toisen alan asiantuntija, jotta hänestä voidaan myöhemmin kouluttaa alan oikeudellisten kysymysten parissa painiva asiantuntija? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei varmasti ole yhtä oikeaa vastausta: jokaisen työyhteisön – oli se sitten julkinen tai yksityinen – on itse määriteltävä se oikeudellisen osaamisen taso, jolla se pystyy parhaiten huolehtimaan velvollisuuksiensa noudattamisesta, toteuttamaan asiakkaidensa oikeuksia ja varautumaan oikeudellisiin riskeihin. Tarvitaanko organisaatiossa erillisiä lakimiehiä, ostetaanko oikeudelliset palvelut lakiasiain- tai asianajotoimistolta vai koulutetaanko työyhteisöön useampia oman alan juridiikkaan erikoistuneita työntekijöitä?
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON oikeustieteiden laitoksella suoritettavat HTK/HTM-tutkinnot vastaavat erinomaisesti esimerkiksi viimeisimpään tarpeeseen. Moni hakeutuu oikeudellisten perustutkinto- (korkeakoulututkinnon suorittaneen on mahdollista hakeutua suoraan maisterivaiheeseen) tai jatko-opintojen pariin taskussaan tutkinto ja runsaasti työkokemusta joltain aivan toiselta alalta. Pelkästään oikeustieteiden laitoksen työntekijöistä löytyy esimerkiksi entisiä tai nykyisiä – miten kukakin itsensä identifioi – sosionomeja, insinöörejä, tietojenkäsittelytieteilijöitä, poliiseja, sosiologeja, ekonomeja, metsätieteilijöitä ja sirkustaiteilijoita.
TOINEN TIE työyhteisöjen oikeudellisen osaamisen turvaamiseen on oikeudellisen koulutuksen tarjoaminen myös muille kuin tuleville juristeille. Moneen tutkintoon kuuluu tai suositellaan sisällytettävän oman alan juridiikkaa: opettajille koulutusoikeutta, ekonomeille vero-oikeutta ja psykologeille oikeuspsykologiaa. Itä-Suomen yliopisto on vastikään myöntänyt oikeustieteiden laitokselle kehittämisrahaa terveydenhuolto-oikeuden opetuksen kehittämiseen. Viime keväänä ensimmäistä kertaa järjestetyn terveydenhuolto-oikeuden kurssin haastavuus ja rikkaus syntyy useista eri koulutusohjelmista tulevien opiskelijoiden tarpeiden ja osaamisen huomioimisesta ja yhteensovittamisesta. Kurssilla istuu tulevien juristien lisäksi tulevia lääkäreitä, farmaseutteja, proviisoreja ja sosiaalityöntekijöitä. Organisaation oma lakimieskin pääsee kunnolla työnsä syrjään vasta, kun myös muut ymmärtävät työnsä oikeudelliset ulottuvuudet ja osaavat kysyä oikeita kysymyksiä.