Eräs nuoria ahdistava asia
Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimisen opetusmenetelmää, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa aiheista liittyen ihmisen ja ympäristön suhteeseen. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista ja vapaaehtoiset heistä saivat mahdollisuuden julkaista tekstinsä laitoksen blogissa. Biologian opiskelija Miia Koivusaaren teksti Eräs nuoria ahdistava asia on osa opiskelijan oppimistehtäviä kurssin aikana.
Mikä herätti minut
Kuulin ilmastonmuutoksesta ensimmäisen kerran ala-asteella. En tarkalleen muista, miten kuulin siitä ja missä yhteydessä, mutta muistan oppineeni siitä ensimmäisen kerran enemmän, kun paikallinen kirjasto tuli koulullemme esittelemään kirjoja vuonna 2008. Yksi niistä oli Glenn Murphyn Ilmastonmuutos: mitä minä voin tehdä (Tammi, 2008), ja heti tilaisuuden päätyttyä ryntäsin esittelijän luo, jotta ehtisin lainata kirjan ennen muita. En enää muista mitä kirja sisälsi, mutta muistan tarkalleen, millaisia tunteita sisältö 12-vuotiaassa Miiassa herätti. Ne eivät olleet miellyttäviä.
Yläasteella vuonna 2011 luin ensimmäisen kerran Anders C. Kroghin kirjan Jaguaarin voima (Bazar, 2009), jossa Krogh kertoo ajastaan Perun Amazonissa muutamien jäljellä olevien alkuperäiskansojen parissa. Hän ansaitsi heimojen luottamuksen ja eli vuosia heidän kanssaan heidän tavoillaan, osallistuen heimojen jokapäiväiseen elämään. Kirjassa minua erityisesti kiehtoi matsés-heimon suhde luonnon kanssa. Ennen metsästysretkelle lähtöä pyydettiin lupa metsästykseen metsän hengiltä ja eläimiä metsästettiin vain luvattu määrä, ei yhtään enempää. Metsästysmajat rakennettiin niin, että ympäristö ei vahingoittunut, ja heidän lähdettyään metsä näytti siltä kuin siellä ei olisi ketään ollutkaan. Rauhaisaa eloa vaikeuttivat kuitenkin paikalliset metsurit, jotka kaatoivat metsää laittomasti ja kasvattivat salassa huumeita. Jo heitä ennen lähetyssaarnaajat olivat aiheuttaneet valtavaa tuhoa heimojen keskuudessa. Metsurit ja muut ei-alkuperäisasukkaat toivat kirjaan niin rajun kontrastin matsésien luontoyhteyden kanssa, että viimeistään silloin aloin kiinnittämään huomiota länsimaiseen luontosuhteeseen.
Äidinkielen kurssilla lukiossa luin kirjan Jeninin aamut (Susan Abulhawa, 2010, Like Kustannus). Kirja kertoo palestiinalaisesta perheestä Israelin miehityksen alkaessa ja jatkuessa kolmen sukupolven kautta. Minä-kertojan, pakolaisleirillä syntyneen Amalin isoisä omisti ison oliivi-lehdon, mutta miehityksen alkaessa kaikki omaisuus pakkolunastettiin, kylän väki pakotettiin lähtemään kodeistaan ja kuljetettiin erämaan poikki ”väliaikaiselle” leirille. Matkalla Amalin enoa ammutaan vammauttavasti, perheen hevonen tapetaan ja kertojan vauvaikäinen isoveli ryöstetään tämän äidin käsivarsilta kaiken kaaoksen keskellä. Vaikka olinkin ”jo” 16-vuotias kirjan lukiessani, se järkytti minua syvästi ja aiheutti erittäin ristiriitaisia tunteita. On tavattoman väärin pakottaa ihmiset pakolaisiksi omassa maassaan ja viedä heiltä kaikki ihmisarvoa myöten, ja samalla en tiedä voiko nykyisiä israelilaisia täysin syyttää, sillä toinen maailmansota traumatisoi juutalaisia erittäin pahasti, ja kirjassa esitettiin myös heidän näkökulmaansa tilanteeseen. Oikeuttavatko traumat kuitenkaan ajamaan ihmisiä kodeistaan? Tai varsinkaan jatkamaan tätä miehitystä vielä vuosikymmeniä myöhemmin, vaikka tilanteen ratkaisemiseksi on tehty kansainvälisiä sopimuksia? Voiko maan ottaa itselleen vedoten vanhaan testamenttiin tai tuhansien vuosien takaisiin tapahtumiin?
Ongelmien tiedostamisen vaikutuksista
Nuo kirjat ovat muutamia esimerkkejä siitä, mikä on saanut minut kiinnostumaan ilmastosta, ympäristöstä ja ihmisoikeuksista. ”Tieto on valtaa” sanotaan, mutta kaiken tämän vääryyden tiedostaminen jo nuorella iällä voi olla erittäin raskasta ja turhauttavaa. Lukemattomien muiden nuorten tavoin minäkin kärsin sekä ilmasto- että ympäristöahdistuksesta. Talouselama.fi verkkosivun artikkelin Ilmastoahdistus ajaa jopa psykologin vastaanotolle – ”Erityisen alttiita ovat lapset ja nuoret” (2020) mukaan nuoret ja lapset ovatkin erityisen alttiita ilmastoahdistukselle, sillä heidän tunteidenkäsittelytaitonsa eivät ole vielä kunnolla kehittyneet. Tämä herättää minussa ristiriitaisia tunteita. On upeaa, että maailmassa on niin paljon tiedostavia nuoria, jotka haluavat estää ilmastokatastrofin ja suojella luontoa ja elämän jatkumista, ja samalla on äärettömän surullista, että tämä toivo ja tahto aiheuttaa heille niin paljon ahdistusta, kun päättävissä elimissä vaikuttavat aikuiset eivät kuule heidän huoltansa tai ota sitä todesta.
Talous ja muut päättäjiä huolettavat asiat ovat toki vakavia, silti on edesvastuutonta viivyttää esimerkiksi ilmastotoimia. Vaikka toisaalta, eihän ilmastonmuutos niinkään meidän keski-ikäisiin päättäjiimme vaikuta. Varmasti heitäkin harmittaa, että talvet ovat vähälumisempia, mutta hehän ovat jo poistuneet keskuudestamme, kun elinympäristömme alkavat muuttua elinkelvottomiksi. Sama luonnonvarojen ylikulutuksen kanssa. Eihän heidän tarvitse olla täällä näkemässä, kun tulevat sukupolvet taistelevat puhtaasta juomavedestä. Ja vaikka puhdas juomavesi on globaali ongelma jo nykyään, täällä pohjolassa siltä voi helposti sulkea silmänsä koska ”ei se meitä koske.” Myönnän, että hieman kärjistän asioita, mutta lukemattomien muiden tavoin olen turhautunut. Samalla tiedostan, että esimerkiksi ilmastokriisi on niin sanottu ”ilkeä ongelma” (wicked problem), jonka ratkaisemiseksi ei ole yksinkertaista ratkaisua. On toki yksinkertaisiakin tapoja, mutta jos koko yhteiskunnan toimivuutta mietitään, on ongelma haastavampi kuin miltä ensisilmäyksellä näyttää. Siksi on väärin vastuuttaa (responsibilization) tavallisia kansalaisia ja syyllistää esimerkiksi lämpimistä suihkuista, avokadojen syömisestä tai työmatkojen kulkemisesta autolla, kun suuret yritykset puskevat ilmaan kasvihuonekaasuja valtavia määriä päivittäin, ja
sademetsiä kaadetaan kansainvälisten yritysten toimesta ja heidän tarpeistansa johtuen. Yksinäinen kuluttaja tuntee itsensä melko pieneksi ja mitättömäksi näiden rinnalla.
Kirjailija ja ympäristötutkija Panu Pihkalan artikkelin Anxiety and the Ecological Crisis: An Analysis of Eco-Anxiety and Climate Anxiety (2020, Sustainability) mukaan erityisesti nuorten ilmasto- ja ympäristöahdistus tuli mediassa näkyvämmäksi vuoden 2017 ja varsinkin syksyn 2018 aikana. Syyksi hän epäilee ruotsalaista ilmastoaktivisti Greta Thunbergia, joka puhuu avoimesti ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ahdistuksestaan. Thunberg on luonut toivoa ja hienosti tuonut esille nuorten ahdistuksen ja toivottomuuden yleisyyden lisäksi sen, että voimme saada äänemme kuuluviin ja saada aikaan yhteiskunnallista muutosta, kunhan yhdistämme äänemme ja huudamme niin että koko maailma kuulee. Ja muistutamme kaikkia, että vaikka ympäristö selviää loistavasti ilman ihmistä, ihminen ei mitenkään selviä ilman ympäristöä.
Greta Thunberg sai kansainvälistä huomiota 2018 osoitettuaan mieltään koulupäiviensä aikana Ruotsin valtiopäivätalon edessä. Kuva: Anders Hellberg (CC BY-SA 4.0)
Miia Koivusaari
Biologian pääaineopiskelija, Itä-Suomen yliopisto
Lähteet:
Anders C. Krogh, Jaguaarin voima (Bazar, 2009)
Glenn Murphy, Ilmastonmuutos: mitä minä voin tehdä (Tammi, 2008)
Ilmastoahdistus ajaa jopa psykologin vastaanotolle – ”Erityisen alttiita ovat lapset ja nuoret” (2020) talouselama.fi 23.2.2020 (luettu 2.4.2021) <www.talouselama.fi/uutiset/ilmastoahdistus-ajaa-jopa-psykologin-vastaanotolle-erityisen-alttiita-ovat-lapset-ja-nuoret/1ddca37f-3d04-44f3-9fab-3ddc78d4fc6d>
Pihkala, P. (2020). Anxiety and the Ecological Crisis: An Analysis of Eco-Anxiety and Climate Anxiety. Sustainability (Basel, Switzerland), 2020-09-01, Vol.12 (7836), p.7836
Susan Abulhawa, Jeninin aamut (Like Kustannus, 2010)