Työelämäkahveilla Niko Niskanen

Syksyn ensimmäisillä työelämäkahveilla haastateltavana oli Itä-Suomen yliopiston kirjastossa tietopalveluneuvojana työskentelevä Niko Niskanen. Hän kertoi omasta opiskeluajastaan, urapolustaan sekä siitä, kuinka päätyi Itä-Suomen yliopiston kirjastoon töihin siviilipalveluksen kautta. Niskanen opiskeli pääaineenaan englannin kieltä ja kääntämistä, ja sivuaineiksi valikoituivat suomen kieli sekä käännöstiede, koska ne olivat pakollisia. Lisäksi sivuaineina olivat osittain kirjallisuus ja muutama psykologian tunti. Niskanen valmistui vuonna 2021.

Niko Niskasta haastattelee Veera Vuori. Kuva: Reeta Kalenius
Uran alkuvaiheet

Niskanen kiinnostui lukioiässä kääntämisestä, koska siihen liittyvä kielen ja kirjallisuuden oppiminen oli mielenkiintoista. Hän haaveili 17-vuotiaana kaunokirjallisuuden kääntämisestä, jota ei ole kuitenkaan päässyt vielä tekemään. Niskanen on arvostanut opiskeluaikojaan ja opiskelemiaan asioita, koska ne ovat antaneet suunnan ja pohjan hänen työlleen. Niskanen suoritti gradun kirjoittamisen ohella työharjoittelun opintopalveluissa, joissa hän tuotti ja päivitti verkkosisältöä esimerkiksi Kamu-palveluun. Työhön sisältyi saavutettavuuden lisäämistä, tekstin huoltoa ja kääntämistä. Yliopiston jälkeen Niskanen on työskennellyt Kasvatustieteiden ja psykologian osastolla Tekoäly tutkimuksen tukena -opintojakson parissa projektiluonteisesti ja ollut töissä kirjastossa, josta sai vakinaisen työpaikan vuoden 2026 toukokuussa.

Käännöstöitä ei ole kohdalle sattunut, vaikka kirjallisuuden kääntäminen kiinnostaisi. Kirjastotöissä hän pääsee toimimaan tietopalveluneuvojana tieteellisten julkaisujen käsittelyssä, palvelemaan asiakkaita ja vastaamaan vapaakappalekokoelmasta. Niskasella on päävastuu vapaakappaletoimiston koordinoimisesta ja tutkimuskirjallisuuden hankinnasta. Työpäivä alkaa aamulla vapaakappalekokoelman hoitamisella, josta päivällä siirrytään asiakaspyyntöjen käsittelyyn, luettelointiin, tulevan aineiston hyllyttämiseen ja perusaineiston käsittelyyn. Lisäksi työhön sisältyy hankintahommia, kokouksiin osallistumista, kirjaamisia, edustustehtäviä sekä sisällöntuottamista. Töissä parasta on vapaakappaleiden kanssa työskentely, koska Suomessa on vain kuusi vapaakappalekokoelmaa, joista Niskanen on itse vastuussa yhdestä.

Mitä vinkkejä on antaa opiskelijoille?

– Kannattaa keskittyä opinnoissa niihin mahdollisuuksiin, mitä saa, ja vapaa-ajalla verkostoitua eri alojen ihmisten kanssa, mikäli mahdollista. Opiskeltavalla alalla on varmasti epävarmat työmarkkinat, mutta kannattaa lähteä mukaan hankaliinkin töihin, kertoo Niskanen.

Niskanen suosittelee informaatio- ja kirjastoalan perusopintoja esimerkiksi avoimen yliopiston opintojen kautta. Kirjallisuuden perusopinnoista on myös hyötyä, koska niissä oppii, mitä materiaalia kuuluu kirjastoalaan. Venäjän kielen opinnot voivat auttaa kirjastoalalla, koska venäjänkielisen kirjallisuuden osaajista on puutetta.

Jenni Honkanen
Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija Itä-Suomen yliopistosta.