Opettajankoulutuksen kehittäminen on yksi lähtökohta siihen, että opettajat pystyvät tarjoamaan kouluissa laadukasta opetusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain avustuksia opettajankoulutuksen kehittämishankkeisiin. Tänä vuonna hanke ”21. vuosisadan taidot, monilukutaito ja katsomusaineiden opettajankoulutuksen kehittäminen” on yksi OKM:n kehittämishankkeista.
Katsomusaineiden opettajankoulutuksen pedagogisia opintoja on kehitetty ilmiöperustaisen tutkivan oppimisen suuntaan. Aineeenopettajan pääaineopintoja on kuitenkin lähtökohtaisesti suunniteltu palvelemaan enemmän substanssiasiantuntijuutta kuin aineenopettajan tehtäviä. Tällä hetkellä aineenopettajakoulutuksesta 4/5 tapahtuu muualla kuin pedagogisissa opinnoissa.
Katsomusaineiden opettajien uskontoja ja katsomuksia koskevan osaamisen vaatimukset kuitenkin korostuvat yhteiskunnan moninaistuessa. Katsomusaineiden opettajilta vaaditaan esimerkiksi katsomusdialogin ohjaamisen taitoja sekä katsomuksellista lukutaitoa osana monilukutaitoa.
Katsomusaineiden opettajankoulutuksen kokonaisuutta ja siten ainelaitosten tarjoamaa opetusta on tarpeen arvioida ja kehittää monen tahon yhteistyönä, huomioiden erityisesti kentän näkökulmia. Tämä kehittämishanke pyrkii tutkimusperustaisesti juuri siihen.