Uraohjaajana kasvaminen
Kirjoittaja Anna Pulkkinen on kasvatustieteen maisteri (KM) ja lukion opinto-ohjaaja. Hän on työskennellyt vuodesta 2007 lähtien psykologian ja uskonnon aineenopettajana. Anna valmistuttui opinto-ohjaajaksi Jyväskylän yliopistosta 2012, jonka jälkeen hän on työskennellyt opinto-ohjaajana. Keväällä 2023 Anna aloitti opinnot Itä-Suomen yliopiston uraohjauksen erikoistumiskoulutuksessa ja on nyt koulutuksen loppuvaiheessa pysähtynyt pohtimaan ja reflektoimaan koulutuksen antia ja omaa ammatillista […]
Uraohjauksen erikoistumiskoulutus uraohjaajan ammatillisen identiteetin uudistajana
Yliopistollinen uraohjauksen erikoistumiskoulutus tarjoaa ohjauksen eri työtehtävistä ja toimintaympäristöstä tuleville opiskelijoilleen moniäänisen ja -ammatillisen tilan, jossa tarkastella uraohjausvuorovaikutusta, -prosessia ja -menetelmiä työelämän ja yhteiskunnallisen muutoksen viitekehyksessä. Koulutuksen osallisuutta rakentava vastavuoroinen työote ja sujuvasti rullaava toteutus tukevat opiskelijoiden kohtaamista jaetun asiantuntijuuden hengessä. Opiskelijat tulevat työllistyvyyden, työurien muutosten, koulutus- ja työelämäsiirtymien, opinto-ohjauksen, urasuunnittelun ja osaamisen kehittämisen, työhyvinvoinnin […]
Kestävää työelämää ja ohjauksen roolia etsimässä
Yliopistollisen Uraohjauksen erikoistumiskoulutuksen opiskelijat Virpi Lappeteläinen ja Ilona Maula-Tervo hahmottelevat tämänhetkisiä ajatuksiaan kestävän kehityksen suhteesta omaan (työ)elämään ja (ura)ohjaukseen. Luonnon ihmeistä ja oppimisesta innostunut Virpi on savolainen Helsingissä ja työskentelee HR-ammattilaisena. Ilona on turkulainen Tampereella, siirtolapuutarhaviljelijä ja avannossa kastautuja, joka työskentelee työnohjaajana. Kestävää työelämää ja ohjauksen roolia etsimässä Tässä dialogiblogissa haastamme Sinut kanssamme hahmottelemaan ajatuksia […]
Muuttuva työelämä luo tarvetta urapohdinnoille
Uraohjauksen erikoistumiskoulutuksen neljännen (4.) koulutushaun kynnyksellä Turun yliopiston Brahea-keskuksen Kirsti Haihu ja Anita Hartikainen pohtivat blogissaan muuttuvan työelämän tarvetta urapohdinnoille. Elinikäinen oppiminen ja jatkuvan kehittymisen vaatimus ovat tuoneet aikuisväestölle ja urakonkareillekin urapohdinnat osaksi jatkuvasti muuttuvaa työelämää. Kun ammatteja häviää ja uusia ilmestyy, tulee meille kaikille mietittäväksi, mihin suuntaan nyt pitäisi katsoa, mitä pitäisi oppia, minne […]
Mitä en uskalla kohdata ja kannatella ohjauksessa?
Kouluttajamme Anne-Mari Souto kirjoittaa ohjaukseen pysähtymisestä ja väistelevästä ohjauksesta mm. seuraavasti: ”Vehviläisen mukaan kannattelevalla orientaatiolla osoitetaan kunnioitusta, kiinnostusta ja empatiaa ohjattavaa ja hänen ohjaustarvettaan kohtaan sellaisena kuin se kulloisessakin ohjausprosessissa avautuu. Tutkiva orientaatio keskittyy käsiteltävän aihepiirin tarkasteluun tutkivasti, sen eri ulottuvuuksia ja elementtejä pohtien ja kartoittaen.” Lukuvinkkauksena OPHn sivustolla oleva Anskun blogi ”Mitä en uskalla […]
Muuttuva työelämä vaatii asiantuntevaa ohjausta
Työelämän kiihtyvä muutos on myllertänyt työ- ja koulutusuria. Uriin liittyy nykyisin usein myös epävarmuutta, ja vaihtoehtojen määrä monimutkaistaa urapolkua sekä sen suunnittelua. Toisaalta uran lähtökohdat voivat olla varsin eriarvoisia. Uraohjauksen erikoistumiskoulutuksessa kehitetään ja syvennetään uraohjaajien osaamista nykypäivän työelämään liittyvissä vaatimuksissa. – Uraohjaus on ajassamme jatkuvasti pinnalla, ja sille on koko ajan suurempi tarve, tiivistää ohjauksen […]
Kenen unelmia me ohjaamme?
Vieraskynän blogissa Anne-Mari Souto, yliopistonlehtori ja tutkija Itä-Suomen yliopiston Ohjauksen koulutuksesta, kysyy: ”Kenellä on mahdollisuus tehdä itsensä näköistä uraa ja kenen mahdollisuudeksi jää vastata muiden asettamiin uomiin?” ”Ei kyse ole siitä, mitä minä haluan tehdä, vaan missä minut hyväksytään Suomessa” vastasi somalitaustainen, 17-vuotias Mohamed kysymykseeni hänen ammatillisista suunnitelmistaan. Mikä on uraohjauksen lähtökohta tässä tilanteessa? Kenellä […]
Ohjauksen tarve työelämän ja osaamisen muutoksessa
Työelämän ja osaamisen muutokset ovat lisänneet ohjauksen tarvetta muuttuvilla työurilla. Ohjaustyön haasteita kohtaavat uraohjauksen kentän asiantuntijat niin aikuisten työllistymistä tukevissa julkisissa te-palveluissa kuin nuorten koulutus- ja työuria edistävien ohjaamojen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluissa. Työurien muutokset näkyvät myös korkeasti koulutettujen työllisyysluvuissa, mikä heijastuu sekä korkeakoulujen että ammattiliittojen uraohjauspalveluihin. Työelämälähtöinen Uraohjauksen erikoistumiskoulutus vastaa koulutuksissa ja tehtäväkentällä tunnistettuihin […]
Kasvukirjoittaminen uraohjaajan työmenetelmänä
Vieraskynässä opiskelijamme Johanna Tuutin analysointia ja pohdintaa kasvukirjoittamisesta ohjausmenetelmänä, oman uran ja kehittymisen, henkilökohtaisen kasvun vahvistamisen ja uraohjauksen näkökulmasta. Johanna on uravalmentaja ja uraohjaaja, joka on innostunut elinikäisestä oppimisesta ja ohjauksesta. Hän on kehittänyt mm. Oman työelämän suunnittelemisen ja johtamisen mallin ja Hyvän elämän pyörä -mallin. Johanna reflektoi kokemuksiaan joka päivä Some lines a day. […]
Toimijuutta tukeva vuorovaikutus työllisyyspalveluiden uraohjauksessa
Vieraskynässä Riia Hoppanian yliopistollisen Uraohjauksen erikoistumiskoulutuksen kehittämishankkeena rakentunut Toimijuutta tukevan vuorovaikutuksen -sivusto, jonka tavoitteena oli koota työllisyyspalvelut ohjausympäristönä huomioiva ohjausvuorovaikutuksen perehdytysmateriaali. Kehittämistyö tehtiin yhteistyössä Vantaan työllisyyspalveluiden uraohjaajat ja -valmentajat tiimin kanssa. Materiaalin ohjausvuorovaikutuksen teoreettinen viitekehys rakentuu Sanna Vehviläisen ohjauksen orientaatioiden, Mikael Leimanin dialogisen ohjauksen sekä Norman Amundsonin aktiivisen ohjauksen pohjalta. Lähdemateriaalina on hyödynnetty myös uraohjauksen […]