HEVOSEN SELÄSTÄ VÄITÖSKIRJAAN – matka tallilta tutkimuksen pariin

Muistan yhä sen hetken, kun Ypäjän hevosopiston ratsastuksenopettaja Kari Haimi totesi vuosikymmeniä sitten, ettei kukaan ole vielä kirjoittanut kirjaa siitä, miten hevosen ja ihmisen liike oikeastaan ”keskustelevat” keskenään. Se lause jäi elämään jossain takaraivossa – ja lopulta, monen mutkan kautta, siitä kasvoi väitöskirja.

Hevosten kanssa lapsuudesta asti

Olen ollut lapsuudesta saakka kiinnostunut hevosista ratsastaen heti kun siihen tuli iän myötä lupa. Ensimmäiset muistot hevosiin olivat aidan takaa, kun lähitalleille tuotiin laumoittain hevosia karanteeniin laitumelle. Myöhemmin sitten samoilla talleilla ja samoilla hevosillakin ratsastaen. Ensimmäiset tunnekokemukset ovat vahvoja; kesähevosen tuoksu on erilainen kuin talvihevosen, erilaiset hevoset kohtaavat ihmisiä eri tavoin ja erilaiset hevoset liikuttavat meitä eri tavoin. Siis samoja kokemuksia kuin koehenkilöillä tutkimuksessani. Fysioterapian opintojen myötä tuo lapsuuden kiinnostus alkoi saada uuden suunnan. Aloin miettiä, mitä ihmisen kehossa oikeastaan tapahtuu, kun kaksi liikkuvaa kokonaisuutta – hevonen ja ihminen – yhdistyvät liikkeeseen. Se kysymys on seurannut minua tämän matkan ja matka jatkuu, vaikka väitöskirja on valmis.

Vuosikymmenten kliinistä työtä

Ratsastusterapiatyötä tehdessä mietin, että miten hevosen erilainen käyntiliike siirtyy ratsastajaan ja päädyin tekemään Pro gradu -tutkielmani siitä, miten hevosen vapaa ja koottu käynti siirtyy ratsastajan kehoon. Silloin liikkeen analysointi tarkoitti käytännössä videonauhan pysäyttelyä kuva kuvalta – eikä automaattista tunnistusta kuten nykyisin ollut, vaan analyysi vaati kärsivällisyyttä ja nivelpisteen seuraamisen tarkkuutta ja käsin korjausta. Sen jälkeen vierähti aikaa kliinisessä työssä: fysioterapeuttina, ratsastusterapian kouluttajana ja kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa sekä järjestötyössä. Vastaan työssä tuli aina sama kysymys: miten tämän työn kliinisen havainnon ja tuloksellisuuden voisi kirjoittaa auki, mitata ja toistaa luotettavasti?

Kysymyksestä tutkimukseksi

2000-luvun alussa pääsin viemään tätä kysymystä eteenpäin yhdessä Kainuun keskussairaalan kanssa, ja ratsastusterapian pilottikokeilun tulokset kroonisesta alaselkäkivusta kärsivien osalta olivat rohkaisevia. Se yhteistyö on jatkunut vuosien varrella. Kansainvälisten hankkeiden kautta aloin hahmottaa yhä tarkemmin, mikä hevosen liikkeessä oikeastaan on se, jota haluan tutkia ja joista fysiologisia mittauksia tehdä. Vähitellen kaikki tämä alkoi muistuttaa enemmän tutkimuskysymystä kuin ammatillista intuitiota.

Mitä väitöskirja lopulta tutkii

Väitöskirjani ytimessä on kysymys, jonka moni ratsastusterapian parissa työskentelevä tunnistaa: menetelmää on käytetty vuosia, mutta tarkkaa tietoa siitä, miten liikkeen muutokset syntyvät ja miten potilaat itse kokevat ne, on ollut yllättävän vähän. Kaksi sairaanhoitopiiriä lähti mukaan tutkimukseen lähettäen julkisen terveydenhuollon kautta 22 kroonista alaselkäkipupotilasta interventioon. Terveitä koehenkilöitä liikeanalyysiä varten otettiin 7.  Lähdin ratkaisemaan tätä kysymystä kolmen toisiinsa liittyvän osatutkimuksen kautta: ensin kehitin ja validoin havainnointiin perustuvan potilaan arviointimittarin, jotta terapeutit voisivat dokumentoida näkemänsä yhteismitallisesti. Sitten hyödynsin tekoälypohjaista, markkeritonta liikeanalyysia nähdäkseni, mitä muutoksia kroonisen kipupotilaan kävelyssä oikeasti tapahtuu intervention myötä. Ratsastusaika, eli altistus liikevuorovaikutukselle, lisättiin intervention aikana vähitellen, 10 minuutista 30 minuuttiin ja mitattiin kivun määrää eri altistusaikojen aikana. Haastattelulomakkeiden perusteella mitattiin psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä toimintakykyä ja toiminnallisuuden mittarilla määriteltiin toiminnallisuus sekä tyytyväisyys toimintaan. Ja lopuksi kuuntelin –temaattisen haastattelun kautta – mitkä olivat ne merkityskokonaisuudet potilaan näkökulmasta, joita interventio tuotti.

Keskeinen löydös, johon koko työ lopulta kiteytyy, on tämä: ratsastusterapia näyttää vaikuttavan samanaikaisesti liikkeeseen, arjen toimintakykyyn ja potilaan omaan kokemukseen – mutta ei kaikilla samaan tahtiin, eikä samassa järjestyksessä. Kipu saattaa helpottaa ilman että toimintakyky heti muuttuu, tai toisin päin. Kuntoutuminen ei ole suoraviivaista, vaan pikemminkin useamman osa-alueen rinnakkainen paranemisen polku.

Mitä tästä jää käteen

Kun katson taaksepäin, tämä väitöskirja ei ole vain kolme artikkelia ja yksi yhteenveto-osa. Se on vastaus siihen kysymykseen, johon en aikanaan saanut vastausta. Nyt on ainakin yksi tieteellisesti dokumentoitu palanen siitä, kuinka hevosen ja ihmisen liikkeen vuorovaikutus kuntoutuksellisesti toimii.

Väitös tapahtui 21. elokuuta 2026 Itä-Suomen yliopiston luentosalissa ja puolustin tätä työtä. Vastaväittäjänäni toimi professori Selcuk Akpinar Nevsehirin yliopistosta. Ennen kaikkea olen kiitollinen – kaikista niistä työtunneista ratsastusterapian parissa, kollegoista jotka jaksoivat uskoa tähän, ja siitä sitkeästä uteliaisuudesta, joka ei koskaan oikeastaan hellittänyt otettaan.

Sanna Mattila-Rautiainen FT, ft, ratsastusterapeutti-SRT®