16 vuoden akateemisen mentoroinnin näköaloja
Jokainen muistaa varmasti sen hetken, kun ”hauki on kala” -taktiikka tentteihin lukemisessa ei auttanutkaan – oli tultu pitkä matka lukiosta yliopistolle. Se, mikä varsinaisesti parantaa akateemisen osaamisen tilannetta, on moninainen kysymys. Tämä kysymys on työllistänyt itseäni viimeiset 16 vuotta yksityisen akateemisen mentoroinnin muodossa, ja päätin julkaista näistä asioista kirjan, Akateeminen Rekonstruktio (2024), jota on viisi kappaletta toimitettu myös Itä-Suomen yliopiston kirjastolle. Kirjan tekeminen ei kuitenkaan mennyt kuten olin suunnitellut.
Alun perin opintoaikoina harjoittamani mentorointi sai paljon enemmän laajuutta, kun ylläpidin kolmen vuoden ajan kaikkien alojen gradupalstaa Uljas-ylioppilaslehdessä. Sitä edeltävästi mentorointi oli ollut vähän harrastuksenomaista auttamista, mutta erilaiset hankkeet ja julkaisut aiheen ympärillä pistivät miettimään kaikenlaisia aiheen perspektiivejä. Myös tohtorikoulun yhteydessä näihin teemoihin tuli palattua moneen otteeseen uutuudenkarhealla tervetulleella haastavuudella.
Kokemukset ovat usein sirpaleisia, kun niitä katsoo vuosien jälkeen. On oivalluksia, kehittyneitä pitkän linjan ideoita, epäonnistumisia ja moninkertaisia kerroksia ajattelun evoluutiota. Näiden kokemusten kannalta arvioin, että olisi järkevää tehdä mentorointikirja, koska kyllästyin toistamaan täsmälleen samoja asioita, mutta ehkä isoin ongelma oli aika. Tutkimus vie aikaa, mutta kirjalla pystyy auttamaan loputtomasti ihmisiä ympäri maailmaa. Näin ainakin teoriassa.
Kirjan tekeminen lähti siitä perusolettamuksesta, että jonkinlainen pitempi opaskirja tarvittaisiin. Verrokkina oli lähinnä erilaisia monen vuosikymmenen opaskirjoja yliopiston pääsykokeisiin valmistautumisesta, kirjoittamisesta, gradun tekemisestä, tutkimuksen aloittamisesta, mutta yksi keskeinen idea tuntui puuttuvan kokonaan. Halusin kirjan, jossa käsiteltäisiin koko yliopiston opiskeluaikaa pääsykokeista aina tutkimusedellytyksiin saakka. Halusin myös suunnata kirjan erinomaisten tulosten tavoitteluun, koska vaikka tämä kohdennus tekisi osalle kirjan hankalaksi, siitä olisi moninkertaisesti iloa ja hyötyä pitkällä aikavälillä.
Kirja ei voinut kuitenkaan muotoutua puhtaasti opaskirjaksi, koska erinomaiset tulokset akateemisessa työskentelyssä ovat monien satojen tekijöiden summa. Tietysti päätekijöitä on myös, mutta niitäkin on kymmeniä millä tahansa laskutavalla laskettuna. Aihetta piti painottaa holistisesti, jotta näiden monien taitojen ja pitkäaikaisten haasteiden ominaisuudet tulisivat paremmin ilmi. Halusin paikata sen aukon, minkä minun kohdalla ovat paikanneet eri alojen asiantuntijat, vuosikausien hyvät keskustelut ja erilaiset ideat. Tajusin, että samanlainen satakunnan asiantuntijoiden kanssa haastelu ei ollut kaikille ehkä yhtä helppoa sosiaalisesti ja välttämättä kaikki opiskelijat eivät ennätä opintoaikana tekemään tällaisia asioita.
Halusin kaikki hyvät ideat ja oivallukset koko ajalta samoihin kansiin. En kuitenkaan halunnut kirjan olevan kronologinen autoetnografia omista ajatuksistani, vaan halusin antaa yleistieteellisen kuvauksen erilaisista ongelmista, mietittävistä aiheista ja mahdollisista ratkaisuista ja käytänteistä. Näiden lisäksi käsittelin myös tutkimusedellytyksen ns. yksilöllisiä melkein taidekysymyksiä, joissa henkilökohtaista kehitystä joutuu tarkastelemaan paljon individualistisemmin, jotta henkilökohtaiset taidot kehittyvät. Näihin ei ole olemassa edes yleistä kunnollista ohjekirjaa, koska jokaiselle tutkijalle oman työkalupakin rakentaminen on yksilölaji.
Kirja onnistui siinä määrin mitä ajattelin, mutta siitä ei tullut opaskirjaa vaan kirja, jossa tahallisesti osa aiheista menee yli erilaisten kohdennusten. Akateemisia taitoja ei kuitenkaan kehitetä tyhjiössä, vaan niihin tarvitaan vuosien ponnisteluja, tutkimuspuolella yli 10 vuotta yliopistoa alkuun pääsemiseen. Jos taitoja ei laskettaisi, tohtorin tutkinnonkin voisi suorittaa vuodessa tai kolmessa, mutta jos halutaan, että tulevaisuuden asiantuntijoilla on laaja ymmärrys edes omasta alasta, se edellyttää paljon pidempiaikaisia tieteellisiä ponnisteluja.
Taitoja ei saada kurssittamalla samalla tavalla tehtyjä kursseja enemmän vaan lisäämällä opintojen varieteettia. Tutkimuspuolella tarvitaan metodologiaa, metoditietoa (jotka ovat eri asioita), tieteenfilosofiaa (kyllä, jokaiselle alalle) sekä laajempaa ymmärrystä tieteen tekemisestä, teoreettisista raameista ja tieteen käytännöistä. Jälkimmäistä on paljon helpompi opettaa suoralla tavalla kuin kaikkia edellisiä. Edistyminen tutkijana tarvitsee kaikkea näitä rakennuspalikoita, mutta niiden haltuunottoa voidaan edistää huomioimalla eri asioita jo opintojen alkuvaiheessa.
Tekotavoilla, muistamisella, epäsuoralla oppimisella ja laajalla kirjolla kontakteja ja kirjallisuutta on iso merkitys tutkijalle, koska tutkijan yksi tärkeimmistä ja vaikein saavutettavista ominaisuuksista on toisaalta tulla erittäin teräväksi ongelmanratkaisijaksi, mutta myös omata tarpeeksi analyyttisiä taipumuksia ja keskittymiskykyä. Näistä ominaisuuksista pitkällä aikavälillä on noussut tärkeimmiksi intuition huolto, omasta fysiikasta ja mielestä huolehtiminen, lojaalit ystävät, peräänantamaton sitkeys ja tahto. Jokaisena päivänä ei kaikki suju, mutta viikossa on aina hyvä saada isommin jotakin aikaan.
