Koulujen iso haaste: Miten saada eriytyneiden alueiden oppilaat yhdenvertaiseen asemaan?

Haastattelimme 22 yläkouluikäistä nuorta pääkaupunkiseudulla huono-osaisella asuinalueella ja kysyimme heidän haaveistaan ja tavoitteistaan.

13-vuotias Hannah kuvaa vaikeuttaan ”pysyä maailmassa”. Hän kertoo perheensä taloudellisista haasteista ja päihdeongelmista. Hän kuvailee ahdistustaan ja epäsäännöllistä elämänrytmiään huono-osaisella asuinalueella: Aamuisin on vaikea päästä sängystä ylös.

Yritä asettua Hannahin asemaan. Millaisia tulevaisuuden haaveita sinulla olisi?

Peruskoulun tehtävänä on mahdollistaa monenlaisia tulevaisuuksia lapsille ja nuorille. Kaupungit kuitenkin eriytyvät hyvä- ja huono-osaisiin alueisiin kiihtyvällä tahdilla, mikä vaikuttaa kouluissa tehtävään työhön ja lisää eriarvoisuutta.

Eriarvoisuus syntyy ja etenee noidankehän tavoin. Kaupunkien eriytyessä myös koulut eriytyvät. Tämä lisää lasten koulunkäyntiin liittyviä muuttopäätöksiä ja kouluvalintoja sekä kiihdyttää asuinalueiden eriytymistä.

Kasautuvat haasteet tuottavat joihinkin perheisiin huono-osaisuutta. Tämä puolestaan vaikuttaa nuorten oppimiseen ja tulevaisuuden toiveisiin. Nuoret eivät kohtaa kehityskulkuja yhdenvertaisesti, vaan ne osuvat toisiin voimakkaammin kuin toisiin.

”Et mun ei tarviis asua tällaisella alueella”

Millä tavoilla perheen asema, koulu ja asuinalue muovaavat nuorten tulevaisuuden tavoitteita ja toiveita? Entä miten kouluissa voidaan tukea nuoria heidän omista lähtökohdistaan käsin?

Yläkouluikäisten nuorten tulevaisuuden toiveissa näkyvät varsin keskiluokkaiseksi miellettävät asiat. Nuoret haluavat mukavan työn, perheen ja omakoti- tai rivitaloasunnon. Toiveissa on asua joko pääkaupunkiseudulla tai ulkomailla vailla huolta toimeentulosta.

Vaikka nuorten toiveissa on paljon yhteistä, löytyy niistä myös eroja, jotka kiinnittyvät perheiden yhteiskunnalliseen asemaan.

Osa nuorista uskoo, että he saattavat kohdata ennakkoluuloja tulevaisuudessa, koska asuvat tietyllä alueella. Tämä siitä huolimatta, että he viihtyvät siellä.

Ruotsalaisen Nihad Bunarin tutkimuksissa ilmiö on tullut näkyväksi esimerkiksi siten, että tietyillä alueilla asuvilla nuorilla on vaikeuksia saada kesätöitä. Työnantajat eivät palkkaa mielestään epäilyttävällä asuinalueella asuvia nuoria. Jos alueen maine on huono, herää ulkopuolisissa arvailuja asukkaiden ”kunnollisuudesta” ja koulujen laadusta.

Maine perustuu usein varsin epäreiluille oletuksille. Koulut voivat toimia hyvin niin henkilöstön, perheiden ja oppilaiden mielestä kuin oppimistuloksillakin mitattuna – mutta herättävät silti ulkopuolisissa alueen maineeseen liittyviä epäilyksiä.

Nuoret tunnistavat, miten heidän asuinpaikkaansa arvotetaan. Huonomaineisilla alueilla asuvat nuoret joutuvat perustelemaan ja puolustautumaan suhteessa ulkopuolisten arvosteluihin. Karuimmillaan ulkopuoliset saattavat epäillä heitä heikosta koulumenestyksestä tai päihteiden käytöstä. Monilla onkin haave asua tulevaisuudessa jossain muualla kuin nykyisessä asuinpaikassa.

Eri kotitaustoista tulevien nuorten haaveissa on kuitenkin eroja. Keskiluokkaisten perheiden nuorten puheessa tulevaisuuden asuinpaikka on jokin muu. He myös tekevät pesäeroa nykyisen asuinalueensa huonoihin puoliin. Tämä onnistuu, koska he eivät asu kaikkein huonomaineisimmissa kortteleissa.

Huono-osaisten nuorten suhde alueeseen ja sen huono-osaisuuteen on erilainen. Toisaalta he viettävät aikaa, hengaavat alueella ja kokevat sen enemmän omakseen kuin keskiluokkaiset ikätoverinsa. Toisaalta he arvelevat jäävänsä sinne silloinkin, kun toive olisi jostain muusta.

”Nobodies kuten minä, jolla ei ole mitään merkityst tähän maailmaan”

Nuoret tuntevat oman asemansa sosiaalisissa hierarkioissa. He tunnistavat piirit, joihin kuuluvat tai vastaavasti eivät tunne kuuluvansa.

He myös tunnistavat rahan merkityksen erilaisten elämäntyylien rakentumisessa. Tämä näkyy sekä siinä mistä uskalletaan haaveilla että siinä mitä pidetään mahdollisena.

Usein esteet ovat näkymättömiä. Huono-osaisilta nuorilta puuttuu:

• koulutusjärjestelmän tuntemusta,
• lähipiirin myönteisiä esimerkkejä ja
• taloudellisesta hyväosaisuudesta muodostuva turvaverkko, joka kannattelee keskiluokkaisia nuoria myös huono-osaisilla alueilla.

Lisäksi he joutuvat kamppailemaan merkityksettömyyden ja sen tunteen kanssa, että ovat huonompia kuin parempiosaiset ikätoverinsa.

Esimerkkinä toisenlaisesta todellisuudesta toimii 14-vuotias Elsa. Hän haaveilee hakeutuvansa lukion jälkeen yliopistoon joko lääkäriksi tai jurstiksi. Isä toivoo Elsasta lääkäriä, mutta tämä olisi itse mieluummin juristi. Haaveissa siintää asuminen perheen kanssa ulkomailla paikassa, jossa kokee vuodenajat.

Elsan ja muiden keskiluokkaisten nuorten tulevaisuuden toiveet johtavat lukion kautta yliopistoon ja näyttävät selkeiltä jo yläkoulun ensimmäisillä luokilla. Vaikka heistä ei tulisikaan juuri lääkäreitä tai lakimiehiä, tavoitteet asetetaan pitkälle tulevaisuuteen. He myös puhuvat tulevaisuudestaan varmemmin ja rohkeammin kuin muut nuoret.

Tilastollisesti ylemmän yhteiskuntaluokan perheistä päädytään muita useammin lukio- ja korkeakouluopintoihin. Perheet välittävät kulttuurista pääomaansa sukupolvelta toiselle; on helpompaa kannustaa koulutuspolulle, josta itsellä on omakohtaista kokemusta.

Samaa ikävaihetta elävät työväenluokkaiset nuoret pohtivat valintaa lukion ja ammatillisen opetuksen välillä.

Kaikkein huono-osaisimmassa asemassa olevien nuorten tulevaisuuden toiveet eroavat kuitenkin sekä keskiluokkaisten että parempiosaisten työväenluokkaisten nuorten haaveista. Ne ulottuvat pahimmillaan vain seuraavaan päivään. Puheessa on paljon ”joutumista”, pyrkimisen ja pääsemisen sijaan. Toiveet ovat lyhytjänteisiä ja epävarmoja.

Kouluissa voidaan tehdä paljon – mutta ei mahdottomia

Suomalainen peruskoulu on perinteisesti onnistunut tukemaan sekä keskiluokkaisia että työväenluokkaisia lapsia ja nuoria. Kasautunut huono-osaisuus haastaa kuitenkin koulujen työtä uusilla tavoilla.

Kaupunkien eriytyminen vaikuttaa kouluissa tehtävään työhön. Työ on haastavinta alueilla, joilla koulujen tehtävä on oppilaiden elämänkulkujen näkökulmasta erityisen merkityksellinen. Kun haasteet lisääntyvät mutta luokkakoot pysyvät samana, opettajien työmäärä kasvaa. Uhkana on opetustason lasku ja koulun henkilökunnan uupuminen. Lisäresursointi on elinehto.

Jos koulut osaavat toimia taitavasti, ne voivat laajentaa mahdollisuuksien kirjoa kaikkien nuorten tulevaisuudessa.

Hyvin toimivissa kouluissa opettajat uskovat oppilaisiin. Arjen käytäntöjä rakennetaan siten, että ne tukevat myös hankalimmissa tilanteissa olevia oppilaita. Pelkillä koulun toimilla voidaan parantaa ainakin niiden työväenluokkaisten tai taloudellisesti huono-osaisten nuorten asemaa, jotka eivät erityisesti kärsi sosiaalisista ongelmista.

Koulun sisäiset toimet eivät kuitenkaan yksin riitä tukemaan huono-osaisimmista taustoista tulevia nuoria. Tarvitaan sosiaalitoimen sekä nuoriso-, sosiaali- ja terveyspolitiikan toimien kohdistamista kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin nuoriin ja näiden perheisiin.

Kun perheiden haasteet kasaantuvat ja kaupungit eriytyvät, tarvitaan monien alojen yhteistyötä. Tämä palvelisi nuorten hyvinvointia ja yhdenvertaistaisi koulupolkuja.

Heidi Huilla
Tutkijatohtori
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Itä-Suomen yliopisto

Artikkeli on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkomediassa.