Paholaisen asianajajana – Kuinka tuhota hyvinvointivaltio?

Katolisten paavien valinnan yhteydessä on perinteisesti käytetty paholaisen asianajajaa. Hänen tehtävänään on ollut osoittaa ehdokkaiden heikkouksia, jotta valituksia tulisi mahdollisimman vahva henkilö. Samassa hengessä olen vuosien mittaan miettinyt, miten hyvinvointivaltion institutionaalisen rakenteen voisi tuhota mahdollisimman tehokkaasti – vaikkapa yhdessä vaalikaudessa – voidakseni kiinnittää huomiota sen mahdollisiin piileviin heikkouksiin.

Historiallinen todistusaineisto osoittaa, että hyvinvointivaltiota ei saa murrettua suoralla hyökkäyksellä. Syykin on yksioikoinen. Julkilausuttu pyrkimys leikkauksiin tuottaa yhtä vahvan tai vahvemman vastavoiman, joka ryhmittyy järjestelmän ytimien ympärille. Missään päin läntistä maailmaa hyvinvointivaltion rakenteita ei ole onnistuneesti murrettu näin. Asiaa aktiivisesti edistänyt Margaret Thatcherkin epäonnistui tavoitteessaan: hänen aikanaan valtion menot itse asiassa lisääntyivät.

Olen kuitenkin löytänyt neljä mahdollista mekanismia. Ensimmäinen niistä on niin sanottu Concorde-efekti, jolla kuvataan järjestelmän ja sen toimintaympäristön yhteensopimattomuutta. Mitä huonommin toimintaympäristö ja institutionaalinen rakenne sopivat yhteen, sitä todennäköisimmin ja korkeammalta institutionaalinen rakenne lopulta romahtaa. Tämä aiheutuu yleensä siitä, että institutionaalinen rakenne jatkaa historian ehdollistamana. Ilman vuosien 2005 ja 2014 työeläkeuudistuksia tuo järjestelmä olisi ollut tällä tiellä. Nähtäväksi jää, onko SoTe-uudistuksessa onnistuttu kuromaan kiinni vastaava instituutioiden ja toimintaympäristön välinen kuilu.

Toinen mekanismi on Sammakon keittäminen. Tällöin tehdään toistuvasti pieniä ”teknisiä” muutoksia, joihin kukaan ei reagoi riittävästi. Pitkällä aikavälillä muutokset ovat kuitenkin peruuttamattoman suuria. Esimerkiksi indeksien jäädyttäminen on sammakon keittämistä.

Kolmas mekanismi on harjoitetun politiikan ei-toivotut seuraukset. Esimerkiksi kasvun ja työllisyyden edistämisen nimissä voidaan heikentää muiden tavoitteiden toteutumista. Muun muassa työhön kannustamiseksi voidaan tuhota viimesijaisen turvan rakenteita ja heikoimmassa asemassa olevien elämisen edellytyksiä.

Neljäs mekanismi on Itseään toteuttavat ennusteet. Kun riittävän moni on jostakin asiasta jotakin mieltä, tämä ennuste toteutuu, vaikka sillä ei olisikaan vahvoja tieteellisiä perusteita. Kun riittävän moni toteaa, että hyvinvointivaltio ei toimi, luottamus menee ja ihmiset alkavat rakentaa yksilökohtaisia rakenteita.

Itse kukin voi päätellä ajankohtaista poliittista keskustelua seuraamalla, kuinka pitkällä tällä tiellä ollaan. Minä katselen tulevaa kevättä näiden mekanismien näkökulmasta.

Juho Saari

Hyvinvointisosiologian professori ja Kuopion hyvinvointitutkimuskeskuksen johtaja