Mitä varhaiskasvatuksen opettajaopinnot sisältävät?

Tämän kertaisessa blogitekstissämme paljastamme, mitä täällä varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen opinnoissa oikein puuhataan.

Luentojen, opintopiirien ja tutkimuksiin perehtymisen lomassa opetellaan pedagogista heittäytymistä ja tutustutaan harjoitteisiin, joita voi soveltaa käytäntöön. Samalla opitaan tärkeitä ohjaustaitoja. Toiminnallisia harjoituksia reflektoidaan suhteessa tutkimustietoon lapsen toimijuudesta, motivaatiosta, oppimisesta ja kehityksestä.

Opiskelijat pelaamassa norsupalloa talvella.

Kuva 1. Norsupallo

Varhaisvuosien liikuntakasvatuksen perusteet -opintojaksolla liiku-taan erilaisissa ympäristöissä. Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänä on kannustaa lapsia ulkoilussa fyysiseen aktiivisuuteen käytössä olevan ympäristöä ja luonnon elementtejä hyödyntäen. Liikunta ei tarvitse erityisiä puitteita, vaan opettaja voi käynnistää yksinkertaisia leikkejä päiväkodin pihalla tai lähipuistossa. Köydenveto on hauskaa ja se vahvistaa esimerkiksi keskivartalon lihaksia. Samaa ulkoiluympäristöä käytetään eri vuodenaikoina, ympäristö muuttuu vuodenaikojen mukaan ja se puolestaan muuttaa liikkumista ja tukee erilaisten motoristen taitojen kehittymistä. Norsupallo tuntuu erilaiselta syksyllä kuin talvella. Sama leikki polven korkuisessa lumihangessa haastaa suurten lihasryhmien kuormitusta ja hengityselimistöä.

Köydenvetoa lumessa.

Kuva 2. Köydenveto

Opiskelijaryhmä rakentamassa puupalikoista tornia, joka on jo yli pään korkeudella.

Kuva 3. Tornin rakennus

Leikki on varhaiskasvatuksessa toiminnan keskiössä – kaikkea varhaiskasvatustoimintaa ja oppimista halkova työtapa, sisältö ja toimintamuoto. Se on myös asenne – oikea hyvinvoinnin, huumorin ja oppimismotivaation lähde! Leikin pedagogiikan opintojaksolla harjoitellaan erilaisten leikkien ohjaamista, havainnointia, mahdollistamista sekä leikkeihin osallistumista eri keinoin teoriaopintojen lisäksi. Tässä kuvassa harjoitellaan yhdessä hienomotorisia taitoja ja itsesäätelyä luovan rakenteluleikin avulla: kokeilehan, saatko itse rakennettua tätäkin korkeamman tornin?

Legoalustalle rakennetaan legopalikoista labyrintti, jonka läpi on kuljetettava kuula.

Kuva 4. Legolabyrintti

Leikki on lapselle luontaista ja merkityksellistä toimintaa. Se on hauskaa, inspiroivaa, kekseliästä ja luovaa! Legolabyrintin leikissä yhdistyvät muun muassa pelillisyys, yhteistoiminnallinen oppiminen, rakentelu, silmän ja käden koordinaatio ja loogis-matemaattinen hahmottaminen.

Kuva 5. Sirkkojen maistelu

Aina oppii ja kokee uutta. Maistaisitko sinä kuivattuja sirkkoja? Varhaiskasvatuksen pedagogiikka -opintojaksolla perehdytään myös lasten ruokakasvatukseen ja sen erilaisiin menetelmiin. Tässä tehtävässä tutkimme monille uutta makukokemusta eli kuivattuja sirkkoja. Tehtävän tavoitteena on eläytyä myös lapsen näkökulmasta siihen, millaista itselle uusien, outojen ja mahdollisesti pelotta-vienkin ruokien maistelu voi olla ja millaisia tunteita se synnyttää. Harjoituksessa havaittiin, että kun maistamiseen ei ollut pakkoa ja sirkkaa sai tutkia rauhassa kaikilla aisteilla, myös rohkeus maisteluun lisääntyi.

Opiskelijat istuvat ringissä tekemässä satuhierontaa toisilleen.

Kuva 6. Satuhieronta käsinukeilla

Lapselle on elintärkeää kuulua ryhmään ja löytää ystäviä. Siksi myös leikillistä ja myönteistä toimintakulttuuria tulee kehittää suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti! Opinnoissa opitaankin lasten kehityksen tukemista eri menetelmin sekä kaveri- ja yhteistyötaitojen edistämistä. Tässä harjoituksessa yhdistyvät esimerkiksi läheisyys, kaverin huomioiminen, kielen kehityksen tukeminen, aistikokemukset, ryhmässä samaan rytmiin toimiminen, laulut ja satu sekä kielellisten ohjeiden mukaan toimiminen (piirtäminen kaverin selkään).

Nauruharjoituksessa ollaan lähekkäin toisten kanssa ja nauretaan erilaisilla tavoilla.

Kuva 7. Nauruharjoitus

Leikki on lapselle keino toteuttaa ja ilmaista itseään, harjoitella ja opetella tietoja ja taitoja, rentoutua ja käsitellä tunteita, sekä väylä päästä yhteyteen toisten kanssa. Leikin pedagogiikan opintojaksolla sekä tutustutaan leikin teoriaan, tutkimukseen ja pedagogiikkaan, ohjaamisen tapoihin että leikin merkitykseen. Kuvan leikkihetki on nauruharjoitus, mikä toimii jäänmurtajana tilanteessa kuin tilanteessa! Kyseinen opetuskerta sisälsi ryhmähenkeä ja -koheesi-ota sekä ystävyyssuhteita edistäviä leikkejä ja harjoituksia.

Välillä tehtäviä voi tehdä myös lattialla makoillen.

Kuva 8. Tehtävien tekoa

Tässä opiskelijat koekäyttävät ja arvioivat Neuvokas Perhe mobiiliverkkopalvelua. Teoreettisen luennon jälkeen tehtävän tekeminen onnistui rennosti patjoilla. Tämän kaltainen toiminta on osa yliopiston yhteiskunnallista toimintaa ja samalla opiskelijat saivat konkreettisia välineitä vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön lapsen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.

Lapsi sijoittaa numeropalan oikealla paikalle numeropuuhun.

Kuva 9. Numerosuunnistusta

Opinnoissamme tarkastellaan eri opintojaksoilla monipuolisesti leikillistä, tutkivaa ja toiminnallista oppimista sekä oppimisen ohjaamisen tapoja. Leikkien opitaan kuin huomaamatta myös matemaattisia ja kielellisiä valmiuksia! Kuvassa on käynnissä pienten pedagogiikkaan soveltuva numerosuunnistus: lapsi etsii piilotettuja numeroita piilopaikoistaan ja lisää numeropuuhun numeron oikeaan kohtaan. Mitä seikkailun ja etsimisen riemua!

 

Koulutuksemme tarjoaa kattavan teoriatiedon lisäksi siis paljon käytännön vinkkejä ja ideoita, joita voit hyödyntää tulevassa varhaiskasvatuksen opettajan työssäsi.