Opintopalveluiden lähipalvelut

Meillä Itä-Suomen yliopistossa on suuri ja osaava henkilökunta auttamassa opiskelijoita. Joensuussa muun muassa opintopalvelut ovat sijoittuneet ympäri kampusta ja meillä onkin oikein kattava tiimi koossa. Kampukseen kuuluu useampi rakennus, joista Educa on ikään kuin varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden ”kotipesä”. Opinnoissa on kaikenlaista huomioitavaa, ja apua saa aina tarvittaessa, olemmehan täällä opiskelijoita varten. Opintopalvelut ovat tärkeä ja oleellinen osa yliopiston toimintaa, myös opiskelijoille.

Opintopalveluiden tehtävänä on vastata yliopiston opintohallinnon palveluista ja tuesta, tuottaa opiskelijoille ja henkilökunnalle tieto- ja viestintätekniikan sekä yliopistopedagogiikan ja opiskelutaitojen koulutusta. Opintopalvelut myös koordinoivat kansainvälistä liikkuvuutta sekä tarjoavat ura- ja ohjauspalveluita.  Yksikkö tarjoaa opiskelijoiden ohjauksen ja neuvonnan lisäksi opetuksen ja tutkimuksen tukipalveluja sekä tietoteknisiä tukipalveluja yhteistyössä tietotekniikkapalvelujen kanssa. Opintopalvelut palvelee hakijoita, opiskelijoita, henkilökuntaa ja opetusta antavia yksiköitä sekä yhteistyökumppaneita.

Opintopalvelut jakaantuvat kaikille yhteisesti tarjolla oleviin palveluihin ja yksiköille tarjottaviin lähipalveluihin. Yksiköille tarjolla olevat lähipalvelut muodostuvat tiedekuntien ja opetusta antavien yksiköiden opintojen ja opetuksen järjestämisen sekä kehittämisen tuesta.

Lähipalvelut vastaa koulutusalojensa opiskeluun ja koulutukseen liittyvistä hallinnollisista tukitehtävistä. Se tukee tiedekuntia ja opetusta antavia yksiköitä muun muassa opiskelijavalintojen, opintojen ja opetuksen järjestämisessä ja kehittämisessä. Lisäksi se tarjoaa opintoneuvontaa mm. opintojen suorittamiseen sekä valmistumiseen liittyvissä käytännön asioissa.

Educan oleskelutila, Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus

 

Educa-rakennuksen opintopalveluiden lähipalvelut:

 

Osastosihteeri Helena Kauppinen, työhuone 104

Laajimpana tehtävänä työnkuvaani osastosihteerinä kuuluu pääasiallisesti varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen työt ja siinä varsinkin opetusohjelman suunnittelu sekä opetustapahtuma-tietojen tallentaminen rekistereihin. Ajoitan myös kotitalousopet-taja- ja käsityönopettajakoulutusten opetukset. Lisäksi seuraan kotitaloustieteen ja käsityötieteen graduprosesseja ja olen mukana avustavissa tehtävissä opiskelijavalintojen toteutuksessa.

Opintosihteeri Arja Vihermäki, työhuone 133

Työkenttääni on filosofisen tiedekunnan kasvatustieteellinen ala, erityisesti luokanopettajakoulutus. Tehtäviini kuulu mm. tenttitulosten ja ahot-korvaavuuksien tallennuksia, tilavarauksia, valintojen käytännön järjestelyt sekä opetussuunnitelmaan ja -ohjelmaan liittyvä työ. Lisäksi tehtäviini kuuluu luokanopettajien soveltavan harjoittelun käytännön järjestelyt, opintokoko-naisuuksien koostaminen, valmistumiseen liittyvä opintoneuvonta ja tutkintohakemusten käsittely.

Amanuenssi Marjo Poikela, työhuone 103

Toimin amanuenssina sekä varhaiskasvatuksen opettajakoulu-tuksessa että luokanopettajakoulutuksessa. Amanuenssin työnkuvaan kuuluu opiskelijoiden ohjaus hakuvaiheesta valmistu-miseen asti. Työtehtäviäni ovat siis esimerkiksi opiskelijavalinnat, opintojen ohjaus, opintokokonaisuuksien koostaminen ja valmistumiseen liittyvä neuvonta, opetussuunnitelmatyö ja lisäksi toimin soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston koulutuksen kehittämisen työryhmän sihteerinä.

Löydät Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston lähipalveluiden muut henkilökunnan jäsenet osoitteesta:

http://www.uef.fi/web/skope/hallinto-ja-toimistohenkilosto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.