Elämäni paras päätös

Kuva: Pixabay

Aloitin Varhaiskasvatuksen opettajan opinnot Itä-Suomen yliopistossa, Joensuun kampuksella syyskuussa 2022 ja tätä kirjoittaessani elämme helmikuuta 2023, ja monet opeopiskelijat ovatkin parasta aikaa valmistautumassa viikon päästä Oulussa järjestettäviin Talvipäiviin, joissa kokoontuu opettajaopiskelijoita eri vuosikursseilta ja yliopistoilta ympäri Suomen opiskelijatapahtuman merkeissä.

Tässä tekstissä haluan valaista ja rohkaista mahdollisesti niitä, jotka Vaka-, tai ylipäätään mahdollisia opettajaopintoja vielä pohtivat, eivätkä ole vielä täysin varmoja valinnastaan. Oma tarinani ja ensimmäinen kosketukseni tähän alaan alkoi muutamia vuosia sitten toimiessani koulunkäynninohjaajana puolikkaan lukuvuoden ajan Etelä-Savossa Hirvensalmella. Koulussa työskennellessäni, tein erilaisia sijaisuuksia, niin luokan- kuin varhaiskasvatuksen opettajanakin. Yhteensä ehdin kerryttää työkokemusta näistä tehtävistä kolmen lukuvuoden verran. Ajauduin alalle ikään kuin vahingossa. En voi siis sanoa, että opetusala olisi ollut minulle “se juttu” jo lapsena. Olen ennemminkin enemmän kasvanut tähän alaan vähitellen ja töideni aikana minulle kypsyikin ajatus alan opintoihin hakeutumisesta.

Osallistuin Vakava kokeeseen kolmena peräkkäisenä keväänä ja joka kerta se koetteli minua. Jännitin, jopa pelkäsin sitä. Pystyin varmasti peittämään silloisen jännityksen melko hyvin ulkoisesti. Viimeisellä kerralla, aikaisempien kokemusteni ja hyvän valmistautumiseni ansiosta, koe meni hyvin ja näin ollen soveltuvuuskoe odotti kesäkuussa Joensuussa. Soveltuvuuskoe oli minulle luontaisempi tapa päästä ilmaisemaan itseäni sekä persoonaani. Ja vihdoin heinäkuussa pitkään ja hartaasti odotettu viesti kolahti Opintopolkuun – sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa Itä-Suomen yliopistosta.

Opinnot ovat käsittäneet ensimmäisen opiskelusyksyn aikana kasvatustieteen perusopintoja, vuorovaikutus- ja kieliopintoja sekä kuvataide- ja liikuntakasvatusta. Teoriaa ja käytäntöä on mielestäni ollut sopivassa suhteessa melko lailla puolet ja puolet. Opinnot ovat koostuneet suurimmaksi osaksi lähiopinnoista, muutamia etäkokoontumisia lukuun ottamatta.  Koko yliopistoyhteisö, niin opettajat, tutorit, opiskelukaverit kuin muutkin aktiiviset yliopiston toimijat ovat tukeneet ja auttaneet kaikissa opintoihin liittyvissä kysymyksissä ja asioissa. Yksin ei ole tarvinnut missään vaiheessa jäädä. Opiskelijayhteisöstä huokuu yhteisöllisyys. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei erinäiset opiskelijatapahtumat olisivat tulleet allekirjoittaneellekin tutuiksi syksyn ja talven aikana. Myös Joensuu ja joensuulaiset ovat saaneet minut tuntemaan itseni tervetulleeksi kaupunkiin ja osaksi aktiivista karjalaista kulttuuria. Välimatkat niin kampuksella kuin kaupungillakin ovat sopivat taittaa jalan tai pyörällä.

Ydinviestini on, että älä anna periksi tai luovuta vaikka kävisikin niin, etteivät yliopiston portit ensimmäisillä hakukerroilla aukenisi. Minulta meinasi usko jossain vaiheessa loppua mutta nyt kiitän sitä, että jaksoin yrittää sinnikkäästi ja hakea useamman kerran. Omia elämänvalintojani ja toimintaani ohjaavat kunnianhimo, tavoitteellisuus sekä kehittyminen elämän eri osa-alueilla. Näitä arvoja saan takuuvarmasti käyttää ja muovata tulevaisuudessa maailman tärkeimmässä ammatissa, opettajana. Suosittelen sinuakin siis tekemään elämäsi tähän mennessä paras päätös ja hakemaan yhteishaussa Itä-Suomen yliopistoon kasvatustieteitä lukemaan!

Toivottavasti nähdään syksyllä Joensuussa opeopintojen merkeissä!

Vasemmalla kuvassa tekstin kirjoittaja Antti Heininkainen ja oikealla vaka opeopiskelija Eemil Kokkonen talvipäivillä Oulussa.

Kirjoittaja:

Antti Heinikainen

Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelija 1 vsk

Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus