Osallisuuden toimintakulttuurin tarkastelua tohtorin tutkinnon jälkimainingeissa
Elina Weckström
Väittelin kasvatustieteen tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa lokakuun puolivälissä. Yli kuukauden takaisen väitöspäiväni yksityiskohdat alkavat vähitellen hiipumaan mielestä. Päivän moninaiset kokemukset ja yksittäiset tapahtumat yhdistyvät muistoiksi, joihin liittyy jännityksen, ilon ja helpotuksen tunteita. Nyt on hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan, mistä väitösmatkani oikein saikaan alkunsa ja mihin se minua ehkä tulevaisuudessa kuljettaa.
Kiinnostukseni osallisuutta kohtaan heräsi, kun havahduin tietoisesti ensimmäisen kerran osallisuuden äärelle pitäessäni lasten ja vanhempien yhteistä Tempoa Tenaviin -musiikkiliikuntatuntia noin viisitoista vuotta sitten. Alkulaulun rytmi sai yksivuotiaat lapset tekemään oma-aloitteisesti aikaisemmilta kerroilta tai kotoa tuttuja liikkeitä laulun säkeistön vaihtuessa toiseen. Tartuin lasten aloitteisiin ja näin yhden taaperon keinumisesta tai vilkutuksesta tuli koko ryhmän yhteinen liike. Yhdestä tuli monta ja minusta tuli me. Osallisuus on kulkenut tietoisesti matkassani tästä kokemuksestani alkaen ja olen iloinen, että olen saanut kaikissa työ-, opiskelu- ja vapaaehtoistehtävissäni jollakin tavalla vahvistaa omaa ja muiden ihmisten osallisuutta erilaisissa yhteisöissä.
Kuva 1. ©ElinaWeckström
Jatko-opinnot käynnistyivät sujuvasti maisteriopintojen jatkoksi
Lähdin tekemään ensimmäistä tieteellistä artikkeliani jo maisteriopintojeni loppuvaiheessa. Artikkeli käsitteli lasten osallisuuskokemuksia lasten ja ikäihmisten kerhotoiminnassa. Ajatuksenani oli, että lähden tutkimaan lasten ja ikäihmisten toimintaa, koska olen ollut aina kiinnostunut eri-ikäisten ihmisten toimimisesta yhdessä ja sukupolvisuhteisiin liittyvästä vastavuoroisuudesta.
Valmistuttuani kasvatustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta aloitin kuitenkin päiväkodin johtajana uudessa päiväkodissa. Väitöskirja melkein jo jäi, mutta ohjaajani kannusti minua pohtimaan, voisinko jatkaa tutkimustani hieman eri näkökulmasta – luopumatta kuitenkaan osallisuudesta aiheena. Hänen ehdotuksensa innosti minua toimintatutkimuksen ideointiin yhdessä päiväkodin henkilöstön kanssa.
Päiväkodin henkilöstö työskenteli yhdessä ensimmäistä kertaa ja kysyin päiväkotiin valituilta varhaiskasvatuksen opettajilta ja lastenhoitajilta, kiinnostaisiko heitä lähteä kehittämään kanssani päiväkodin toiminnassa lasten osallisuutta vahvistavaa toimintakulttuuria. Saatuani innostuneita myöntäviä vastauksia, hain tutkimuslupaa palveluntuottajalta ja kunnalta, jossa päiväkoti toimi, sekä jatko-opinto-oikeutta Itä-Suomen yliopistosta. Henkilöstö ja päiväkodissa olevien lasten huoltajat ja lapset antoivat suostumuksensa tutkimukseen osallistumiseksi.
Henkilöstön kanssa aloitimme toimintatutkimuksen ennen päiväkodin avaamista yhteisellä keskustelulla. Ennakkotehtävänä yhteiseen keskusteluun jokaisen tuli valita kuva tai esine, joka kuvasti jotain itselle merkityksellistä asiaa joko omasta lapsuudesta tai toimiessa lasten kanssa. Keskustelussa pohdimme henkilöstön valitsemien kuvien ja esineiden sekä niihin liittyvien kertomusten avulla lapsi- ja aikuiskäsityksiämme ja suunnittelimme tutkimuksen toteuttamista.
Kerroin myös henkilöstölle ensimmäisen osatutkimukseni tuloksista eli siitä, miten lapset itse määrittelivät osallisuutta ryhmään kuulumisen tunteen ja aloitteen teon mahdollisuuden avulla. Keskustelussa muodostimme yhteistä näkemystä, millaista lapsuutta haluamme päiväkodissa luoda ja mitä sen saavuttaminen toiminnaltamme edellyttää. Lisäksi kävimme läpi, millaista palautteen antamis- ja vastaanottamiskulttuuria haluamme henkilöstön kesken päiväkotiin rakentaa, jotta voimme varmistaa, että kaikilla oli mahdollisuus muistuttaa toisiaan yhteisestä tavoitteesta vahvistaa lasten osallisuutta.
Lapset mukana tutkimuksen toteuttamisessa
Lasten kanssa toiminta käynnistyi sadutuksella. Sadutus antaa tilaa lasten kiinnostuksen kohteille ja viestii lapselle, että aikuinen on halukas kuuntelemaan lapsen ajatuksia (Karlsson, 2013). Toiminnan edetessä lasten ja henkilöstön yhteinen työskentely muodostui projektiperustaiseksi toiminnaksi, jossa hyödynsimme lasten sadutuksia ja muita kerronnallisia menetelmiä. Lapset ja henkilöstö toimivat aktiivisesti yhteistyössä kaikissa toiminnan vaiheissa ja se vahvisti näkemystämme, että projektiperustaisen toiminnan avulla lasten osallisuus vahvistuu.
Toimintatutkimuksesta muodostui koko päiväkotia yhdistävä asia. Tutkimus innosti henkilöstöä kehittämään työskentelyään lasten kanssa ja vahvisti lasten kokemusta omasta kyvykkyydestään oman elämänsä asiantuntijoina, kuten Veeran (6 v) huomio kanssatutkijuuteen liittyen osoittaa:
Veera tulee luokseni ja toivoo, että voisi olla tietty tutkimuspäivä, jotta tutkiminen ei unohtuisi muiden juttujen takia. Pidän ideaa hyvänä. Pohdin ääneen, mikä päivä voisi olla hyvä. Sanon, etten ole perjantaisin päiväkodilla. Veera tarttuu lauseeseeni ja toteaa: ”Sittenhän se olis hyvä. Jos sä et oo paikalla, niin me voidaan tutkia, mitä täällä tapahtuu.”
Väitöstutkimukseni tavoitteena oli löytää lasten ja varhaiskasvatuksen henkilöstön toiminnasta lasten osallisuutta vahvistavia käytänteitä lasten ja henkilöstön tuottaman aineiston avulla. Lisäksi tavoitteena oli luoda tulosten pohjalta käsitteellinen malli sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentamiseksi varhaiskasvatuksessa. Schoenmakersin (2015) tapaan voisin kuvailla tutkimusprosessia erilaisia tapahtumia, oivalluksia, ajatuksia ja johtolankoja sisältävänä prosessina, jossa aineisto, tieto, tutkija ja kanssatutkijat muodostivat tulkintaa siitä, millaisissa suhteissa sosiaalisesti kestävää osallisuuden toimintakulttuuria rakennettiin.
Tarkastelin tutkimuksessani osallisuutta Thomasin (2002) osallisuuden ulottuvuuksien kaltaisena vuorovaikutuksessa muodostuvana ilmiönä, jossa osallisuuskokemukset syntyvät lasten ja aikuisten kohtaavassa ja vastavuoroisessa toiminnassa yksilön ja yhteisön välillä sekä toimijoiden välisinä prosesseina (Schoenmakers, 2015; Webb & Crossouard, 2015; Weckström ym., 2017). Määrittelin osallisuuden yksilöllisyyden sijaan yhteisölliseksi, jolloin kaikilla yhteisön jäsenillä on mahdollisuus tulla kuulluksi, tehdä aloitteita, ilmaista mielipiteensä ja muuttaa toimintaa (Clark, 2005; Kangas, 2016; Lipponen ym., 2018). Osallisuuden vahvistamisen keinoina tutkimuksessa käytettiin erityisesti kerronnallisuutta ja projektiperustaista työskentelyä, koska ne osoittautuivat tutkimusprosessin aikana toimiviksi lähestymistavoiksi lasten osallisuuden vahvistamisessa.
Kuva 2. ©ElinaWeckström
Sosiaalisesti kestävä osallisuuden toimintakulttuuri tukee lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentaminen ei ole lineaarisesti etenevä prosessi, vaan se on pitkäjänteistä ja tietoista työtä toimintakulttuurillisen muutoksen edistämiseksi. Prosessi sisältää useita erilaisia elementtejä, joiden painotus osana toimintakulttuuria saattaa vaihdella varhaiskasvatuksen eri toiminnoissa, eri ajankohtina ja eri-ikäisten lasten kanssa toimittaessa. Kerronnallisuuden avulla saatu tieto lasten kiinnostuksen kohteista ja projektiperustaisesti yhteisesti toteutettava toiminta innostavat ja sitouttavat sekä lapsia että varhaiskasvatuksen henkilöstöä vastavuoroiseen yhdessäoloon. Onnistuakseen sosiaalisesti kestävä osallisuuden toimintakulttuuri edellyttää varhaiskasvatuksen henkilöstöltä osallisuuden ja oman roolinsa syvää ymmärrystä (Kirby ym., 2003), joka perustuu tarkoituksenmukaisiin ja vakiintuneisiin osallisuutta tukeviin rakenteisiin ja käytäntöihin.
Toimintakulttuurin muutos vaatii henkilöstöltä ja johtajalta asennetta ja halua oppia uutta sekä valmiutta yhteiseen dialogiin ja oman toiminnan kriittiseen reflektointiin. Muutos alkaa pienin askelin yhteisen lapsuuskäsityksen määrittelyllä ja lapsuuskäsitystä tukevien konkreettisten toimintatapojen sopimisella. Tämän jälkeen kaikilta yhteisön jäseniltä vaaditaan sitoutumista toimia niiden mukaisesti.
Muuttuvassa maailmassa muutostarve voi välillä olla nopeaakin. Ilman johtajan tukea pitkäkestoinen toimintakulttuurin muutosprosessi ei ole mahdollinen. Sosiaalisesti kestävässä osallisuuden toimintakulttuurissa johtajuus muodostuu johtajan, henkilöstön ja lasten määrittelemänä ja se tarjoaa koko yhteisölle mahdollisuuden asettaa toiminnalle tavoitteita ja näin sitoutua yhdessä asetettuihin tavoitteisiin (myös Granrusten, 2020; Uhl-Bien, 2011).
Sosiaalisesti kestävään osallisuuden toimintakulttuuriin tähtäävä kehittämismyönteinen jatkuvan parantamisen kulttuuri sitouttaa henkilöstöä, lisää koko yhteisön hyvinvointia ja johtaa laadukkaaseen pedagogiseen toimintaan. Connorsin (2016) ja Schoenmakersin (2015) tutkimustulosten tapaan tutkimukseni vahvistaa, että henkilöstön omat kokemukset osallisuudesta työyhteisössä lisäävät heidän kykyään huomioida lasten osallisuus päiväkodin rakenteissa, pedagogisissa ratkaisuissa ja oppimisympäristöissä.
Kuva 3. ©ElinaWeckström
Väitöstilaisuuteni jälkeen olen päässyt keskustelemaan tutkimukseni tuloksista jo useissa eri yhteyksissä varhaiskasvatuksen opiskelijoiden, ammattilaisten ja johdon kanssa. Erityisesti olen päässyt pohtimaan tutkimukseni tuloksia johtamisen näkökulmasta sekä osana inkluusiota ja parhaillaan käytävää varhaiskasvatuksen resurssikeskustelua. Etukäteen ajattelin väitöstilaisuuden olevan matkan päätepiste, mutta ilokseni olen huomannut, että väitös onkin välietappi. Työskentelin kokopäiväisesti lähes koko väitöskirjaprosessin ajan. Jäin pois päivätyöstäni loppukesästä ja nyt onkin kiinnostavaa pysähtyä pohtimaan, mitä kaikkea tulevaisuus voikaan tuoda tullessaan.
Kuvat: Elina Weckström
Elina Weckström (VO, KT)
Utelias osallisuuden, toimintakulttuurin ja vuorovaikutuksen tarkastelija
Rohkea varhaiskasvatuksen tutkija ja kehittäjä
Sähköposti: elina.weckstrom (at) gmail.com
Twitter: @elina_weckstrom
Linkedin: www.linkedin.com/in/elinaw
WordPress: https://lapsinakokulma.wordpress.com/author/elinaweckstrom/
Linkki Elinan väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-4288-3
Lähteet:
Clark, A. (2005). Listening to and involving young children: A review of research and practice. Early Child Development and Care, 6(175), 489–505. https://doi.org/10.1080/03004430500131288
Connors, M. C. (2016). Creating cultures of learning: A theoretical model of effective early care and education policy. Early Childhood Research Quarterly, 36(3), 32–45. https://doi.org/10.1016/j.ecresq.2015.12.005
Granrusten, P. T. (2020). Developing a learning organization – creating a common culture of knowledge sharing – an action research project in an early childhood centre in Norway. Teoksessa Strehmel, P., Heikka, J., Hujala, E., Rodd, J., & Waniganayake, M. (toim.) Leadership in Early Education in Times of Change, 138–153. Verlag Barbara Budrich. https://doi.org/10.3224/8474219912
Kangas, J. (2016). Enhancing children’s participation in early childhood education through the participatory pedagogy [Väitöskirja. Helsingin yliopisto]. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-1833-2
Karlsson, L. (2013). Storycrafting method – to share, participate, tell and listen in practice and research. The European Journal of Social & Behavioural Sciences, 6(3), 1109–1117. https://doi.org/10.15405/ejsbs.88
Kirby, P., Lanyon, C., Cronin, K., & Sinclair, R. (2003). Building a culture of participation. Involving children and young people in policy, service planning, delivery and evaluation. The National Children’s Bureau. https://core.ac.uk/reader/9983740
Lipponen, L., Kumpulainen, K., & Paananen, M. (2018). Children’s perspective to curriculum work: Meaningful moments in Finnish early childhood education. Teoksessa Fleer, M. & van Oers, B. (toim.) International Handbook of Early Childhood Education, 1265–1277. Springer. https://doi.org/10.1007/978-94-024-0927-7_65
Schoenmakers, L. (2015). Educational Change: A Relational Approach. Teoksessa Scott, D. & Hargreaves, E. (toim.) SAGE Handbook of Learning, 213–226. Sage.
Thomas, N. (2002). Children, family and the state – Decision making and child participation. The Policy Press.
Uhl-Bien M. (2011). Relational Leadership Theory: Exploring the Social Processes of Leadership and Organizing. Teoksessa Werhane, P. & Painter-Morland, M. (toim.) Leadership, Gender, and Organization. Issues in Business Ethics, 75–108. Springer. https://doi.org/10.1007/978-90-481-9014-0_7
Weckström, E., Jääskeläinen, V., Ruokonen, I., Karlsson, L., & Ruismäki, H. (2017). Steps together: Children’s experiences of participation in club activities with the elderly. Journal of Intergenerational Relationships, 15(3), 273–289. https://doi.org/10.1080/15350770.2017.1330063
Weckström, E., Karlsson, L., Pöllänen, S., & Lastikka, A-L. (2021a). Creating a Culture of Participation: Early Childhood Education and Care Educators in the Face of Change. Children & Society, 35(4), 503–518. https://doi.org/10.1111/chso.12414
Weckström, E., Lastikka, A-L., Karlsson, L., & Pöllänen, S. (2021b). Enhancing a Culture of Participation in Early Childhood Education and Care through Narrative Activities and Project-based Practices. Journal of Early Childhood Education Research, 10(1), 6–32. https://jecer.org/fi/enhancing-a-culture-of-participation-in-early-childhood-education-and-care-through-narrative-activities-and-project-based-practices/