Tuulahduksia kentältä: Oman opettajuuden juurilla

Kuvituskuva1. Pixabay

Vastavalmistuneena opettajana työelämään siirtyminen tuntui alkuun jännittävälle. Olen valmistunut juuri ammattiin ja nyt on minun aikani hyödyntää osaamistani päiväkotimaailmassa. Päätin ensimmäisenä työpäivänäni, elokuussa 2020, että minulle riittää ihan vain se että selviän päivästä. Minun ei tarvitse oppia kaikkea heti. Minulla on koko työura aikaa oppia uutta. Eri sovellukset ja tietokonejärjestelmät, toimintatavat sekä esimerkiksi yhteistyösuhteen huoltajien kanssa oppii kyllä ajan kanssa.  Muistelen edelleen lämmöllä yliopisto-opettajani Nina Heiskasen sanoja siitä, että yliopisto-opinnot antavat eväät opettajuuden matkalle. Yliopistosta valmistuessa ei ole tarkoituskaan olla täysin valmis opettaja, opettajuus on matka, johon kasvaa hiljalleen. Matka, jonka aikana oppii uutta niin itsestään, ammatistaan kuin koko varhaiskasvatuksen kulttuurista. Ammattina varhaiskasvatuksen opettajan työ on jatkuvasti muuttuvaa ja monipuolista.

Ammatillinen kehitys on oppimistajoka ilmenee muutoksena toiminnassa mutta myös yksilön ajattelussa toiminnan perusteista ja toimintatavoista.” 

 (Tahkokallio, 2014, 10) 

Käsitykseni työnkuvastani on laajentunut menneiden kuukausien aikana. Osasin jo opintojeni aikana aavistaa, mitä tuleman pitää – mutta täytynee myöntää, että yllätyin silti. Työskentelen sisarus- ja vuorohoitoryhmässä, jossa olen laajentanut ammatillista osaamistani niin vuorohoidon toimivuudesta kuin samaan aikaan eri ikäisten lasten kanssa toimimisesta. Jokainen työpäivä on erilainen ja ne voivat sisältää paljonkin erinäisiä elementtejä. Esimerkiksi yhden työpäivän aikana olen saattanut osallistua opettajien yhteiseen palaveriin, leikkiä dinosaurusten rock-konserttia ja kauppaleikkiä, lohduttaa tunnekuohun vallassa olevaa lasta, täyttää ja tyhjentää kuivauskaappia ulkoilussa kastuneista vaatteista, opettaa kirjaimia ja värejä… ja niin edelleen. Kun hetki sitten olen ollut suunnittelemassa ja arvioimassa toimintaa, löydän seuraavaksi itseni Peppi Pitkätossun voimajumpasta. Tämä vaihtelevuus on mielestäni juurikin varhaiskasvatuksen opettajan työn yksi parhaimmista puolista.

Olen jo nyt oppinut, että työni tärkein ja merkityksellisin työtehtävä on saada jokainen lapsi yksilönä kukoistamaan juuri sellaisena kuin hän on. Kukoistus rakentuu kolmesta eri osa-alueesta: emotionaalisesta, sosiaalisesta ja psykologisesta hyvinvoinnista (Trogen, 2020, 23-24). Emotionaalisen hyvinvoinnin myötä lapsi oppii tunteiden tasapainoa elämän eri vaiheissa. Sosiaalisen hyvinvoinnin myötä lapsi saa kokemuksen arvostuksesta ja erinäisiin ryhmiin kuulumisesta. Psykologisen hyvinvoinnin myötä lapsi oppii hyväksymään niin itsensä kuin tuntemaan myös omat vahvuutensa. Tämä pätee mielestäni myös vastavalmistuneeseen opettajaan. Voidakseni toimia esimerkkinä lapsille ja tukea lasten tunnetaitojen kehittymistä, on tärkeää että voin itse hyvin. Hyvinvointi heijastuu myös tiimin keskinäisiin suhteisiin ja siihen, kuinka hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.

Kuvituskuva2. Pixabay

Henkilökohtaisesti haastavinta työuran aloituksessa on ollut se, että uskaltaisin vahvemmin luottaa opettajuuteeni kehittymiseen. Saan olla hukassa ja tietämätön. Saan kysyä ja ihmetellä ääneen. Edelleen opin viikoittain jotain uutta työstäni. Vaikken tiedä kaikkea, olen silti pedagogisesti osaava ja kykenen silti tekemään ratkaisuja lapsen etua ajatellen. Kaikkea ei ole tarpeen oppia kerralla, sillä kehityn ja opin omasta opettajuudestani jatkuvasti. Vastavalmistuneena opettajana työelämän pyörteissä voi joskus tuntua, että “apua, kuinka monta asiaa minun täytyykään hallita”. Työmäärä ja työtehtävän moninaisuus voi alkuun tuntua haastavalle, mutta ajan kanssa sekin onneksi selkenee. Koen vasta nyt, maaliskuussa 2021, että alan todella hahmottaa esimerkiksi oman yksikköni toimintatavat ja saamaan kuvan millainen opettaja olen, sekä sen, millaista opettajuutta tavoittelen tulevaisuudessa. Oppiminen vie toisinaan aikaa, mutta minulle on tullut tunne, että haluan jatkaa oppimista koko työurani ajan. Haluan vahvistaa ammatillista osaamistani koulutuksilla, alan kirjallisuuden lukemisella ja oman hyvinvointini vaalimisella.

Mitä haluaisin sanoa vastavalmistuneelle opettajalle? 

Sinä pärjäät kyllä. Sinä riität, sellaisena opettajana kuin juuri tässä hetkessä olet. Muista pitää itsestäsi huolta, sinun hyvinvointisi näkyy myös työssäsi opettajana. Oman uudenlaisen arjen tasapainon löytäminen voi viedä aikaa, mutta se on kannattaa. Ole itsellesi armollinen, kaikki työuran alkuun liittyvät tunteet ovat sallittuja ja arvokkaita. Aina ei tarvitse mennä niin sanotusti satalasissa vaan kyllin hyvä tekeminen riittää. Opinnot ovat luoneet vahvan teoriapohjan, jota nyt lähdet soveltamaan käytäntöön. Mikäli mahdollista, keskustele vertaistesi kanssa – toinen vasta työuran aloittanut varmasti ymmärtää mistä puhut. Muista, että opettajan työtä tehdään ennen kaikkea persoonalla ja sydämellä. Opettajuus on matka, johon kasvaa hiljalleen.

Lapsuus on jokaisen lapsen yksilöllinen kokemus, on mielestäni erityisen palkitsevaa olla osana juuri tuota yksilöllistä prosessia. Koen vahvaa ammatillista ylpeyttä siitä, että minun toiminnallani on vaikutusta juuri tiettyjen lasten sekä perheiden elämään. Se mitä teen työkseni, tuo minulle suurta onnea ja iloa.

 

Janita KaikkonenKK 

Valmistunut varhaiskasvatuksen opettajaksi UEFilta 2020 

 

LÄHTEET: 

Tahkokallio, L. 2014. Lastentarhanopettajan ammatillinen kehittyminen havainnointiin perustuvan reflektion avulla. Helsinki: Unigrafia.

Trogen, T. 2020. Positiivinen kasvatus. Jyväskylä: PS-kustannus. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.