Itsearviointitaitoja edistämässä
Itsearviointitaitoja edistämässä
Susanna Toikka on aloittanut #paraskoulu -hankkeessa syksyllä 2019, jolloin hän on Lasse Erosen johdolla tutkinut eri peruskouluikäisten oppilaiden itsearviointitaitoja. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena oli selvittää, millaisia itsensä arvioimisen taitoja eri peruskouluikäisille oppilailla on. He muodostivat mittarit haastatteluita varten ja pilotoivat haastattelurungon. Tämän jälkeen aineiston keruun suoritettiin haastattelemalla kuudennen, seitsemännen ja yhdeksännen vuosiluokan oppilaita (n=225) erään matemaattisen ongelmanratkaisutilanteen yhteydessä. Haastatteluissa oppilailta kyseltiin erilaisia asioita Arviointimaata (ks. kuva 1) apuna käyttäen liittyen ongelmanratkaisutehtävään, matematiikan opiskeluun kuin matematiikkaan yleisesti. Haastatteluiden analysoinnin pohjalta muodostettiin oppilaista yhteensä 31 itsearviointiprofiilia.
Kuva 1: Arviointimaa (Kuvasta linkki videoon.)
Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa, kevään 2020 aikana, tavoitteena on tehdä läpinäkyväksi se, miten itsearviointitaidot voivat kehittyä. Edellisessä vaiheessa muodostetut itsearviointiprofiilit saatetaan oppilaille tiedoksi QR-koodien kautta. Oppilaille jaettavissa QR-koodeissa on linkki tiedostoon, jossa heidän itsearviointitaitonsa on jaettu kolmeen tasoon: omien tunteiden, oman toiminnan ja oman oppimisen kuvaamisen tasoihin. Oppilaat saavat tiedoston kautta selville heidän tämän hetkisten itsearviointitaitojen kehittämiskohteet, vahvuudet sekä toimenpiteet kehittämiskohteiden parantamiseksi. Samalla oppilaat saavat tunnukset narrapix.fi-sivustolle (ks. kuva 2), johon heitä pyydetään kertomaan matikkatarinoita. Matikkatarinoiden pohjalta oppilaiden itsearviointitaitojen kehittymistä tarkastellaan. Lisäksi opettajat kokeilevat oppilaiden luokittelua edellisessä vaiheessa luotuihin profiileihin. Tarkoituksena on testata ja kehittää käytäntöön matalankynnyksen arviointitoimintatapaa, joka tukee itsearviointitaitojen kehittymistä.