Keskustellaan yhdessä tutkimuksesta!

OTT Heidi Vanjusov

Kirjoittaja on sosiaalioikeuden yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella

Usein me oikeustieteiden laitoksen tutkijat keskustelemme tutkimuksestamme erilaisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä seminaareissa sekä oman tutkimusryhmämme kanssa. Harvemmin kuitenkin olemme laitoksen henkilökuntakokouksissa keskustelleet tutkimuksen tekemisestä ja havainnoistamme, eivätkä nämä kokoukset välttämättä olekaan tarkoituksenmukaisin foorumi tälle keskustelulle.

Tästä huomiosta syntyi ajatus yhteisömme omasta tutkimusseminaarista, jossa pääsemme yhdessä kuulemaan toistemme ajatuksia tutkimuksesta, oppiainerajat ylittäen. Samoihin aikoihin työyhteisössämme käytiin keskusteluja yhteisöllisyydestä ja sen kehittämisestä, joten yhteisen tapahtuman järjestäminen osui sopivaan aikaan myös tämän tavoitteen osalta. Yhteisöllisyys on olennaisen tärkeää työhyvinvoinnin näkökulmasta. Työnimenä tutkimusseminaarille meillä suunnitteluryhmässä oli ”Dialogeja eri oikeudenaloilta”. Tavoitteeksi asetimme tuoda laitoksella tehtävää tutkimusta tutuksi, mutta myös samalla tuoda mahdollisuutta verkostoitumiseen ja yhteisöllisyyteen.

Tähän mennessä henkilökunnan omasta tutkimusseminaarista saatu palaute on ollut positiivista. Tutkimusseminaaripäivä on nyt järjestetty kaksi kertaa ja henkilökuntaa on ollut mukavasti paikalla molemmissa tapaamisissa.

Ensimmäinen seminaari järjestettiin maaliskuussa 2024. Tilaisuuteen pyydettiin lyhyitä puheenvuoroja eri oikeudenaloilta ja alustuksen teema jätettiin vapaasti valittavaksi. Kuulimme innostavia puheenvuoroja erilaisista teemoista, kuten poliittisista jännitteistä perustuslain tulkinnassa, oikeuden rooleista kestävyysmurroksessa ja haavoittuvien ryhmien oikeuksien toteutumisesta. Keskustelua herättelivät myös ajatukset käytäntöä palvelevasta tutkimuksesta sekä oikeustieteen ihanuudesta ja kurjuudesta. Tilaisuuden lopuksi keskustelimme vapaasti tutustuen samalla posterinäyttelyyn.

Syksyllä 2024 tilaisuus järjestettiin online-versiona ja yhdistimme tapahtumaan myös keskustelutilaisuuden tohtorikoulutuksesta. Alustuksissa liikuttiin tavoitetahallisuudessa, hyvässä tieteellisessä käytännössä sekä oikeustilastojen julkaisemisessa. Jälleen osanottajia oli varsin mukavasti mukana.

Jatkossakin tarvetta on sekä paikan päällä että verkossa järjestettäville tapahtumille, jotta mahdollisimman moni voi osallistua. Lisäksi tulemme järjestämään seminaaripäiviä myös englanniksi. Tarkoitus on, että tästä tapahtumasta tehdään vakiintunut perinne, jolloin omaa osallistumista voi myös suunnitella ja aikatauluttaa etukäteen. Ideana ei ole pelkästään esitellä tutkimuksen tuloksia, vaan luoda mahdollisuus keskustella erilaisiin asioihin, joita tutkimuksen tekemiseen liittyy. Esimerkkinä mainittakoon tutkimusaineiston kerääminen ja analysointi, rahoituksen hakeminen ja tutkimuseettiset kysymykset.

Tutkimusseminaariin ovat tervetulleita kaikki henkilökunnan jäsenet. Tämä tarkoittaa myös kaikkia tohtoriopiskelijoita huolimatta siitä, millä rahoituksella he tutkimustaan tekevät. Yksi erittäin positiivinen huomio tästä tapahtumasta on ollut se, että tämänkaltainen toiminta on omiaan tuottamaan yhteisöllisyyttä hajanaiseen yhteisöön näin koronan jälkeisinä vuosina, jolloin sitä erityisesti kaivataan. Yhteisöön kuuluminen on monelle tärkeää. Työyhteisössä kuuluvuuden tunne voi lisätä työhyvinvointia. Myönteiset tapahtumat yhteisössä tukevat yhteisöllisyyttä niin tunteen kuin toiminnan tasolla. Yhteisöllisyys vaatii syntyäkseen jäsenten välistä vuorovaikutusta, avointa kommunikaatiota ja erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia. Tutkimusseminaari tarjoaa meille osallistumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuuden. Osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen, joten pakkopullaa tästä tapahtumasta ei ole tarkoitus tehdä kenellekään.

Seminaarin on tarkoitus olla yhteinen juttumme, vaikka allekirjoittanut ottanut mieluusti vastuun tämän mukavan tapahtuman organisoinnista. Kaikenlainen rakentava palaute, erilaiset ideat ja kehittämisehdotukset ovat erittäin tervetulleita.

Tutkimusseminaaripäivä järjestetään syksyisin ja keväisin laitoksen henkilökuntakokousta seuraavana päivänä. Seuraavan kerran tapaamme tutkimuksen merkeissä keskiviikkona 19.3.25 maaliskuun laitoskokousta seuraavana päivänä. Seminaarin aiheena on tutkimusaineistot, josta meille alustavat ainakin professorit Emilia Korkea-aho ja Mikko Aaltonen. Ilmoittautumislinkki on lähetetty henkilökunnalle sähköpostitse.

Ensi lukuvuonna tapaamme 7.10.25 ja 18.3.26. Syksyn tapaamisessa pääsemme tutustumaan tohtorikoulutuksen uudistamiseen tähtääviin tohtoripilotteihin sekä pilotteihin palkattuihin tohtoriopiskelijoihin ja heidän tutkimukseensa.  Tämä tapahtuma tulee olemaan sekä englanniksi että suomeksi.

Tutkimusseminaarin osallistujia luentosalissa, puhujana Niko Soininen aiheenaan kestävyysmurros
Tunnelmia ensimmäisestä seminaarista, puheenvuorossa Niko Soininen