Tiedon murros – akateemisen maailman muutos neoliberalismin alla

Tämä blogi käsittelee akateemisen maailman muutosta kilpailuyhteiskunnan ja neoliberalismin vahvistumisen myötä kirjassa Learning Under Neoliberalism (2015). Keskeisimpänä ajatuksena esille nousi muun muassa kilpailun vahvistumisen tuomat epäkohdat sekä opiskelijoitten lisääntyvä yksilöllisyyden ja omaehtoisuuden korostuminen. Näitä ilmiöitä käsiteltiin sekä makro- että mikrotasolla.
Makrotasolla käytiin läpi rahoituspolitiikkaa, käytännössä sitä, miten rahat pitäisi kohdistaa. Tässä yhteydessä syntyi suurtakin vastakkainasettelua julkisen ja yksityisen rahoituksen kesken. Julkista rahoitusta puolustavat kokivat osallistumisen ja mahdollisuuksien tasa-arvon tärkeämpänä, kun taas yksityistä rahoitusta tukevat vetosivat tehokkuuden ja ahkeruuden tärkeyteen. Mikrotasolla taas käsiteltiin sitä, miten opiskelijat itse kokivat mahdolliset epäkohdat. Luettuani kirjan huomasin, että asiaa voi pohtia myös suomalaisessa kontekstissa, sillä samat arvomaailmakysymykset ovat keskustelussa esillä myös Suomessa.

Kirja oli moniulotteinen teos, mutta se keskittyi pitkälle akateemisen maailman muutokseen neoliberalismin tuoman murroksen myötä. Kirja esitti puoltavia sekä vastustavia näkemyksiä ja myös näkökantoja, joissa molempia yritettiin yhdistää kompromissinomaisesti. Keskeistä kuitenkin oli se, että akateeminen maailma (niin kuin monet muutkin instituutiot) muuttuvat ajan myötä ja siitä tippuu pois tiettyjä ominaisuuksia ja tiettyjä tulee tilalle. Kyseessä ei siis ole ”vallankumous” vaan pikemminkin murros, joka seuraa aikaansa.

Kirjassa käsiteltiin hyvin laaja-alaisesti vastakkainasettelua siitä pitäisikö opiskelun olla enemmän omaehtoista ja itsenäistä vai pitäisikö olla enemmän osallistavaa ja kollektiivista toimintaa. Omaehtoisemman opiskelun puolesta argumentoitiin muun muassa sillä, että opiskelu on ”jokaisen oma asia”. Lisäksi opiskelun rahoittaminen julkisten varojen kautta nähtiin rahan haaskauksena, sillä kaikki oppilaat eivät ole yhtä tehokkaita tai lahjakkaita. Julkista rahoitusta puoltavat näkemykset taas keskittyivät osallisuuteen, kollektiivisuuteen ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Vastakkainasettelussa ei ollut siis loppujen lopuksi kyse pelkästään pragmaattisista näkemyksistä vaan jopa elämänfilosofiaa käsittelevistä ajatuksista.

Esille nousi myös kapitalismin ja kilpailun vaikutus opiskeluun. Tässäkin yhteydessä mielipiteet jakautuivat jyrkästi, toisaalta kilpailu nähtiin tehokkaana tuloksia tuovana systeeminä ja toisaalta raakana tilana, joka saattaa vaikuttaa jopa vahingollisesti opiskelijoihin. Pragmaattisiakin näkemyksiä tuli esille, suurimmaksi osaksi kollektiivista kantaa puoltavilta tahoilta; yksi keskeinen argumentti oli, että mikäli opiskelijat joutuvat pitämään itse huolta opintojen rahoittamisesta, lisää tämä työtaakkaa ja huolia entisestään ja vaikuttaa lopulta jopa itse opiskelutuloksiin. Omasta mielestäni tämä nousee julkista rahoitusta kritisoivien argumenttien yläpuolelle, sillä julkisesti rahoitettu opiskelu on vähintäänkin varmempaa ja riskittömämpää. Lisäksi tulos on myös keskeinen tekijä tässä yhteydessä, sillä se on vaikeasti määriteltävissä tai jopa ei ollenkaan. Tämä johtuu siitä, että mittari sitä varten on vaikeasti luotavissa. Voikin esittää kysymyksen, että onko kymmenen keskitasoisen oppilaan tulos arvokkaampaa kuin yhden todella lahjakkaan?

Kirja toi monipuolisen ja selkeän kuvan siitä, miten akateeminen maailma muovautuu ajan mukana, huolimatta siitä, että siihen yhteisönä eivät kaikki voi liittyä. Esimerkiksi uskonnolliset yhteisöt saattavat olla eri asia, sillä niissä maailmankuvaa ei jaeta, vaan omaa maailmankuvaa saatetaan puolustaa (joskus jopa väkivaltaisesti). Akateeminen maailma siis yhteisönä on sekä suljettu että avoin, lisäksi se on sekä yksilöllinen että kollektiivinen yhteisö. Tämä tekee siitä interaktiivisen ja heterogeenisen ympäristön, jossa risteytyy monia eri kaavoja ja tavoitteita. Heterogeenisyydestä kertoo jo se miten aiemmin käsitellyt näkemykset siitä, pitäisikö opiskelijoitten kustantaa opiskelunsa vai ei, jakaa jyrkästi mielipiteitä. Tämä vaikuttaisi olevan myös alueellinen kysymys, sillä skandinaavisessa systeemissä rahoitus hoidetaan eri tavalla kuin esimerkiksi amerikkalaisessa systeemissä. Mielenkiintoinen yhteys löytyy myös ympäröivästä yhteiskunnasta, sillä skandinaavisessa systeemissä sosiaaliturva sekä koulutuksen tukeminen ei keskity niin paljon yksityiselle sektorille. Laajemmassa mittakaavassa kyse on siitä, että amerikkalainen systeemi on ”puhdasta” markkinataloutta verrattuna skandinaaviseen systeemiin, jossa kyse on sekataloudesta eli hybridimuodosta. Akateeminen maailma on siis kansainvälinen, mutta samalla paikallinen instituutio, se on kaikkialla mutta ei aina samassa muodossa.

LÄHDE: Hyatt, S., Shear, B. & Wright, S. (2015) Learning under neoliberalism – Ethnogrpahies of governance in higher education. New York – Berghahn books.